Kyllästyykö niihin?
Mitä ajattelet ihmisestä, jonka kanssa keskustellessa päädytään usein näihin?
Mitä ajattelet ihmisestä, jonka kanssa keskustellessa päädytään usein näihin?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
On vähän eri juttu heitää kaksimielistä juttua kavereidensa tai kumppaninsa kanssa kuin pomonsa tai äitinsä.
jaksaisit näitä siis vaikka kuinka paljon?
Rouva Ratikan ja kavereideni kaksimielisyyksiin en koskaan kyllästy. Duunikavereiden jutut ei aina naurata yhtä paljoa. Siitä voinee päätellä, että samanlaisen huumorintajun omaavat ihmiset viihtyvät hyvin yhdessä.
että sen saman jutun olen kuullut varmaan jo 200 kertaa ja 198 niistä on ollut liikaa?
Onko olemassa ihmisiä, jotka ei kyllästy toistoon?
Eipä tule varsinaisesta ystäväpiiristä mieleen kaveria, joka aina toistaisi itseään ja samoja juttuja. Sellaista ei jakasaisi, vaikka olisi itse miten muistamattomassa kondiksessa.
kanssa yksimielisiä
ei osaa puhua mistään ilman että puheet menee kaksimielisiks.
siitä puhe mistä puute
15 vuotta odottelemaan
siitä?
Mulla kyllästyttää. Koko maailma muutenkin täynnä seksiä ja sitten pitäis jaksaa vielä noita kaverilta.
mulla on ainakin sillain että jos ei ole saanut vaikka viikkoon niin koittaa ajatella, saatika puhua kaikesta muusta paitsi seksistä. Sitten taas jos on saanut hyvät kyydit niin ei mielessä muuta olekkaan enää....
myös. Just tollaset uhoojat ja meuhkaajat on niitä jotka juoksee pakoon tai saa sydärin jos niille oikeesti sanois että "ota housut alas niin imen munaas".
Hiljasissa vesissä ne isot kalat kutee ;)
saavat jatkuvasti hyvää seksiä?
itselläni asia on noin kuten kerroin. Niistä 50 vuotiaista pervoista en sitten tiedä. Luulen kyllä että niillä asia on just niin että siitä puhe mistä puute.
Mä taidan olla itte aika kaksimielinen ajatusmaailmaltani, hillitsen kyllä yleensä itteni aika hyvin. x)
Joskus kaksimielisyydet voi olla kiusallisia. Sellaista läppää heitetään yleensä vaan ihan tutussa porukassa. En tykkää jos joku vieras alkaa kaksimieliseksi mun seurassa. Varsinkin seksistisen sovinistiset jutut antaa tyypista hemmetin huonon vaikutelman.
jutut on Syvästi Sivistymättömiä
mun juttuihin koskaan :)
"Mitä ajattelet ihmisestä, jonka kanssa keskustellessa päädytään usein näihin?"
No ajattelen, että tyyppi ei ole kovin hyvä keskustelija ja lisäksi saattaisin ajatella, että ei osaa valita sanojansa tilanteen mukaan...
Häiritseviä ja kiusallisia musta on ihmiset, joiden on pakko kaikki vetää alapäänjutuiksi...Inhottaa ( sellaiset) sikäli, kun pakostikin joutuu miettimään, että onks tyyppi kenties jotenkin seksuaalisessa puutteessa(?), kärsiikö ympäristönsä nolaamiseen liittyivästä fiksaatiosta ts. saako sellaisesta erityisiä kicksejä(?), vaiko onko vain jotenkin muuten pihalla...
Harva osaa puhua kaksimielisyyksiä tyylillä. Se "keskustelutyyli" sopii aika harvoihin tilanteisiin.
tosi vulgaaria. Aivan kuin kuuntelisi Claude DePussya ja piereskelis samaan aikaan.
mitä ihmettä tarkoittaa "piereskelis"?