Kannustavaa työttömyystukea

Hallitus on aivan oikealla asialla, kyllä työttömyystukea on käytettävä aktiivisemmin työmarkkinoille pääsyyn ja työstä syrjäytymistä ehkäisten.


"Hallitus aikoo toteuttaa sosiaaliturvan uudistusideoita jo elvytyspaketissa


Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmisteleva Sata-komitea alkaa ensi viikolla arvioida, mitä osia sen työstä voi yhdistää hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulevaan elvytyspakettiin.

- Kysymys on lähinnä koulutusajan toimeentuloturvasta ja erilaisista työllistämiskeinoista, komitean puheenjohtaja Markku Lehto sanoo.


Hallitus päätti joulun alla sitoa komitean linjausten teon elvytyspakettiin. Ensi viikolla Lehto pohtii työ- ja elinkeinoministeriön, valtiovarainministeriön ja opetusministeriön virkamiesten kanssa, mitä suunnitelmia ministeriöillä on. Side elvytyspakettiin lisää Lehdon mukaan työn hankaluutta. Samalla siitä voi olla hyötyäkin.

- Sitä kautta voi syntyä konkreettisia palasia. Se vie aina eteenpäin.


Komitealta odotetaan tammikuun loppuun mennessä päälinjauksia ja aikatauluja. Vuoden loppuun asti muokataan täsmällisiä lakiesityksiä. Komitean työstä on tihkunut niukasti tietoja. Yksimielisyyttä asioihin haetaan yhä.

- Heti kun on pitänyt määritellä konkreettisia kantoja, on aina ollut hankalaa, Lehto toteaa.
Sosiaaliturvan uudistustyö on jatkunut kesästä 2007.

- Komitea tekee esitykset. Meidän on sitten pantava hankkeet tärkeysjärjestykseen niin kuin taloustilanne antaa myöten, muistuttaa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk) hallituksen ja eduskunnan roolista. Rehula korostaa, että komitea ei saa vesittää uudistusta talouskriisin takia.

- Kyse on yli yhden vaalikauden ulottuvista toimista.


Fakta: Sata-komitean linjauksia


Perusturvan parantaminen.

Takuueläkkeen toteuttaminen.

Toimeentulotuen normiosan siirto Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi.

Omaishoidon tuen siirto Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Uudistus toisi tuen piiriin 50 000-60 000 ihmistä, puolet enemmän kuin nyt.

Työttömyysturvan uudistukset, kuten ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittäminen entistä paremmin työhön kannustavaksi.

Lapsiperheiden etuuksien sitominen indeksiin."


Lähde:
Aamulehti ja keskustelua

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/hallitus-aikoo-toteuttaa-sosiaaliturvan-uudistusideoita-jo-elvytyspaketissa/122994
5428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ansiosidonnainen ei kerrytä eläkettä,päivät vähenee olit kurssilla tai harjoittelussa,Päivärahaan eivät koske koska se on elinehto liitoille.Mutta noista muista heikennyksistä ei sitten puhutakkaan mitään.

Äänestä
  • Kyllähän tuo alkaa olla ihan yleisessä tiedossa että TYP on terrosrimijärjestö ja näin ollen kokonaan lopettava, samaoin työttömien kyykyttäminen ja työvoimahallinnon valehtelu.

    Äänestä

  • Kun niitä oikeita töitä ei ole niin niitä ei OLE! Ei tässä mikään helvetin pätkätyö pelleily jollain kepuli
    korvauksella kiinnosta ketään. Tämä vaan on keino saada työttömälle karenssi.
    Syrjäytymisestä voi käydä luennoimassa suurten firmojen hallituksille jotka potkii työntekijöitä sarjatulella pois. Tietääkseni suomea vaivaa suurtyöttömyys joka johtuu siitä että töitä ei ole. Siis ei todellakaan työvoimapula sen takia että oikeat työt ei kiinnostaisi.

    Äänestä

  • pyt kirjoitti:

    Kun niitä oikeita töitä ei ole niin niitä ei OLE! Ei tässä mikään helvetin pätkätyö pelleily jollain kepuli
    korvauksella kiinnosta ketään. Tämä vaan on keino saada työttömälle karenssi.
    Syrjäytymisestä voi käydä luennoimassa suurten firmojen hallituksille jotka potkii työntekijöitä sarjatulella pois. Tietääkseni suomea vaivaa suurtyöttömyys joka johtuu siitä että töitä ei ole. Siis ei todellakaan työvoimapula sen takia että oikeat työt ei kiinnostaisi.

    Soon pojat sellasek että te selittelette. Harvennusta täytyy tehrä kuten mettänhakkuus. Ainoo on oikee malli on Intian malli: "karulle saa kuolla ilman eestä, perikuntaa ei laskuteta". Muilla eväillä emme pärjää, sillä se ryssä tuloo.. ellei sitten osteta ropoilla EU ja Nato natseilta apua, kuten olemme omat taitomme osoittaneet". Heikoissa ovat munlaiset kunnon Suomen miehet.

    Äänestä

Nykyhallituksen mukaan, kun rikasta tahdotaan kannustaa, hänelle annetaan porkkanoita, mikä näkyi selvästi taannoisessa metsäverotusjutussa, jossa myönnettiin metsänmyynnistä verohelpotusta. Toinenkin tie olisi ollut käytettävissä: Olisi lätkäisty lisävero, jos ei myy. No, tuo juttu on nyt jo menneen talven lumia, mutta kuvastaa hyvin nykyisin vallassa olevien päättäjien ajatusmaailmaa.

Sen sijaan kun köyhiä kannustetaan, se tarkoittaa tukien heikentämistä ja lisärangaistusten luomista, minkä työttömät ovat karvaasti saaneet tuta. Tuollaisesta 'kannustamisesta' työttömät ovat saaneet nauttia jatkuvasti aina 1990-luvun puolivälistä asti.

Jos harjoitettu 'kannustamistapa' olisi tehokas, niin sitten 1980-luvun lopulla olisi pitänyt olla jättityöttömyys. Vaan miten oli? Työttömyys oli olematonta. Mikä ero nykyiseen? Tarjolla oli PALKKAtyötä riittävästi. Nykyisinhän työttömille tarjotaan pääasiassa palkatonta työtä, mistä hyödyn ottaa työantaja. Työttömälle jää luu kouraan.

Vaan miten tuon kannustamisen laita oikein on. Tästä on väitöskirjakin.

Helsinkiläinen Kirkko ja kaupunki -lehti käsittelee Liisa Björklundin väitöskirjaa Kannustaminen ja moraali. Seuraavassa otteita lehden jutusta:

Kannustavuus syrjäytti oikeudenmukaisuuden Suomen hallituksen arvojärjestyksessä 1990-luvulla.

Kannustamisesta tuli muotisana, vaikka harva tietää,mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.

(Minun kommenttini: Virkamiehenä opin sen, että kun päättäjät alkavat puhua kannustamisesta, se tarkoittaa oikeasti sitä, että sosiaaliturvaa ja köyhien asemaa heikennetään.)

Björklund esittää väitöskirjassaan, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet.

Kannustamisesta on tullut monessa suhteessa paradoksaalinen esimerkki orwellilaisen uuskielen yleistymisestä. Puhutaan kannustamisesta, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän lannistamisesta, pakottamisesta tai välinpitämättömyydestä.

Vielä 1990-luvun alun hallitusohjelmissa kansalaisia kannustettiin tasa-arvoon. Vuosikymmennen puolivälissä ei enää kannustettu oikeudenmukaisuuteen vaan tuottavuuteen.

Kun päämääristä jäi pois oikeudenmukaisuus, eriarvoisuus on lisääntynyt enemmän kuin missään toisessa OECD-maassa.

Ketään ei voi kannustaa, ellei palkkiolla ole riittävää yhteyttä henkilön itsensä katsomaan hyvään.

On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa.

Yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä ja huolehtii heikommistaan, voisi pitkällä aikavälillä osoittautua parhaiten tuottavaksi, mutta samalla oikeudenmukaiseksi ja uudistumiskykyiseksi yhteiskunnaksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


oikea ote kirjoitti:

Hallitus on aivan oikealla asialla, kyllä työttömyystukea on käytettävä aktiivisemmin työmarkkinoille pääsyyn ja työstä syrjäytymistä ehkäisten.


"Hallitus aikoo toteuttaa sosiaaliturvan uudistusideoita jo elvytyspaketissa


Sosiaaliturvan kokonaisuudistusta valmisteleva Sata-komitea alkaa ensi viikolla arvioida, mitä osia sen työstä voi yhdistää hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulevaan elvytyspakettiin.

- Kysymys on lähinnä koulutusajan toimeentuloturvasta ja erilaisista työllistämiskeinoista, komitean puheenjohtaja Markku Lehto sanoo.


Hallitus päätti joulun alla sitoa komitean linjausten teon elvytyspakettiin. Ensi viikolla Lehto pohtii työ- ja elinkeinoministeriön, valtiovarainministeriön ja opetusministeriön virkamiesten kanssa, mitä suunnitelmia ministeriöillä on. Side elvytyspakettiin lisää Lehdon mukaan työn hankaluutta. Samalla siitä voi olla hyötyäkin.

- Sitä kautta voi syntyä konkreettisia palasia. Se vie aina eteenpäin.


Komitealta odotetaan tammikuun loppuun mennessä päälinjauksia ja aikatauluja. Vuoden loppuun asti muokataan täsmällisiä lakiesityksiä. Komitean työstä on tihkunut niukasti tietoja. Yksimielisyyttä asioihin haetaan yhä.

- Heti kun on pitänyt määritellä konkreettisia kantoja, on aina ollut hankalaa, Lehto toteaa.
Sosiaaliturvan uudistustyö on jatkunut kesästä 2007.

- Komitea tekee esitykset. Meidän on sitten pantava hankkeet tärkeysjärjestykseen niin kuin taloustilanne antaa myöten, muistuttaa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula (kesk) hallituksen ja eduskunnan roolista. Rehula korostaa, että komitea ei saa vesittää uudistusta talouskriisin takia.

- Kyse on yli yhden vaalikauden ulottuvista toimista.


Fakta: Sata-komitean linjauksia


Perusturvan parantaminen.

Takuueläkkeen toteuttaminen.

Toimeentulotuen normiosan siirto Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi.

Omaishoidon tuen siirto Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Uudistus toisi tuen piiriin 50 000-60 000 ihmistä, puolet enemmän kuin nyt.

Työttömyysturvan uudistukset, kuten ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehittäminen entistä paremmin työhön kannustavaksi.

Lapsiperheiden etuuksien sitominen indeksiin."


Lähde:
Aamulehti ja keskustelua

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/hallitus-aikoo-toteuttaa-sosiaaliturvan-uudistusideoita-jo-elvytyspaketissa/122994

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu