Selän kipeytyminen mavessa ja kyykyssä

masa.

Minulla tahtoo alaselän lihakset jatkuvasti kipeytyä, kun teen maastavetoa tai kyykkyä. Sitten, kun pidän näistä liikkeitä taukoa, kivut kyllä lähtevät. Mutta kun taas treenaan näitä liikkeitä, kivut tulevat taas. Väärästä tekniikasta ei ole kyse, sillä vedän liikkeet aivan kuin jostain salitreenauksen oppikirjasta.

Nuorempana minulla on todettu oikean puoleisen selkälihaksen olevan vasenta selkälihasta merkittävästi vahvempi. Eli lihakseni ovat toispuoleiset.

Onko tähän mitään apua, vai onko syytä lopettaa kyykky ja mave kokonaan?

10

1065

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 65-v

      Selkälihasten toispuoleisuus saattaisi epäilemään pientä alaraajojen pituuseroa.
      On yleisempää kuin uskotaankaan.

      Omalla juniorilla se todettiin vasta olympianostotreeneissä.
      Tempaus kiertyi toiselle puolelle.
      Toinen koipi oli noin 5mm toista lyhyempi.
      Korjantui vastaavalla punttikengän välipohjalla.

      Mittaeroa ei huomannut missään muussa eikä se haitannut muuta toimintaa.

      Älä lopeta vaan tutkituta asia.
      Jos syynä olisi pituusero niin sehän on helppo hoitaa mainitsemallani tavalla.
      Mahdollinen suurempi ero on syytä huomioida muissakin jalkineissa.

      • masa.

        Kiitos vinkistä! Täytyy todellakin käydä tutkituttamassa asia. Ehkäpä asia on juuri niin kuin totesit.


      • sdfisdfsdfsdfsdf

        Missä tuollaisen voi tutkituttaa?


      • 65-v
        sdfisdfsdfsdfsdf kirjoitti:

        Missä tuollaisen voi tutkituttaa?

        Meillä kundin punttivalmentaja, silloinen nuorten maajoukkueen valmentaja, ohjasi alkutestin jälkeen kundin paikallisen kylpylän fysioterapeutin syyniin.

        Ko. -peutti on jotenkin sekaantunut kyseistä kylpylää käyttävien urheilijoiden hommiin.

        Sorry etten osaa sanoa tarkemmin.


      • Aladdin85

        Että jonkinlainen lantio/selkänivelten 'vääristymä' olisi paljon yleisempi selitys ilmiölle kuin aito jalkojen eripituisuus.


      • 65-v
        sdfisdfsdfsdfsdf kirjoitti:

        Missä tuollaisen voi tutkituttaa?

        Tein niin radikaalin liikkeen että soitin juniorille.

        Lopullisesti erimittaisuus täsmentyi alaraajojen röntgenkuvauksilla.
        Erimitta on 21mm.
        Anteeksi harhaanjohtava, väärä muistini.
        Normaalissa elämässä ja liikunnassa sitä ei huomannut lainkaan.

        15mm erimitta edellyttäisi lekureiden mukaan lihaskuntoutusta omalla painolla.
        Kundi veti rinnalle silloin 140kg.
        Takakyykky liki 2oo ja mave yli sen.
        Ainoa haitta oli tempauksessa.

        Korjausta punttikengän välipohjalla korolla.

        Siviilijalkineisiin ei ole laittanut mitään tasauskorkoja.
        Lyhyen kilpailu-uran jälkeen on jatkuvasti käynyt salilla ilman mitään haittaa.

        Mitä opin tästä?
        Ennen vouhkamista minun täytyy tarkistaa asia.
        SORRY!


      • 65-v
        Aladdin85 kirjoitti:

        Että jonkinlainen lantio/selkänivelten 'vääristymä' olisi paljon yleisempi selitys ilmiölle kuin aito jalkojen eripituisuus.

        Yhdellä kundin kaverilla oli paha skolioosi.
        Selkäranka takaa katsoen mutkalla.

        Leikkaus ja tukiliivit muutaman vuoden.

        Sen jälkeen aloitti kyykkäämään tyhjällä tangolla 30:n sarjoja.
        Myös muuta kestovoimaa.

        Pari vuotta ja poika oli "normaalissa" kunnossa.
        Ei mitään ihmetuloksia mutta asiallinen lihaskunto.
        Se iänikuinen penkkikin oli "pinkyllä" se maaginen 100kg.


    • vbjghjg

      treenaa nyt vaan pienillä painoilla pitempää sarjaa ja vahvista niitä lihaksia selässä. ei kannata paljon maksimeilla leikkiä jos oikeesti vikaa on. mulla kipeytyi alussa kans mutta kun useamman kuukauden tekee niin ei o ku hieman hellänä seuraavan parin päivän aikana. mut jos se on suorituksen aikana se kipu ja tuntuu väärältä nostaa niin lopeta ja tutkituta.

    • Tervehdys Masa!

      Tuttu juttu, eli tauti tunnetaan.
      Itselläni oli/on selän kanssa ollut aina hieman ongelmia.
      Olin aikoinaan innokas kyykkäämään, koska se on minusta kuningasliike. Harrastin myös maastavetoa ja kulmasoutua.
      Vuosien saatossa selkäni meni aina vaan pahemmaksi, kun tein näitä liikkeitä.
      Lopulta lopetin nämä hyvät liikkeet ja selkäni voi hieman paremmin. Otin tilalle muita osittain korvaavia liikkeitä. Alussa ne tuntuivat "lälläri liikkeiltä", mutta kyllä niihin aikaa myötä tottuu.
      Ei kannata pilata terveyttään punttien kanssa.

      Eli loppukaneetiksi:" Lopeta kyseiset liikkeet, koska homma on vielä sinun omissa käsissä".

      t.Sepe

    • fsfsfsfsffsfs

      Tee kyykyn tilalla askelkyykkyä. Maastavetoa ei ehkä kannata korvata mutta tee pidempää sarjaa pienillä painoilla. Ja kannattaahan kyykkyäkin tehdä pienillä painoilla pitkää sarjaa vaikka sitten askelkyykyn jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      2093
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      14
      861
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      766
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      692
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      624
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    9. 49
      550
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    Aihe