Pinna kiristyy työpaikoilla

taantumapeikko

http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2009/01/08/pinna-kiristyy-tyopaikoilla/2009330/139?pos=0

Työntekijät puukottavat toisiaan selkään ja omaa asemaa yritetään pönkittää kaikin tavoin.

"Pelko oman työpaikan menetyksestä voi saada ihmiset toimimaan hyvinkin raadollisesti. Manka kertoo, että edellisen taantuman jälkeen eräs työterveyshoitaja oli ihmetellyt, että heille on yhtäkkiä ilmaantunut kauheasti juoppoja.

– Ihmiset olivat menneet kertomaan, että heidän työkaverinsa ovat olleet juovuksissa työpäivän aikana. Aikaisemmin tällaisia ilmiantoja ei ollut tullut koskaan."

Hyvä ilmapiiri on muisto vaan monissa työpaikoissa talouskriisin myötä.

42

10682

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuurankukka

      Erittäin painostava tunnelma, kun yt-neuvottelut väen vähentämiseksi ovat alkaneet. Kyttäilyä ja negatiivista latausta. Ikävöin 80-luvun lopun tunnelmaa. Luottamus ja hyvät ajat loivat solidaarisuutta. Edellinen lama siivosi "löysät" pois, se tärveli jo ilmapiiriä ja nyt mennään taas huonompaan.

      • v...u..nut

        Olen suuressa metsäyhtiössä töissä,porukka vähentynyt kaikki pelkää oman työnsä puolesta,takana puhutaan paskaa,kytätään toisia työntekijöitä.Työnantaja keksii vaikka mitä koulutuksia,(moniosaajia)että porukkaa saataisiin pois.Jäljelle oleville jää sellainen työurakka,että joku kärsii,mutta kuka?Ja kaiken lisäksi esimiehet täysin perseestä!


      • ollaankyllä

        kyllä tosi lampaita, isoille johtajille maksetaan optioita ym ja sitten kun tyrivät asiat niin ne ketkä on tuloksen tehneet potkitaan pois.

        Barrikadeille vaan ja kirveet ja haulikot naftaliinista noin niinkuin kuvainnollisesti


      • Esinahkasi
        ollaankyllä kirjoitti:

        kyllä tosi lampaita, isoille johtajille maksetaan optioita ym ja sitten kun tyrivät asiat niin ne ketkä on tuloksen tehneet potkitaan pois.

        Barrikadeille vaan ja kirveet ja haulikot naftaliinista noin niinkuin kuvainnollisesti

        Voisitko tarkentaa, miten pienen yrityksen iso johtaja olisi voinut omilla toimillaan estää isojen jenkkiläisten luottolaitosten kriisin, joka sitten kertaantui maailmanlaajuisena taantumana?

        Haluaisin nimittäin olla hiukan parempi johtaja jatkossa, ja siksi kaipaan asiantuntevaa neuvoa sinulta, oi suuri, viisas työläinen :O


      • Matto alta
        v...u..nut kirjoitti:

        Olen suuressa metsäyhtiössä töissä,porukka vähentynyt kaikki pelkää oman työnsä puolesta,takana puhutaan paskaa,kytätään toisia työntekijöitä.Työnantaja keksii vaikka mitä koulutuksia,(moniosaajia)että porukkaa saataisiin pois.Jäljelle oleville jää sellainen työurakka,että joku kärsii,mutta kuka?Ja kaiken lisäksi esimiehet täysin perseestä!

        "Työnantaja keksii vaikka mitä koulutuksia,(moniosaajia)että porukkaa saataisiin pois."

        Meidän työpaikalla oli kyselylomake, että mitä osaa ja mitä haluaa oppia. Nooh, minullepa ei sitä näytetty, ennen kuin liian myöhään...
        Muutenkaan meillä ei neuvota, eikä vastata edes kun kysytään, ettei vain toinen oppisi jotain.

        Mutta kyllä ne ovat työntekijät harrastaneet tuollaista meidän talossa ikuisuuksia, eikä vain näin lomautusten uhatessa.


    • Ihanaa seurata kun työntekijät nuolevat peppua.
      Kohta mennään lujaa ja nenä pytyssä kulkeneet
      "rikkaat" suomalaiset seisovat soppajonossa.
      Mielenkiintoiseksi homma muuttu kun Eu hajoaa
      ja suomea ei enää ole.Je odottelen ja katselen ja nautin hyvistä viboista.Jakajou

      • toivoa

        että kovin pahaksi ei taantuma pääse. Kuka sinutkin sitten elättää jos valtiolla ja kunnilla ei olekaan verotuloja?


      • toivoa kirjoitti:

        että kovin pahaksi ei taantuma pääse. Kuka sinutkin sitten elättää jos valtiolla ja kunnilla ei olekaan verotuloja?

        asennetta löytyy....


    • Ammatimies

      en tiedä miten taantuma täällä hetkellä työpaikallani näkyy, kun sain ns. laman takia
      kenkää. 12 vuotta mielenkiintoista, innostavaa,
      kanustavaa ja motivoivaa työtä ja "naps" -"olet tarpeeton tässä talossa"
      Sairas- yms. lomalla ja joustoilla tällä hetkellä
      ja vielä parisen kuukautta.
      Ja mikä on työnantajan vastuu -no eihän sellaista ole! Tuotannollinen ja taloudellinen syy ja kukaan
      ei kyseenlalaista tilannetta. Tiedän varsin hyvin ja tarkkaan , että työnantaja on kusessa muutaman kuukauden päästä, koska talossa on enemmän työtä kuin kukaan ehtii tehdä! Ja se vasta kalliiksi tulee kun toimutukset myöhästyy ja
      talo alkaa maksaa sakkoa asiakkaille päin. Mutta eihän sitä lasketa! Vaan onneksi meitä on kohta kortistossa ammattilaisia mistä työnantajanikin voi sitten hyvillä mielin taas valita, kouluttaa ja maksaa suuret koulutuskustannukset useamman kuukauden ajalta. Nerokasta, mutta niin toimivaa!

    • mai-lis55

      Kyllä sen huomaa! Tunteja vähennetään, porukkaa lähtee opiskelemaan tai muuten vain vaihtaa työpaikkaa, eikä näiden poislähteneiden tunteja kenellekään anneta. Revitään kaikki työntekijöiden selkänahasta. Ilmapiiri todella huono, ei enää vitsi lennä tai kahvitauolla naureta kippurassa. Nyt vaan kytätään kuinka kauan työkaveri istuu kahvilla, kuinka monta kertaa käy vessassa ym. ja sitten raportoidaan esimiehelle! Jippii, kyllä motivoi! Niin ja tulosta pitää tehdä kahta kauheemmin.

    • Dallaaja66

      Meillä ollaan huolissaan johtajiemme bonareista ja omistajiemme osingoista, joten kyllä täältä lähtöpassit saa moni!

    • Pikkudirika

      Niin, laman aikana vasta aletaan firmoissa toimia siten kuin siellä olisi koko ajan pitänyt toimia, eli pitää se työntekijämäärät kurissa ja työtahti kohtuulisen tiukkana.
      Ei sitten tarvisi heti alkaa vähentämän väkeä kun työmäärä pikkasen vähenee.
      Tällaisella jatkuvan tiukan politiikan yrityksissä ei nyt ole mitään hätää, lomautuksia ja irtisanomisa toteuttaa pöhötautiin sairastuneet isot yritykset, jotka kylla jakaa niille johtajilleenkin isoja osinkoja.
      PK-yrityksissä hommat jo osataan ja hyvin pyyhkii :P

      • Jehus

        Vessanpytty ja viemärisektorilla. Ihmiset paskaa kuiteski aina :)


    • Tj Hki

      Maailmanlaajuiselle tilanteelle emme voi paikallisesti tehdä mitään, joten sitä asiaa on turha murehtia. Sen sijaan pyrimme suuntaamaan yrityksemme resurssit ja toimenpiteet siten että olemme mukana kun nousu taas alkaa. Emme siis jää murehtimaan sellaisia asioita joihin voimme itse omilla toimenpiteillämme vaikuttaa, vaan olemme ryhtyneet niihin toimenpiteisiin joiden uskomme olevan yrityksellemme hyödyksi.

      • suomi24:sen keskustelupalst...

        työaikana?


      • Tj Hki
        suomi24:sen keskustelupalst... kirjoitti:

        työaikana?

        Toimitusjohtajat eivät ole työntekijöitä, eivätkä siten mm. työaikalainsäädännön alaisia. Toisinsanoen olen töissä aina kun ajattelen työasioita; ajattelusta ja vastuunkannostahan minulle maksetaan.


    • ilman töitäkin. Ja myös ilman rahaa. Englannissa sanotaan, että mikä ei tapa, karaisee. Ei siis kannata pelätä tulevia vaikeuksia. Jos työpaikka menee, niin ehkä on hyvä aika tehdä kaikkea muuta mitä ei töiltään koskaan kerkiä. Perheetön voi lähteä vaikkapa maailmalle. Niin minäkin aikoinaan tein. Intiassa pärjää jo parilla tonnilla pitkään. Siellä on hyvä odotella laman ohimenoa kookospalmun varjossa, ja voihan sieltä lähetellä postikortteja entisille työkavereille/pomolla työmoraalia piristämään.

    • Ilmapiirin kiristyminen aiheuttaa työpaikkakiusaamista ja laskee yrityksen tuottavuutta merkittävästi.

      Työaikaa käytetään omien tavoitteiden ajamiseen työn tekemisen sijasta ja jopa sabotoidaan toisten työtehtäviä oman tärkeyden korostamiseksi.

      Toivottavasti päättäjät yrityksissä ja yhteiskunnassa ottavat jo vihdoin työpaikkakiusaamisen vakavana uhkana työntekijöiden terveydelle, sekä yrityksen tuottavuudelle.

      Lisää tietoa työpaikkakiusaamisesta löytyy täältä:
      http://www.tyopaikkakiusatut.net/

    • taantuma

      täällä ainakin on töitä kun vaan jaksaa tehdä

    • työmies.

      hommia painetaan ihan samalla tavalla kun aiemminkin, ei ole minkäänlaisesta taantumasta edes havaintoa. kyseessä iso metallialan yritys.

    • ainakin

      erittäin tuttu ilmiö!
      Nuoret nousukkaat tönivät kyynärpäillään ja nuolevat perseitä. Sama ilmiö jo vuodesta 2005

    • näin se menee

      Pakostakin ilmapiiri muuttuu kun jokainen on huolisissaan omasta paikastaan.
      Tulisi vain muistaa se, ettei tämä tilanne on yhdenkään työkaverin syy tai vika, vaan syyt ovat ihan toisaalla.
      Surullista on se, että yritykset käyttävät nyt tämän tilanteen enemmän kuin hyväksi ja johdon osinkojen turvaaminen on tärkeys numero yksi.
      Maailma on mennyt liian kylmäksi ja tuloshakuiseksi ja kaikki inhimillisyys on jäänyt taakse. Yhteisvastuu on vain kaunis ajatus ja muisto.
      Toki myös osa työntekijöistä osoittaa ihan käsittämätöntä joustamattomuutta tilanteessa jossa talkoohenkeä pitäisi olla. Ollaan vailla kaikkea mahdollista ja enemmänkin. Eikö sekin osoita melkoista vastuuttomuutta kokonaisuutta ajatellen.
      Ihmiset voisivat tehdä tämän tilanteen ylimenemisen eteen paljonkin, mutta jostakin syystä eivät vain sitä tahdo.

    • silim...

      pomo muuttua panda karhuksi jos hyvin röystäilee,meinaan että menee silimä mustaks jos hyvin käy ja mulle lopputili tä.

    • sitä iänkaikkista..

      työpaikkakiusaamista on ollut iänkaiken-
      ilman mitään "lamaakaan".

    • muusta kuin

      liiasta työstä kuten on tapahtunut jo muutama vuosi putkeen. Varma työkanta yli juhannuksen ja tarjouspyyntöjä tulee sisään koko ajan samalla tavalla kuin vuosi sitten. Lisää tarvittaisiin työntekijöitä, mutta vapailla markkinoilla ei ole päteviä kaupan.

      • hjukka

        Työt sen kun lisääntyvät


    • oli lama tai NOUSUKAUSI

      SUOMALAISILLA TYÖPAIKOILLA harrastetaan kaikenlaista MUSTAMAALAAMISTA, henkistä - jopa FYYSISTÄ - VÄKIVALTAA ihan yhtä lailla oli LAMA tai NOUSUKAUSI... Esimerkiksi VAKUUTUSALALLE nimenomaan valitaan KIUSAAJIA. On varmaan HEISTÄ SEKSIKÄSTÄ!!!!!

    • Perushavainto

      Älkää vaan oikeuttako työpaikkakiusaamista ja sosiopaattien riehumista sillä, että nyt sattuu olemaan taantuma. Nämä yksilöt ovat samanlaista saastaa niin nousu kuin -laskukautenakin. Ei lama oikeita barbaarista käytöstä.

    • määä-ä

      ahistaa...palkat on jo nyt viikon myöhässä, eikä jatkosta ole tietoa. Saa nähä saako rahoja ikinä. Poiskaan ei voi lähteä kun tillale ei ole mitään. Pakko vaan kestää työnantajan kyykytystä. Ilmapiiri työpaikalla on lähellä "italialaista lakkoa". Porukka kaivaa nenää 7,5h päivässä eikä kukaan uskalla puhua ääneen. Supinaa riittää ja kuppikuntia syntyy kun sieniä sateella. Hauskaa on joo....ja motivaatiota riittää :)

      • tuo kyttäääminen

        mut mul työt vaan lisääntyy ja väkeä tulee lissää ovista ja ikkunoista. No, ei ku kaduilta


      • kokeilla aina

        pumpun kuntoo ku joku porvari kävelee ohi, järkevimmiltä alkaa löytyy lyijylääkitystä!


    • eikä kuulu

      Ei mitään vaikutusta onneksi.

    • kuuntelen1123

      Heti alkoi Tääl Joensuussa Säätiöllä olin töissä, ja haluavat et hommaavat sellaisen porukan joka on Pomon mieleen...Kiitos liiton.... asia viedään eteenpäin

    • weskuu

      Suomalaisissa työpaikoissa ,kun pelätään et nuoret ja uudet syö sun leipään.

      • maailman renki

        tottakai kiristää kun työnteko ja työntekijä arvoitetaan ja laitetaan kastiin siis tavalliset työntekijät saa kenkää heti kun tilaukset vähenee kun taas se yläkerran kaikenlaisella konttoriporukkalla riittää "kiirettä" vaikka työt on vähentyneet 50%.
        Kesälläkin duunarit painoi heinäkuunkin pikku pakosta mutta kiireinen yläkerta sihteereineen ja juoksupoikineen huilasi vaikka niin piti olla tiukkaa ja sama nyt koskee kaikkia juhlapyhiäkin duunarin täytyi painaa vuorossa tulospalkkion toivossa mutta se menetettiin huonon joulukuun takia.


    • Kate

      Tänä aikana pahoinvointi työpaikoilla kasvaa ja kuisaaminen lisääntyy. On sääli katsoa,kun työpaikoilla ilmapiiri vaan hunonee. Olen itse kokenut ,että kun olen ollut ajamassa työntekijöiden etua,olen saanut paskaa silmille vastapuolelta ja myös useista liitoista.Kyse on ihan vaan monen edunvalvojan omasta "nahakasta". On vuosikausia ollut asemassa,jossa olisi voinut todellakin toimia toisin.Nyt kävi niin ,että uusi "tulokas" alkoikin ajaa selliasta asiaa,jota olisi sen "vanahn konkarin " pitänyt ajaa jo useita vuosia sitten. Kovillehan se ottaa,mutta on se vaan todettava,että tämänpäivän Suomessa työnantaja kohtelee työntekijöitä kuin jotain teuraalle vietävää eläintä. Kaikki vaan irti.. ja keinoja kaihtamatta.Niin se on ... seuralikaahan mediaa tässä lähikuukausian ,niin saatte tähän asiaan tarkemman kuvan ihan oikeesti.

    • mauri78

      työskentelen kuljetus alan yrityksessä jossa juuri päättyivät yt neuvottelut tai paremmin sanotut yt pelleilyt kuten meille kerrottiin että neuvotteluista ei ollut tietoakaan vaan työnantaja osapuoli pyöritti samaa kasettia kokouksesta toiseen eli potkut vaan ja onnea ja lomautuksia päälle toistaiseksi . työnantaja puoli ei pystynyt edes määrittelemään pakkoloman tarkkaa pituutta , niille jotka joutuvat lomautetuksi .työntekijä puoli koitti kaikin keinoin saada hommaan edes jotain tolkkua mutta työnantaja puoli halusi jakaa irti sanomiset ja lomautukset naama kertoimen mukaan , pätevyydellä ja palvelus vuosilla ei ollut merkitystä valintoja tehtäessä. kysympähän vaan että mistä kuljetus liikkeet ottavat uutta työvoimaa ensi kesän jälkeen kun pitkään alallakin olleen on pakko suorittaa eu:n mukainen ammatttutkinto. alalle on jo nyt vähän tulijoita , tämä takaa että loputkin katoavat työmarkkinoilta. työnantaja puolen tulisi pitää hyvää huolta nykyisistä työntekijöistä jotka alalla jo ovat. muutaman vuoden päästä loppuu maito ym tuotteen kaupoista kun ei ole ketä ne sinne veisi . alalle tuleminen tehdään liian vaikeaksi ja kalliiksi . itsekin sain lomalapun käteeni tänään , jossa luki lomautetaan toistaiseksi , eli tarkoittaa sitä että olen palkatta tämän vuoden joulukuuhun asti koska työn antaja puoli ei kykene käyttämään maalais järkeä lomautuksissa ja olisi porrastanut ne jokainen vuorollaan periaatteella . tähän loppuun on vain pakko todeta että kuljetus alan yrittäjät korjaavat kylvämäänsä katkeraa satoa vielä vuoden sisällä kun talois näkymät alkavat tasaantua ja kohota , mistäs sitten otatte työväkeä kun sitä ei enää ole eikä tule.

    • LUPA VALITTAA 0,000000007

      Kansa vaihtoon valittamasta, vihreet hoitaa homman!

    • kiinalaisella

      kommari(Suomen kokoomus)lapsityövoimalla!

      • työtön mikrotukihenkilö

        keskimäärin yhtä työpaikkaa kohden on 10 hakijaa.
        atk alalla yhtä työpaikkaa kohden on 100 hakijaa.
        kyllä työntekijöitä aina löytyy. Helppohan se työnantajalle. kortistosta vaan uutta kehiin ja käytetään loppuun ja uus tilalle.
        uudet työntekijät ovat hyviä, koska eivät kitise turhasta tai vaikka olisikin siihen aihetta.


    • töitäpisaa

      Höpö puheita tommoset taantumat ja lamat.

    • Jansu33

      Taantuma ei näy tällä alalla. Korjailen polttoainemittareita. Menevät rikki eivätkä välitä onko taantumaa.. Korjaushommia piisaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      328
      7121
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4338
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3165
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2967
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      149
      1800
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      212
      1746
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1577
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1438
    Aihe