Kuinkakohan kauan

Itselläni muutama kuukausi takana erosta, minua ja lapsia petetty. Mies senkun kulkee maailmalla ja kehuskelee uutta löytöään, haluaisi lapsetkin samantien "rakastamaan" uutta. Ei ymmärrä miksi se ei sovi jo teini-ikäisille nuorille. Tilanne lapsille, ottakaa tai jättäkää, isällä menossa suuri rakkaus ymmärtäkää se. Otanpahan tästä opikseni, omaani ja lasten elämään ei tule minun toimestani kukaan enää koskaan pettämään ja valehtelemaan. Kun vain pääsisi tästä pahasta olosta ja pystyisi taas iloitsemaan edes pienistä hetkistä.

Olen kyllä aina miettinyt, että onko kaikki "ukot" muka oikeasti noin "mulkkuja" mitä näistä jutuista tulee aina luettua. No ei siitä enempää...
Itse olen ollut eronneena jo 10kk ja koko tuo aika on ollut kyllä niin ahdistavaa tuskaa itselläni, että ei ole juuri kehumista miltään saralta. Lasta saa kyllä nähdä ja hoitaa jokatoinen viikko ja se onkin varmaan ainoa hyvä asia tällä hetkellä elämässä, mutta kyllä sekin menettää joskus hyvyytensä hetkeksi... Olen varmaan jokin yliherkkä mies kun osaan jopa hieman itkua tirauttaa menneen rakkauden perään aina välissä heikolla hetkellä enkä sitä häpeä yhtään. Liekkö enään pitkään tervettä touhua asian muehtiminen kun "hänellä" menee suhde asiat mainiosti ja itse saatan valvoa yöt ja päivät putkeen niin ettei kukaan edes huomaa kuin vasta kun alkaa olla 2 tai 3 yötäpäivää jaksoa läpi mentynä. Itsestä on tuntunut, että ei väsytä ja sitten ollaan ihan finitto vain perus yön (n.7-9h) verran ja sitten painetaan taas eteen päin jotenkin. Joskus on jopa päässyt käymään, että on vain sattunut jopa ryyppäämään itsensä niinb tukkoon, että on nukkunut pitkään ja syvästi, mutta sekin kyllä tuntuu ihan p...alta jo.
Kavereita ei ole joille asiaa voisi edes hiukasenkaan purkaa niin melkein pakko jurnuttaa asiaa yksikseen.
Ainoa lohtu koko jutussa on jos oikein pakolla etsii niin olen laihtunut tämän 10kk eron aikana 20kg pois ja nyt voi jopa sillä kehasta hyvällä mielellä monille.
Järki tietenkin huutaa, että pitäisi lopettaa sureminen ja painaa uusilla valoilla eteen päin, mutta minkäs teet. Kaippa sitä pitäisi vain kääntää sivu kirjassa rohkeasti ja "tyytyä" tilanteeseen.

hankalana... kirjoitti:

Olen kyllä aina miettinyt, että onko kaikki "ukot" muka oikeasti noin "mulkkuja" mitä näistä jutuista tulee aina luettua. No ei siitä enempää...
Itse olen ollut eronneena jo 10kk ja koko tuo aika on ollut kyllä niin ahdistavaa tuskaa itselläni, että ei ole juuri kehumista miltään saralta. Lasta saa kyllä nähdä ja hoitaa jokatoinen viikko ja se onkin varmaan ainoa hyvä asia tällä hetkellä elämässä, mutta kyllä sekin menettää joskus hyvyytensä hetkeksi... Olen varmaan jokin yliherkkä mies kun osaan jopa hieman itkua tirauttaa menneen rakkauden perään aina välissä heikolla hetkellä enkä sitä häpeä yhtään. Liekkö enään pitkään tervettä touhua asian muehtiminen kun "hänellä" menee suhde asiat mainiosti ja itse saatan valvoa yöt ja päivät putkeen niin ettei kukaan edes huomaa kuin vasta kun alkaa olla 2 tai 3 yötäpäivää jaksoa läpi mentynä. Itsestä on tuntunut, että ei väsytä ja sitten ollaan ihan finitto vain perus yön (n.7-9h) verran ja sitten painetaan taas eteen päin jotenkin. Joskus on jopa päässyt käymään, että on vain sattunut jopa ryyppäämään itsensä niinb tukkoon, että on nukkunut pitkään ja syvästi, mutta sekin kyllä tuntuu ihan p...alta jo.
Kavereita ei ole joille asiaa voisi edes hiukasenkaan purkaa niin melkein pakko jurnuttaa asiaa yksikseen.
Ainoa lohtu koko jutussa on jos oikein pakolla etsii niin olen laihtunut tämän 10kk eron aikana 20kg pois ja nyt voi jopa sillä kehasta hyvällä mielellä monille.
Järki tietenkin huutaa, että pitäisi lopettaa sureminen ja painaa uusilla valoilla eteen päin, mutta minkäs teet. Kaippa sitä pitäisi vain kääntää sivu kirjassa rohkeasti ja "tyytyä" tilanteeseen.

te ette pidä ystävistänne huolta? Olen törmännyt niin moneen ihmiseen, joka katkaisee kaikki ystävyyssuhteensa rakkauden tähden. Se ei missään nimessä kannata, koska elämästä ei koskaan tiedä, milloin mitäkin tapahtuu. Se että olet tueksi joskus ystävällesi varmasti palkitaan tuollasessa tilanteessa.

Itse juuri eronneena voin sanoa suoraan etten selviäisi ilman rakkaita ystäviäni. Joskus on vaan sellainen tilanne, ettei esim. ole paikkaa mihin mennä tai olkapäätä mihin itkeä. Ilman kavereitani oloni tuntuisi paljon paljon pahemmalta. Kun nytkin ole on mitä järkyttävin, liian monta ei nukuttuja yötä takana.

Mutta toivon että löydätte jostain lohdun ja jaksamisen, sillä aikaahan tämä vie ihan hirveästi.

ihmeessä kirjoitti:

te ette pidä ystävistänne huolta? Olen törmännyt niin moneen ihmiseen, joka katkaisee kaikki ystävyyssuhteensa rakkauden tähden. Se ei missään nimessä kannata, koska elämästä ei koskaan tiedä, milloin mitäkin tapahtuu. Se että olet tueksi joskus ystävällesi varmasti palkitaan tuollasessa tilanteessa.

Itse juuri eronneena voin sanoa suoraan etten selviäisi ilman rakkaita ystäviäni. Joskus on vaan sellainen tilanne, ettei esim. ole paikkaa mihin mennä tai olkapäätä mihin itkeä. Ilman kavereitani oloni tuntuisi paljon paljon pahemmalta. Kun nytkin ole on mitä järkyttävin, liian monta ei nukuttuja yötä takana.

Mutta toivon että löydätte jostain lohdun ja jaksamisen, sillä aikaahan tämä vie ihan hirveästi.

Kun minulla tuli hänestä ero niin tuntui kun kaikki ystävät joita meillä oli ollut olivatkin yhtäkkiä vain hänen ystäviä. Saatan näiden "ystävien" kanssa kyllä tervehtiä jos autolla ajaessa kohdataan, mutta muuten yhteyden pito on kuihtunut aivan olemattomaksi. Siksihän tämä onkin hankalaa kestää kun ei vain ole ketään kelle voisi purkaa oloaan edes hitusenkaan.

hankalana... kirjoitti:

Kun minulla tuli hänestä ero niin tuntui kun kaikki ystävät joita meillä oli ollut olivatkin yhtäkkiä vain hänen ystäviä. Saatan näiden "ystävien" kanssa kyllä tervehtiä jos autolla ajaessa kohdataan, mutta muuten yhteyden pito on kuihtunut aivan olemattomaksi. Siksihän tämä onkin hankalaa kestää kun ei vain ole ketään kelle voisi purkaa oloaan edes hitusenkaan.

olet ollut pitkässä suhteessa kerran ystäväpiirikin on sama. Naisilla on vain taipumus pitää omat ja yhteisetkin ystävät itsellään eron hetkellä, ei niistä tahdo olla enää miehelle avuksi.

Varsinkin silloin jos ero johtuu miehestä eikä naisesta. Naiset ovat vaan sellaisia, että purkavat pahaa oloaan herkästi muihin ihmisiin ja tarvitsevat keskustelua ja myöntelyapua muilta ihmisiltä.

tunnustan sen itsekkin, että tarvitsen nyt tällä hetkellä paljon tukea ja saan sitä niiltä ihmisiltä, jotka ovat sillä hetkellä kanssani samaa mieltä. Vaikka olisivatkin salaa erimieltä kanssani. Se vain kuuluu naisen elämään ja suruista selviämiseen.

Ota nyt ihmeessä yhteyttä vaikkapa lapsuuden ystäviin ja lähde vaikka toiseen kaupunkiin vähän tuulettumaan, jotta saat asiat edes hetkeksi pyörimästä mielestä. Se kummasti helpottaa, vaikka ne asiat tietenkin aina odottavat kotona, mutta ovatpahan ainakin hetken taka-alalla.