unissa

silloin tällöin,olen taas entisessä kodissa entisen puolison kanssa.Siellä on kodikasta,pyykit kuivaa ja on kesä.
Halu olla siellä on valtava,kunnes uneen tulee kohta,jossa puoliso häipyy,eikä halua olla siinä vierelläni.Kadutti myös,miksi lähdin kodista.

ps.mutta kun herään aamulla,minulla on hyvä tunne,kun sain vieläkin käydä siellä ja oli kaikki hyvin.Vaikka todellisuudessa,oli pakko lähteä,muuta tietä ei ollut ja hyväksyn sen.
2414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä näen edelleenkin,kaksi vuotta erostamme,unia joissa on ex ja usein myös hänen uusi vaimonsa.Ehkä en alitajunnassani ole päästänyt vielä irti.
Minusta oli hätkähdyttävää nähdä enneuni kun olimme vasta eronneet.Lähdöstäni oli n 2 kk,kun näin exn unessa kääntävän selkänsä minulle ja ikäänkuin torjuvansa minut.Aamulla herätessäni tajusin exn tehneen lopullisen päätöksensä ettemme enää palaa yhteen.Eikä mennyt kuin vähän aikaa ja kuulin että hänellä oli uusi nainen.Tästä ei ollut minkäänlaista aavistusta,eromme syy ei ollut kummankaan pettäminen,muut painavat syyt johtivat eroomme.Minäkin olin se lähtevä puoliso ja usein mietin,että miksen vielä yrittänyt.Vaikka olinkin jo 20v yrittänyt jaksaa henkistä väkivaltaa ja mustasukkaisuutta,joista myös lapsemme saivat kärsiä.Tiedän ja ymmärrän,että jo aikaisemin olisi pitänyt lähteä,ei vain ollut rohkeutta.
Nyt ex on jo uusissa naimisissa,vaikka erostamme on vajaa 2v.Itse olen vasta nyt pikkuhiljaa selviämässä jaloilleni.Toivottavasti itsekin löydän rakkauden,sitä kun en saanut tuon ihmisen kanssa terveellä tavalla kokea.

Äänestä

Unet kertoo missä milloinkin mennään - joskus huiputtavatkin kyllä, usein osoittelevat.

Erostani on kohta 5 vuotta, uusi suhteeni on nyt 4 vuoden ikäinen. Vielä kaksi vuotta sitten näin unia, joissa usein oli Pekkaerkki tai Erkkipekka (nimet ovat keksittyjä mutta Pekka niinkuin ex ja Erkki niikuin nyksä) - joku miehenpuoli rinnallani arjessa. Nyksälläni sama kokemus - minä ja exänsä sekoittuvat unissa. Nimierheitä meillä ei juuri ole sattunut aivan alkuvaiheen jälkeen. Esältäni olen kuullut vain tällaisen yleisen kommentin, että "unet ovat aika sekavia olleet". Kaiketi se on aika yleistä. Ja mielen tapa työskennellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikaa ottaa kirjoitti:

silloin tällöin,olen taas entisessä kodissa entisen puolison kanssa.Siellä on kodikasta,pyykit kuivaa ja on kesä.
Halu olla siellä on valtava,kunnes uneen tulee kohta,jossa puoliso häipyy,eikä halua olla siinä vierelläni.Kadutti myös,miksi lähdin kodista.

ps.mutta kun herään aamulla,minulla on hyvä tunne,kun sain vieläkin käydä siellä ja oli kaikki hyvin.Vaikka todellisuudessa,oli pakko lähteä,muuta tietä ei ollut ja hyväksyn sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu