Tässä joku aika sitten kerroin erotilanteestani.
Kipua riittää, sattuu, tuntuu tyhjältä, itkettää, suututtaa, olen surullinen. Tuntuu että koko tunneskaala tulee käytyä kivun osalta läpi.
Oi kun tämän voisi jollain ottaa pois ja palata aikaan menneeseen.
Kipua riittää, sattuu, tuntuu tyhjältä, itkettää, suututtaa, olen surullinen. Tuntuu että koko tunneskaala tulee käytyä kivun osalta läpi.
Oi kun tämän voisi jollain ottaa pois ja palata aikaan menneeseen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Peli on ohi ja uusi alkamassa.
Miksi katsoa uusintoja?
juuri toisinpäin; unohda mennyt, katso tulevaan. Sitä ennen yritä kaikin siemauksin nauttia noista kivun ym. tunteista. Ne eivät herkästi enää koskaan palaa, vaan unohtuvat, joskus jopa kokonaan. Sitten myöhemmin, kun joku ystäväsi/tuttavasi/lapsesi kertoo sinulle eron tuntemuksistaan, rajuistakin, ihmettelet mistä hän oikein puhuu ;). Ja vaikka muistaisikin itsellään olleen vaikeaa, niin nuo tunteet haalistuvat ja menettävät merkityksensä.
Ei tässä vielä kovasti pysty katsomaan tulevaisuuteen. Yritetään elää päivä kerrallaan.
Silloin pärjää kun rääkkää itseään lenkkipolulla tai muuten ympärillä tapahtuu. Sitten kun tulee se hiljainen hetki... se tekee kipeää.
minullakin,eli hiljaiset hetket oli pahimpia.
Mutta,nyt erosta vuosia ja nautin hiljaisista hetkistä,mikä rauha elämässä.
Kyllä erosta selviää,aikaa se ottaa mutta se on hyvä elämänkoulu,ja ei enää pelkää sen jälkeen,vaan hyväksyy elämän kriisit.
Tsemppiä kaikille eronneille,itse olin vuosikymmeniä aviossa ja osaan elää nyt yksin.
ja viihtyväsi yksin? Elämäkö eron jälkeen on vaan sen antanut?
Ensin olin aivan yksin ja "kärvistelin" tutut kuviot paitsi kyyneliä ja katumusta en kokenut.
Elokuun alussa sain lopullisen eropäätöksen käsiini ja oli helpotus! Miksen tätä aiemmin rohjennut tehdä?.. Tunsin riemua, kun pärjää ilman ahdistajaa!
20v. avioliittoa taaksejääneenä on tunnelma se että, haluan vähintään seuraavat 20 vuotta olla vuorostaan yksin! Tuntuu että, kaikki muut ovat toistamieltä; elä sano noin, entäs kun tulee mies joka vetää jalat alta??
Sitä onneksi en ole ole nähnyt... Toivon etten näekään!!
Suomessa elinkautinen on murhaajillakin vain 12 vuotta. Minusta avioliitto tuntui jo loppuvuosina "elinkautiselta"sillä odottaessani esikoistamme sain todella tuntea tehneeni väärän valinnan. Ajattelin kuitenkin etten minä lähde yhdestä vastoinkäymisestä. Sehän ei siihen jäänyt ja paskaa satoi niskaan kunnes sisukasvoi ja otin oman suunnan!
Tiukkaa tietysti taloudell. mutta vapaa olen ainakin.. oma kontrolli, omat matkat ja tekemiset. Vähän aikaa nautin!
Kun aloin selvitä ensi pettymyksestä (olin sitämieltä että, kuolema erottaa..) tuli tieto että saan seuraa.. Nyt sitten
teinityttäreni (hänen koira myös) on seurana, kuvioita riittää kunnes "lentää" pesästä..
Tsemppiä Aloittajalle ja muillekin!
olin huonossa parisuhteessa paljon yksinäisempi kun nyt.
Paljon parempi elää näin,kun ei tarvitse pelätä enää.
Tietysti,välillä tulee niitä tunteita,että miksi erosin ja näen myös hyviä puolia avioliitossani.
Mutta,en olisi enää vaan jaksanut,siksi oli parempi erota ja elää omaa elämää,vaikka ilman parisuhdetta lopunikää.
Nykyisin on paljon yksinasuvia ja vaikka ei ole parisuhteessa,elämässä on ihmisiä,omat lapset,lapsenlapset ym.
Vapaus elää,siinä se on ilman,että tarvitsee muuttaa itseään jonkun mieliksi.
Ei tosiaan kannata kiirehtiä uuteen liittoon jos on noin pahoin onnistunut tyrimään elämänsä tärkeimmän valinnan, että ei edes ensimmäinen lapsi ehdi syntyä, kun tietää tehneensä elämänsä munauksen.
En tahdo millään uskoa, että ihminen voi tehdä noin onnettoman valinnan, mutta en liioin usko sinun, enkä kenenkään muunkaan samaa valittavan valehtelevan.
Selittäkää joku viisas minulle, miten tuollainen voi olla mahdollista?
Mies olisi tietysti jatkanut liittoa "normaalisti" kuvitellen teidän olevan tyytyväisiä, sillä itsehän te hänet valitsitte kaikkien maailman miesten joukosta, joten hän on siis maailman paras, ja te myös sopivin hänelle?
Olette rangaistuksenne todella kärsineet, oli rikoksenne sitten mikä hyvänsä.
Tuskin mieskään rinnallanne suuresti on nauttinut, jos vaimo on jo odotusaikana muuttanut mielipidettään ja alkanut katumaan koko liittoa?
En ymmärrä, en!
Viisas en väitä olevanikaan..!
Enpä ymmärtänyt että, mustasukkaisuus on PAHA sairaus!!!
Poika jo nuoreksimieheksi varttunut; komea ja rakastava muttei voinut sietää minun olevan kenenkään toisen miehen kanssa edes pankissa pöytä välissä niin että, mustatsukat eivät olisi kastuneet!
Seurusteluaikana vaikka oli tämä nähtävissä pidin siitä ja nautin olla rakastettu!Toivoin todella että, saisin luottoni..Olin niin omistautunut hänelle mutta, Sitä luottoa en sairaalta saanut mutten uskonut!
Minähän en tuota 19v. tajunnut. On sitten syvää ihastusta ja rakkautta miten vaan, olin tuolloin valmis uskomaan kaikki lupaukset; Antaudun hänelle kokonaan (vihitään), kun tulee lapsia olen kotona Vain hänen! Uskoin ihmeisiin hurvaton hupakko!!
Häkkilintuna kuvittelin jaksavani elää. En päässyt sinnekään saakka kun kulissit romahti!
Oltiin oltu naimisissa melkein neljä vuotta ennenkuin juttu suostui onnistua ja tulin raskaaksi. Tulin lääkäristä kotia ja ilmoitin "rakkaalleni" odottavani lasta ja hänestä tulisi isä. Sain vastauksen joka tyrmäisi kenet takansa! "EI sitten tule! Se ei ole hänen!.
Tämä teki sen että, kuin filminauhalta kelasi muisti ne asiat ettei tätä miestä saa muuttumaan EN EDES MINÄ:(
Nyt sen tunsin todellisena "miekanlävistyksenä suoraan sydämeen" Uskoo ken tahtoo, en välttynyt ajatukselta.
Piti sitten todistaa DNA testillä että, hänen on 99,99% varmuudella eli varmasti! Tiesinhän minä itse kenen kanssa olin. Muita kun en tullut ajatelleeksikaan!
Tässäpä tämä 1. särö.
20 vuotta ehti näyttää niitä säröjä sitten muitakin.
Sittemmin luovutin jotta olisin saanut henkeni pitää sillä fyysiset voimat olivat kaikki. En enää nälkää tuntenut..
Paras ystäväni minut sieltä onki pois, enhän olisi "Älynnyt"lähteä! Viisas kun en ollut alunpitäenkään.
Näitä juttuja täällä lukiessa ajattelin kirj. ja omaltaosaltani todistaa ettei voi inhimillittömyyksiä loputtomiin kestää. Oli tämä yksi ystävä jolle näitä purin ja hän sitten päätti taisteluni.
Väittäköön kuka haluaa vaan mutta, vierelläni nukkuu nelijalkainen Serobi :) ja onnellinen olen!! Se on niin nuori vielä että, 10 vuotta menee kivasti.Sitten on suru ja Uusi Serobi!
Sekin vielä että, Jousimies(minä)ja Leijona(ex)Pani ajattelemaan näiden horoskooppien astrologista suhdetta. Pidin niitä horokooppeina..VAAN en pidä enää ja leijonat pysykööt sitten hellyyden kaipuineen minusta kaukana. Yhtä yritin helliä, vaan en osannut tarpeeksi hyvin....
Kiitos ettet uskonut valehtelijaksi! Sitä sain kuulla olevani koko avioliittoaikani vaikka mitenpäin olisin ollut.
Toivottavasti joku lukee tämän ja "HERÄÄ" ennen aamenta. Minä nukuin kai "ruususen unta"..
Kyllä Te muutkin selviydytte kun kerran minäkin. Jatkoja uudellevuodelle uusiin "kujeisiin"!
EI lakkaakaan sattumasta, jos vain elät menneisyydessä.
Vaimon päätöksestä on alle 2 viikkoa, kyllä minä jonkin verran enemmän uskon avioliiton menetystä muidenkin surevan.
On aina hyvä asia,Päätöksen tekeminen näin suurissa asioissa on aina vaikeaa.Kun päätös on tehty jää jäljelle jotain mistä ponnistaa eteenpäin niillä korteilla joita jäljellä on,ja tuleehan uusi jako jossa jaetaan uusia kortteja.
Ymmärrän kyllä että vaikeaa on
Minulla itselläni on siinä mielessä vaikea tilanne että päätöstä ei ole tehty ja kaikki on tyhjän päällä.Erossa asutaan ja vaimo pyörittelee tilannetta mielessään. Ei tiedä mitä haluaa ja minun tunteeni on ristiriitaiset.Toisaalla haluan jatkaa liittoa ja tukea minulle rakasta vaimoa,toisaalla minun itseni pitäisi päästä elämässä eteenpäin mutta ei ole kortteja millä mennä. Patti tilanne joka raastaa molempia jossa sitä uutta jakoakaan ei ole näköpiirissä ennen päätöstä
Minä uskon siihen, että ratkaisut ja päätökset syntyvät ajallaan. Niitä on turha hoputtaa vaan antaa ajan kulua ja tehdä työtä ratkaisujen eteen. Kun asioita käsittelee mielessään, unohtaakin ne välillä hetkeksi niin sen jälkeen ratkaisu on valmiina on edessä. Näin minulle on käynyt. Minun ex ei varmaan osaa tehdä päätöksiä tai sitten hän vain odottaa että minä teen kaiken valmiiksi hänen puolestaan. Hän muutti asumaan toisen naisen luokse mutta ei hakenut eroa. Aikani odotin, hain ensimmäistä vaihetta ja maksoin sen. Nyt olisi kiire hakea toista vaihetta mutta mitään ei näköjään tapahdu joten on taas ryhdyttävä toimeen; täytettävä paperit käräjäoikeuteen ja haettava lopullinen ero sekä maksettava se. Näin ne ratkaisut syntyvät melkein "itsekseen".
kun joku ottais tämän tuskan ja ahdistuksen pois. Ei voi ymmärtää. Ei sydän eikä aivot, että pitäs luovuttaa ja antaa toiselle tilaa.
on niin kamala ikävä ja kaipuu. Sydän itkee verta ja kyynelten virta on ehtymätön.
Pitäs tukea lapsia ja olla vahva, kun koko keho ja olemus huutaa etten jaksa. On vain jaksettava, työ, koti, lapset, harrastukset... Yöt on pahimpia, kun käyt nukkumaan hän on mielessä, kun heräät hän on mielessä. Päivät menee kuin unessa... Miten paljon jaksaa??? Voimia sinulle! Kohtalon toveri?
kuin Wilmakin, ratkaisuja ei kannata kiirehtiä. Minun vaimo petti minua, mutta ei halunnut eroa, annoin anteeksi pettämisen, mutta vaimo vain jatkoi pettämistään, joten minun täytyi tehdä ratkaisu, ja hakea eroa.
Ja täytyy sanoa, että kun ero oli selvä niin olo helpottaa kummasti. Ja sinulle edellinen kirjoittaja sanon, että aivan samalla tavalla tunsin kun ero tuli, kun menin nukkumaan hän on mielessä, ja kun heräät hän on mielessä, mutta voin vakuuttaa, että olo helpottu jossain vaiheessa, usko pois. Helppoa se ei ole, mutta kovasti voimia sinulle.
vaikka kuin ajattelisi että joskus helpottaa, niin tämä odottaminen on niin kamalaa. On jo mennyt kolme kuukautta ja ei vielä tunnu missään. Mutta toivossa on hyvä elää...Odotan sitä päivää, että huomaisin että nyt on hyvä olla ja että ilo on palannut elämääni...
Yhtenä aamuna sinä huomaat että on helppo herätä eikä menneisyys olekaan ensimmäisenä mielessä. Omasta kokemuksesta tiedän, että se tulee mutta aikaa en osaa sanoa. Illat ovat vaikeita pitkään ja minua auttoi paljon se, että ostin itselleni uuden sängyn ja muutin "uuteen" huoneeseen nukkumaan. Minä jäin lasten kanssa eron jälkeen entiseen kotiin asumaan joten siinä mielessä tuo uusi sänky ja huone auttoivat.
Tiedän että tämä kuulostaa kliseeltä mutta aika auttaa. Kun on rakastanut niin ero on kipeä ja aiheuttaa tuskaa. Mutta tuo kaikki pitää käydä läpi, se on sitä eron surutyötä. Pikkuhiljaa helpottaa; itkuja tulee harvemmin ja tulee aika jolloin iloisia päiviä on paljon enemmän kuin itkuisia päiviä. On annettava tilaa uudelle; rakennettava sitä uutta elämää juuri sellaiseksi kun sen haluaa. Tehtävä asioita joista on aina haaveillut mutta ne ovat jääneet kuitenkin toteutumatta. Siitä se alkaa, uusi ja ihan oma elämä. Voimia siihen!
heti helpottanut, ja kolme kuukautta on vielä hieman liian lyhyt aika erosta. Ja muista etten sano tätä siksi, että haluaisin jotenkin masentaa sinua. Minulla olo helpotti ensimmäisen kerran puolen vuoden päästä erosta, ja pienin askelin pikkuhiljaa jokainen päivä sen jälkeen oli helpompi.
Keksi jotain tekemistä, käy lenkillä, harrasta jotain, tai ihan mitä vain millä voisit saada ajatuksesi pois ex-puolisosta. Minä kokeilin kaikkia noita edellä mainittuja konsteja, ja se auttoi jonkun verran.
Niin ja jos sinulla on hyviä ystäviä puhu asiaa heille, niin minäkin tein kun oli oikein paha olo, ja itke sekin helpottaa oloa.
Lenkillä tulee käytyä pari kertaa päivässä ja siinä välissä myös salilla. Lasten kanssa touhuan. Yritän vetää päivät niin täysillä että illalla saisi unta.
Viime yönä jo yli 6 tuntia, välillä sitten menee vähemmällä.
Jonkun verran olen puhunut asiasta ystävieni kanssa, mutta ei oikein ole sellaista jolle voisi kokonaan avautua. Siksihän tänne kirjoittelenkin.
Hyvää viikonloppua kaikille keskusteluun osallistuneille.
puhunut ystävien kanssa, käynyt kuntosalilla, lukenut, kirjoittanut... Tänään vaikea päivä, lapsen synttärit.. ex-puoliso kävi.En olisi millään halunnut, että hän lähtee.. Aina kun käy on niin vaikeaa, tunnen itseni niin heikoksi ja huonoksi.. Miksi en voi olla kuin se ei tuntuisi missään. Päätaän aina että nyt en itke enkä nöyry.. Mutta sitten aina teen niin. Miten alas ihminen voi nöyrtyä.. Päätän aina etten näytä miten minuun koskee, mutta kun näen hänet, olen niin heikko, niin heikko, miten saisin itseni kovetettua? Auttakaa minua... Itse en pysty!
Toivoa alitajunta välillä herättelee, tulee joku kommentti tai mikä tahansa niin heti on toiveet korkealla.
No näin illalla alkaa taas ikävä painamaan. Onneksi olen tänään saanut puhua sisareni kanssa asiasta ja myös käynyt pariin otteeseen liikkumassa. Voi tässä vielä iltalenkille joutua.
Pitkälle ei tähän aikaan enää voi mennä, kun jonkun täytyy lastenkin kanssa olla.
että olet voinut puhua sisaresi kanssa asiasta, ja että lenkilläkin olet käynyt. Pahinta on se, että jää makamaan sänkyyn, ja sen jälkeen masentuu entistä pahemmin.
No nyt on ensimasennus alta pois ja hyväksymisen aika käsillä. Vaimolla ilmeisesti uusi jo kierrossa, ehkä oli jo silloin aikaisemmallakin eron hetkellä.
Nyt on oikeasti aika etsiä itsensä.
Ehkä se elämäkin sieltä alkaa hymyilemään.
Joo, eihän tämä vielä tässä ole. Kävin kotikonetta (omani vielä) läpi, ja helkatti. Mammahan on tuonut sen äijän tänne kun oltiin lasten kanssa viikonloppu pois kotoa.
Kaksi viikkoa siitä että sanoo haluavansa eron, hommaa hoidon, pillerit ja tuo vielä toisen äijän meille. V....U, oikeasti tekisi mieli leipoa sitä äijääkin neukkuun.
Kunhan vain mamma löytäisi sen asunnon ja häviäisi niiltä osin elämästäni.