Eron jälkeen takas yhteen

Onko täällä ketään joka on eronnut ja palannut vielä yhteen? Miten juttu on toiminut eron jälkeen? Onko toisessa piirteitä joita osaa arvostaa eron jälkeen enemmän, vai onko kaikki ollut alamäkeä sittenkin?
5629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

suhteesta, erosta ja ihmisistä ylipäätään.

Osallahan homma on kuin uudestisyntynyt suhde mutta toisilla menee heti puihin kun vanhat asiat ja kaunat nostavat päätään.

Osalle toisaalta se ero on aika dramaattinenkin kokemus jos suhdetta on ollut jo jonkin verran takana ja toista tulee niin ikävä että sitä suhtautuu aivan eri tavalla niihin ongelmiin, aivan kuin ne olisivat helpompia käsitellä kun on saanut "uuden mahdollisuuden".

Äänestä

suhteita seuranneena. Miksi onnistuisi toisella kerralla kun ei ensimmäiselläkään. Jatkoaikaa.

Äänestä

ei kannata takaisin lähteä. Onko molemmilla todella halua muuttua ja aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä? Paljon ainakin tahtoa se molemmilta vaatisi ja ei suhteesta kuitenkaan tule sitä samanlaista jota se joskus hyvinä aikoina on ollut. Itse tulin kesällä jätetyksi kun toinen osapuoli haki eroa, palattiin yhteen, minä idiootti otin, hakemukset peruttiin. Asiatvain pahenivat kun vanhoja paskoja nosteltiin pöydälle. Ei auttaneet pariterapiat eikä mitkään ellei molemmat todella halua muuttua. Nyt tilanne se että haluan itsekin erota ja eri paikoissa asuttu noin kuukausi

Äänestä
  • ei sekään valitettavasti pysty kumoamaan sitä tosiasiaa, että voi puuttua kyky muuttua. Uudelleen lämmitetyssä suhteessa on aina painolastina se, miksi ensimmäisen kerran eroa lähdettiin hakemaan.
    Voi olla, että hetken tuntuu hyvältä. Odotukset ja toiveet on korkeammalla mitä ihan uuden suhteen alussa huolimatta siitä, että jo aiemmin on eväät loppuneet kesken.

    Mä en tunne ketään, ketkä olisivat uudelleenlämmityksen saaneet enää toimimaan enempää kuin sen reilu puoli vuotta mitä menee lopullisen eronhakemisajan umpeutumiseen. Sen jälkeen kun uhka on väistynyt, kuherruskuukaudet alkavat olla ohi, ja taas ollaan vastakkain samojen vanhojen asioitten kanssa.
    Jos niistä ei selvinnyt ensimmäisellä kierroksella, niin kova usko pitää olla, jos sen jälkeen kun on lopetettu, kenties pidetty muita suhteita,ja taas jatkettu, vielä luulee kaiken alkavankin sujua.

    Äänestä

Seurusteltiin puoli vuotta, erottiin. 1,5v erossa ja nyt taas yhdessä ja minusta homma toimii, melko samoin kuin aiemminkin yhdessä ollessa- eli ihan hyvin. Ei ole hirmu kaunoja siitä mitä toinen on tehnyt erossa ollessa- ja silloin en kyllä enää uskonut että palaisimme yhteen- olimme siis eron ajan tosi hyviä kamuja kuitenkin ja molemmat piti yhteyttä toiseen enemmän tai vähemmän. Epäilen vahvasti että se että tämä toimii johtuu tuosta pitkästä tauosta välillä ja siitä millaset meidän luonteet on- ne vain sopii yhteen. Ja lisäksi: anteeksianto toimii, eikä asioista ole tapana suuttua pitkäksi aikaa. kummallakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


salama kirjoitti:

Onko täällä ketään joka on eronnut ja palannut vielä yhteen? Miten juttu on toiminut eron jälkeen? Onko toisessa piirteitä joita osaa arvostaa eron jälkeen enemmän, vai onko kaikki ollut alamäkeä sittenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu