Isyys kunniakasta vai häpeä

tapauksessa että lapsen äiti on joku säälittävä yksinhuoltaja jota on tullut kuksittua vain pahempaan puutteeseen ja jota ei kovin mielellään myönnä kuksineensa.
Muuten ei mitään väliä. Tuskin kunniakasta koskaan.

ei yksistään ole kunniakasta, vaikka siitä lapsi ja sitä kautta isyys olisikin seurauksena. Sen sijaan kunniakasta huolehtia jälkikasvusta. Sanotaanko näin että läsnäoleva inhimillinen vanhemmuus on kunniakasta sekä miehelle että naiselle. Isyydestä voi olla ylpeä, onhan se jo hienoa että on ollut luomassa uutta elämää. Lapsen syntymästä alkaa iso "kunniatehtävä" ja vastuu.

Se, että on jonkun isä, ei ole häpeä. Häpeällistä voi olla se ettei vastaa omien tekojensa seurauksista ts. osallistu lapsesta huolehtimiseen. Käsittääkseni useammin tehtävästä luistaa mies kuin nainen. :(

Kunniakasta oli aamu kun lapset hymyili ja kaikki luisti ja loisti juuri niinkuin pitääkin.

Vähemmän mairittelevaa että onnistuin antamaan tyttärelle tuossa polvesta ohimoon kun hätäpäissäni tulin keittiöstä. Argh.

mun mielestä pääsääntöisesti. Ainahan nyt tietty on joitain sekopääisiä, jotka pilaa tavallisten isien maineen.

minäkuvaa, eikä sitä siltikään tarvitse mainostaa kävelykadulla.

Kun voit rehellisesti tunnustaa itsellesi tehneesi parhaasi ja kunnioittavasi itseä isänä, niin se on kunniaksi, mutta jos joudut tunnustamaan sen häpeäksi, niin sitten se on sitä.