Miehiä

-- ei ole koskaan liikaa elämässä. Ongelma on vain se, että jos mies on hyvä sängyssä, ei siitä pysty eroamaan ja jos huono, ei siitä pääse eroon. Ensimmäiset ovat paljon harjoitelleita, ei yleensä kovin uskollisia ja jälkimmäiset kilttejä perheenisiä.

Ja nythän on todettava, että puhun kokemuksesta. Olen naimisissa, mutta minulla on myös uskomattoman ihana rakastaja. Avioliitto tosin on ollut katkolla jo jonkin aikaa, rakastaja saapui kuvioihin ehkäpä siitä syystä. Te, jotka moralisoitte uskottomuutta, oletteko koskaan ajatelleet, että uskottomuus on oire, joka paljastaa sen vakituisen suhteen taudin? Ja että ehkä silloin olisi syytä tehdä johtopäätöksiä ja lähteä suhteesta, eikä jatkaa sitä paremman toivossa.
562971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Näytät itsekin seuraavan ohjeettasi. On rakastajat ja aviomiehet joten miksi sitä asioita selvittelemään ja uskollisuutta korostamaan.
Pyh!

Lycka till valitsemallasi tiellä. Se ei saa ainakaan minun sympatioitani kerättyä.

Nimimerkillä: kokemusta huonosta suhteesta mutta se ei pettämällä parane.

Äänestä

"Ongelma on vain se, että jos mies on hyvä sängyssä, ei siitä pysty eroamaan ja jos huono, ei siitä pääse eroon. Ensimmäiset ovat paljon harjoitelleita, ei yleensä kovin uskollisia ja jälkimmäiset kilttejä perheenisiä."
Tuosta kommentistasi huokuu todellinen elämänkokemus ja syvä viisaus. Itse uskallan väittää asian olevan yleensä juuri päinvastoin.(ihmiset ovat yksilöitä, joten en uskalla ihan yhtä rankkaa kahtijakoa tehdä) Eli uskoisin, että niillä, jotka pettävät puolisoaan, on varmasti ongelmia seksin ja myös oman pääkoppansa kanssa. Eli pettäjät ovat raukkamaisia ruikuttajia, jotka täällä palstoilla valittavat, kuinka seksi ei suju oman "rakkaan" kanssa, mutta eivät kuitenkaan OSAA tehdä asialle mitään. Jos aikuinen ihminen ei OSAA/USKALLA suutaan avata KESKUSTELLAKSEEN ongelmista, ei siitä mielestäni muita voi syyttää. Itse en pettämistä ole ikinä ymmärtänyt, mutten myöskään tuominnut. Jotenkin vielä ymmärrän pettämisen esim. kokeilunhalusta, mutten mainitsemastasi syystä. No kirjoitankin näkemyksiäni "kiltin" perheenisän kannalta, ja seksinkin suhteen minulla on kokemusta vain naisista. Voi olla, että kaikille miehille ei vain se naisen tyydyttäminen tosiaan mene jakeluun. Mutta väittäisinpä heidän olevan mieluummin yksinäisiä poikamiehiä, kuin perheenisiä.

Äänestä
  • Arvasinkin, että miehet vetää herneen nenäänsä. Ongelmista seksin kanssa en tiedä, ainakaan näillä pettäjillä, mutta kyllähän se on järkeenkäypää, että kokemus tuo myös taitoa. Tosin taito yhdistettynä tunteeseen tuo aika uskomattoman kokemuksen.

    Tuo, ettei ne "ruikuttajat" osaa tai uskalla keskustella seksin ongelmista ei muuten pidä paikkaansa. Tiedän monta paria, jotka keskustelevat keskustelemasta päästyään, mutta asiaan ei tule parannusta. Eikä se haluton osapuoli aina ole nainen. Ehkä vain puoliso tuli valittua väärin ja alkuhuuman mentyä ohi ei kemiat enää kolahdakaan. Tai toiseen on niin tottunut, ettei asialle enää halua tehdä mitään.

    Totta kyllä, poikamiehet ovat usein räpeltäjiä sängyssä (yleistys, sori, ne hyvät poikamiehet). Ei silti, tuskin itsekään yllän saralla top teniin, mutta itse asiassa tarkoitin tuolla kiltillä perheenisällä nuorena naimisiin mennyttä, suhteellisen kokematonta miestä. Siis miestä, jota naiset eivät ole päässeet koulimaan (huomaa monikko, emme pidä kaikki samoista asioista...).

    Miksi sänkyynmeno muuten on pettämistä, minusta pettämistä on se, että jos haluan miehen kanssa sänkyyn, en sitä tee jonkun muun takia. Olen uskollinen itselleni. Mieheni tehköön samoin.

    Äänestä

  • Mutta tuossahan oli viisautta..olet oikeassa !

    Äänestä

Tulkintasi pettämisen syistä on aivan oikea! Maailma on tyly ja aina satuu ja tapahtuu. Kaiken jälkeen tulisi olla vain rehellinen itselleen ja kumppanilleen.

Mutta pieni asia: ne "ihanat rakastajat" tapaavat vain arkielämän myötä osoittautumaan tavallisiksi ihmisiksi. Ensihuuma karisee valitettavan nopeasti...

Äänestä
  • Näissä rakastajissa paras puoli onkin juuri se, ettei heidän kanssaan eletä sitä arkea. Yhdessä olo on jotain aivan muuta kuin oman puolison kanssa. Miksi pilata hyvää juttua tuomalla läskisoosia ja likaisia astiapinoja rasitteeksi?
    Näin ensihuuma on tuore pidempään. Sitä en kommentoi, tuleeko suhteesta joskus jotain pysyvämpää, siis kehittyykö se mihinkään suuntaan.

    Nautin siitä, että joka kerta, kun rakastajani kanssa näen, saan pukeutua häntä varten johonkin erilaiseen ja erikoiseen, laittautua vähän paremmin. Jos tekisin näin mieheni kanssa, vastassa olisi huomautus "sitä on taas hassattu vaatekauppoihin". Jos hän ylipäätään huomaisi asiaa. Tai ehkä hän ei vain huomaa sitä minussa.

    Äänestä

mielipiteesi lähes kokonaan. Itse olen mies ja ajattelen samoin uskottomuudesta / rakastajattaresta jne.
MUTTA - miehenä tiedän myös sen, että jonkun naisen kanssa on todella helppo olla hyvä sängyssä ja toisen kanssa siitä ei sitten taas tule mitään, jollekin naiselle on helppo olla kiltti ja toiselle taas on pakko olla hiukan "pahis", eli suhteessa on aina kaksi ihmistä, jotka vaikuttavat toisiinsa tavalla tai toisella ja tuovat toisesta esiin erilaisia puolia.
Harjoittelu ei paljon auta, jos kumppanina on täysi tumpelo. Harjoittelu ei myöskään auta, jos tunteet ovat kuolleet tai niitä ei muuten ole.
Itse en sinänsä ajattele uskottomuudeksi oikeastaan mitään. Jos suhteessa elävä löytää paremman, niin hyvä niin. Ns. uskottomuus on todellakin seurausta jostakin vikaan menneestä seikasta ja se ei ole syynä esimerkiksi eroihin - syyt ovat paljon syvemmällä parisuhteessa. Mielestäni uskottomuus ei ole edes oire, vaan se on seurausta monista vioista, jotka ovat oireilleet yleensä pitkään suhteessa.

Äänestä
  • Olisi se ainakin samperin kohteliasta lähteä siitä edellisestä kun paremman löytää. Turhassa salailussa ja velehtelussa ei ole sitten mitään hienoa!

    Äänestä

  • Tuotapa en tullut ajatelleeksikaan, että miehellä voi kumppani vaikuttaa suoritukseen.

    Tuon tunteiden kuolemisen kyllä allekirjoitan, avioliitossani näin on käynyt ja seksi on lähinnä "aviollisen velvollisuuden" täyttämistä. Kamalaa käyttää tuota menneen ajan termiä, mutta se kai tilanteeseen lähinnä sopii. Masentavaa.

    Äänestä

  • harmaasilmä kirjoitti:

    Olisi se ainakin samperin kohteliasta lähteä siitä edellisestä kun paremman löytää. Turhassa salailussa ja velehtelussa ei ole sitten mitään hienoa!

    Sinä voit toimia omassa liitossasi ihan miten haluat ja jos haluat sieltä lähteä ennen kuin olet toisen syliin lipeämässä, niin se on sinun ratkaisusi. Minä toimin omissa parisuhteissani juuri niin kuin itse ja ehkä kumppanini haluaa. Ei ole olemassa mitään sääntöä, että suhde pitäisi lopettaa ennen kuin tekee jotakin muuta. Jokainen toimii niin kuin olosuhteet periksi antaa. Joskus voi olla parempi jatkaa huonoakin liittoa ja siirtää eroamista jopa niin kauan, että esim. joku "harmaasilmä" kerkeää tottua ajatukseen. Monesti sellainen äkkinäinen lähtö aiheuttaa enemmän tuskaa, kuin se, että asia hoidetaan yhdessä loppuun.
    Siis jokainen tavallaan ja olosuhteiden mukaan. Kun suhde on päättynyt, niin siinä kohteliaisuus alkaa puolin ja toisin olla aika kaukana.
    Uskottomuutta ei aina välttämättä edes salata ja aina toisen kanssa oleminen ei ole edes uskottomuutta, van se voi olla jo uusi suhde, vaikka vanha liitto juridisesti olisikin voimassa. Joskus pitää olla jopa uudelle uskollinen eli ei vehdata vanhan kanssa, vaikka osoite olisikin vielä yhteinen.
    Maailma ei ole mustavalkoinen eikä aina edes tasaisen harmaa.

    Äänestä

  • Se Toinen kirjoitti:

    Tuotapa en tullut ajatelleeksikaan, että miehellä voi kumppani vaikuttaa suoritukseen.

    Tuon tunteiden kuolemisen kyllä allekirjoitan, avioliitossani näin on käynyt ja seksi on lähinnä "aviollisen velvollisuuden" täyttämistä. Kamalaa käyttää tuota menneen ajan termiä, mutta se kai tilanteeseen lähinnä sopii. Masentavaa.

    ja yllättävän paljon. Smama varmaan naisillakin.
    Tuskin sinäkään olet huippuvireessä, jos et pahemmin kaverista välitä ja jos taas rakastat kaveriasi, niin into on vallan toista luokkaa.
    Ihmisiä me vaan ollaan eikä mitään tunteettomia koneita.

    Äänestä

  • mannasman kirjoitti:

    Sinä voit toimia omassa liitossasi ihan miten haluat ja jos haluat sieltä lähteä ennen kuin olet toisen syliin lipeämässä, niin se on sinun ratkaisusi. Minä toimin omissa parisuhteissani juuri niin kuin itse ja ehkä kumppanini haluaa. Ei ole olemassa mitään sääntöä, että suhde pitäisi lopettaa ennen kuin tekee jotakin muuta. Jokainen toimii niin kuin olosuhteet periksi antaa. Joskus voi olla parempi jatkaa huonoakin liittoa ja siirtää eroamista jopa niin kauan, että esim. joku "harmaasilmä" kerkeää tottua ajatukseen. Monesti sellainen äkkinäinen lähtö aiheuttaa enemmän tuskaa, kuin se, että asia hoidetaan yhdessä loppuun.
    Siis jokainen tavallaan ja olosuhteiden mukaan. Kun suhde on päättynyt, niin siinä kohteliaisuus alkaa puolin ja toisin olla aika kaukana.
    Uskottomuutta ei aina välttämättä edes salata ja aina toisen kanssa oleminen ei ole edes uskottomuutta, van se voi olla jo uusi suhde, vaikka vanha liitto juridisesti olisikin voimassa. Joskus pitää olla jopa uudelle uskollinen eli ei vehdata vanhan kanssa, vaikka osoite olisikin vielä yhteinen.
    Maailma ei ole mustavalkoinen eikä aina edes tasaisen harmaa.

    Harmaatakin on useita sävyjä. Miksi on niin, että kiihkeimmin ajatusta uskottomuudesta ja sen ulottuvuuksista yleensä vastustavat ihmiset, jotka katsovat maailmaa mustavalkoisen ruudun läpi? Vai onko yhtälössä jotain niin perikristillistä, että se on tuomittava, tunsipa asiaa eli ei?

    Äänestä

  • mannasman kirjoitti:

    Sinä voit toimia omassa liitossasi ihan miten haluat ja jos haluat sieltä lähteä ennen kuin olet toisen syliin lipeämässä, niin se on sinun ratkaisusi. Minä toimin omissa parisuhteissani juuri niin kuin itse ja ehkä kumppanini haluaa. Ei ole olemassa mitään sääntöä, että suhde pitäisi lopettaa ennen kuin tekee jotakin muuta. Jokainen toimii niin kuin olosuhteet periksi antaa. Joskus voi olla parempi jatkaa huonoakin liittoa ja siirtää eroamista jopa niin kauan, että esim. joku "harmaasilmä" kerkeää tottua ajatukseen. Monesti sellainen äkkinäinen lähtö aiheuttaa enemmän tuskaa, kuin se, että asia hoidetaan yhdessä loppuun.
    Siis jokainen tavallaan ja olosuhteiden mukaan. Kun suhde on päättynyt, niin siinä kohteliaisuus alkaa puolin ja toisin olla aika kaukana.
    Uskottomuutta ei aina välttämättä edes salata ja aina toisen kanssa oleminen ei ole edes uskottomuutta, van se voi olla jo uusi suhde, vaikka vanha liitto juridisesti olisikin voimassa. Joskus pitää olla jopa uudelle uskollinen eli ei vehdata vanhan kanssa, vaikka osoite olisikin vielä yhteinen.
    Maailma ei ole mustavalkoinen eikä aina edes tasaisen harmaa.

    Tiedät itsekin etten tarkoittanut mitään -ensin erotaan ja sitten vasta pariudutaan juttua - vaan ihan puhtaita salasuhteita. Niistä minä ainakin luulin sinun puhuvan!

    Äänestä

  • harmaasilmä kirjoitti:

    Tiedät itsekin etten tarkoittanut mitään -ensin erotaan ja sitten vasta pariudutaan juttua - vaan ihan puhtaita salasuhteita. Niistä minä ainakin luulin sinun puhuvan!

    todennäköisesti vastasitkin Mannesmanille, kommentoinpa kuitenkin. Salasuhteethan ne tässä kaiketi kaikkien mielessä ovat -- tuskin niihin muuten viitattaisiin uskottomuutena. Kysymys onkin, miksi ne ovat niin väärin? Eikö lihallinen nautinto ole sallittua kuin yhden kanssa? Kuka väärän määrittelee -- paitsi meidän kulttuurissamme joku sepitetty uskonnollinen kirja ja sitä tulkitsevat "kunnialliset ihmiset". Ajatelkaa ihmistä biologisena eläimenä, jonka tarkoitus on pariutua ja etsiä ne suvun jatkamiseen otollisimmat partnerit...

    Uskottomuus on yleensä salasuhde. Salasuhteesta tulee toisinaan ihan julkinen - jopa avioliitto. Tottahan liiton ulkopuolinen suhde pidetään salassa mahdollisimman pitkään ja monesti ne eivät paljastu koskaan. Toisinaan salasuhde vaan loppuu ja elämä jatkuu kuten ennenkin - miksi siis suhde pitäisi heti paljastaa ja samalla pilata monen ihmisen elämä. Salasuhteet (=uskottomuus) ovat hyvin yleisiä ja suurin osa ihmisistä on niissä touhuissa jossakin elämänsä vaiheessa. Jopa sinkulla voi olla salasuhde, eli suhde, josta ei kerrota muille syytä tai toisesta.
    Mitä taas tulee tuohon pariutumiseen noin biologisella tasolla, niin tietääkseni ihmisellä ei ole tarvetta varsinaiseen parinmuodostukseen, mutta perutteluun kylläkin. Toki ihminen on aikojen saatossa kehittynyt ns. pariuskolliseksi, mutta sekin johtuu varmaankin käytännön syistä, kuten jälkikasvumme hitaasta kehityksestä aikuiseksi ja siitä, että ihminen saa yleensä vain yhden lapsen kerrallaan ja suhteellisen harvoin. Ihmiset ovat vaan tehneet tästäkin asiasta niin moraalisen kysymyksen, että emme enää osaa toimia niin kuin vaistot meitä ohjaavat. Suvunjatkaminen on kaikilla elollisilla (eläin- ja kasvikunta) suurin päämäärä ja siinä samalla on tarkoitus "parantaa" perimää. Omalla tavallamme me kaikki koitamme löytää kumppaniksemme juuri tietyn tyyppisen henkilön eli sellaisen, joka mielestämme parhaiten sopii jälkikasvumme tuottajiksi itsemme kanssa. Ihmisellä on vaan yksi pieni ero muihin eläimiin - me olemme oppineet nauttimaan seksistä ilman suvunjatkamistarkoitusta tai oikeastaan käytäntö on ajanut ihmisen siihen, että emme joka panolla tietoisesti tarkoita suvunjatkamista, mutta ehkä tämä tarve on siellä taustalla.

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    "...parinmuodostukseen, mutta perutteluun kylläkin." Piti tietenkin olla paritteluun.

    ...edelliseen puhujaan, kirjoitusvirheestä huolimatta. Ihmisellä taitaa myös ihan eläimenä olla tarve paritella useammin kuin muilla, ottaen huomioon, kuinka lyhyen aikaa kuukaudesta raskaus on mahdollinen. Ja niinhän se on, ettei se päämäärä aina ole tärkein vaan se matka...

    Äänestä

  • Se Toinen kirjoitti:

    todennäköisesti vastasitkin Mannesmanille, kommentoinpa kuitenkin. Salasuhteethan ne tässä kaiketi kaikkien mielessä ovat -- tuskin niihin muuten viitattaisiin uskottomuutena. Kysymys onkin, miksi ne ovat niin väärin? Eikö lihallinen nautinto ole sallittua kuin yhden kanssa? Kuka väärän määrittelee -- paitsi meidän kulttuurissamme joku sepitetty uskonnollinen kirja ja sitä tulkitsevat "kunnialliset ihmiset". Ajatelkaa ihmistä biologisena eläimenä, jonka tarkoitus on pariutua ja etsiä ne suvun jatkamiseen otollisimmat partnerit...

    Minä en usko raamattuun ja silti puolustan uskollisuutta eli on aika kliseistä vedota uskonnollisten ihmisten odotuksiin moraalikäsityksistä. Se on persoonakysymys enemmänkin. Joillekin ei uskollisuudella ole väliä, joillekin on. Pahinta siinä uskottomuudessa on se valehtelu, ei itse teko, ei sen toisen himoaminen vaan se valehtelu, jolla toinen sokaistaan luulemaan että suhde on kunnossa. Kenties vielä itse uskotaan että näin kumppani ei itse lähde vieraille maille.

    Kovin moni puolustaa itseänsä kun on lähtenyt uskottomuuden poloille ja hyvä niin, he toteuttavat vain inhimillisyyttä, puolustautuessaan. Kysymys kuuluukin, että hyväksyttekö omalle puolisollenne harharetket jos he jäävät kiinni vai suututteko/mökötättekö/panetteko teon tilille ja annatteko tutan äidin/isän kädestä? Jos hyväksytte, ei siinä mitään, reilu peli, mutta jos ette, on asenne hyvin tekopyhä. Eikä sekään riitä että pelkästään hyväksytään salaisesti, oletteko muistaneet kertoa puolisollenne hänen uudesta muuttuneesta oikeudestaan muihin ihmisiin?
    Harva ihminen voi vastata näihin kysymyksiin, että kyllä!!!! Yleensä sitä vaan eletään kuin herran kukkarossa ja myhäillään kun oma puoliso on uskollinen ja kiltti. Eikä tuolloin edes ymmärretä hävetä.

    Minun silmissäni ei kyse ole koskaan pelkästä pariutumisesta ja siementen jakelusta kuten väitit. Ihminen on sentään ihminen eikä pelkkä eläin ja joskus kymmenen vuotta sitten teorian keksinyt professori on voinut (ja luultavasti on mennytkin) osassa tutkimuksessa vikaan, pahimmillaan selitellyt uskottomuuttaan ja antoi samalla miehille pohjattoman selityksen siihen miksi petetään.(teoriassahan ei mainita uskottomia naisia sanallakaan) Jos pelkästään jo joutsenet kykenevät yksiavioisuuteen, on ihme ellei niin älykästä olentoa kuin ihminen ole siihen muka luotu. Haluta saa ja pitää (sehän on inhimillistä), mutta on eri asia haluta kuin toteuttaa halujaan.

    Tämä nyt kuitenkin sellaista kärrynpyörän heittoa ylämäkeen koska niin vastakkaiset käsitykset yrittävät keskustella asiasta. Jos ihminen kerran on lähtenyt jo sille tielle että aikoo elää elämänsä omien halujensa kourissa, häntä ei sieltä saa pois koskaan. Ja samapa tuo. Pääasia, että porukka jakautuu edes näihin kahteen ääripäähän, että uskottomille jää uskottomat seuralaiset ja uskollisille uskolliset. Näin kaikki ovat tyytyväisiä :D

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    Uskottomuus on yleensä salasuhde. Salasuhteesta tulee toisinaan ihan julkinen - jopa avioliitto. Tottahan liiton ulkopuolinen suhde pidetään salassa mahdollisimman pitkään ja monesti ne eivät paljastu koskaan. Toisinaan salasuhde vaan loppuu ja elämä jatkuu kuten ennenkin - miksi siis suhde pitäisi heti paljastaa ja samalla pilata monen ihmisen elämä. Salasuhteet (=uskottomuus) ovat hyvin yleisiä ja suurin osa ihmisistä on niissä touhuissa jossakin elämänsä vaiheessa. Jopa sinkulla voi olla salasuhde, eli suhde, josta ei kerrota muille syytä tai toisesta.
    Mitä taas tulee tuohon pariutumiseen noin biologisella tasolla, niin tietääkseni ihmisellä ei ole tarvetta varsinaiseen parinmuodostukseen, mutta perutteluun kylläkin. Toki ihminen on aikojen saatossa kehittynyt ns. pariuskolliseksi, mutta sekin johtuu varmaankin käytännön syistä, kuten jälkikasvumme hitaasta kehityksestä aikuiseksi ja siitä, että ihminen saa yleensä vain yhden lapsen kerrallaan ja suhteellisen harvoin. Ihmiset ovat vaan tehneet tästäkin asiasta niin moraalisen kysymyksen, että emme enää osaa toimia niin kuin vaistot meitä ohjaavat. Suvunjatkaminen on kaikilla elollisilla (eläin- ja kasvikunta) suurin päämäärä ja siinä samalla on tarkoitus "parantaa" perimää. Omalla tavallamme me kaikki koitamme löytää kumppaniksemme juuri tietyn tyyppisen henkilön eli sellaisen, joka mielestämme parhaiten sopii jälkikasvumme tuottajiksi itsemme kanssa. Ihmisellä on vaan yksi pieni ero muihin eläimiin - me olemme oppineet nauttimaan seksistä ilman suvunjatkamistarkoitusta tai oikeastaan käytäntö on ajanut ihmisen siihen, että emme joka panolla tietoisesti tarkoita suvunjatkamista, mutta ehkä tämä tarve on siellä taustalla.

    Mitä tapahtui rakkaudelle?

    Äänestä

  • Se Toinen kirjoitti:

    ...edelliseen puhujaan, kirjoitusvirheestä huolimatta. Ihmisellä taitaa myös ihan eläimenä olla tarve paritella useammin kuin muilla, ottaen huomioon, kuinka lyhyen aikaa kuukaudesta raskaus on mahdollinen. Ja niinhän se on, ettei se päämäärä aina ole tärkein vaan se matka...

    Että eläimetkin harrastavat seksiä huvikseen. Mm. tieteenkuvalehdessä oli artikkeli esim. apinoista (eri lajikkeita/rotuja en muista) jotka hellivät, suukottelivat, nuolivat ja panivat ihan ihmisten tapaan eri asennoista eli ei sitä uskottomuutta voi myöskään yliseksuaalisuudella kuitata :)

    Äänestä

  • harmaasilmä kirjoitti:

    Minä en usko raamattuun ja silti puolustan uskollisuutta eli on aika kliseistä vedota uskonnollisten ihmisten odotuksiin moraalikäsityksistä. Se on persoonakysymys enemmänkin. Joillekin ei uskollisuudella ole väliä, joillekin on. Pahinta siinä uskottomuudessa on se valehtelu, ei itse teko, ei sen toisen himoaminen vaan se valehtelu, jolla toinen sokaistaan luulemaan että suhde on kunnossa. Kenties vielä itse uskotaan että näin kumppani ei itse lähde vieraille maille.

    Kovin moni puolustaa itseänsä kun on lähtenyt uskottomuuden poloille ja hyvä niin, he toteuttavat vain inhimillisyyttä, puolustautuessaan. Kysymys kuuluukin, että hyväksyttekö omalle puolisollenne harharetket jos he jäävät kiinni vai suututteko/mökötättekö/panetteko teon tilille ja annatteko tutan äidin/isän kädestä? Jos hyväksytte, ei siinä mitään, reilu peli, mutta jos ette, on asenne hyvin tekopyhä. Eikä sekään riitä että pelkästään hyväksytään salaisesti, oletteko muistaneet kertoa puolisollenne hänen uudesta muuttuneesta oikeudestaan muihin ihmisiin?
    Harva ihminen voi vastata näihin kysymyksiin, että kyllä!!!! Yleensä sitä vaan eletään kuin herran kukkarossa ja myhäillään kun oma puoliso on uskollinen ja kiltti. Eikä tuolloin edes ymmärretä hävetä.

    Minun silmissäni ei kyse ole koskaan pelkästä pariutumisesta ja siementen jakelusta kuten väitit. Ihminen on sentään ihminen eikä pelkkä eläin ja joskus kymmenen vuotta sitten teorian keksinyt professori on voinut (ja luultavasti on mennytkin) osassa tutkimuksessa vikaan, pahimmillaan selitellyt uskottomuuttaan ja antoi samalla miehille pohjattoman selityksen siihen miksi petetään.(teoriassahan ei mainita uskottomia naisia sanallakaan) Jos pelkästään jo joutsenet kykenevät yksiavioisuuteen, on ihme ellei niin älykästä olentoa kuin ihminen ole siihen muka luotu. Haluta saa ja pitää (sehän on inhimillistä), mutta on eri asia haluta kuin toteuttaa halujaan.

    Tämä nyt kuitenkin sellaista kärrynpyörän heittoa ylämäkeen koska niin vastakkaiset käsitykset yrittävät keskustella asiasta. Jos ihminen kerran on lähtenyt jo sille tielle että aikoo elää elämänsä omien halujensa kourissa, häntä ei sieltä saa pois koskaan. Ja samapa tuo. Pääasia, että porukka jakautuu edes näihin kahteen ääripäähän, että uskottomille jää uskottomat seuralaiset ja uskollisille uskolliset. Näin kaikki ovat tyytyväisiä :D

    Olen lakannut teeskentelemästä jo ajat sitten, että avioliitossani on kaikki hyvin. En ole muutenkaan kovin hyvä teeskentelemään ja yleensä sanon asiat melko suoraan ja kaunistelematta.

    Ja, usko tai älä, olen jo kauan sitten antanut puolisolleni luvan mennä vieraaseen sänkyyn, jos hän sitä haluaa. Eli hänellä on sama oikeus nauttia elämästään muidenkin kanssa.

    Se uskonnollisuus, niin, yleensä ne uskovaiset ovat niitä ensimmäisiä ja jyrkimpiä tuomitsijoita, ironista kyllä. Mutta se ei tarkoita sitä, että vain uskovaiset tuomitsisivat. Tämä perikristillinen ajattelutapa vain tahtoo vaikuttaa, vaikkei sitä itse myönnäkkään. Jotain "äidin maidossa imettyä".

    Oma isäni ei ole ollut mitenkään uskollinen äidilleni ja jo pelkästään asian näkeminen vierestä voi vaikuttaa asiaan ja mielipiteeseen, mutta ei minuakaan nyt yleisesti ole kasvatettu uskollisuuteen tai parisuhteen sääntöihin. Kyllä se ensisijaisesti on se sydämmessä syntyvä tarve olla toiselle uskollinen ja odottaa toiselta samaa käytöstä.

    Äänestä

  • mannasman kirjoitti:

    Sinä voit toimia omassa liitossasi ihan miten haluat ja jos haluat sieltä lähteä ennen kuin olet toisen syliin lipeämässä, niin se on sinun ratkaisusi. Minä toimin omissa parisuhteissani juuri niin kuin itse ja ehkä kumppanini haluaa. Ei ole olemassa mitään sääntöä, että suhde pitäisi lopettaa ennen kuin tekee jotakin muuta. Jokainen toimii niin kuin olosuhteet periksi antaa. Joskus voi olla parempi jatkaa huonoakin liittoa ja siirtää eroamista jopa niin kauan, että esim. joku "harmaasilmä" kerkeää tottua ajatukseen. Monesti sellainen äkkinäinen lähtö aiheuttaa enemmän tuskaa, kuin se, että asia hoidetaan yhdessä loppuun.
    Siis jokainen tavallaan ja olosuhteiden mukaan. Kun suhde on päättynyt, niin siinä kohteliaisuus alkaa puolin ja toisin olla aika kaukana.
    Uskottomuutta ei aina välttämättä edes salata ja aina toisen kanssa oleminen ei ole edes uskottomuutta, van se voi olla jo uusi suhde, vaikka vanha liitto juridisesti olisikin voimassa. Joskus pitää olla jopa uudelle uskollinen eli ei vehdata vanhan kanssa, vaikka osoite olisikin vielä yhteinen.
    Maailma ei ole mustavalkoinen eikä aina edes tasaisen harmaa.

    Aika mielenkiintoista huomata, että joku muukin on ehkä ollut tai miettinyt samoja juttuja, joita itse pähkäilen. Tarkoitan tuota toisen totuttamista ajatukseen, vaikka uusi suhde on jo meneillään. En ehkä menisi niin pitkälle, että vielä kutsuisin rakastajani kanssa viettämääni aikaa suhteeksi, siihen se on toistaiseksi vielä aivan liian vapaa ja ilman kahleita suuntaan tai toiseen. Kuitenkin se on se mikä-lie, jossa olen uskollinen, vaikka asunkin puolisoni kanssa saman katon alla ja olen siviilisäädyltäni muodollisesti avioliitossa. Eikä rakastajallani edes ole mitään tekemistä avioliittoni surkean tilan kanssa, kaikki on alkanut jo paljon ennen kuin edes tutustuin häneen.

    Äänestä

  • harmaasilmä kirjoitti:

    Mitä tapahtui rakkaudelle?

    Rakkaus ja parittelu eivät välttämättä kulje käsikädessä. Ihminen voi paritella toisen kanssa, vaikka rakkautta ei olisikaan. Samoin voi rakastaa ihmistä, jonka kanssa ei parittele.
    Rakkaus on yksi suuri kokonaisuus, jossa ei esimerkiksi vaadita toiselta yhtään mitään, vaan saadaan ja annetaan.
    Parittelussa on yleensä tunteita mukana, mutta kuitenkin se perustuu ihmisen normaaleihin ja ehkäpä alkukantaisiin vietteihin.
    On totta, että monet muutkin kädelliset lajit harrastavat parittelua ihan "huvikseen", mutta tässäkin on takana luontainen suvunjatkamisen vietti. Toisaalta, emmehän me ihmiset voi tietää, mitä apinoiden päässä liikkuu, kun ne parittelevat mielestämme ihan huvikseen. Tuskinpa se on mitään rakkautta, vaan ihan vaistojen sanelemaa toimintaa.
    Käsitteen rakkaus on ihminen ihan itse kehittänyt. Sillä on monta eri merkitystä riippuen siitä, kuka sitä määrittelee. Monelle rakkaus on yksi tapa selittää omaa mustasukkaisuuttaan eli sairasta omistamisen halua. Toiselle rakkaus on tarvetta pitää huolta läheisistään. Joku tuntee rakkauden tarpeeksi olla toiselle hyvä ja miellyttää toista ihmistä. Minusta rakkaus on yleensä aika itsekäs tunne eli ihminen tuntee mielihyvää itse, kun rakastaa toista ihmistä ja voi tuntea antavansa toiselle ihmiselle jotakin mielestään suurta. Usein rakkaus on sitä, että itse voi nauttia siitä tunteesta, että on toiselle hyvä ja tuntee itsensä hyväksytyksi. Kun tämä oma tunne ja mielihyvä loppuu, niin myös rakkaus loppuu, vaikka toinen kuinka väittäisi rakastavansa.
    Ihminen on siitä kummallinen, että lähes kaikki, mitä se tekee, perustuu pitkälti siihen, mitä itse haluaa tuntea ja kokea.
    Mielestäni ainoa oikea ja aito rakkaus kohdistuu omiin lapsiin. Heitä haluaa suojella kaikelta pahalta, heidät voi hyväksyä välittämättä siitä, mitä he tekevät. Vaikka lapsensa hyväksyykin ja heitä rakastaa, ei se tarkoita, että kaikki heidän tekemisensä olisivat hyväksyttäviä, mutta koska heitä rakastaa, niin silloin heidän tekemisistään huolimatta hyväksyy heidät.
    Kun ihminen sanoo. ”Minä rakastan sinua”, se yleensä tuntuu tarkoittavan, että älä lähde luotani, vaan ole minun kanssani, koska tarvitsen sinua, älä mene muiden kansa sänkyyn, koska se tuntuu minusta pahalta, kulje vain minun kanssani, koska minusta tuntuu pahalta nähdä sinut muiden rinnalla, ole minun kanssani, koska haluan omistaa sinut jne. jne..
    Rakkaus tuntuu siis olevan aika itsekäs tunne ja antavan nimenomaan itselle mielihyvää.

    Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että ehkä olet rakastanut vääränlaisia naisia tai et kykene rakkauteen sellaisena kun se on? Jos meinaan olet tuota mieltä.

    Sitäpaitsi teit aikaimoisen yleistyksen. Paritella voi ilman rakkauttakin. Totta, syödäkin voi ilman että on nälkä, mutta on ihmisiä jotka eivät saa tunteettomasta yhdenillan panosta kertakaikkisen mitään. Korkeintaan huonon olon. Riippuu niin paljon ihmisen sisäisestä luonteesta haluaako hän "antautua" vieraalle vai tutummalle. Itse kuulun siihen ryhmään että kesti puoli vuotta tuntea itsensä kodikkaaksi uuden poikakaverin sängyssä silloin muinoin. Ei puhettakaan, että luonteellani ja "arkuudellani" pompittaisiin vieraista sängyistä toisiin.

    Rakkausko ihmisten keksimä tapa? Ei toki, jo tiedemiehetkin ovat todistaneet että taustalla on ihmisten luontaista halua pitää toisista huolta ja saada itse huolenpitoa. Hormoneistahan kaikki kaikessa johtuu mutta ei se riitä syyksi mitätöidä rakkautta. Rakkaus on jostakin syystä aiheutuva tapahtuma. Hormonit, hajut = reakkauden tunne. Ja se, että se olisi itsekäs ja kahlitseva? Nyt ei pidä sekottaa mustasukkaisuutta ja omistamisenhalua puhtaaseen rakkauteen. Mainitsemani ominaisuudet kehittelevät siihen rakkauteen hiukan tummempia sävyjä. On ihmisiä jotka pystyvät rakastamaan epäitsekkäästi, niin kuin vanhempia jotka kykenevät rakastamaan lapsiaan itsekkäästi. Monikos äiti inhoaa poikansa ensimmäistä tyttöystävää? Kun menettävät ykkösnaisen paikansa lapsosensa sydämmessä. MONI. Moniko isä menettää yöunensa tyttärensä uuden poikaystävän edessä. Heitä vituttaa kun tytär menettää neitsyytensä.

    Asiat eivät ole selitettävissä pelkästään vaisto-käyttäytymisellä. Onhan ihminen psykofyysinen kokonaisuus. Meillä on se sielu/henki, jokin joka on täysin päinvastaista kuin tahdoton ruumis. Sille otukselle rakkaus on paljon muutakin kuin kasa ruumiintoimintoja.

    minulle selitettiin, syntyy, kun kaksi samassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä kohtaa toisensa. En sulkisi tuota selitystä pois mahdottomana.

    Vastaan vain tuohon alkukysymykseesi. Kokemusta on rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Olen rakastanut ja rakastan parhaillaankin. olen rakastanut erästä naista jo muutaman vuoden ja kuitenkaan meillä ei ole ollut mitään sänkypuuhia. Olen ollut sängyssä ilman mitään rakkautta.
    Eihän tämän viestiketjun sisältö ole mitenkään käsitellyt yhdenillan juttuja, vaan rakastajaa / rakastajatarta. Niissä suhteissa on yleensä paljon tunnetta mukana eli ei niissä välttämättä mitenkään tuntemattomien kanssa olla tekemisissä.
    Muilta osin pyydän lukemaan kirjoitukseni uudellen ja ajatuksella. En tarkoittanut hyökätä kenenkään milipiteitä vastaan, vaan kerroin oman milipiteeni, joka on syntynyt vuosikymmenien aikan.

    Äänestä

  • Se Toinen kirjoitti:

    Aika mielenkiintoista huomata, että joku muukin on ehkä ollut tai miettinyt samoja juttuja, joita itse pähkäilen. Tarkoitan tuota toisen totuttamista ajatukseen, vaikka uusi suhde on jo meneillään. En ehkä menisi niin pitkälle, että vielä kutsuisin rakastajani kanssa viettämääni aikaa suhteeksi, siihen se on toistaiseksi vielä aivan liian vapaa ja ilman kahleita suuntaan tai toiseen. Kuitenkin se on se mikä-lie, jossa olen uskollinen, vaikka asunkin puolisoni kanssa saman katon alla ja olen siviilisäädyltäni muodollisesti avioliitossa. Eikä rakastajallani edes ole mitään tekemistä avioliittoni surkean tilan kanssa, kaikki on alkanut jo paljon ennen kuin edes tutustuin häneen.

    ... olen kanssasi täysin samaa mieltä, ongelmat ovat olemassa jo ennen uskottomuutta. Ja jos niitä ei yrityksistä huolimatta saa selvitettyä, esim. toinen ei välitä, niin seuraukset voivat olla ikävät...

    Äänestä

Oikeastikko ihmettelet suurin sinisin silmin, miksi rakastaja on parempi sängyssä kuin se aviomies, jonka kanssa olette kenties siellä olleet jo vuosia!!??

Voi voi.. pitääkö näitä vielä aikuiselle (?) naiselle kertoa. Hävettää itseäkin... No, istuppas tuohon polvelle tyttöseni:

Katsos kun uutuus, erilaisuus ja eksoottisuus on sellaisia, että ne kiihottaa. Toisinsanoen mielikuvituksella on enemmän tilaa ja mielikuvitus on kaikki kaikessa näissä asioissa. Lisäksi komean ja tasokkaan miehen kanssa on varmasti mukava rakastella intohimoisesti. Se heppu käy mielellään mm. sinua polkasemassa, mutta että vakavaan suhteeseen kanssasi... tuskin. Been there, done that. Ja kivaa oli.

Niin, nimimerkille "Se Toinen" suosittelen Krissen blonditestiä : http://www.nelonen.fi/krisse/
Saadaan ehkä enkka :)

Äänestä
  • Kuka edes sanoo, että haluan muuta rakastajastani, kuin että hän käy "polkasemassa" minua säännöllisesti? Kolikolla on kääntöpuoli. Olen hänen rakastajattarensa. Niin, eikö olekin sitten saman ajatusjuoksun mukaista, että kaunis ja tasokas nainen ;-) rakastelee hänen kanssaan intohimoisesti ---mm. hänen kanssaan -- mutta että vakavaan suhteeseen... tuskin. Ja kivaa on.

    Pitääpäs tehdä tuo blonditesti, pidän ennätysten tekemisestä....

    Äänestä

  • miehelle suvaita naisen mieltymystä käydä useammassa vuoteessa. Heti on kyseessä "polkaseminen", josta ei "vakavaa suhdetta" synny. Etkö itse huomaa, että halveksiva suhtautumisesi kertoo sinusta ikäviä asioita. Olet omistushaluinen pomottaja, joka pelkää kuollakseen, että oma vaimo petosreissullaan saa selville, ettet olekaan maailman paras mies vuoteessa.

    Äänestä

  • Nainen numero5 kirjoitti:

    miehelle suvaita naisen mieltymystä käydä useammassa vuoteessa. Heti on kyseessä "polkaseminen", josta ei "vakavaa suhdetta" synny. Etkö itse huomaa, että halveksiva suhtautumisesi kertoo sinusta ikäviä asioita. Olet omistushaluinen pomottaja, joka pelkää kuollakseen, että oma vaimo petosreissullaan saa selville, ettet olekaan maailman paras mies vuoteessa.

    "Olet omistushaluinen pomottaja, joka pelkää kuollakseen, että oma vaimo petosreissullaan saa selville, ettet olekaan maailman paras mies vuoteessa."

    Mihins sen rautalangan panin. Hyvä, löytyi: Eli en pelkää, vaan tiedän, että asia on noin! Jos luet ed. viestini uudelleen, ehkä huomaat sieltä pari perusteluakin asiaan! Itse olen tehnyt ihan samaa toisena miehenä. Jos puhutaan pelkästään seksistä, intohimosta, eroottisesta latauksesta siis pelkästään ihan siitä itsestään mitä tapahtuu vällyjen alla (tai vaikka keittiössä jos halutaan)on vertailu täysin epäreilu asiaa aktiivisesti harrastavan häntäheikin ja arkisen aviomiehen välillä. Sekä häntäheikki että sinä suhtaudutte ja satsaatte tilanteeseen ihan erilailla. Vakavaa suhdettahan siitä ei kyllä synny (tai haluta) ja polkasuahan se tosiaan on.. Blonditestiä täyttämään vain.. :)

    Äänestä

moi Se toinen ym muut vastanneet

Itse olen 42 vuotias eronnut mies.
Olen maannut elämäni aikana parinsadan naisen kanssa ,joten kokemusta on.
Yleisellä mittapuulla mitaten lienen keskivertoa parempi rakastaja, vaikka ei tuo pikkuveli kovin kummoinen olekkaan.
Pettänyt olen lähes aina ,ihan joitain nuorena miehenä koettuja ensimmäisiä suhteita lukuunottamatta.

Avioliittoni aikana petin koko ajan, ilman minkäänlaisia tunnonvaivoja.

Yleensä ,jos seurustelenkin, minulla pitää olla useita naisia, tai ainakin etsin niitä jatkuvasti.

Silti olen kateellinen niille , jotka pystyvät pitkiin/ikuisiin suhteisiin ja pysyvät uskollisina
toisiaan kunnioittaen ja toisiinsa luottaen.

Äänestä
  • Oliko tämä provo tai jotain?!Mikä on tämä sun mittapuus,minkä takia sä luulet olevas keskivertoa parempi???Kerro ihmeessä-kerron sitten miksi kysyin.

    Äänestä

  • Minkälainen mies olet jos kukaan nainen ei saa sinua pysymään itsellään. Oletko seksuaalisempi vai liikkuvampi kuin miehet yleensä? Pätemisentarvetta, vanhenemisen pelkoa? Minkälaisia naisia pokaat, käykö kaikki vai kranttuiletko? Mikä on taustasi, en kysely kinnostuksesta vaan uteliaisuudesta.

    Äänestä

  • Turhaa kuvitelmaa, että joku mies olisi toista parempi tai nainen toista parempi. Sukupuoliyhdyntä ei ole mikään tekniikkalaji. Siinä vaan ollaan yhdessä ja touhutaan. Litteiden koollakaan ei ole mitään merkitystä, kunhan edes jonkinmoiset kapineet molemmilla on. Naiminen on todella yksinkertaista puuhaa – pelkkää liikettä edes takaisin.
    Taidot ovatkin sitten henkisellä tasolla. Pitää ottaa toinen huomioon. Pitää osata ”lämmittää” toinen. Pitää osata olla oikein myös suorituksen jälkeen. Pitää tehdä asiasta yhteinen. Hellyys ja toisen tarpeiden sovittaminen omiin tarpeisiin tekee mestarin. Tämä henkinen puoli pätee molempiin osapuoliin.
    Panomies ei puhu eikä pussaa – se vaan tökkii ja lähtee menemään kirjaa taas uuden kaadon. Panomies ja hyvä rakastaja ovat kaksi eri asiaa. Hyvä rakastaja (rakastelija) muistetaan pitkään ja hyvällä, mutta panomies tahdotaan unohtaa mahdollisimman pian. Hyvä rakastelija ei rehvastele teoillaan, vaan muistelee itsekin niitä hyvällä.
    200 kaatoa ja 200 rakastelemista on kaksi eri asiaa. Koitahan kerrankin saada rakastelu aikaiseksi.

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    Turhaa kuvitelmaa, että joku mies olisi toista parempi tai nainen toista parempi. Sukupuoliyhdyntä ei ole mikään tekniikkalaji. Siinä vaan ollaan yhdessä ja touhutaan. Litteiden koollakaan ei ole mitään merkitystä, kunhan edes jonkinmoiset kapineet molemmilla on. Naiminen on todella yksinkertaista puuhaa – pelkkää liikettä edes takaisin.

    Nimimerkistäsi päättelin, että olisit mies, mutta en ole toistaiseksi törmännyt mieheen, joka olisi erottanut nuo kaksi asiaa toisistaan, joten kysymys heräsikin-- kumpaa sukupuolta olet? Jos olet mies, meillä naisilla siis on vielä toivoa...

    Äänestä

  • telle kirjoitti:

    Minkälainen mies olet jos kukaan nainen ei saa sinua pysymään itsellään. Oletko seksuaalisempi vai liikkuvampi kuin miehet yleensä? Pätemisentarvetta, vanhenemisen pelkoa? Minkälaisia naisia pokaat, käykö kaikki vai kranttuiletko? Mikä on taustasi, en kysely kinnostuksesta vaan uteliaisuudesta.

    Hei Telle

    En itsekkään aina ymmärrä ,mitä naiset minussa näkevät.
    Olen kyllä hyvä keskustelija, ja minua pidetään sellaisena aika positiivisenä tyyppinä.
    En ole mikään yliseksuaalinen ,vaan varmasti ihan tyypillinen ikäiseni mies.
    Rakastelussa minulle on kuitenkin tärkeää vain se, miltä naisestani tuntuu.
    Oma nautinto tulee siinä sitten sen myötä, minkä viestin voin lukea naiseni silmistä, kehosta ja äänistä.
    Pätemisen tarvetta varmaankin , vanhenemisen pelkoa tuskin, koska jo nuorena olin tälläinen.
    En ole mikään kovin kranttu naisteni ulkomuodon vuoksi,eikä minulla ole mitään ihannenaista.
    Nätit silmät, hymy ja huumorintajuinen, siinä jo hyvä alku, lihavia en harrasta.
    Taustaltani olen kaupanalan ihmisiä.

    Äänestä

  • Se Toinen kirjoitti:

    Nimimerkistäsi päättelin, että olisit mies, mutta en ole toistaiseksi törmännyt mieheen, joka olisi erottanut nuo kaksi asiaa toisistaan, joten kysymys heräsikin-- kumpaa sukupuolta olet? Jos olet mies, meillä naisilla siis on vielä toivoa...

    tavallinen suomalainen mies tunteineni ja kokemuksineni.

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    tavallinen suomalainen mies tunteineni ja kokemuksineni.

    että teitä on, harvoin vaan osuu kohdalle. Tai no, yksi on osunut aiemmin ja siksi kai onkin kuvioissa mukana tälläkin hetkellä.

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    Turhaa kuvitelmaa, että joku mies olisi toista parempi tai nainen toista parempi. Sukupuoliyhdyntä ei ole mikään tekniikkalaji. Siinä vaan ollaan yhdessä ja touhutaan. Litteiden koollakaan ei ole mitään merkitystä, kunhan edes jonkinmoiset kapineet molemmilla on. Naiminen on todella yksinkertaista puuhaa – pelkkää liikettä edes takaisin.
    Taidot ovatkin sitten henkisellä tasolla. Pitää ottaa toinen huomioon. Pitää osata ”lämmittää” toinen. Pitää osata olla oikein myös suorituksen jälkeen. Pitää tehdä asiasta yhteinen. Hellyys ja toisen tarpeiden sovittaminen omiin tarpeisiin tekee mestarin. Tämä henkinen puoli pätee molempiin osapuoliin.
    Panomies ei puhu eikä pussaa – se vaan tökkii ja lähtee menemään kirjaa taas uuden kaadon. Panomies ja hyvä rakastaja ovat kaksi eri asiaa. Hyvä rakastaja (rakastelija) muistetaan pitkään ja hyvällä, mutta panomies tahdotaan unohtaa mahdollisimman pian. Hyvä rakastelija ei rehvastele teoillaan, vaan muistelee itsekin niitä hyvällä.
    200 kaatoa ja 200 rakastelemista on kaksi eri asiaa. Koitahan kerrankin saada rakastelu aikaiseksi.

    Vai kaikki miehet samanlaisia rakastelijoita, ja HAH, sanon minä. Sen verran on kokemusta miehistä, että toiset ovat niitä kaksi sisään ja yksi ulos miehiä, ja toiset kestävät niinkauan, että nainen ehtii huomata että jotain tapahtuu.
    Jos minut on kunnolla "lämmitetty", sitä suurempi pettymys ainakin minulle on, jos mies ei kestä sitä touhuamista sen kauempaa... Ja vehkeiden koolla ei väliä... joopa joo.. uittele siinä sitten nakkia pesuvadissa.. kun voisi olla vaikka vähän ahtaampaakin menoa.. Tunnetkohan naisen anatomiaa kovinkaan hyvin?? Kyllä se erona tuntuu, onko kalu iso vai pieni, suurena erona. Jos halutaan tuottaa orgasmi muilla keinoin, niin sitten.. mutta rakastelussa, naimisessa.. kyllä koolla on väliä.

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    pesuvadin kokoinen? Olisi kiva nähdä. Siinä tapauksessa varmaan pitäisi olla tukin paksuinen kalu. Ymmärrän ajatuksesi, jos olet tosiaan niin väljä.
    Otahan selvää, minkälaisia kokoeroja on olemassa - ne ovat yllättävän pieniä nuo erot miesten kaluissa. Naisten vemputtimetkin ovat aika tasakokoisia, mutta kiinteydessä on eroja. Kyllä itsestään huolta pitänyt nainen on vielä monen synnytyksenkin jälkeen ihan kiinteä alapäästään, kun taas on niitä lössöjä synnyttämättömiä naisia. Eivät ole uhranneet energiaa liikkumiseen ja kunnon säilyttämiseen juuri lainkaan.
    Miehen kalun lähes vakiomitta taitaa olla pituutta noin 17,0 cm ja paksuutta tuollainen n. 4 - 4,5 cm. Jokainen sentti pituudessa on huima lisäys ja jokainen milli paksuudessa samoin.
    Niin - tietty jos kulkee pesuvati jalkojen välissä, niin täytyy sitten vaan kärsiä omasta viastaan.
    Naiminen on kuitenkin taitolaji, jossa henkiset avut ovat molemmin puolin paljon tärkeämmät, kuin sentit pituudessa ja millit paksuudessa ja jopa hieman löysempi vekotin voi olla tiukkaa parempi, kunhan naisella on yläpäässäkin jotakin.
    Mikäli sinua kiinnostaa peniksen koko tarkemmin, niin käyhän katsomassa vaikkapa http://netti.nic.fi/~populus/koko.html
    En muuten ole väittänyt, että kaikki miehet olisivat kaikkien naisten kanssa samanlaisia rakastelijoita. Eroja on ja ne johtuvat pitkälti henkilökemioista ja muista henkisistä seikoista. Yhden kanssa on helppo olla ja toisen kanssa hommasta ei tule mitään - pätenee molemmin puolin. Kannatta siis panostaa kumppanin valintaan ennen kuin pujahtaa vällyihin. Ja jos tuntee, että itsellä on tosiaankin pesuvati, niin toivon voi heittää - ei sellainen miestä kiihota tai kiinnosta, muuta kuin korkeintaan ”nähtävyytenä” tai luonnon oikkuna. Tsemppiä.

    P.S. On minullakin huomattava kokemus naisista. Joidenkin kanssa ei viitsi edes yksi sisään ja yksi ulos. Kuinka monta sinulla on jäänyt sisään, kun kirjoitat:"...kaksi sisään ja yksi ulos miehiä"?

    Kaksi lasta synnyttäneenä ja niiden jälkeen itseni tiukaksi jumpanneena ei todellakaan ole pesuvadin kokoinen. Ja kyllä tiedän minkälaisia kokoeroja (tai väljyyseroja) on olemassa, hoitaja olen ammatiltani, ja nähnyt yhtä ja toista, ja yhden jos toisen kokoista värkkiä, sekä miehillä että naisilla. Henkilökohtaisella tasolla tiedän itse mistä puhun, kun sanon että koolla on väliä. Ja kuten sanoin, esileikki on tärkeää, ja toisen lämmittely, mutta jos se leikkiminen lämmittelyn kanssa jää siihen, että toinen sen yhden työnnön ja sisäänvedon jälkeen LAUKEAA sillä toisella sisään työnnöllä.. niin minä ainakaan en todellakaan jää tyytyväiseksi...

    Äänestä

  • kati kirjoitti:

    Luehan nyt tuo "kaato / rakastelu" tuosta hiukan ylempää uudestaan oikein ajatuksella. Varmaan ollaan jostakin asiasta samaa mieltä?

    Puhut asiaa, kyllä. Molempia kokeneena, sekä ihanaa rakastelua, että pelkkää panemista, voin allekirjoittaa tuon. Mutta (jälleen se mutta) olen edelleen erimieltä siitä, että toiset miehet jaksavat paremmin, ja toisilla on isompi :)). Koska ainakin minulle, itse yhdyntä on vielä tärkeämpää kuin esileikit.. jos haluaisin pelkkää esileikkiä, leikkisin itse itselläni. Yhteiset pelisäännöt ovat tärkeitä tässäkin asiassa.. jos aikaa ei ole kuin nopeaan panoon.. on mukava lähteä posket punaisina, mutta kunnolla saaneena taas eteenpäin. Jos taas aikaa on kunnon rakasteluun.. silloin koko hoito.

    Samoilla linjoilla ollaan. Selvähän se on, että eroja on monissa asioissa. Mielestäni suurimmat erot ja ongelmat aiheutuu ns. kemiasta. Eli sama mies / nainen voi olla todella hyvä jonkun kanssa ja jonkun muun kanssa koko touhu menee läträämiseksi ja puuhasteluksi. Jonkun kanssa sitä laukeaa nopeammin ja jonkun kanssa ei sitten millään. Minusta nämä asiat kyllä johtuu enemmän henkisistä seikoista, kuin senteistä. Tietty iso (ei liian) on varmaan hyvä ja vastaavasti mieluummin hiukka piukkaa, kuin väljää. Toisaalta, jos on todella hyvä kaveri, niin pieni heinä kutittaa enemmän kuin halko. Koolla on varmaan sitten väliä, jos ei ole mitään yhteistä tunnetta.
    Ei kai tätä tarvitse enempää jauhaa. Itse olen normaalikokoinen ja hyvin olen toimeen tullut ja jopa kiitostakin saanut. Aina ei ole onnistunut kaikkien kanssa niin kauhean loistavasti, mutta se ei ole ollut kummankaan koosta kiinni.

    Sinä olet oikeassa ja minä myös :))

    Kanssasi oli mukava asiasta keskustella

    Tarkoitan siis sitä, että sama mies voi toisen naisen kanssa jaksaa vaikka kuinka kauan, toisen naisen kanssa laukeaa heti tai sitten ei lainkaan. Sama mies voi tyydyttää toisen naisen täydellisesti ja toinen ei saa mitään irti koko hommasta.
    Kokemusta minullakin on tästä elämästä.

    Ei kukaan ole mikään kone, joka toimii kaikkien kanssa aina samallalailla.
    Huomaan kyllä kokemuksesi ajatuksistasi, tavastasi puhua asiasta. Mikään asia ei ole mustavalkoinen tai joko niin tai näin.. maailma on harmaa, ja värit sekoittuvat toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin. Niinhän se on elämässäkin.
    :)

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    Turhaa kuvitelmaa, että joku mies olisi toista parempi tai nainen toista parempi. Sukupuoliyhdyntä ei ole mikään tekniikkalaji. Siinä vaan ollaan yhdessä ja touhutaan. Litteiden koollakaan ei ole mitään merkitystä, kunhan edes jonkinmoiset kapineet molemmilla on. Naiminen on todella yksinkertaista puuhaa – pelkkää liikettä edes takaisin.
    Taidot ovatkin sitten henkisellä tasolla. Pitää ottaa toinen huomioon. Pitää osata ”lämmittää” toinen. Pitää osata olla oikein myös suorituksen jälkeen. Pitää tehdä asiasta yhteinen. Hellyys ja toisen tarpeiden sovittaminen omiin tarpeisiin tekee mestarin. Tämä henkinen puoli pätee molempiin osapuoliin.
    Panomies ei puhu eikä pussaa – se vaan tökkii ja lähtee menemään kirjaa taas uuden kaadon. Panomies ja hyvä rakastaja ovat kaksi eri asiaa. Hyvä rakastaja (rakastelija) muistetaan pitkään ja hyvällä, mutta panomies tahdotaan unohtaa mahdollisimman pian. Hyvä rakastelija ei rehvastele teoillaan, vaan muistelee itsekin niitä hyvällä.
    200 kaatoa ja 200 rakastelemista on kaksi eri asiaa. Koitahan kerrankin saada rakastelu aikaiseksi.

    Totta puhut, panomies ja rakastaja ovat kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Molempiin olen törmännyt. Sen verran kommentoin, ettei se panomies aina ole outo yhden illan tuttavuus, pitkän avioliiton jälkeen, kun tunteet ovat laimenneet, voi se oma aviomieskin muuttua panomieheksi. Silloin kyse on perustarpeiden tyydyttämisestä ja yhdessäolosta jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. Silloin lähdetään myös etsimään sitä rakastajaa avioliiton ulkopuolelta.

    Kiitos ajatuksien vaihdosta - oli ihan mukava kskustella!

    !-))

    Äänestä

  • Susie kirjoitti:

    Totta puhut, panomies ja rakastaja ovat kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Molempiin olen törmännyt. Sen verran kommentoin, ettei se panomies aina ole outo yhden illan tuttavuus, pitkän avioliiton jälkeen, kun tunteet ovat laimenneet, voi se oma aviomieskin muuttua panomieheksi. Silloin kyse on perustarpeiden tyydyttämisestä ja yhdessäolosta jostain muusta syystä kuin rakkaudesta. Silloin lähdetään myös etsimään sitä rakastajaa avioliiton ulkopuolelta.

    tulee monesti pelkkä panopuu, jonka kanssa ollaan "viran puolesta" ja velvollisuudesta - tuleekos siitä sitten mitään?

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    tulee monesti pelkkä panopuu, jonka kanssa ollaan "viran puolesta" ja velvollisuudesta - tuleekos siitä sitten mitään?

    Totta on. Aika moni yrittää, "lasten takia", muun muassa. Silloin alkumetreillä sitä ei ota huomioon, mutta sitten kun se tulee kohdalle... Tottumuskin lienee toinen luonto.

    Äänestä

  • kati kirjoitti:

    Kaksi lasta synnyttäneenä ja niiden jälkeen itseni tiukaksi jumpanneena ei todellakaan ole pesuvadin kokoinen. Ja kyllä tiedän minkälaisia kokoeroja (tai väljyyseroja) on olemassa, hoitaja olen ammatiltani, ja nähnyt yhtä ja toista, ja yhden jos toisen kokoista värkkiä, sekä miehillä että naisilla. Henkilökohtaisella tasolla tiedän itse mistä puhun, kun sanon että koolla on väliä. Ja kuten sanoin, esileikki on tärkeää, ja toisen lämmittely, mutta jos se leikkiminen lämmittelyn kanssa jää siihen, että toinen sen yhden työnnön ja sisäänvedon jälkeen LAUKEAA sillä toisella sisään työnnöllä.. niin minä ainakaan en todellakaan jää tyytyväiseksi...

    Vai niin,että koolla väliä jos kerran olet muka timmissä kunnossa...älä valehtele,pesuvati vaatii halkoa.Itselläkin pari tenavaa ja paikat ehdassa kunnossa,iso EI tunnu hyvältä!Joten jos halkoa tarviat,sulla vastaavasti se vati...

    Äänestä

  • mannesman kirjoitti:

    Turhaa kuvitelmaa, että joku mies olisi toista parempi tai nainen toista parempi. Sukupuoliyhdyntä ei ole mikään tekniikkalaji. Siinä vaan ollaan yhdessä ja touhutaan. Litteiden koollakaan ei ole mitään merkitystä, kunhan edes jonkinmoiset kapineet molemmilla on. Naiminen on todella yksinkertaista puuhaa – pelkkää liikettä edes takaisin.
    Taidot ovatkin sitten henkisellä tasolla. Pitää ottaa toinen huomioon. Pitää osata ”lämmittää” toinen. Pitää osata olla oikein myös suorituksen jälkeen. Pitää tehdä asiasta yhteinen. Hellyys ja toisen tarpeiden sovittaminen omiin tarpeisiin tekee mestarin. Tämä henkinen puoli pätee molempiin osapuoliin.
    Panomies ei puhu eikä pussaa – se vaan tökkii ja lähtee menemään kirjaa taas uuden kaadon. Panomies ja hyvä rakastaja ovat kaksi eri asiaa. Hyvä rakastaja (rakastelija) muistetaan pitkään ja hyvällä, mutta panomies tahdotaan unohtaa mahdollisimman pian. Hyvä rakastelija ei rehvastele teoillaan, vaan muistelee itsekin niitä hyvällä.
    200 kaatoa ja 200 rakastelemista on kaksi eri asiaa. Koitahan kerrankin saada rakastelu aikaiseksi.

    En ole mikään panomies siinä mielessä, etteikö hellyys ja toisen lämmittäminen ja myös lämpimänä pitäminen rakastelun jälkeen, vaikka on vuosien varressa sattunut niitäkin juttuja,joissa molemmat osapuolet on olleet kuin viran puolesta.

    Ehkä oma pettäminen johtuu siitä ,ettei luota itsekkään kehenkään, tai sit vaan siitä , että naiset on vaan niin ihania.

    Äänestä

Siis voi helvetti! näinkö rappioitunutta tää nykymaailman meno on? Pettäminen on nykyään ihmisille melkein ihan normaali ja oikeutettua? .. saa ajattelemaan, että mikä helvetti näillä ihmisillä on.
Pettäjät hirteen..
Idiootti tänkin kirjeen tekijä - mee viiltämään ranteesi ja valumaan ammeeseen, kukaan sinun laisiasi kaipaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Se Toinen kirjoitti:

-- ei ole koskaan liikaa elämässä. Ongelma on vain se, että jos mies on hyvä sängyssä, ei siitä pysty eroamaan ja jos huono, ei siitä pääse eroon. Ensimmäiset ovat paljon harjoitelleita, ei yleensä kovin uskollisia ja jälkimmäiset kilttejä perheenisiä.

Ja nythän on todettava, että puhun kokemuksesta. Olen naimisissa, mutta minulla on myös uskomattoman ihana rakastaja. Avioliitto tosin on ollut katkolla jo jonkin aikaa, rakastaja saapui kuvioihin ehkäpä siitä syystä. Te, jotka moralisoitte uskottomuutta, oletteko koskaan ajatelleet, että uskottomuus on oire, joka paljastaa sen vakituisen suhteen taudin? Ja että ehkä silloin olisi syytä tehdä johtopäätöksiä ja lähteä suhteesta, eikä jatkaa sitä paremman toivossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu