Tapasimme 8 kk sitten, ja rakastuimme. Hän oli erittäin onnellinen ja vakuutteli rakkauttaan, olin hänen elämänsä nainen. Sanoi, ettmme koskaan eroa, hän ei halua olla ilman minua vaan viettää loppuelämänsä kanssani. Olin kuulemma parasta mitä hänelle oli koskaan tapahtunut. Kuukausien varrella hän alkoi puhua kihloista, häistä, yhteisestä lapsesta. Itse estelin, enkä halunnut edetä niin nopeasti vaikka hänen puheensa kieltämättä saivatkin tuntemaan itseni tärkeäksi.
Reilun puolen vuoden jälkeen sanoin, että mennään sitten naimisiin, mutta se olikin hänelle yllätys ja liian tuli liian nopeasti. Ihmettelin sitä varsinkin kun hän oli jo kuukausia puhunut asiasta ja siitä että hän olisi koska vain valmis, kun minä vaan sitä haluaisin, vaikka ensi viikolla. Hää-asiaa siirrettiin.
Koko ajan hän kuitenkin otti minut huomioon ja halusi helliä paljon ja osteli lahjoja ja sanoi lastenikin jo olevan hänelle todella tärkeät. Halusi viettää meidän kanssamme paljon aikaa. Välillä ehdottelin, että hän tapaisi välillä kavereitaan.
Minulle tuli syntymäpäivät ja hän toi ruusuja ja ihanat korut lahjaksi. Odotti minua työpäiväni jälkeen työpaikkani oven takana kun pääsin töistä. Kahden päivän kuluttua juhlittiin kuohuviinillä ilmoitusta uudesta työpaikastani. Sen jälkeisenä aamuna hän ilmoitti että lähtee viikoksi pois, kun ei tiedä mitä elämältään haluaa. Itkin, ja hän lähti seuraavana päivänä. Mitään merkkejä en tästä ollut tajunnut. Miksei hän ollut keskustellut kanssani niistä asioista, jotka häntä olivat vaivanneet?
Odotin seuraavaa viikonloppua jolloin hänen piti tulla kotiin, mutta hän lähettikin tekstarin, ettei nyt ainakaan vielä tulisi. Itkin taas ja odotin, koska hänestä taas kuuluisi. Hän puhui koko ajan siitä, ettei tiedä mitä elämältään haluaa. Sanoi, että opiskelut ja työ ovat hänelle tarkeintä. Siinä ei välttämättä ole minulle tai perheelle sijaa. En käsittänyt tätä muutosta.
Odotin joululomaa, jolloin hänen oli tarkoitus tulla. Tällä kertaa hän tulikin, oli yhden yön ja lähti taas pois, ei kestänyt tätä. Joulun vietimme hänen vanhempiensa tykönä ja joulupäivänä kun olimme jo kaikki kotona, hän lähtikin kavereidensa kanssa juhlimaan ja soitti aamuyöstä ettei tulekkaan kotiin. Lähdin häntä hakemaan kaverinsa luota. Olin loukkaantunut, miksi hän yöllä soittaa ettei tule kotiin?
Hän sanoi, että uuden vuoden hän aikoo juhlia kavereidensa kanssa eikä halua minua mukaan. Hän ei voi kuulemma olla oma itsensä jos olisin mukana. Oliko hän mukan teeskennellyt minulle koko ajan? Vai miten niin hän ei voisi olla oma itsensä? Hänen ensimmäisen lähtönsä jälkeen kaikki oli muuttunut, hän kävi joka viikko pari kertaa baareissa, ei halunnut nähdä minua, soitteli kun soitteli. Hän tuntui yhtäkkiä välinpitämättömältä. Kuitenkaan hän ei edes kouluasioiotaan hoitanut, vaikka väitti sen olevan tärkeintä hänelle.
Sovittiin, ettemme tapaa tai soittele muutamaan viikkoon, että hän voi ottaa etäisyyttä ja miettiä asioitaan. Parin kolmen päivän jälkeen hän kuitenkin alkoi soittelemaan ja halusi nähdäkin, koska oli kuulemma ikävä. Hän toisteli sitä että rakastaa minua, eikä hän ikinä voisi haluta ketään muuta, olisin hänen ainoansa. Kuitenkaan hän ei tiedä onko hänestä parisuhteeseen.
Pyysin, että hän jo tekisi päätöksensä, tämä oli minulle todella raskasta. Rakastan häntä vieläkin ja muistelen vain aikaamme ennen tätä, kuinka ihanaa ja täydellistä kaikki oli, ihan kuin satua. Olin niin onnellinen ja luulin ettei se loppuisi ikinä. Hän ei vieläkään halunnut edes ajatella asiaa, sanoi rakastavansa minua ja toisteli näitä samoja asioita, ei ehkä koskaan voi olla suhteessa. Vaadin häntä tekemään päätöksen.
Eilen hän tuli kotiin, ja päätös oli, jättää minut. Lapsistani hän ei enää puhunut mitään. Itse mietin, pahinta tässä on se että lapsille pitää kertoa ettei mies enää tule. Hänestä tuli heillekin niin tärkeä. Yksi elämänsä aikuisista. Pyysin, ettei hän enää soittelisi tai kävisi tai ottaisi yhteyttä. Hän olisi halunnut soitella. Hän halusi pitää puolikkaan sydämen jonka olin hänelle joskus antanut. Hän itki ja sanoi, ettei halua tätä. Hän otti kassit joihin olin hänen tavaroitaan pakannut ja lähti.
En ymmärrä miksi tässä piti käydä näin. Minähän olin hänen elämänsä nainen, parasta mitä hänelle oli tapahtunut.
Reilun puolen vuoden jälkeen sanoin, että mennään sitten naimisiin, mutta se olikin hänelle yllätys ja liian tuli liian nopeasti. Ihmettelin sitä varsinkin kun hän oli jo kuukausia puhunut asiasta ja siitä että hän olisi koska vain valmis, kun minä vaan sitä haluaisin, vaikka ensi viikolla. Hää-asiaa siirrettiin.
Koko ajan hän kuitenkin otti minut huomioon ja halusi helliä paljon ja osteli lahjoja ja sanoi lastenikin jo olevan hänelle todella tärkeät. Halusi viettää meidän kanssamme paljon aikaa. Välillä ehdottelin, että hän tapaisi välillä kavereitaan.
Minulle tuli syntymäpäivät ja hän toi ruusuja ja ihanat korut lahjaksi. Odotti minua työpäiväni jälkeen työpaikkani oven takana kun pääsin töistä. Kahden päivän kuluttua juhlittiin kuohuviinillä ilmoitusta uudesta työpaikastani. Sen jälkeisenä aamuna hän ilmoitti että lähtee viikoksi pois, kun ei tiedä mitä elämältään haluaa. Itkin, ja hän lähti seuraavana päivänä. Mitään merkkejä en tästä ollut tajunnut. Miksei hän ollut keskustellut kanssani niistä asioista, jotka häntä olivat vaivanneet?
Odotin seuraavaa viikonloppua jolloin hänen piti tulla kotiin, mutta hän lähettikin tekstarin, ettei nyt ainakaan vielä tulisi. Itkin taas ja odotin, koska hänestä taas kuuluisi. Hän puhui koko ajan siitä, ettei tiedä mitä elämältään haluaa. Sanoi, että opiskelut ja työ ovat hänelle tarkeintä. Siinä ei välttämättä ole minulle tai perheelle sijaa. En käsittänyt tätä muutosta.
Odotin joululomaa, jolloin hänen oli tarkoitus tulla. Tällä kertaa hän tulikin, oli yhden yön ja lähti taas pois, ei kestänyt tätä. Joulun vietimme hänen vanhempiensa tykönä ja joulupäivänä kun olimme jo kaikki kotona, hän lähtikin kavereidensa kanssa juhlimaan ja soitti aamuyöstä ettei tulekkaan kotiin. Lähdin häntä hakemaan kaverinsa luota. Olin loukkaantunut, miksi hän yöllä soittaa ettei tule kotiin?
Hän sanoi, että uuden vuoden hän aikoo juhlia kavereidensa kanssa eikä halua minua mukaan. Hän ei voi kuulemma olla oma itsensä jos olisin mukana. Oliko hän mukan teeskennellyt minulle koko ajan? Vai miten niin hän ei voisi olla oma itsensä? Hänen ensimmäisen lähtönsä jälkeen kaikki oli muuttunut, hän kävi joka viikko pari kertaa baareissa, ei halunnut nähdä minua, soitteli kun soitteli. Hän tuntui yhtäkkiä välinpitämättömältä. Kuitenkaan hän ei edes kouluasioiotaan hoitanut, vaikka väitti sen olevan tärkeintä hänelle.
Sovittiin, ettemme tapaa tai soittele muutamaan viikkoon, että hän voi ottaa etäisyyttä ja miettiä asioitaan. Parin kolmen päivän jälkeen hän kuitenkin alkoi soittelemaan ja halusi nähdäkin, koska oli kuulemma ikävä. Hän toisteli sitä että rakastaa minua, eikä hän ikinä voisi haluta ketään muuta, olisin hänen ainoansa. Kuitenkaan hän ei tiedä onko hänestä parisuhteeseen.
Pyysin, että hän jo tekisi päätöksensä, tämä oli minulle todella raskasta. Rakastan häntä vieläkin ja muistelen vain aikaamme ennen tätä, kuinka ihanaa ja täydellistä kaikki oli, ihan kuin satua. Olin niin onnellinen ja luulin ettei se loppuisi ikinä. Hän ei vieläkään halunnut edes ajatella asiaa, sanoi rakastavansa minua ja toisteli näitä samoja asioita, ei ehkä koskaan voi olla suhteessa. Vaadin häntä tekemään päätöksen.
Eilen hän tuli kotiin, ja päätös oli, jättää minut. Lapsistani hän ei enää puhunut mitään. Itse mietin, pahinta tässä on se että lapsille pitää kertoa ettei mies enää tule. Hänestä tuli heillekin niin tärkeä. Yksi elämänsä aikuisista. Pyysin, ettei hän enää soittelisi tai kävisi tai ottaisi yhteyttä. Hän olisi halunnut soitella. Hän halusi pitää puolikkaan sydämen jonka olin hänelle joskus antanut. Hän itki ja sanoi, ettei halua tätä. Hän otti kassit joihin olin hänen tavaroitaan pakannut ja lähti.
En ymmärrä miksi tässä piti käydä näin. Minähän olin hänen elämänsä nainen, parasta mitä hänelle oli tapahtunut.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä todella johti siihen että hän halusi ..lopulta lähteä.
Kuitenkin 8kk-on aika lyhyt aika suhteelle ..
ylensä se aika menee jo toiseen pikku hiljaa tutustumiseen , en oiken ymmärrä miten voisi jo ajatella naimisiin menoa noin lyhkäsen ajan tunnettua ,vaikka eihän rakkaus aikaa katso,mutta kuitenkin ..?
Olet elänäyt pari-suhteessa aikaisemminkin .koska sinulla on lapsia .miten oli hänellä ,oliko hänellä kokemusta perhe-elämästä ja siihen liityvästä vastuusta..
Epäilen että hän ei tuntenut olevansa oma itsensä eli sopiva sellaiseen elämään.
parempi kuin hän teki päätöksensä nyt .
Mieti mikä tilanne, sinä olit "muka parasta" mitä hänelle on tapahtunut. Hän varmaan sinulle yksi paskimmista asioista, mitä sinulle on tapahtunut tuon nykyisen tilanteen valossa. Mitä sinä hänen tunteista välität, jos omatkin on tuossa jamassa, eikä hänkään välitä sun?
Eteenpäin, sano mummo lumessa. Häntä pystyyn ja uusia niitä oikeasti "parhaita sinulle" eikä paskoja metsästämään.
Tekstisi perusteella vaikuttaa, ettei mies ole aivan "kunnossa". Olisiko masennusta? Mielisairautta? Hän ihastui sinuun lujaa, mutta tunteet lopahtivat nopeasti.. Olen itse ollut tuollaisessa suhteessa, aivan liian kauan. Erottiin miehen aloitteesta, aina otin takaisin.. ja aina hän taas halusi olla vapaa, ei tiennyt mitä elämältä halusi, jne. Mies myös petti minua usean eri naisen kanssa (sain tietää vasta erottuamme) Lopulta onnistuin itse saamaan sen verran itsekunnioitusta, että jätin miehen, lopullisesti. Onneksi.
Kyllä hänellä nimenomaan on masennusta, ja vaikeuksia kai senkin takia keskittyä kouluhommiin. Ja juur kun se masentuneisuus palasi, (viimeksi en ollut vielä sitä näkemässä) niin siinä paikkeillä kaikki tääkin alkoi. Ensin ajattleinkin, että kun tokenee muutenkin, niin tajuaa kyllä että on tämän suhteemmekin tiimoilla hölmöillyt. Muutosta ei kuitenkaan tullut. Halusin sen ratkaisun, koska tämä tuli mulle vähän liiankin raskaaksi.
Hän ei kuitenkaan tietojeni mukaan ole pettänyt minua. Ja ennen minua ei ole kovasti naiskokemuksia. Sanoi, ettei ole oikein tullut kohdalle ketään, joka olisi kiinnostanut. Joten senkin vuoksi epäilen, ettei nytkään ne naiset ole mielessä pyörineet.
Uskomatonta, kirjoitit kuin minun suullani tarinasi. Olisi mukava vaihtaa kokemuksia jos vain haluat. Luulin, että olin ainoa jolle on sattunut niin että mies puhuu että olen hänen elämänsä ja unelmiensa nainen mutta katoaa sitten yhtäkkiä elämästäni eikä ne puheet enää merkitse mitään! Hyvä jos olen nyt vuoden jälkeen tapahtuneesta jotenkin toipunut. Itsekin ihmettelin sitä miksi mies ei puhunut asioistaan, selvisi jälkeenpäin että paljonkin olisi ollut puhuttavaa.. Laittaisitko meiliosoitetta jos haluat ihan vain jutella tästä. Voitaisiin tukea toinen toisiamme koska tällainen on todellinen järkytys jos on vihdoin, niin kuin itse aloin, saanut rohkeutta alkaa suhteeseen ja sitten se häviääkin kuin sitä ei olisi ollutkaan... :-( Olen ollut todella surullinen tapahtuneesta, tuntui jossain vaiheessa etten pääse surun yli. Mietin että mitä valhetta oikein elin, mutta toisaalta ei voi itseään syyttää koska normaali ihminen uskoo sen mitä toinen sanoo. Olen miettinyt sitäkin, että ehkä mies tahtoi uskoa olevansa sellainen kuin puhui, mutta että todellisuus tuli kuitenkin vastaan. Hän ehkä halusi olla minulle se kaikki kaikessa, mutta totesi ettei siihen pystyisi. Ehkäpä hän valitsi jollain lailla helpomman tien. Mutta se ei poista sitä tuskaa joka minulle on aiheutunut. Sanat ja teot olivat lopulta aivan ristiriidassa keskenään. Ja minulle jäi lopulta todella tyhjä ja petetty olo...
Jaksamisia sinulle omassa elämässäsi! Uskotaan että vielä tulee hän joka ei puhu liikoja mutta pitää sanansa. :)