70 000 ihmistä on jo joutunut Yt-

"Vuosi 2009 on alkanut synkissä luvuissa kun uusista yt-neuvotteluista on ilmoitettu jo useassa yrityksessä.

Joulusta eiliseen päivään on uusia yt-neuvotteluja ilmoitettu ainakin viidessä yhtiössä. Iittalan, Sandvikin, Ahlströmin, Metsä-Botnian, M-realin yt-neuvottelut koskevat lähes 4000 ihmistä.

SAK:n tilaston mukaan 1.1-22.12.2008 yt-neuvotteluihin joutui yli 64 000 ihmistä. Viime vuoden alusta eiliseen päivään asti yt-neuvotteluihin on joutunut siis lähes 70 000 ihmistä.

Suurimmat yt-neuvotteluihin joutuneet henkilömäärät ovat liikkuneet reilussa tuhannessa. Andritz oy:ssä neuvottelujen piiriin joutui marraskuussa 1100 ihmistä. Myös Nokian Renkailla yt-neuvotteluihin joutui 1000 ihmistä.

Rautaruukilla yt-neuvotteluihin joutui joulukuussa jopa 4000 ihmistä, vähennystarve yhtiöllä on jopa yli 500 ihmistä. Orion Oyj ilmoitti marraskuussa, että 1300 ihmistä joutuu yt-neuvotteluihin. Orionin vähennystarve on 300.

Hankkija- Maatalous Oy ilmoitti lomauttavansa kaikki 1200 työntekijäänsä kuukaudeksi tämän vuoden aikana. Kuopion kaupunki lomauttaa 6000 ihmistä kahdeksi viikoksi tänä vuonna.

Suurimmaksi osaksi neuvottelujen piiriin joutuneet määrät ovat eri yhtiössä liikkuneet muutamissa sadoissa. Vähennystarpeet ovat olleet muutamista ihmisistä jopa satoihin. Yt-neuvotteluista ilmoitti yli 200 yritystä.

Irtisanottuja viime vuonna oli yli 8600. Luku saattaa vielä nousta koska kaikkia viime vuonna aloitettuja yt-neuvotteluja ei ole saatu päätökseen.

Lomautetuksi joutui lähes 30 000 ihmistä. Tämäkin luku on todellisuudessa suurempi sillä kaikki yhtiöt eivät ole kertoneet lomautettujen määrää ja useilla yhtiöillä neuvotteluja ei ole saatu päätökseen".

http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2009/01/775741

Silti suomea vaivaa krooninen halpatyövoima pula !
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kaikessa hiljaisuudessa käytäviä piilossa yt-neuvotteluja, joista ilmoitetaan sitten vasta, kun ne on tehty. Tiedänkin jonkun. Mielenkiintoista olisi hyvän aloituksesi johdosta enemmän keskustelua.

Äänestä

on PYSYVÄ työvoimapula..

kuka perkeleen nappula se meni tämmöstä sanomaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvotteluihin kirjoitti:

"Vuosi 2009 on alkanut synkissä luvuissa kun uusista yt-neuvotteluista on ilmoitettu jo useassa yrityksessä.

Joulusta eiliseen päivään on uusia yt-neuvotteluja ilmoitettu ainakin viidessä yhtiössä. Iittalan, Sandvikin, Ahlströmin, Metsä-Botnian, M-realin yt-neuvottelut koskevat lähes 4000 ihmistä.

SAK:n tilaston mukaan 1.1-22.12.2008 yt-neuvotteluihin joutui yli 64 000 ihmistä. Viime vuoden alusta eiliseen päivään asti yt-neuvotteluihin on joutunut siis lähes 70 000 ihmistä.

Suurimmat yt-neuvotteluihin joutuneet henkilömäärät ovat liikkuneet reilussa tuhannessa. Andritz oy:ssä neuvottelujen piiriin joutui marraskuussa 1100 ihmistä. Myös Nokian Renkailla yt-neuvotteluihin joutui 1000 ihmistä.

Rautaruukilla yt-neuvotteluihin joutui joulukuussa jopa 4000 ihmistä, vähennystarve yhtiöllä on jopa yli 500 ihmistä. Orion Oyj ilmoitti marraskuussa, että 1300 ihmistä joutuu yt-neuvotteluihin. Orionin vähennystarve on 300.

Hankkija- Maatalous Oy ilmoitti lomauttavansa kaikki 1200 työntekijäänsä kuukaudeksi tämän vuoden aikana. Kuopion kaupunki lomauttaa 6000 ihmistä kahdeksi viikoksi tänä vuonna.

Suurimmaksi osaksi neuvottelujen piiriin joutuneet määrät ovat eri yhtiössä liikkuneet muutamissa sadoissa. Vähennystarpeet ovat olleet muutamista ihmisistä jopa satoihin. Yt-neuvotteluista ilmoitti yli 200 yritystä.

Irtisanottuja viime vuonna oli yli 8600. Luku saattaa vielä nousta koska kaikkia viime vuonna aloitettuja yt-neuvotteluja ei ole saatu päätökseen.

Lomautetuksi joutui lähes 30 000 ihmistä. Tämäkin luku on todellisuudessa suurempi sillä kaikki yhtiöt eivät ole kertoneet lomautettujen määrää ja useilla yhtiöillä neuvotteluja ei ole saatu päätökseen".

http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2009/01/775741

Silti suomea vaivaa krooninen halpatyövoima pula !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu