Elämme tällä hetkellä kaukosuhteessa vaikka olen monta kertaa meinannut katkaista välit, mutta aina hän on lähettänyt romanttisen rakkauslaulun ja sanonut rakastavansa minua aina, joten sulan aina. Nyt tavattiin pitkästä aikaan joulun jälkeen. Kävin hakemassa häntä luokseni viikoksi. Huomasin hänen olevan kireä. Sitten lähdettiin ruotsiin hänen luokseen vielä muutamaksi päiväksi. Siellä hän kiukutteli koko ajan, joten minulta meni hermot ja päätin lähteä suunniteltua päivää aikaisemmin pois. Vaikka hän edelleen haluaa olla kanssani ja väleissä. Nyt mietin jaksanko katsoa tuollaista äreää miestä loppuelämääni. Taitaa sinkkuna olla poikaa nyt eikä tarvitse katsella haukkuvaa ja äreää miestä.
äreä mies
manta65
0330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.