puhuva ja

minä olin meidän 2,5v suhteessa avoimempi ja puhuvampi osapuoli tyttäkaverini on varmaan joutunut sulkeen tunteensa lapsuudesta lähtien ja tavallaan ymmärrän häntä.

jotenkin tuntuu että hän ei luota minuun (ei muihinkaan)vaikka ikinä en ole pettänyt luottamusta enkä petä vaikka erottiinkin.
sovussa erottiin ja aijottiin olla ystäviä mutta kun on tavattu hän on vaivautunut ja todella kylmä minua kohtaan mikä tuntuu tosi pahalta.
olen pitänyt tarkoituksella hajurakoa häneen.

tuntuu että en saa mielenrauhaa ennen kuin saan jotenkin puhuttua mutta miten ??
hän on todella aito ja lämmin ihminen kun uskaltaa olla oma itsensä (mutta ne lapsuuden traumat??
onko tämmöinen avoin ja puhuva mies joka uskoo syvälliseen keskusteluun liian harvinainen ja varsinkin tämmöinen nainen säikähtää.

meissä kaikissa on hyvää vaikka ollaan erillaisia.
0340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pussaava mies kirjoitti:

minä olin meidän 2,5v suhteessa avoimempi ja puhuvampi osapuoli tyttäkaverini on varmaan joutunut sulkeen tunteensa lapsuudesta lähtien ja tavallaan ymmärrän häntä.

jotenkin tuntuu että hän ei luota minuun (ei muihinkaan)vaikka ikinä en ole pettänyt luottamusta enkä petä vaikka erottiinkin.
sovussa erottiin ja aijottiin olla ystäviä mutta kun on tavattu hän on vaivautunut ja todella kylmä minua kohtaan mikä tuntuu tosi pahalta.
olen pitänyt tarkoituksella hajurakoa häneen.

tuntuu että en saa mielenrauhaa ennen kuin saan jotenkin puhuttua mutta miten ??
hän on todella aito ja lämmin ihminen kun uskaltaa olla oma itsensä (mutta ne lapsuuden traumat??
onko tämmöinen avoin ja puhuva mies joka uskoo syvälliseen keskusteluun liian harvinainen ja varsinkin tämmöinen nainen säikähtää.

meissä kaikissa on hyvää vaikka ollaan erillaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu