kävin tässä ekoilla treffeillä muutama päivä sitten. En ole vuosiin käynyt treffeillä joten luontevuus tilanteessa ja etiketti puuttuivat osaltani.TOki keskustelua ym. saatiin aikaiseksi.
Asia, mikä minua häiritsi eniten, oli kuitenkin se, että mies yritti uida liiveihin jo näin varhaisessa vaiheessa. Ok kädestä pitäminen käy, mutta esimerkiksi suuteleminen ei. Olisi halunnut jatkaa pidemmällekin.
Siis, onko tämä nykyään ihan yleistä, että hypätään heti ventovieraan sänkyyn? Itse ainakin mieluummin tapaisin useamman kerran. Tämä oli tälläkin miehellä tiedossa.
Asia, mikä minua häiritsi eniten, oli kuitenkin se, että mies yritti uida liiveihin jo näin varhaisessa vaiheessa. Ok kädestä pitäminen käy, mutta esimerkiksi suuteleminen ei. Olisi halunnut jatkaa pidemmällekin.
Siis, onko tämä nykyään ihan yleistä, että hypätään heti ventovieraan sänkyyn? Itse ainakin mieluummin tapaisin useamman kerran. Tämä oli tälläkin miehellä tiedossa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei ole yleistä. Itse en ainakaan edes halua alkaa samantien ventovieraan naisen kanssa kovin intiimeihin väleihin... Eihän se edes tunnu miltään. Ellei sitten ole pakkomielteen omainen halu samantien päästä vällyjen väliin. Yleensä jos näin on, niin ei se itse ihminen taida edes kovin paljoa kiinnostaa. Valitettavasti.
Toisaalta minun ekat treffini onkin aina olleet sellaista pientä ujostelua, että en tiedä mikä se oikea tapa olisi.
..että jos kovin jäykkä ilmapiiri niin voi olla että nainen ei juurikaan innostunut ja saattaisi laskea omaakin mielenkiintoa sitäkautta hieman. Jos keskustelu ja muukin yhdessäolo on helppoa ja luontevaa ulkonäkökin silmää miellyttävä taatusti tahtoisin nähdä uudestaan.
Suudelma illan päätteeksi ei olisi minusta ollenkaan paha juttu, olisi molemmille pieni vakuutus siitä että toinenkin tykkää, hankalaa jos itse tykkäät ja jää vaikutelma että toista ei paljon innostanut, saattaa jäädä ottamatta yhteyttä uudestaan ihan sen vuoksi.
Vinkki: Jos itse haluat edetä hitaasti mutta kuitenkin mies sinua miellyttää älä ihmeessä jätä kaveria epätietoisuuden tilaan, laita viestiä että ihan mukavaa oli olis kiva nähdä uudestaankin niin mieskin tietää että niitä tunteita kuitenkin on siellä pinnan alla.
että jos ensimmäisenä iltana olla laulattamassa lakanoita niin se oli siinä.
..jos sattuu tilanne ja ihminen olevan oikeanlainen niin mitä pahaa siinä lakanaoiden laulattamisessa on? Sinkuilla kun kuitenkin usein tulee yöt vietettyä yksin niin kyllä minusta ainakin on mukavaa viettää myös yö yksissä jos vain seurassa viihtyy, sitten jos on sellainen treffikumppani ettei yhteistä säveltä löydy ei sitä luultavasti löydy myöhemminkään. Tehkää niin kuin tykkäätte, niin teen minäkin ja annan tunteiden enkä järjen ohjata, ei tulis mieleenkään alkaa laskemaan ja miettimään mitä tulee tehdä nyt kun on toiset treffit kyseessä.
Minusta ekoilla treffeillä riittää tavatessa ja erotessa halaus. Ja lyhyet treffit.... t. nainen
Pyydän treffeille, ihan että pääsen halaan poitsua! ;P
Ei kyl tulis heti alkuun mieleen. Tossa vaa on vähän sellainen mutka matkas, et jos mies on liian passiivinen, niin naiset tuntuvat hämmentyvän vähän siitä et mikä on vial kun toi mies ei heti alkuun haluakkaan mitään.
Mut tää on tätä mis pitää vaa sit löytää se joka ajattelee samal taval. :)
Monet menevät heti sänkyyn, toiset eivät tokillakaan treffeillä.
Tärkeintä on, että jos olet pidättyväisen oloinen fyysisesti, annat muuten miehelle merkkejä, että hän kiinnostaa sinua. Tosin sekin voi riittää, että lopuksi tai jälkeenpäin meilitse sanot, että haluaisit tavata hänet uudestaan. Se vain ei ehdi enää pelastamaan ekojen treffien fiilistä.
Nykyisessä, parhaassa suhteessani mentiin heti sänkyyn, eräässä muussa hyvässä suhteessa kolmansillakaan ei vielä halattu, muut olivat siltä väliltä. Seksin suhteen pidättyväiset ovat usein muutenkin pidättyväisiä hellyydessä ja läheisyydessä.