löytyis joku joka on kokenut samaa? Tiedän, että on säälittävää vajota itsesäälin matalimpaan pohjaan ja oikein märehtiä, mutta kai se kuuluu asiaan... Ja tiedän, että itse on noustava ylös ja jatkettava matkaa, vaikka kuinka sattuis.
Olen hakenut eroa miehestä, jonka kanssa koko yhteiselo on ollut pelkkää valhetta. Viinaa, henkistä väkivaltaa, valehtelua, pettämistä.
Vai pieni osa elämästämme oli ns. normaalia, kulissiahan sekin oli. Mies liesasi omilla matkoillaan ja kun tuli kotia leikki kunnollista perheenisää.
Heti alkuun aloin kiinnittämään huomiota hänen vanhempiensa outoo käytökseen, myös viinaa ja isä käyttäytyi agressiivisesti ja hyökkäävästi.Oli jopa suoranaista väkivaltaa minua kohtaan.
Jatkuvasti on tullut vastaan isompia tai pienempi vastoinkäymisiä, rattijuopumuksia, pettämistä, väkivaltaa... Aina olen jotenkin koittanut nousta pystyyn ja jatkaa.
Niin pitkään jaksoin uskoa parempaan tulevaisuuteen ja yritin hyvällä ja pahalla puhua miehelleni järkeä, että hakee apua alkoholiongelmaan ja irtautuisi vanhemmistaan pikku hiljaa sellaiselle normaalille kanssakäymiselle...
En todellakaan tiedä miten tulen taloudellisesti tai psyykkisesti kestämään tätä eroa. Tieto siitä,että tulevaisuus on parempi ilman häntä auttaa.
Hän puhuu valheita ympäri yhteistä ystäväpiiriä, minun vanhemmilleni ja sukulaisilleni.
Minulla on muutamia hyviä ystäviä,mutta en saa lastenhoitoapua mistään. Tukiverkkoni on todella heikko. Vanhemmat syyttävät minua erosta jne.Koska ex-mieheni on tarvittaessa erittäin hyvä puhumaan kauniisti.
Nyt sitten riidellään rahasta. Meillä on vielä yhteinen asunto,josta mieheni painostaa minua lähtemään lätkimään, soittelee ja uhkailee. Oikeastaan pelkään sitä,että hän hakee aseen ja ampuu minut ja lapset....
Tuntuu,että olen yhteiskunnan pohjalla oleva, täysin hyödytön osa. En ole enää naimisissa, en ole siis normaali? Kuka minut voisi haluta enää? Tunnen olevani roska miesten silmissä.
Toisaalta en ole halunnut vielä miehiä pahemmin ajatella...
Olen vielä nuori, eikä ulokuoressakaan ole vikaa, mutta sisältä täysin tyhjä... Koitan opiskella, jotta saisin parempipalkkaisen työn...
Miten näin yksin voi olla????
Olen hakenut eroa miehestä, jonka kanssa koko yhteiselo on ollut pelkkää valhetta. Viinaa, henkistä väkivaltaa, valehtelua, pettämistä.
Vai pieni osa elämästämme oli ns. normaalia, kulissiahan sekin oli. Mies liesasi omilla matkoillaan ja kun tuli kotia leikki kunnollista perheenisää.
Heti alkuun aloin kiinnittämään huomiota hänen vanhempiensa outoo käytökseen, myös viinaa ja isä käyttäytyi agressiivisesti ja hyökkäävästi.Oli jopa suoranaista väkivaltaa minua kohtaan.
Jatkuvasti on tullut vastaan isompia tai pienempi vastoinkäymisiä, rattijuopumuksia, pettämistä, väkivaltaa... Aina olen jotenkin koittanut nousta pystyyn ja jatkaa.
Niin pitkään jaksoin uskoa parempaan tulevaisuuteen ja yritin hyvällä ja pahalla puhua miehelleni järkeä, että hakee apua alkoholiongelmaan ja irtautuisi vanhemmistaan pikku hiljaa sellaiselle normaalille kanssakäymiselle...
En todellakaan tiedä miten tulen taloudellisesti tai psyykkisesti kestämään tätä eroa. Tieto siitä,että tulevaisuus on parempi ilman häntä auttaa.
Hän puhuu valheita ympäri yhteistä ystäväpiiriä, minun vanhemmilleni ja sukulaisilleni.
Minulla on muutamia hyviä ystäviä,mutta en saa lastenhoitoapua mistään. Tukiverkkoni on todella heikko. Vanhemmat syyttävät minua erosta jne.Koska ex-mieheni on tarvittaessa erittäin hyvä puhumaan kauniisti.
Nyt sitten riidellään rahasta. Meillä on vielä yhteinen asunto,josta mieheni painostaa minua lähtemään lätkimään, soittelee ja uhkailee. Oikeastaan pelkään sitä,että hän hakee aseen ja ampuu minut ja lapset....
Tuntuu,että olen yhteiskunnan pohjalla oleva, täysin hyödytön osa. En ole enää naimisissa, en ole siis normaali? Kuka minut voisi haluta enää? Tunnen olevani roska miesten silmissä.
Toisaalta en ole halunnut vielä miehiä pahemmin ajatella...
Olen vielä nuori, eikä ulokuoressakaan ole vikaa, mutta sisältä täysin tyhjä... Koitan opiskella, jotta saisin parempipalkkaisen työn...
Miten näin yksin voi olla????
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitat:
" Oikeastaan pelkään sitä,että hän hakee aseen ja ampuu minut ja lapset"
Ensimmäinen neuvoni on , että välittömästi haet jostain apua - ihan sama mistä - kunnalta voit kysyä - sosiaalitoimelta - jos jonkun edes pitää pelätä että puoliso ampuu, ei pitäisi enää miettiä yhtään.
Sanonta, että kaikki kyllä järjestyy, pitää paikkansa, alku voi ja on - hankala - mutta sinä selviät.
Niin ovat monet muutkin selvinneet, me naiset olemme kuule lujaa tekoa.
Itsetunto nolla - niin on minullakin - mutta ajan myötä kaikki helpottuu.
Kirjoittele !
Väkivaltaan ei saa alistua pisaraakaan ja se nollatoleranssi on tehtävä toiselle hyvin selväksi!
Uhkailuista ja tietysti käsiksi käymisestä soita aina poliisille.
Kai olet jo käynyt oikeusaputoimistossa?
Entä sosiaalivirastossa?
Ei niitä valheita kukaan oikeasti ainakaan kauan usko, eikä niistä kannata välittää tuon taivaallista.
Sinä itse tiedät kuinka asiat ovat ja se riittää.
Et ole kenellekään velkaa mitään selityksiä.
Parempi kun et selitä ollenkaan, sillä tuossa vaiheessa niistä tulee väkisinkin turhan katkeria.
Myöhemmin voit olla ylpeä, että et sortunut ylilyönteihin.
Yksinäisyyden tunne kyllä katoaa ajan myötä.
Itselläni ei tunnu enää riittävän aikaa minulle tärkeiden ihmisten tapaamiseen.
Niitäkin on, vaikka nyt juuri et sitä huomaa.
Joku ajattelee sinua tälläkin hetkellä, etkä vielä tiedä kuka tai keitä ovat todelliset ystäväsi.
Kaikki asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella, eikä siihen aina voi paljonkaan vaikuttaa miten ne järjestyvät.
Takaan, että vuoden päästä et tahdo uskoa, että sinulla on voinut olla näin vaikeaa vain vuosi sitten!
Minä olen nyt vuoden rakentanut omaa elämääni. Minunkin mieheni biletti puolet viikosta ja puolet makasi krapulassa. Itsetuntoni vuosien mittaan huononi, minulle valehdeltiin päin naamaa ja petettiin, annettiin tyhjiä lupauksia. Sai pelätä ja valvoa, mies ei ilmoittanut olinpaikkojansa.
Homeopatia ja al anon auttoivat hieman, ja sain itsetuntoa lähteä pois. Mies ei olisi päästänyt, ja jouduin muuttamaan kun hän oli muualla. Päätöstä vahvisti todisteet vieraista naisista. Oli ollut minua 15 vuotta nuorempi nainen. Ja ulkomaalainen eksoottinen.
Ero oli raskas, mutta minulla oli hyvä ystävä eronnut hieman aikaisemmin, ja hän rohkaisi monin tavoin. Esimerkiksi tunteet heilahtelee, välillä epäilee tekeeko oikein ja tuntee syyllisyyttä. Ja miten mies pärjää, tekeekö itselleen jotain. Mutta kannattaa muistaa, että jokainen on vastuussa vain itsestään. kun exäni sai kuulla puhelimessa erostamme, hän murtui henkisesti täysin. Hän oli sukulaisillaan ja he pitivät hänestä huolta. Mutta erotuska oli vain harhaa. Aika pian hän huomasi että ero oli hyvä juttu ja hän löysi uuden naisen ja elämälleen tarkoituksen ja lopetti jopa juomisen.
Loppuaikoina mies alkoikin käyttäytyä humalassa uhkaavasti, liekkö juoppohulluutta. Minulla ei ollut edes lapsia, mutta halusin suojella itseäni. Muiden puheistä ei tarvitse välittää.
Jos muutat, niin pidäthän osoitteesi salassa, äläkä edes tapaa miestä ennen kuin olet vahventunut, jos tapaat ollenkaan. Pidä huoli, että osoite todella laitetaan salaiseksi. Minulla kävi niin, että osoitteeni saa osoitetiedustelusta, mutta osoitetta ei eri alan yrityksille ilmoitettu kuten ne normaalisi väestörekisteristä menevät. Jos tosissasi pelkäät, hommaa asunto salassa ja hommaa paikalle muita ihmisiä kun muutat tai muuta silloin kun mies on poissa. Ilmoita poliisille kaikki uhkaukset ja pidä tallessa häiritsevät tekstarit.
Itsetuntoni tosiaan huononi, en tuntenut itseni edes naiseksi. Eron jälkeenkin mietin että kiinnostuisikohan minusta enää kukaan, haluaisin vielä kuitenkin perheen. Lukemalla ihannenainen-palstaa masennuin entisestään. Mutta sitten päätin alkaa etsiä naiseuttani. Meikkaan aika usein, kroppa on kaunistunut, ja yksi asia nosti itsetuntoni huippuunsa vaikka se niin älytön onkin. Facebook! Siellä ihan tuntemattomat miehet laittavat viestiä ja kehuvat ulkonäköni. Etenkin are you interested -ohjelmassa. Nolottaa, enkä tiedä mitä miehiä nuo on enkä halua tietääkään, mutta kummasti koheni itsetunto! Kun tunnen oloni itsevarmemmaksi, se varmasti myös vetää miehiä puoleensa entisestään ja uutena vuotena juhlissa oli todella vientiä. Ja tapasinkin puoleensavetävän miehen mutta: en näköjään enää pysty luottamaan, ja luulen että en ole vielä parantunut läheisriippuvuudesta ja vedän puoleeni tietynlaisia miehiä. Ehkä pitää vielä toipua ennen kuin alkaa suhteeseen, vaikka tuo mies kiinnostaakin aivan mahdottomasti!
Olen muutenkin alkanut pitää puoliani. Minua ei enää kohdella miten tahansa. Sanon napakasti mutta ystävällisesti jos joku tekee vääryyttä minulle tai muille. Ja etenkin miehille sanon paljon eitä, minulla ei ole mitään velvollisuutta miellyttää muita! Teen vain mitä todella haluan.
Mutta voimia eroosi, itse ainakin olen huippuonneellinen siitä että jaksoin erota. Se oli niin raskasta että meinasin välillä romahtaa. Mutta nyt on ihanaa elää omaa vapaata elämää!
kaunista ja mukavaa asuntoa itselleni ja toivottavasti saankin. Kummasti paremmat fiilikset nyt.