vuorotteluvapaa

Saako vuorotteluvapaalla tehdä mitä huvittaa? Voiko esim. perustaa yrityksen? Vai onko tässä jotakin samanlaista rajoitusta kuin työttömyyskorvauksen kanssa?
22964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

www.mol.fi
Vuorotteluvapaan tarkoituksena on tukea työssä jaksamista ja tarjota määräajaksi vapautuva työpaikka työttömälle ja näin vähentää työttömyyttä. Muun työn tekeminen vuorotteluvapaan aikana on siten ristiriidassa järjestelmän tarkoituksen kanssa. Työn tekemistä vapaan aikana ei ole kuitenkaan kielletty

Vuorottelukorvausta ei saa siltä ajalta, jolloin harjoittaa päätoimista yritystoimintaa

Äänestä

Vaikka perustaisit yrityksen jo työssä ollessasi ennen vuorotteluvapaata, katsoo työkkäri sinut heti vuorotteluvapaalla päätoimiseksi yrittäjäksi - vaikka kyse olisi kuinka vähäisestä puuhastelusta.

Tiedän tositarinoita vastaavista tilanteista, joissa liiasta aktiivisuudesta ja erityisesti yrittämisestä on langetettu jopa 10 000 euron bruttorangaistus siten, että kätevästi on katsottu vuorotteluvapaalla oleva henkilö päätoimiseksi yrittäjäksi ja vuorotteluvapaakorvaus on evätty kokonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrittäminen kirjoitti:

Saako vuorotteluvapaalla tehdä mitä huvittaa? Voiko esim. perustaa yrityksen? Vai onko tässä jotakin samanlaista rajoitusta kuin työttömyyskorvauksen kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu