VARO, se voit olla

Olen tapaillut jo kauan miestä joka katoilee, pelkää, ja pakoilee aina silloin tällöin. Ja nimenomaan välttelee minkäänmoisia tunnustuksia suuntaan tai toiseen. Eli ei jätä, eikä jää.

No minä kaikesta mielipahasta ja päättämättömyydestä huolimatta pidän, suorastaan rakastan miestä. Ja olen myös päättänyt saada hänet koukkuuni. En ole koskaan tuntenut tarvetta parisuhteelle ja kävellyt pää pystyssä pois liian helpoista ja liian itseselvistä suhteista, mutta hänen kanssaan laitan itseni likoon, sillä hänen kanssaan osaan olla menettämättä itseäni ja kosketusta omaan elämään.

Taktiikkani on ilmoitella ja muistutella itsestäni, sekä osoittaa välittäväni hänestä juuri sellaisena kun hän on. Tämä on vain aika hidasta hommaa..
Toinen vaihtoehto on odottaa hetkellistä impulssia ja paukauttaa kaikki hänelle.

Ehkä miestä ei edes kiinnosta, mutta enpähän sitten ainakan voi syyttää itseäni siitä etten edes rohjennut.

Mitä sinä mies omalla logiikallasi tulkitset tilanteen, ajattelisit vastaavasta?
5298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Että et olisi kiinnostunut hänestä, jos hän olisi kiinnostunut sinusta, eikä suhtautuisi sinuun niin välinpitämättömästi. Uskot, ettei hän vielä ole huomannut sinun olevan niin ihana kuin itse "tiedät" olevasi. Jos saat hänet sitoutumaan (kiinni), menetät kiinnostuksesi ja alat pakata kamppeitasi.

Äänestä
  • Enpäs. Ennen kamppeitten pakkaus on johtunut pelosta, eli siitä että jos liikaa antautuu" jollekkin ja johonkin kadottaa itsensä. Ja siksi niitä kamppeita on jo hyvinkin alkumetreillä pakkailtu.

    Olen kiinnostunut hänestä ja hänkin minusta. Se ei ole epäselvää vaan se, että luovutetaanko heti ensimmäisen epävarmuuskohtauksen tullessa. Ja tällä kertaa en haluais luovuttaa, ja voihan olla, että kaivan tällä itseni syvälle suohon..

    Äänestä

  • sitoutumispelosta kärsivän ihmisen toiminnalta. Tunteet voi hänellä olla vaikka kuinka vahvoja toiseen, mutta jollei osaa kuunnella sydämensä ääntä, ei voi antautua suhteeseen. Se vaatii siltä toiselta vaan luottamusta ja vakautta. Uskon, et kun oikeista napeista painaa, suhde voi ihan hyvin onnistua. Mutta pitäisi aina uskaltaa kuunnella omia tunteitaan ja ennenkaikkea luottaa niihin. Jos ne kestää, niin suhdekin kestää.

    Äänestä

...miten tulkitsisin. Mutta mitä helvataa tarkoittaa että mies "katoilee"??? Oiskos sillä dementia tai jotain?
/Nev

Äänestä
  • Sitoutumiskammo iskee varmasti itsekuhunkin jossain vaiheessa ja tilanteessa-se on juuri sitä epävarmuutta ja oman hallintansa menettämisen pelkoa. Kun mies katoaa, hän kirjaimmellisesti katoaa minun lähettyviltäni, välttelee ja välttelee itse katoamisen syihin liittyviä keksuteluja.

    No ehkä pelotan, ehkä olen ahdistava. hankala kuitenkaan toimia toisin, kun toinen ei kerro mikä mättää, miltä tuntuu jne.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sinä kirjoitti:

Olen tapaillut jo kauan miestä joka katoilee, pelkää, ja pakoilee aina silloin tällöin. Ja nimenomaan välttelee minkäänmoisia tunnustuksia suuntaan tai toiseen. Eli ei jätä, eikä jää.

No minä kaikesta mielipahasta ja päättämättömyydestä huolimatta pidän, suorastaan rakastan miestä. Ja olen myös päättänyt saada hänet koukkuuni. En ole koskaan tuntenut tarvetta parisuhteelle ja kävellyt pää pystyssä pois liian helpoista ja liian itseselvistä suhteista, mutta hänen kanssaan laitan itseni likoon, sillä hänen kanssaan osaan olla menettämättä itseäni ja kosketusta omaan elämään.

Taktiikkani on ilmoitella ja muistutella itsestäni, sekä osoittaa välittäväni hänestä juuri sellaisena kun hän on. Tämä on vain aika hidasta hommaa..
Toinen vaihtoehto on odottaa hetkellistä impulssia ja paukauttaa kaikki hänelle.

Ehkä miestä ei edes kiinnosta, mutta enpähän sitten ainakan voi syyttää itseäni siitä etten edes rohjennut.

Mitä sinä mies omalla logiikallasi tulkitset tilanteen, ajattelisit vastaavasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu