Mitä ajatella?

Nyt on pakko kysyä täältä vinkkejä jatkoa ajatellen. Yleensä en tällaisille palstoille kirjoittele, mutta uusi tilanne suorastaan pakottaa siihen. :) Olen vajaa vuosi sitten piiiiitkästä parisuhteesta eronnut alle kolmekymppinen nainen. Kevään mittaan minulle aukeni sinkkuuteni myötä aivan uudenlainen maailma...myös työpaikallani...;) Kiinnostuneena olen hieman...no,kokeillut rajojani tiettyjen "pelissä mukana olevien" henkilöiden kanssa, pitäen kuitenkin kaiken vain kevyen viattomana flirttinä. Nyt kuitenkin muutoksen tuulten puhaltaessa, ja uusien ihmisten saapuessa taloon, olen ikäänkuin jäänyt koukkuun yhteen tiettyyn tapaukseen. Olemme yhteyksissä työasioissa -ja ehkä hieman muutenkin- satunnaisesti, mutta aina korrektisti vaikkakin tuttavallisesti. Ja nyt hän sitten ehdotti tapaamista!!! Katsokaas kun ongelma on siinä, että minä en tiedä kyseisestä kaksilahkeisesta juurikaan mitään, esim. seurusteleeko, mikä kuitenkin olisi melko olennaista ennen kuin annan itseni täysin retkahtaa tyyppiin. Jos vaikka selviäisi, että herra elääkin parisuhteessa, niin mitä minun tulisi ajatella siitä että hän pyytää minua kanssaan iltaa viettämään? Menenkö asioiden edelle? Voihan olla, että hän vain haluaa tutustua minuun muuten vain(ko?) Emme asu samassa kaupungissa, joten ei ole ns. tutun tuttuja, ketkä voisivat asiassa auttaa... Olisin kiitollinen molempien (M/N) mielipiteistä/kokemuksista vastaavissa tilanteissa.
2634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Selvitä ihan ekana se parisuhdeasia. Jos hän on vapaa, niin vaivaat päätäsi turhalla.

Kun hän ehdottaa yhteistä aikaa, niin kiitä pyynnöstä ja sano, että sulla oli kyllä sellainen käsitys, että hän olisi varattu ja olet vähän huolissaan ettei tapaamisesta lähtisi jotain ikäviä hänen kumppaninsa mielen pahoittavia juttuja liikkeelle.

Jos mitään kumppania ei ole, niin hän varmaan kertoo että asia on juuri niin, jos taas kumppani on, niin arvaan että vastaus on jotain tyyliin että he ovat sopineet, että työkavereiden kanssa voi käydä viattomasti lasillisella tms.

Äänestä
  • helvetin huono vastaus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uteliaasti ympäristöä tarkk... kirjoitti:

Nyt on pakko kysyä täältä vinkkejä jatkoa ajatellen. Yleensä en tällaisille palstoille kirjoittele, mutta uusi tilanne suorastaan pakottaa siihen. :) Olen vajaa vuosi sitten piiiiitkästä parisuhteesta eronnut alle kolmekymppinen nainen. Kevään mittaan minulle aukeni sinkkuuteni myötä aivan uudenlainen maailma...myös työpaikallani...;) Kiinnostuneena olen hieman...no,kokeillut rajojani tiettyjen "pelissä mukana olevien" henkilöiden kanssa, pitäen kuitenkin kaiken vain kevyen viattomana flirttinä. Nyt kuitenkin muutoksen tuulten puhaltaessa, ja uusien ihmisten saapuessa taloon, olen ikäänkuin jäänyt koukkuun yhteen tiettyyn tapaukseen. Olemme yhteyksissä työasioissa -ja ehkä hieman muutenkin- satunnaisesti, mutta aina korrektisti vaikkakin tuttavallisesti. Ja nyt hän sitten ehdotti tapaamista!!! Katsokaas kun ongelma on siinä, että minä en tiedä kyseisestä kaksilahkeisesta juurikaan mitään, esim. seurusteleeko, mikä kuitenkin olisi melko olennaista ennen kuin annan itseni täysin retkahtaa tyyppiin. Jos vaikka selviäisi, että herra elääkin parisuhteessa, niin mitä minun tulisi ajatella siitä että hän pyytää minua kanssaan iltaa viettämään? Menenkö asioiden edelle? Voihan olla, että hän vain haluaa tutustua minuun muuten vain(ko?) Emme asu samassa kaupungissa, joten ei ole ns. tutun tuttuja, ketkä voisivat asiassa auttaa... Olisin kiitollinen molempien (M/N) mielipiteistä/kokemuksista vastaavissa tilanteissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu