Minulla on ihana mies: kiltti ja hellä, kotona viihtyvä, työssään menestyvä, hyvin ansaitseva, komean näköinen, raitis ja sporttinen, joka vie minua teatteriin ja konsertteihin ja retkille luontoon ja kaupunkimatkoille Eurooppaan, jopa kauemmas. Hän hoitaa suurimman osan kotitöistä ja vaikuttaa rehelliseltä ja avoimelta ja pitää minua hyvänä... Mmutta yksi puute on iso kiusa: mieheni on impotentti!!! Suuseksikään ei tuota minulle tyydytystä.
Nyt odotan lasta - toiselle miehelle, joka on hyvä ja kestävä rakastaja. Aviomieheni uskoo lapsen olevan hänen, on sentään joskus pikkuisen siementä saattanut häneltä tullakin, vaikkei ole sisääni mennyt. Mieheni on innoissaan ja ylpeä, innoissani olen minäkin, kun ikää jo päälle 30 ja biologinen kello siis tikittää...
Kummastakaan miehestä en luopuisi. Toisenkin lapsen haluaisin, ehkä kolmannenkin. Onnistuuko tämä, vai voiko kaksoiselämä paljastua? Onko teillä vastaavasta kokemuksia?
Nyt odotan lasta - toiselle miehelle, joka on hyvä ja kestävä rakastaja. Aviomieheni uskoo lapsen olevan hänen, on sentään joskus pikkuisen siementä saattanut häneltä tullakin, vaikkei ole sisääni mennyt. Mieheni on innoissaan ja ylpeä, innoissani olen minäkin, kun ikää jo päälle 30 ja biologinen kello siis tikittää...
Kummastakaan miehestä en luopuisi. Toisenkin lapsen haluaisin, ehkä kolmannenkin. Onnistuuko tämä, vai voiko kaksoiselämä paljastua? Onko teillä vastaavasta kokemuksia?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Heippa! Kannattaa ensin keksiä hyvä tarina ja sitten vielä kirjoittaakin se hyvin.
Mutta hei, ihan varmasti kaksoiselämä sinun tapauksessasi onnistuu. Kaikki muukinhan on mennyt tosi hienosti tähän mennessä! Onnea lapsesta!
ja kohta heräät ja huomaat uneksineesi koko jutun!
Siis oletko sä helvetti soikoon seonnut täysin!
Oletko sä edes ihminen! Tuskin!
Elämä kuule pyöri pelkästään sun tyydytyksesi ympärillä! Tajuatko sä hiton lumppu miten monen ihmisen elämän sä tuolla leväperäisellä toimillasi tuhoat.
Siis eihän tuo juttu voi edes olla totta vaan joku helevetin trolli liikkeellä!
Ei kukaan tervejärkinen noin toimi. Jos lapsi syntyy pitäs se moiselta idiootilta ottaa pois. Et ole kelvollinen äidiksi. Et edes ihmiseksi!
Huijaat siis kaikkia?!
Aviopuolisollesi valehtelet, tulevalle lapsellesikin ilmeisesti, sekä hyväksi käytät rakastajaasi. Entä itse? Kykenetkö tuollaisen sotkun keskellä elämään? Valheilla on taipumus tuottaa uutta valehtelemista ja sotkuja.
Me aikuiset voimme pelleillä tiettyyn rajaan asti ihmissuhteillamme jos ne eivät loukkaa toisia ihmisiä. Silloin kun mukaan tulevat lapset olisi syytä aikuistua ja ajatella asioita syy-seuraus suhteiden avulla ja jättää omat nautinnot taka-alalle.
Parempi kuitenkin naida kuin palaa. Anna vain tilanteen kehittyä ja synnytä impotentille tämän haluaman lapsen.
Älä vain elämäsi päivinä kerro miehellesi mitään mitä hän ei halua kuulla eikä tietää.
Et ole erityistapaus. Meitä on muitakin.
Noin tuossa tilanteessa juuri kuuluu toimia.
Elät vain kerran ja siitä pitää ottaa kaikki irti.
Jos miehesi on impotentti, niin sinulla on suorastaan velvollisuus huolehtia itsestäsi ja ottaa niin monta rakastajaa kuin on tarpeen.
Niin minäkin teen, vaikka ei olisi tarvettakaan.
Minulla on neljä lasta, enkä edes itse tiedä kuka heidän isänsä on.
Pääasia on, että olen itse tyytyväinen heihin ja "isäkin" on, vaikka ei taida olla kenenkään biologinen isä.
Se ei satuta, mitä ei tiedä!
kaikilta ihmisiltä ymmärrystä tai anteeksiantoa,hetken nautinto ja mitä siitä seurasikaan. Tuhansia vuosia ihmiset ovat pettäneet rakkaitaan, kuka mistäkin syystä. ihminen on heikko. Et ole tehnyt mitään, mitä ei olisi jo joskus tapahtunut. Silti tuntuu hirvittävän pahalta.
Olet onnekas, kun olet saanut hyvän miehen. Impotenssiin saa apua, ei kai se voi olla syy pettämiseen? Miehesi kuitenkin haluaa sinua.
Olen pettänyt itsekin, enpä olisi koskaan kuvitellut sitä tänne tunnustavani. Rakastin miestäni kun menimme naimisiin, hän oli minulle ensimmäinen, nyt tunne on kiintymystä, hellyyttä, sitoutuneisuutta, huolenpitoa. Ehkä pysyn suhteessa lasten vuoksi, ehkä odotan että joku tulisi ja hakisi. Ehkä tämä parisuhde riittää. Emme ole puhuneet pettämisestäni, mutta minulla on tunne, että hän tietää. Hän ei juurikaan puhu asioistaan.
Meillä on kolme lasta, mieheni halusi yhden ja sain sovittua, että hankkisimme niitä kaksi. Mieheni eli koko odotusajan, ja sen ajan, kun lapset olivat pieniä, omaa kiireistä elämäänsä. Tärkeysjärjestyksenä oli kaverit, harrastus, työ ja me, välttämätön paha tai lievemmin hidaste. Hän ei koskenut minuun odotus- eikä imetysaikana, ei kertaakaan koskettanut isoa pyöreää mahaani eikä taputellut sitä ylpeänä. Vanhempainvapaalle en olisi saanut jäädä, mutta pidin pääni.
Rupesin odottamaan kolmatta lastani, mieheni vaati, että tekisin abortin. Siihen en suostunut, lääkäri lohdutti ja yritti neuvoa ja sanoi, että saattaa käydä niin, että joudun valitsemaan miehen ja lapsen väliltä kumman pidän. Mieheni ei puhunut minulle koko raskausaikana kuin välttämättömät sanat, ei koskenut, olin yksinäinen ja itkin. Mieheni on ollut varmaan mustasukkainen lapsille, niin sen olen yrittänyt ajatella jälkeen päin. En tiedä, oliko hänellä muita, en jaksanut välittää, hoidin lapset melkeinpä yksin, mutta olin silti onnellinen. Ehkä annoin lapsilleni liikaa aikaa? Jotain kuitenkin puuttui. Pian eräs mies, kuusi, seitsemän vuotta nuorempi, tuttavamme, tuli minulle läheiseksi. Hän jutteli, kuunteli, leikki lasten kanssa ja viihtyi seurassamme. Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun huomasin, että se oli enemmän kuin ystävyyttä. Jossain vaiheessa paljastimme tunteemme toisillemme. Meni vajaa vuosi, kunnes ensimmäisen kerran rakastelimme, ja sen jälkeen aina tilaisuuden tullen. Samaan aikaan oma mieheni rupesi osoittamaan uudelleen kiinnostusta minuun. Olin kuin rikki revitty, tunteita oli molempia kohtaan. Tämä toisen miehen avovaimo rupesi odottamaan lasta, mutta melko pian nainen muuti pois. Lapsi jäi miehelle. Mies vakuutti, etten olisi syyllinen heidän eroonsa vaikka olimme jatkaneet suhdetta. Olisin halunnut erota ja muuttaa rakastajani kanssa, lapset olisin ottanut mukaani. Mies ei suostunut, hän pelkäsi, että ystävät ja omaiset tuomitsevat meidät ja eristyisimme samalla muista ihmisistä. En pystynyt lähtemään yksin, tunsin tuskaa ja häpeää ja silti jatkoin tapaamisia. Sanoin miehelleni joskus, että olemme väärä pari toisillemme, olisimme tahoilamme onnellisempia. Mikä meitä piti kiinni toisissamme? Toivoin, että hän löytäisi toisen ja lähtisi, koska itse en siihen pystynyt. Suhteeni toiseen mieheen taisi kestää kuusi vuotta, en kovin tarkasti muista. Lopussa huomasin miehen käytöksen muuttuneen, vielä hän välitti, mutta jotain vain vaistosin. Pian ymmärsin että hänen avovaimonsa oli palannut. Mies oli antanut minun ymmärtää, että oli nauttinut yhteisistä hetkistämme, mutta loppuja tehdessämme, hän sanoi, että hän oli voinut pahoin, joka kerta rakastelumme jälkeen. Juoksin pois hänen autostaan, kaikki kokemamme varastettu, kauniiksikin luulemani muistot katosivat ja tilalle tuli ainoastaan syvä häpeä ja itseinho.
Näemme silloin tällöin ja lähetämme toivotuksia, pidän hänestä ihmisenä, mutta en enää rakasta.
Enää en rakastajaa ottaisi. Toiselle täytyy antaa sama mahdollisuus vaikka ero ottaa kipeää. Miksi luulisin, että mieheni olisi onnellinen ainoastaan minun kanssani. Hän voisi löytää onnelliseman elämän, jonkun toisen kanssa ja minä toisen. Siksi täytyy valita, kahta ei voi pitää.
"Mmutta yksi puute on iso kiusa: mieheni on impotentti!!! Suuseksikään ei tuota minulle tyydytystä."
Koska suuseksikään ei tuota sinulle tyydytystä, miehesi on impotentti? Hehheh... en nyt kuitenkaan usko, että se voisi siitä johtua.
Mikään. Jos saisi 'vain' yhdyntöjä niin voi vittu kun kömpelö äijä ei anna edes suuseksiä! Nyt on pakko hankkia joku lipittämään pillua.
Oho, ei tuukaan lapsia. No naapurin setä hoitaa. Ja kotona palvelee nöyrä hovipoika joka aisaa kantaa ja maksaa limakirnunsa vinguttamat huoranviulut.
Tollasta ku lukee niin toivoisi että perhesurmat osuisi kerrankin oikeeseen osoitteeseen.
erikoinen tapaus, meitä on monta samanlaista.
Onko rakastajasi vapaa?
Sinun täytyy päättää kumman kanssa haluat jatkaa elämääsi!
jotka ovat edes yrittäneet ymmärtää, eivät oitis tuominneet. Tiedän olevani pettäjä, katalampi vielä siksi, että tuo odottamani lapsen isä on naimisissa, vaikka mielestään väärin kohdeltu ja väärin ymmärretty. Ehkä se on totta, ehkä ei.
Minä olen onnellinen lapsesta, minun lapsestani, ja mieheni on onnellinen meistä. Ei ole lapsen isäkään onneton, on luvannut seurata lapseni elämää ja olla minulle tukena, jos jotain vain sattuisi.
Se, mikä jännittää, on lapsen ulkonäkö. Herääkö mieheni epäily, jos hän ei lapsessa huomaa mitään omia tai sukunsa piirteitä? Tietysti voi selittää perintötekijöiden tulevan monesta eri polvesta. Täytyy näin selittää, ettei mies vain ala vaatia tutkimuksia.
huolissasi lapsen ulkonäöstä: tiedän montakin tapausta, joissa lapsen isä ei ole aviomies. Ja lähisukulaisetkin ihastelevat, kuinka lapsessa on kovasti "isänsä" piirteitä;)
Eli se nähdään mitä oletetaan.
provo,keksi parempi...
että sinulla on kaksi ukkoa ja minulla ei ollenkaan.Kuule anna mulle se impotentti,viestistäsi päätellen sillä on haluja ja impotentin voi hoitaa,kysymyksessän on aikas nuori mies.Minä olisin oikein kiitollinen kun sen saisin.
Katsos, kun teen vuorotyötä, niin tuollainen mies olisi taivaan lahja.
eroa odotellessa
t,hoitsu
tosi asia kuitenkin on että joka 10 mies on isä lapselle joka ei oikeasti olekaan hänen..
Se on varsin iso määrä, periaatteessa siis meidän jokaisen lähipiirissä on yksi tai useampi tapaus..