Kaikki te, jotka järkytyitte kouluun osuneen

Nyt on käynyt niin, että teitä on vaivihkaa nusaistu persiiseen.

Uhrimäärät ovat pahimmassakin tapauksessa äärimmäisen yliarvioituja, mutta mahdollisuuksien rajoissa on myös se, ettei kyseisessä koulussa kuollut kukaan. Ainakaan israelilaisen kranaatin tappamana.

Palestiinalaisilla on tapana tehdä tätä täysin lavastettua uutismateriaalia kansainvälisesti levitettäväksi. Eräät uutistoimistot esim. ranskassa jopa täysin tietävät materiaalin lavastetuksi, mutta käyttävät sitä silti. Tunnetuista tragedioista uutisoidusta "shokkimateriaalista" on jopa paljastunut masternauhoja, jotka ovat paljastaneet tilanteen varsin erilaiseksi.

Jopa kohtauksissa joissa palestiinalaiset retuuttavat israelilaissotilaiden kuolleeksi ampumaa toveriaan luotimyrskyssä, paljastaa masternauha heidän juoksevan ympyrää jotta saadaan tarpeeksi kuvamateriaalia. Joissakin tilanteissa ruumiskin relaa välillä hymyillen. Filmit ovat jopa paljastaneet miten "marttyyrin" ruumis tipautetaan vahingossa maahan, ja nousee takaisin paareille IHAN ITSE!

Että tämmöistä meininkiä. Jessus mitä peliä! Kyllähän tuollaiseen saattaa haksahtaa kun "uutinen" oikein leikataan ja esitetään "arvovaltaisissa" medioissa. Mutta palestiinalaisten valehtelu ja suoranainen uutisfilmiteollisuus alkaa olla jo surullisen selvä ja tunnettu juttu.

Erityisen surullista on kyllä sekin, että palestiinalaisten väitteet esitetään suomessakin aivan tosina ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä. Israelin antamiin tietoihin sentään muistetaan aina lisätä avainsanat: "väittämän mukaan".
5176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Norski lääkärikin on varmaan väärässä.

Äänestä

palestiinassa ei ole kuollut ketään!

Äänestä

Pale-valesäkit ovat kusettaneet massamediaa jo vuosia ellei kymmeniä. Kyllä niiden metkut tuttuja ovat.

Ihan rutiinihommaa niille valetta pärskiville murhamiehille.

Äänestä

siinämäärin ovat lavastus, ja efektikonstit kehittyneet. Yleensä tosin palestiinalainen uutistehtailu on niin tökeröä että luulisi ammattitoimittajien tajuavan eron. Tökerötkin lavastukset kuitenkin esitetään tosina, mikä herättääkin aivan uuden kysymyksen.

Esimerkiksi sekin tapaus jossa israelilaissotilaat muka tulittivat kylmäverisesti lapsen kuoliaaksi. Uutiskuvasta näkyi että ruumiin lojumispaikkaan ei valunut edes verta, kun ruumis kiskottiin pois. Seuraavana päivänä kuolinpaikalla oli sureva joukkio, ja NYT paikalla OLI iso verilammikko. Tosin veri joka oli muka valunut edellispäivänä, ei ollut edes mustunutta. Ilmiö joka tapahtuu hyvin pian veren altistumisesta ilmalle. Säälittävää, tökeröä lavastusta.

Samalla tavalla hassua on se, että palestiinalaisilla uutiskuvaajilla on mukanaan lasten karvaleluja ym. Kun israel ampuu ohjuksen rakennukseen josta ammutaan raketteja, ja rakennus tuhoutuu, niin palestiinalainen kuvaaja asettelee karvalelun raunioille ennen kuvan ottamistaa. Näin niitä säälipisteitä kalastellaan.

Äänestä

mene katsomaan sairaalan ruumishuonetta ja näet, ettei tarvitse lapsia lavastaa.

ei ne enää hymyile.

sinullehan kaikki on tietysti vain tietokonepeliä.

jos palestiinalaisten lavastukset on tökeröitä, niin juutalaisilla näkyy olevan hyviä, kun sotarikokset saadaan täälläkin näyttämään hyviltä teoilta.

ajattele omilla aivoilla!!!
ai joo eihän se sulta sujukaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kranaatin uhreista: kirjoitti:

Nyt on käynyt niin, että teitä on vaivihkaa nusaistu persiiseen.

Uhrimäärät ovat pahimmassakin tapauksessa äärimmäisen yliarvioituja, mutta mahdollisuuksien rajoissa on myös se, ettei kyseisessä koulussa kuollut kukaan. Ainakaan israelilaisen kranaatin tappamana.

Palestiinalaisilla on tapana tehdä tätä täysin lavastettua uutismateriaalia kansainvälisesti levitettäväksi. Eräät uutistoimistot esim. ranskassa jopa täysin tietävät materiaalin lavastetuksi, mutta käyttävät sitä silti. Tunnetuista tragedioista uutisoidusta "shokkimateriaalista" on jopa paljastunut masternauhoja, jotka ovat paljastaneet tilanteen varsin erilaiseksi.

Jopa kohtauksissa joissa palestiinalaiset retuuttavat israelilaissotilaiden kuolleeksi ampumaa toveriaan luotimyrskyssä, paljastaa masternauha heidän juoksevan ympyrää jotta saadaan tarpeeksi kuvamateriaalia. Joissakin tilanteissa ruumiskin relaa välillä hymyillen. Filmit ovat jopa paljastaneet miten "marttyyrin" ruumis tipautetaan vahingossa maahan, ja nousee takaisin paareille IHAN ITSE!

Että tämmöistä meininkiä. Jessus mitä peliä! Kyllähän tuollaiseen saattaa haksahtaa kun "uutinen" oikein leikataan ja esitetään "arvovaltaisissa" medioissa. Mutta palestiinalaisten valehtelu ja suoranainen uutisfilmiteollisuus alkaa olla jo surullisen selvä ja tunnettu juttu.

Erityisen surullista on kyllä sekin, että palestiinalaisten väitteet esitetään suomessakin aivan tosina ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä. Israelin antamiin tietoihin sentään muistetaan aina lisätä avainsanat: "väittämän mukaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu