Meillä yhteistä taivalta tulee nyt keväällä jo 11-vuotta. Nuorena tavattiin, mentiin kihloihin puolen vuoden yhdessä olon jälkeen. Naimisissa ei olle vieläkään. Kaksi lasta ja juuri valmitunut omakotitalo. Tähän taloon muutimme viime pääsiäisenä. Rakennusaika meni todella nopeasti, sinä aikana syntyi toinen lapsemme. rankkaa aikaa se oli, Mies kävi töissä ja rakensi taloa. Minä hoidin perheen. Nyt ollaan asuttu tässä itsetehdyssä talossa jonkin aikaa ja nyt on tuntunut jo viime syksystä saakka, että jokin mättää. MIeheni on hyvin etäinen, eikä halua olla kotona.
Sen verran ollaan voitu keskustella, että mieheni on sanonut olevansa kyllästynyt tähän kaikkeen, ja haluaa tähän muutoksen. Hän haluaisin miettimitauon, eli olla jonkin aikaa yksin. Tämä siinä onkin ihan hirveää...rakastan miestäni silmittömästi ja en ymmärrä tilannetta mitenkään. Tiedän etten ole ollut niin huomioon ottavainen kuin olisi pitänyt...Mutta nyt tajuan sen ja olen yrittänyt korjata virheeni. Mieheni sanoo myös että olemme kasvaneet erillemme...sitä en ymmärrä. Olemme rakentaneet 2-vuotta taloa...ja suhde oli toissijainen vaikka ei olisi saanut olla...Mutta talo rakennettiin ja se oli molempien unelma. Ja nyt se unelma on hajottamassa suhteemme. Olen aivan rikki kun ajattelen ja pähkäilen koko ajan miten saan suhteemme korjatuksi ja mieheni taas rakastaan minua. Hän ei haluaisi lähteä (se on jo jotain) , mutta muutosta on tapahduttava. Mitä teen...vai teenkö juuri väärin kun haluan korjata suhdetta niin vahvasti ja saada mieheni puhumaan.
Kovasti hän väittää, ettei hänellä ole toista. ja uskon siihen. Mutta pettämsitä hän kuitenkin oli kerran miettinyt, kun löysin 2 kortsua(paketissa) hänen taskustaan. Jos olis tarvinnut...oli ollut meinaa kavereiden kanssa ulkona..ni sinne mukaan hän oli ne ottanut. Hänkin kaipaa kosketusta, mutta miksi en minä siihen riitä??? Mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut...
Tämä tilanne on ihan hirveä, mutta rakastan miestäni valtavasti ja haluan asiamme kuntoon. Pariterapiasta olen yrittänyt puhua, mutta hän ei siihen suostu. Siellä kuulemma syytetään vaan miastä.
Miten on??? Mitä teen jotta kaikki taas kääntyisi parhainpäin.
asianmukaisia kommentteja pliis...tämä on vaikeaa muutenkin.
Sen verran ollaan voitu keskustella, että mieheni on sanonut olevansa kyllästynyt tähän kaikkeen, ja haluaa tähän muutoksen. Hän haluaisin miettimitauon, eli olla jonkin aikaa yksin. Tämä siinä onkin ihan hirveää...rakastan miestäni silmittömästi ja en ymmärrä tilannetta mitenkään. Tiedän etten ole ollut niin huomioon ottavainen kuin olisi pitänyt...Mutta nyt tajuan sen ja olen yrittänyt korjata virheeni. Mieheni sanoo myös että olemme kasvaneet erillemme...sitä en ymmärrä. Olemme rakentaneet 2-vuotta taloa...ja suhde oli toissijainen vaikka ei olisi saanut olla...Mutta talo rakennettiin ja se oli molempien unelma. Ja nyt se unelma on hajottamassa suhteemme. Olen aivan rikki kun ajattelen ja pähkäilen koko ajan miten saan suhteemme korjatuksi ja mieheni taas rakastaan minua. Hän ei haluaisi lähteä (se on jo jotain) , mutta muutosta on tapahduttava. Mitä teen...vai teenkö juuri väärin kun haluan korjata suhdetta niin vahvasti ja saada mieheni puhumaan.
Kovasti hän väittää, ettei hänellä ole toista. ja uskon siihen. Mutta pettämsitä hän kuitenkin oli kerran miettinyt, kun löysin 2 kortsua(paketissa) hänen taskustaan. Jos olis tarvinnut...oli ollut meinaa kavereiden kanssa ulkona..ni sinne mukaan hän oli ne ottanut. Hänkin kaipaa kosketusta, mutta miksi en minä siihen riitä??? Mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut...
Tämä tilanne on ihan hirveä, mutta rakastan miestäni valtavasti ja haluan asiamme kuntoon. Pariterapiasta olen yrittänyt puhua, mutta hän ei siihen suostu. Siellä kuulemma syytetään vaan miastä.
Miten on??? Mitä teen jotta kaikki taas kääntyisi parhainpäin.
asianmukaisia kommentteja pliis...tämä on vaikeaa muutenkin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kokemuksestani, teillä ei tietenkään välttämättä ole näin mutta tosiaan oltiin naimisissa, kaksi pientä lasta ja juuri muutettu uuteen omaan (pankin) asuntoon, kaiken piti olla hyvin ja elämä tasottunut, sitten mies alkoi etääntyä, ei halunnut olla lähellä, alkoi käymään enemmän ulkona ja kaikenmaailman menoissa ja taustalla se klassinen toinen nainen...
Ihan samat jutut kun mitä sä kerroit että mies on kyllästynyt ja haluaa muutosta, haluaa katsoa mitä elämällä vielä tarjottavana. Olimme hieman vajaat 30-vuotiaita sillon ja epäilen jotain kolmenkympin kriisiä ja sitä mies sillonkin sanoi.
Meille tuli sitten ero, vaikka aloitin suhteen pelastamisyrityksen ja tein parisen kuukautta ihan mitä mies vaan tahtoi ja hemmottelin, oli liian myöhästä vaan sillon ...
Toivottavasti te saatte asiat kuntoon ja siellä taustalla ei ole sitä toista naista, itse luotin loppuun asti kun mies sanoi ettei ole ketään toista enkä olisi ikinä voinut kuvitella että hän pettää mutta näin vaan olikin ja totuus selvisi vasta eron jälkeen..
kun luin, luin kuin omaa tämän hetkistä tilannetta. ehkä tämä on vain pelastautumisyritystä mahdottomasta. Mutta pelkään niin paljon jääväni yksin lasten kanssa. Kuinka sinä selvisit...olemme kanssa juuri 30-vuotiaita...Täytän heinäkuussa 30-v.
Haluaisin tietää kuinka erosta selviää kun ei sitä todellakaan toivo. Rakastan miestäni ja olen todella typerä kun näytän sen vasta nyt oikeasti kun kaikki on luisumassa käsistä pois. Kuinka typerä ihminen voikaan olla kun pilaa kaiken...
Älä nyt maalaa etukäteen huonointa vaihtoehtoa, onhan se sinustakin itaestäsikin kiinni. Jos haluat luovuttaa niin oma asiasi, mutta voit itsekin asioihin varmaan vaikuttaa... Palstallahan näitä tarinoita riittää missä ei osattu tehdä asialle ehkä jotain ja luovutettiinkin lopulta.
Millä tavalla et aiemmin näyttänyt tunteita? Miten pilata? Aika moni kee kumminkin virheitä joskus.
En tiedä sitten vaikuttaako se jos menee kovin nuorena yhteen, mutta riippuu varmaan ihmisistä. Jos tietää mitä itse haluaa niin hyvä aloittaa siitä, jos vielä haluaa yrittää
on jo lähes 4 vuotta joten tietenkin olen jo sinut sen kanssa, mutta kipeä paikka se oli sillon, todella tuskainen tie.
En todellakaan toivo että eroatte, lapsille on aina paras vaihtoehto kun isä ja äiti on saman katon alla ja pahoittelen jos kuullostan negatiiviselta, kerron vain tosiaan omaa tarinaani.
Minäkin tein silloin valokuva-albumin mihin keräsin suhteen alkuajoista kuvia ja hyvistä hetkistä, kuten sä kerroit tuolla että kirjoitit sähköpostia missä palautit mieleen hyviä hetkiä, toi on hyvä idea mitä teit, minulla se ei vaan enää toiminut vaikka mies sillon itki kun sitä selaili niin oli kuitenkin päättänyt erota ja se toinen nainen oli vain pelastusköysi pois, ilman sitä naista hänen omat voimansa ja tahto ei ois riittänyt vetämään häntä pois meidän suhteesta ja näin hän itse sanoikin jälkikäteen, toinen nainen oli viimenen niitti...
Toivon ettet joudu yksin lastesi kanssa mutta vaikka tää kuullostaa kuinka kliseiseltä niin jos joudut siihen tilanteeseen niin sä saat vaan jostain niitä voimia jatkaa eteenpäin, lapsista saa voimaa, mutta älä nyt missään nimessä heitä kirvestä kaivoon, tee kaikkea kivoja ylläreitä ja asioita kuitenkaan painostamatta miestäsi, olet sitten ainakin yrittänyt kaikkesi, kukaan ei voi enempää tehdä ja voit sillä tavoin jatkaa hyvillä mielin elämääsi jos mahdollinen ero tulee. ketään ei voi pakottaa olemaan toisen kanssa mutta jos toi on jotain ikäkriisiä niin yritä saada mies terapiaan, jälleen kerran, minäkin tuota yritin mutta en saanu miestä sinne.
Äläkä missään nimessä syytä itseäsi, sulla on ollu varmasti ihan tarpeeksi rankkaa, teillä molemmilla on ollu rankkaa, ihmisiä te vain olette ja inhimillisiä sellaisia, miehet vaan usein pakenee ongelmia sinne toisen naisen kainaloon tai hakevat muualta tukea, ehkä he eivät halua että se oma kumppani näkee heidät niin heikkona ja ulkopuoliselle helpompi puhua.
Kaikkea hyvää ja älä luovuta vielä! Tsemppiä!
kiitos kannustavista sanoista. en heitä kirvestä kaivoon vaan jatkan kadonneen rakkauden etsimistä. Toivon kanssa ettei ole liian myöhäistä. Täytyy olla todella kärsivällinen.
Ikävää että sinulle kävi niin. :( Ja harmi että selän takana vielä mies toimi. Mitä ajatuksissasi on nyt?
Talonrakennushan usein rikkoo suhteita kun on raskasta puuhaa ja voimia vievää. Mies varmaan koki että joutui yksin rakentamaan talon ja sai kaiken vastuun... oliko se liikaa. Ja jos suhdetta ei hoidettu pariin vuoteen rakentamisen vuoksi. Ja lapsen syntymäkin, pienet lapset.. Vaikka toki puolestasi lapsia hoidit mutta..
Sun pitäisi saada mies ymmärtämään ettei parisuhdeterapiassa ole tarkoitus syyttää miestä, vaan korjata suhdetta hyväksi kummankin osalta... ei suhde syyttelyllä korjaannu vaan rakentamalla. Toki voi tunnistaa jos on tehnyt itse jotain "väärin" syyttämättä, mutta se ei ole vaarallista. Mutta tarkoitushan on löytää ne just positiiviset puolet , mutkia on kaikilla suhteissa joskus.
Perisuhdeterapeutin kanssa voisi etukäteen vaikka sopia, että miehen kanssa keskustellessa voisi olla hienotunteinen ja rakentavampi niin ei tarvitse pelätä miehen tai ajatella että häntä "syytetään" jostain. Joku ystävällinen parisuhdeterapeutti varmaan osaa ihan muutenkin nämä. Pakkohan sinne ei ole mennä jos ei halua, mutta silloin voit mennä yksin tai keksiä itse mikä miestä vaivaa.
Oletko selvittänyt tai miettinyt minkälaista "muutosta" mies haluaa. Eli miten tuntee olonsa paremmaksi. Minkälaisia asioita miehen päässä liikkuu.
Annat hyviä pohdinnan aiheita. En missään nimessä halua luovuttaa. PAljon tätä meidän tämän hetkistä tilannettä miettiessä, onkin varmaan parempi keskittyä siihen hyvään ja siihen että meillä on vielä toisemme. Rakentaminen vei molemmilta voimia, mutta uskon lujasti siihen että aurinko paistaa vielä meillekin yhdessä.
Lähetin miehelleni äsken sähköpostin ,jossa kirjoitin niistä ensihetkistä kun näimme ja ihastuimme ja sit rakastuimme. Kirjoitin myös huonoista hetkistä mutta painotin hyvää. sitä mikä meidät toi yhteen. Ehkä sitä kautta taas ymmärtää ja saa voimia siihen taisteluun että yhteisymmärrys tulevaisuudelle tulee. Tie on vaikea ja todella raskas...mutta toivon vain parasta
Niin, jos on vaikeita tunteita (esim miehellä) ne eivät välttämättä aina sormia napsauttamalla selviä kaikissa tapauksissa, ajan kanssa paremmin. Siinä on ehkä kärsivällisyys ok eikä miehen puolelta välttämättä tule ruusuisia sanoja aina.. Mutta positiivisuus on hyvä olemassa sinulla.
Jos toisesta naisesta kyse niin sen saa helposti selville kun tutkii asiaa. Tai ns. kolmenkympinkriisi on mahdollinen, mutta ei mahdoton. :)
niitä tutkimista kans miettinyt..mut mistä sitä lähtee tutkimaan? Mut en haluis tehdä ittestäni naurettavaa kaikilla epäilyilläni. Se kärsivällisyys on varmasti valttia miesten suhteen ku eivät ole niin suulaita ja saa suutaan auki ku ois tarvis
Joo ei kannata alkaa ääneen esittämään mitään kauheita epäilyfarsseja ainakaan että ihan normisti voi olla. :) Asian voi antaa ollakin, kai se on joillakin joku vaisto miten selvittää rehellisin keinoin miehen puuhia vaikka saahan mies tehdä mitä tekee periaatteessa. Itse vähän ihmettelisin silloin ääneen jos paljastuu jotain 100% varmaa, mutta omaa suhdettahan rakentaa yrittää jokatapauksessa, jos on itsellä halua kumminkin siihen.. Joskus voi epäillä turhaan ei olekaan mitään säpinää muualla vaan oma mielikuvitus liitää.
Niin kärsivällisyys ihan hyvä. Johan se mies karkais sillä jos joka asiasta epäilisi kun luottamusta koittaa rakentaa. Vaikka joskus saakin arvuutella mitä toisen päässä liikkuu :)