Vatsan kääntäävää dokua Gazasta!
Lekuri TT
12493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sitä saa,mitä tilaa.
Israel oli siinä filmissä tehnyt tilauksen, näemme kevään mittaan mitä tuli tilattua.
kertoja enemmän kuin mitkään terroristit, varo vaan ettei ne ole seuraavaksi sun kimpussa.
Israelin sotilashyökkäys loppuisi samana päivänä, kun rakettien laukominen Israelin alueelle lakkaisi ja Hamasin johto ilmoittaisi suullisesti ja kirjallisesti julkisuudessa, että Hamas takaa rakettien lähetyksen loppuneen ja he hyväksyvät Israelin olemassaolon ja heidän ohjelmastaan on poistettu Israelin tuhoaminen. Samoin he lopettavat itsemurhaiskut ja kehottavat kaikkia kannattajiaan lopettamaan ne.
omaisuus ja maksettaisiin vielä vahingonkorvauksia kärsimyksistä. Tulisikohan sitten jo rauha? Vai jatkaisiko joku osapuoli sotaa?
vasta kun viimeinenkin muslimiuskontoa harjoittava arabin, albaanin tai muun vastaavan geenistön omaava ihminen on eliminoitu. Pelkkä vankila rangaistus ei riitä eliminoimiseksi.
Jos muslimeja ei eliminoida, niin he joka tapauksessa tappavat meidät. He tappavat myös ne Suomalaiset, jotka 7.1.2009 menevät Kiasmalle rähinöimään.
Jotta muslimi hyväksyisi Suomalaisen kaverikseen, on Suomalaisen tapettava joku Suomalainen. Näin se vaan on.
ei ole mitään oikeutta mihinkään omaisuuteen. He eivät pysty huolehtimaan edes omista arkipäivän asioistaan. Kuka hullu sellaisille mitään vastuuta voi antaa?
Tämä ihan normaalia sodankäyntiä, paitsi tässä ei ole selvää rintamaan kuten Neuvostoliitto-Suomi maaottelussa. Tykistö ampuu kivikylään siinä tulee raatoja, tämä on sotaa. Sitä paitsi täällä ei ole edes monen patterin keskityksiä kuten meillä -44.
Ilmeisesti tuossa osumassa oli tulenjohdolla selvät koordinaatit.
Tässä on taas israel kiimaisille runkkuvideo!
Palstan usanistit katsovat tätä nysämulkku pystyssä!
Onneksi nämä runkkarit on vähemmistö, mutta vittumaista vikinää ne kyllä pitää kokoajan!
Ihme, että kadulla tai missään muuallakaan yleiselläpaikalla, nämä runkkarit eivät uskalla turpaansa avata, taitaa tietää saavansa turpaan!?!
uhrit olivat kaikki pari-kolmekymppisiä miehiä. Ainuttakaan lasta ei uhrien joukossa ollut ja jos olisi ollut niin kuvaaja olisi varmasti etsinyt sellaisen kuvattavaksi.
100% varmaa on, että jos kohteeseen on IDF tehnyt täsmäiskun, on tulos ollut vähintäänkin hyvä. Suurella todennäköisyydellä muslimit olivat ampumassa raketteja kohteessa ja IDF sai tuhottua kohdetta jonkun verran.
Tulos olisi ollut vielä parempi jos kohteeseen olisi tehty toinen isku videokuvan ottamisen aikaan. Nämä auttajat nimittäin ovat myös terroristeja ja auttajia siellä näytti riittävän. Taisivatpa olla vielä käskeneet poikien mennä sille paikalle raketteja ampumaan.
että sinä menisit heittelemään kivillä panssarivaunuin, rynnäkkökiväärein, ohjuksin sun muine aseine varustettua alistajaa kohti?
Luuleeko ihmiset todella, että he tekevät kivittämistään ihan vain sen tähden, koska ovat pahoja????
että ryhdyttiin yhteistyöhön miehittäjän kanssa. Aiemmin perustettu SDP-puolue ja sen innokkaat jäsenet ryhtyivät liiketoimiin ja rikolliseen hölmöilyyn miehittäjän ja sodan ns. voittajan kanssa ja nyt kärsimme, vaikkakin vain ihan pikkuisen siitä, että meillä on miehittäjillä jokin kiristysote Suomalaiseen politiikkaan ja yrityselämään. Mm. Fortumin johtajat investoivat meidän rahoja miehittäjän alueelle ja sinne ne jäävät.