Ei. Ei ymmärrä.

Erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni kesällä. Petyin mieheen pahasti kun kävi ilmi, että homma oli sisältänyt paljon valehtelua ja selkäänpuukotusta, naisiakin. Suhde itsessään oli aina hyvin kaksijakoinen: välillä käsittämätöntä huumaa ja välillä erittäin vaikeaa aikaa. Suhteen jäljiltä olin helpottunut, joskin pettynyt ja vihainen. Nyt se oli ohi ja aloittaisin oman uuden elämän ja löytäisin jostain miehen, joka todella rakastaa minua!

Nyt se mies on löytynyt! Ihana, komea, lihaksikas, älykäs, huumorintajuinen ja koulutettu mies ja mikä parasta - kaveri on aivan hullaantunut minuun! Tiedän, että suhde alkaisi saman tien, kun vain näyttäisin hänelle vihreää valoa, mutta nyt en pystykään.

Ajattelen lakkaamatta ex-poikaystävääni, vaikka hänkin jo seurustelee tahollaan (taisi seurustella jo meidänkin suhteemme aikana...)enkä saa häneltä rauhaa! Kuvittelen hänet lähelleni ja kaipasin nyt pyhienkin aikana häntä valtavasti. Mielessäni hän olisi kuulunut luokseni ja muistelin kaiholla yhdessä viettämiämme jouluja ja samalla sitten muitakin lomia.

Onko nyt niin, että aika jo muistoja kultailee? Tiedän, että se suhde teki minut aivan hulluksi välillä, mutta edes tämä tieto ei saa miestä päästäni pois! Hän teki todella kurjasti minulle, mutta silti kaipaan häntä. Uusi ihana mies olisi valmiina rakastamaan minusta kaikki epäilykset pois, mutta jotenkin hyljeksin nyt häntä...eihän tässä ole mitään järkeä.

Vai viekö vuosien suhteesta ylipääseminen vain enemmän aikaa? Luulin jo olevani asian kanssa sinut, mutta nyt joudun tarkistamaan tuntemuksiani... Miksi tämä täydellinen mies ei nyt kelpaa minulle, vaan haikailen mokoman perään?

Neuvoja, vinkkejä, kokemuksia, miten pääsisin tästä ajatuskarusellista pois?
61893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miten tuntuukaan tutulta. Itse vollotin ennen joulua, usein kun olen yksin, niin vänha suhde usein pullahtaa kaipauksena esiin. Ja kun järjellä ajattelen, en olisi enää henkisesti kasassa siinä suhteessa. Henkisen väkivallan käyttäjä oli, kurja epäluotettava ketkuilija ja oman edun tavoittelija.

Olisiko sitä että hyljätyksi tuleminen kärvistyttää mieltä, ettei se rakkautta olekaan. Minullakin on hyvä uusi suhde ja paljon moninaisempi elämä kuin aikaisempi tylsä sellainen.

Olen vain päättänyt että siinäpähän kaipaan. Kuuluu kai olla niin. Auttamistyötä tekevä ystäväni sanoi, että pitkä suhde kuuluukin kaivella pitkään. Jollei niin olisi niin ihminen olisi tunnekylmä. Ei ole tarkoituskaan, että pitkä suhde häipyy kokonaan mielestä ja tunteet kuivuvat loppuun.

Niinpä porskuttelen eteenpäin, kaipailen mutta toki paljon myös nautin tästä päivästä. Sinulle sanoisin: Ota vain uusi suhde vastaan ja ala elää sitä. Siinä sitten kieriskelet, vertailet, suret, kaipaat, mutta usko pois, hyviäkin hetkiä sekaan mahtuu, jos et niitä torju. Luulen, että tässä on sellainenkin puoli, että kun elämä on noin yleensä aika hyvin niin sitä ottaa jonkun henkilön/asian kaivatakseen. Pitää olla jokin murhe. Jos se ei olisi entinen kaveri niin se olisi jokin asia tai esine.
Ei muuta kuin rohkeutta ja voimia sinulle!

Äänestä

Itse erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästäni kesällä, jonka kanssa olimme olleet jo vuosia aiemmin erittäin hyviä ystäviä. Toisinaan aivan uskomattomia tunteita, kokemuksia ja käsittämättömän suurta rakkautta. Välillä taas todella vaikeaa, jolloin aiempia haavoja revittiin todella auki ja kaikki tuntui olevan lopullisesti ohi, mutta aina kaiken jälkeen tunteet toista kohtaan voittivat...

Kuitenkin olen täysin eri asemassa kuin sinä, koska minä olin siinä suhteessa se joka käyttäytyi tyttöä kohtaan kurjasti ja loukkasin häntä todella pahasti. Enkä myöhemminkään osannut jättää häntä rauhaan. Sittemmin olen oppinut kaikestä ikävästä huolimatta kunnioittamaan häntä, haluaan unohtaa ja aloittaa uusi elämä. Vaikka hän oli/on edelleen elämäni suurin rakkaus (ja itselleni en koskaan anna anteeksi sitä,että pilasin kaiken) opin ymmärtämään luovuttamaan vaikka katumus tekojani kohtaan on todella suuri edelleen...

Enkä aio enkä halua puolustella omia tekojani ja pelkuruuttani siinä tilanteessa, kun kaikesta olisi voinut tulla suurta ja kaikki olisi ollut mahdollista. Oma moka eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Olen nyt ymmärtänyt katsomaan tapahtuneita eri tavalla ja ymmärrän täysin sinua. Omasta puolestani voin sanoa, että olen kaivannut ex-tyttöystäväni koko syksyn ja joulunpyhät varsinkin olivat todella vaikeaa aikaa.

Toisaalta tuntuu, että puhuisit minusta, mutta en usko, että kyseinen loukkaamani tyttö kirjoittaisi tälle palstalle. Omalta kohdalta, kun ajattelen, että ex-tyttöni löytää toisen (kuten olen jo kuullut), mutta itse olen ollut satuttava osapuoli ja vaikka miten pahalle tuntuu olen ymmärtänyt ehkä vihdoin asiat. Hänelle ehkä tekee parempaa jatkaa eteenpäin ja yrittää unohtaa ne kaikki kyyneleet, joita aiheutin. Vaikka oma kaipaus on mieletön toivon onnea hänelle jatkossa uudessa elämässä ja samaa toivon sinulle. Carpe diem :=)

Äänestä

että puhut minusta???

Äänestä

on mukavaa olla onneton, vaikka väkisin.
on kivempi riutua ja valittaa.

Äänestä
  • No en kyllä ole tätä mieltä. Tahtoisin kovasti rakastua tähän mahtavaan mieheen ja tiedän, että hän olisi monella tasolla sopiva minulle.

    Minua ärsyttää suunnattomasti se, että nyt kun minulle tarjoillaan onnea hopeatarjottimella, en pysty ottamaan sitä vastaan ja tuntemaan niinkuin kuuluisi tuntea... Mies tekee kyllä kaiken "oikein" ja on erittäin puoleensavetävä, mutta minun typerät ajatukseni harhailevat vain jatkuvasti entiseen!

    Poistaisin ne ajatukset välittömästi jos osaisin ja keinoja tähän otetaan edelleenkin vastaan... En halua ajatella ja haikailla entistäni kun vietän aikaa tämän uuden ja ihanan miehen kanssa, vaan tahtoisin nauttia täysillä hänen seurastaan. Ja vaikka tietoisesti torjun entistäni koskevia ajatuksia, ne tulevat vain entistäkin vahvempana!

    Tämä ei ole kivaa!

    Äänestä

Nyt kävi sitten ehkäpä niin, että uusi mies menetti kiinnostuksensa, kun minä lujasti jarruttelin. Eikä ihme.

*syvä huokaus*

En varmaan pysty uuteen parisuhteeseen enää koskaan, kun en edes noin upean miehen mukaan tohtinut lähteä. Ja se entinen on vaan mielessä...ei ole edes todellista.

Viime viikonloppuna sain elävän muistutuksen siitä, miksi se ero oikein tuli, ja olin niin tyytyväinen, ettei enää tarvitse olla yhdessä! Mutta se ilo oli varsin hetkellistä ja jo alkuviikosta palasin haaveilemaan menneestä...

Taidan olla aika toivoton tapaus. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei sitten mitenkään. kirjoitti:

Erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni kesällä. Petyin mieheen pahasti kun kävi ilmi, että homma oli sisältänyt paljon valehtelua ja selkäänpuukotusta, naisiakin. Suhde itsessään oli aina hyvin kaksijakoinen: välillä käsittämätöntä huumaa ja välillä erittäin vaikeaa aikaa. Suhteen jäljiltä olin helpottunut, joskin pettynyt ja vihainen. Nyt se oli ohi ja aloittaisin oman uuden elämän ja löytäisin jostain miehen, joka todella rakastaa minua!

Nyt se mies on löytynyt! Ihana, komea, lihaksikas, älykäs, huumorintajuinen ja koulutettu mies ja mikä parasta - kaveri on aivan hullaantunut minuun! Tiedän, että suhde alkaisi saman tien, kun vain näyttäisin hänelle vihreää valoa, mutta nyt en pystykään.

Ajattelen lakkaamatta ex-poikaystävääni, vaikka hänkin jo seurustelee tahollaan (taisi seurustella jo meidänkin suhteemme aikana...)enkä saa häneltä rauhaa! Kuvittelen hänet lähelleni ja kaipasin nyt pyhienkin aikana häntä valtavasti. Mielessäni hän olisi kuulunut luokseni ja muistelin kaiholla yhdessä viettämiämme jouluja ja samalla sitten muitakin lomia.

Onko nyt niin, että aika jo muistoja kultailee? Tiedän, että se suhde teki minut aivan hulluksi välillä, mutta edes tämä tieto ei saa miestä päästäni pois! Hän teki todella kurjasti minulle, mutta silti kaipaan häntä. Uusi ihana mies olisi valmiina rakastamaan minusta kaikki epäilykset pois, mutta jotenkin hyljeksin nyt häntä...eihän tässä ole mitään järkeä.

Vai viekö vuosien suhteesta ylipääseminen vain enemmän aikaa? Luulin jo olevani asian kanssa sinut, mutta nyt joudun tarkistamaan tuntemuksiani... Miksi tämä täydellinen mies ei nyt kelpaa minulle, vaan haikailen mokoman perään?

Neuvoja, vinkkejä, kokemuksia, miten pääsisin tästä ajatuskarusellista pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu