Vieraissa

Ollaan oltu tyttöystävän kanssa 5 vuotta yhdessä ja meillä on yhdessä todella hauskaa! Viimeisen kahden vuoden aikana seksi on tosin jäänyt vähiin.. Minä haluaisin oikeestaan koko ajan, mutta tyttöystävä ei oikein koskaan. Seksiä on 1-2 kertaa kahdessa kuukaudessa :/

Luultavasti juuri tämän seurauksena olen ajautunut tilanteeseen, että olen pettänyt tyttöystävääni useasti eri henkilöiden kanssa. Hän ei tiedä näistä mitään. Eikä minulla ole ollut mitään vaikeuksia pitää näitä tietoja sisälläni. Nyt tosin kävi niin, että kaverini petti muijakaveriansa myös yhden muijan kanssa ja hän kertoi siitä minulle, jolloin itsekin kerrroin omasta pettämisestäni. Tämän jälkeen asia on alkanut vaivaamaan minua suuresti, koska nyt sen tietää kaverini lisäksi myös yksi toinen kaveri, jolle tämä kaverini oli kertonut.. Molemmat ovat lupautuneet pitämään suunsa kiinni, enkä usko että siinä on mitään ongelmaa.

Ongelma on vain siinä, että nyt asian tietää itseni lisäksi pari muuta. Tämä voi jossain vaiheessa kuitenkin jotain kautta tulla tyttöystäväni korviin, eikö?

Eli pitäisikö minun nyt luovuttaa nykyisen suhteeni kanssa, koska olen ajautunut tälle tielle ja etsiä uusi kumppani, jonka kanssa en yksinkertaisesti enää petä. Vai voinkohan ylipäätään enää olla pettämättä?

Olisi kyllä mukavaa jatkaa suhdetta myös tyttöystäväni kanssa, jos vain saisimme seksielämämme kuntoon. Ehdotuksia miten onnistuu? Mutta tässä taas häiritsee se, että nuo pari kaveria tietävät touhuistani...
4711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tyttöystäväsi kanssa asiat selviksi suhteessanne. Tunnusta myös tekosi. Jos rakastatte toisianne, hän ymmärtää ja ehkä pystyy antamaan anteeksi. Lisäksi ehkä selviää syy miksi tyttöystäväsi ei anna ja ehkä sekin asia järjestyy. Tai sitten hän lähtee. Sudettanne rassaavat asiat kuitenkin selviävät ja sitten niitä voi yrittää hoitaa.
Jos ette nytten puhu niin tilanne suhteessanne ei muutu. Saattaa vain paheta ja kun asia joskus selviää niin se voi olla molemmille liian tuskaista.

Äänestä

>Paras neuvo,minkä itse samanlaisessa tilanteessa
keksin.
1.Mene kaverin luo kelle kerroit ja ilmoita,että
keksit koko jutun,koska halusit tukea häntä.
2.Käsket hänen kertoa ystävilleen,kelle on ehtinyt laulaa asian.

3.Et kerro kellekään ,jos haet vierasta pesää.
4.Jos menet vaimollesi kertomaan asian,jos
antaa anteeksi,hän alkaa epäilemään sinua aina.
On muuten raskasta elää loppuelämä,kun nainen
aina huomauttaa syrjähypyistä.


Minulla toimii tämä.

Äänestä

nahjuksia.

Äänestä

Jos pettää. Jos vielä yrität peitellä jälkiäs, ni jossain vaiheessa kaikki kuitenki tulee paljastumaan. Valheella on lyhyet jäljet. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sitä mä en ymmärrä, et jos sä rakastat sun tyttöystävää ni mix sitä pitää mennä muita jyystämään. Kannattas puhua ensin oman kumppanin kanssa jos on ongelmia. Jos sä tunnustat ite se on parempi, kun et sun tyttöystävä saa sen selville jotain muuta kautta, sillon sulla ei oo varmasti enää mitään toivoa saada anteex. Se jättää häneen varmasti ikuiset arvet. En tiedä mitään pahempaa, mitä voi tehdä parisuhteesa toiselle, kun mennä pettämään. Mietipäs omalle kohalles!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieras1234543345 kirjoitti:

Ollaan oltu tyttöystävän kanssa 5 vuotta yhdessä ja meillä on yhdessä todella hauskaa! Viimeisen kahden vuoden aikana seksi on tosin jäänyt vähiin.. Minä haluaisin oikeestaan koko ajan, mutta tyttöystävä ei oikein koskaan. Seksiä on 1-2 kertaa kahdessa kuukaudessa :/

Luultavasti juuri tämän seurauksena olen ajautunut tilanteeseen, että olen pettänyt tyttöystävääni useasti eri henkilöiden kanssa. Hän ei tiedä näistä mitään. Eikä minulla ole ollut mitään vaikeuksia pitää näitä tietoja sisälläni. Nyt tosin kävi niin, että kaverini petti muijakaveriansa myös yhden muijan kanssa ja hän kertoi siitä minulle, jolloin itsekin kerrroin omasta pettämisestäni. Tämän jälkeen asia on alkanut vaivaamaan minua suuresti, koska nyt sen tietää kaverini lisäksi myös yksi toinen kaveri, jolle tämä kaverini oli kertonut.. Molemmat ovat lupautuneet pitämään suunsa kiinni, enkä usko että siinä on mitään ongelmaa.

Ongelma on vain siinä, että nyt asian tietää itseni lisäksi pari muuta. Tämä voi jossain vaiheessa kuitenkin jotain kautta tulla tyttöystäväni korviin, eikö?

Eli pitäisikö minun nyt luovuttaa nykyisen suhteeni kanssa, koska olen ajautunut tälle tielle ja etsiä uusi kumppani, jonka kanssa en yksinkertaisesti enää petä. Vai voinkohan ylipäätään enää olla pettämättä?

Olisi kyllä mukavaa jatkaa suhdetta myös tyttöystäväni kanssa, jos vain saisimme seksielämämme kuntoon. Ehdotuksia miten onnistuu? Mutta tässä taas häiritsee se, että nuo pari kaveria tietävät touhuistani...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu