ei tullut uni. Yli kolmekymppinen "mies" oli parisuhteessa kanssani reilut viisi vuotta ja erosi minusta messengerissä! Yhteinen lapsikin meillä on. Lapsi asuu tällä hetkellä isänsä luona. Kysyin miksei voinut sanoa mulle kasvotusten haluavansa erota ja vastaus oli se, että siksi ei koska olisi muuttunut mieli niin ettei haluaisikaan erota.
Erohalustaankaan ei puhunut ennenkuin sanoin tulleeni siihen tulokseen että hän ei ole kanssani tosissaan. Sanoi ettei ollut tajunnut asioita eli sitä että haluaa erota. Kysyin kauanko on halunnut erota ja vastaus oli muutamia kuukausia.
Olenko todella näin arvoton... hän on vielä väittänyt rakastavansa minua (kirjoitti sen myös juuri ennen eroa siinä keskustelussa)
Taidan olla vähän shokissa...ei edes väsytä.
Itkettänyt on kyllä pitkin yötä.
Erohalustaankaan ei puhunut ennenkuin sanoin tulleeni siihen tulokseen että hän ei ole kanssani tosissaan. Sanoi ettei ollut tajunnut asioita eli sitä että haluaa erota. Kysyin kauanko on halunnut erota ja vastaus oli muutamia kuukausia.
Olenko todella näin arvoton... hän on vielä väittänyt rakastavansa minua (kirjoitti sen myös juuri ennen eroa siinä keskustelussa)
Taidan olla vähän shokissa...ei edes väsytä.
Itkettänyt on kyllä pitkin yötä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin itse samassa tilanteessa pari kuukautta
sitten, eli suhde päättyi kuin veitsellä leikaten.
Itse selvisin 'shokkitilasta', ikävästä jne.
tarttumalla HETI arkeen. Ajattelin, että kyse on minun elämästä, enkä anna sitä kenenkään toisen
haltuun. Et voi toisen ratkaisulle mitään, joten
miksi tuhlata aikaa surkutteluun ja itsesääliin.
Se ei tuo toista takaisin. Tottakai minullakin
on vielä ikävä toista, koska rakastan häntä edelleenkin kovasti, mutta en anna sen hallita elämääni.
Minä olen itseni paras ystävä ja rakastaja, jos ymmärrät mitä sillä tarkoitan.
Jokainen ero on 'uniikki', eikä siihen kukaan pysty antamaan valmiita vastauksia, mutta tässä
yksi keino edetä.
Ja muista. Syvään veteen sukeltaessa ei huku,
vaan siihen, ettei pyri pinnalle.
Kaikkea hyvää Sinulle! Ja toivottavasti saatte
asianne selvitettyä mihin ikinä se johtaakin.
täyteen pari viikkoa sitten, mies itse provosoi minut käytöksellään jättämään hänet, kun ei itse uskaltanut lähteä suhteesta. Hän kertoi vain ettei tunne mitään minua kohtaan, ja minä olin se joka jäi itkemään. Pahalta tuntui ensimmäinen viikko itkin ja itkin, ja nyt koko ajan kamppailen tämän ikävän kanssa. Yritän pitää itseni kurissa etten laita viestin viestiä ja rupea roikkumaan, antaa vaan hänen mennä, kun ei enää välitä toisesta sillä tasolla. Aikansa se vie, kun nämä tunteet tasoittuu, välillä olen minäkin valvonut ja miettinyt näitä suhteen kiemuroita. Sitä onko sillä jätkällä todellakin uusi ja oliko hän esmierkiksi ihastunut johonkuhun toiseen, kun käytös muuttui ihan ihmeelliseksi loppumetreillä. Itse olen jutellut kavereiden kanssa tästä erosta ja kirjoittanut omia tuntemuksiani päiväkirjaan ja nyt puran tällä kirjoituksella itseäni. Yritän muistaa syödä, nukkua (milloin saan nukutuksi) ja liikkua, ei saa jäädä neljän seinän sisälle happanemaan, vaikka tekisi mieli vetää vain se täkki niskaan. Työ on mulle nyt terapiaa, se pitää ajatukset pois tästä omasta jutusta. Tsemppiä sulle parempaa on elämässäs varmasti edessä ja anna sen miehen katsella. Voihan olla, että tämä ero voi poikia jotain uutta teidän välille kumminkin, onnellinen yhteenpalaaminenkin on mahdollista.