Olen seurustellut mieheni kanssa kohta vuoden verran ja eilen sattui sellainen tilanne että miehelläni teki mieli seksiä, itse taasen olin todella väsynyt eikä mielikään tehnyt.. No, menin sitten suihkussa vielä käymään ja kun tulin, huomasin kun mieheni runkkasi ja katsoi koneeltansa pornokuvia. Kuvat eivät kuitenkaan ole mieheni vaan hänen kaverinsa. Joka tapauksessa.. Ahdistuin kauheasti :( Ja kuulin kuinka hän vielä ääntelikin oikein kovasti samalla kun teki sitä, eikä hän koskaan mun kanssa oo äännellyt noin. Mun kanssa hän ei ääntele lainkaan. Eli ymmärränkö oikein että mieheni mielestä se kuva oli kiihottavampi mitä minä? :(
Tuntuu aika pahalta. Nyt mua pelottaa se että silloin kun en satu antamaan jostain syystä, kun aina ei todellakaan jaksa/tee mieli, niin alkaako hän aina katsomaan sitä salaa multa?
Mielestäni suhteessa ei pitäs olla mitään vikaa, seksiä meillä on joka päivä paitsi eilinen oli ainoastaan milloin en jaksanut alkaa touhuilemaan.
Mieheni väitti että hänellä ei ollut aikomustakaan katsella niitä kuvia vaan että ne sattumoisin tulivat muka esille kun hän etsi ajureita ja päätti sitten runkata kattomalla niitä, halusi kuulemma kokeilla miltä se tuntuu.
Muuten hän ei kyllä pornoa katsele, ei ole tehnyt niin kuin poikavuosina.
Mutta kun hänestä ei koskaan ois voinu uskoa tollasta, ei kertakaikkiaan. Onko se niin ettei oma nainen riitä kun pitää sellasta paskaa katsoa? Suututtaa kauheesti. En minä halua alkaa antamaan sille joka päivä pakosta vaikka itsellä ei tekis mieli mutta tuntuu että pakko koska en halua että hän katsoo sellasta.
Ja vielä yksi juttu mua mietityttää jatkuvasti.. Ennen tätä tapahtumaa, mieheni runkkasi kun minä olin tässä huoneessa ja runkatessaan hän katto mua. Hän siis runkkasi ja katto mua mutta miksi ihmeessä hän ei voinut runkata loppuun asti mua katsomalla vaan piti pornoa katsoa? Siis pornokuvia.
En löydä mitään muuta selitystä kuin sen että ne pornossa esiintyvät naiset pilluineen ovat paljon kiihottavempia mitä minä :( Mikäli näin ei olisi, kyllä mieheni ois runkannu mua katsomalla mutta ei niin ei!
Ja sitten hän vielä sanoi että se runkkaaminen ei tuntunut niitä kuvia katsomalla sen paremmalta kuin ilman kuvia, että siis sama kun runkkais kattomatta niitä. Miksi hän sitten jatkoi?? Ois napsauttanu kuvat pois mutta paskat.
Joku tässä mättää. Miksi se ei vaan voi myöntää että paljon kiihottavamoaa oli katsoa niitä mitä mua?
Antakaa jotain neuvoja, ohjeita, mielipiteitä.. Mitä tahansa.
Hän vielä kaiken lisäksi tietää että itse en pidä pornosta ja se loukkaa mua jos hän sellasta katsoo mutta siltikin piti katsoa. Ja aina sanonut että koskaan hän ei mua halua loukata millään tavalla.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Meidän perheessä minä harrastan välillä masturbointia ja pornon katselua jos miehen ei tee mieli seksiä ja minun tekee. Kauheaa ongelmaa mies ei ole tästä asiasta kuitenkaan tehnyt. Ja minulle pornon katselu ei tarkoita ettenkö haluaisi miestäni tai haluaisin pokeleffojen miehiä enemmän.. Se nyt vaan toimii kiihokkeena, merkitsemättä sen enempää.
Kiitos hyvistä nauruista. Kyllä tuo suhde elämä on ihan outoa? Minä se kait runkkailen teini pimpero kuvien ääressä joka se päivä, että kalu on joskus kipeenä.
Tota noin. Itsetyydytys on ihan tervettä, elettiin parisuhteessa tai ei. Ja mielestäni se on vieläpä ihan OK, vaikka seurustelisikin. Mä olen seurustellut avokkini kanssa pian 6 vuotta (asutaan yhdessä), ja kumpikin harrastaa itsetyydytystä kun haluaa. Mutta myös rakastellaan yhdessä melko usein.
Ja katsotaanpa joskus yhdessäkin pornoa, mikä on ihan hauskaa. Kokeilkaapa tekin.
olet kertonut, että porno loukkaa ja miehesi katsoo sitä, vaikka sanoo ettei haluu loukata sinua. Luuletko että se tähän jää - uskon että lisää loukkauksia on tulossa jatkossakin.
Jos haluat enempi selvitystä, niin Sinun pitää tarkentaa. Sanot stoorissa: "..Muuten hän ei kyllä pornoa katsele.." (paitsi sillon sunnuntaina, niinkuin olisi eka kerta). Ja sitten kuitenkin sanot. "..yksi juttu mua mietityttää jatkuvasti..Ennen tätä tapahtumaa.. " ja se koko kappale, olihan siinäkin jo pornoa pelissä. Ja mistä ne kaverin dvd:t (vai mitä ne oli:) siihen pöydälle tuli, kävikö tunkemassa väkisin, ja kohteliaisuuttaanko kaveria kohtaan katsoi..
Jos haluat niin etsitään Sulle linkki, on näistä palstoilla aiemminkin puhuttu, ehkä vähän vanhempia koskien. Oot kai alle 20v ja symbioosiin nähden hieman sinisilmäinen. Mutta jos haluat niin katsotaan.
tuossa pornon katselussa mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole. Tiedän oman mieheni katselevan, joskus on katsottu yhdessäkin, ja joskus olen jotain "vilkuillut" yksin.
Ilmeisesti miehesi käyttäytyi tahallisen provosoivasti - ettei vain olisi halunnut käytöksellään sanoa sinulle, että ähä-ähä, käyhän se näinkin... Olithan juuri "antanut pakit" seksin suhteen? Tuskinpa sai sen ihmeellisempiä "kiksejä" runkatessaan kuin kanssasi seksiä harrastaessaan, kun tuota ääntelypuolta ihmettelit - saattoi vallan hyvin härnätä sinua sillä?
Älä tee turhaan kärpäsestä härkästä - voithan sanoa, ettet pidä pornon katselusta, mutta älä ylläty, jos miehesi sitä jatkaa. Voit tietysti ehdottaa, että tekisi sen niin, ettet sinä sitä näe?
Luulen että tämä pornon / seksikuvien katselu on parempi vaihtoehto kuin ovesta poistuminen omille teilleen.
Ja sanotaan näin naisen näkökulmasta, että kyllä ne miehet niitä kuviansa katselee vaikka antaisivatkin meidän ymmärtää jotain toista. Älä mustasukkaile kuville vaan pyri olemaan se josta miehesi sinussa tykkää ja rakastaa. Voit olla 100% varma, ettei hän tule koskaan pettämään sinua kuvan naisen kanssa oikeasti. Onhan se tietenkin varmaan aika yllättävää nähdä miehensä itse teossa, mutta luonnonlakia ei voi muuttaa. Ymmämrrä se, että kun tekee mieli, tekee mieli ja miehelle se on varmasti vain hankalampaa olla purkamatta mihinkään.