Muistatteko tätä ohjelmaa? Tuli vähän hölmö olo nyt, kun sen uudestaan katsoin. Ihmetyttää ja kummastuttaa. Ei maha mittää.
"Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin herätysliike. Liikkeen kannattajat tunnetaan mm. suurperheistä, jättimäisistä suviseuroista ja jyrkistä moraali- ja käyttäytymissäänöistä.
Rauni Järvilehdon käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti ”Ainoa oikea Jumala” on ensimmäinen dokumenttielokuva vanhoillislestadiolaisuudesta.
Vuonna 1997 valmistuneessa hienossa dokumentissa seurataan Vuokko ja Tuomo Kankaan 10-lapsisen perheen vahvasti uskonnon sävyttämää elämää.
Kankaan perheen vanhemmat ja lapset kertovat avoimesti uskostaan ja siitä, miten lestadiolaisuus vaikuttaa heidän arkeensa.
Jumalan lapsen kilvoittelun palkka on taivasosuus. Epäuskoisia odottaa kadotus, ”tulimeri”, kuten perheen lapset asian kuvaavat.
Tanssi, iskelmämusiikki, elokuvat, televisio ja esiaviolliset suhteet kuuluvat syntien listalle. ”Suutelukin on syytä jättää avioliittoon, sillä avioliitossa voi sitten suudella vaikka huulensa puhki.”
”Lihallisuutta” ja siihen liittyviä houkutuksia on syytä välttää. Turvallisinta on liikkua muiden uskovaisten seurassa, sillä Raamatussakin sanotaan: ”Älä istu siellä, missä pilkkaajat istuvat.”
Kankaan perheessä uskon tuomat rajoitukset antavat elämälle selkeän suunnan. Suurperheessä eletään vauhdikasta ja sosiaalista elämää, jonka kohokohta on jokakesäinen suurtapahtuma, Suviseurat.
Vanhoillislestadiolainen liike on maallikkojen ja miesten johtama herätysliike.
Liikkeen johtoelin on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys, joka toimii oikeauskoisen elämäntavan valvojana ja suunnannäyttäjänä."
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=100&t=644&a=5549

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jumalauta sentään mitä lapsille oltiin selitetty. Tulimereen joutuvat ne jotka ei ole uskossa.
Ne kolme miestä siinä selittelemässä, että kyllä me voisimme käydä tansseissa, mutta kun me emme halua!
Herätti kyllä ristiriitaisia ajatuksia tuo ohjelma.
kyllä siinä tulisi varmasti itsemurha mieleen jos joutuisi lessuperheessä asumaan.
milloinkahan nuokin ressukat ymmärtävät lopettaa 2000 vuotta vanhan kirjan palvomisen?
ihmiset viitsii sekaantua. Mä olen tullut siihen tulokseen että ihminen joka hakeutuu tällaisiin lahkoihin, potee jotain supressoitua s&m fetissiä :D
että ei lestadiolaisuuteen hakeuduta, vaan siihen synnytään.