Itsekäs mies

Naisen logiikkaa on yrittää järjestää asiat niin, että kaikki hänen rakkaansa on otettu huomioon: niin lapset kuin koirat ja kissat sekä tietysti mies. Mies ei tätä ymmärrä vaan katselee asioita pelkästään omasta näkövinkkelistään ja saattaa tulla mustasukkaiseksi, jos nainen ei aina pidäkään häntä ykkösenä. Miksi miehet ovat itsekkäitä?
61485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On niin helppoa sukupuolistaa ongelmat ja paeta naiseuden (ja myös mieheyden) taakse piiloon. On vain niinkin, että kaksi sormea osoittaa syyttävästi toiseen, mutta kolme sormea osoittaa itseesi samalla. Siis rautalangasta: katsohan peiliin, ja ajattele käsitteitä itsekkyys, itsekeskeisyys, omahyväisyys, ylimielisyys. Suhde on aina kahden kauppa - jonka vaikutuspiirissä on sitten vielä monta muuta ihmistä ja asiaa. Eipä silti, on oikeasti kapea-alaisia otuksia olemassa myös, niin naisissa kuin miehissäkin. Oikeassaolemisen varmuudessasi valitettavasti kuulostat sellaiselta. Itsetutkiskelua sinulle.

Äänestä
  • Peilistä näkyi kaunis ja hyvinhoidettu nainen, joka ei osoittele sormilla minnekään. Se on huono tapa.

    Äänestä

  • Huolehtiva kirjoitti:

    Peilistä näkyi kaunis ja hyvinhoidettu nainen, joka ei osoittele sormilla minnekään. Se on huono tapa.

    Sinäpä nopeasti tutkaat itsesi. Kuvio lienee sitten selvä, hän on itsekäs ja sinä et. Sittenhän sinun (jos hän itse ei tähän kykene) on syytä saada hänet avaamaan silmänsä ja muuttamaan toimintatapojaan.

    Äänestä

Enpä nyt ihan lähtisi yleistämään tuota naisen logiikaksi. Oma naisystäväni ei omaa kovastikaan tuota mainostamaasi logiikkaa. Hän ei ole juurikaan kiinnostunut muuta kuin omista asioistani. Jos kerron jotain omista jutuistani niin hän kääntää asian suhteellisen nopeasti koskemaan häntä itseään. Lisäksi tapana on että minä hoidan kokkailut ja keittiön siis kaupassakäynnit, tiskaukset ja ruuanlaitot aina aamupalaa myöden. Osallistun jossain määrin siivoukseen enkä jätä mitään lojumaan ympäri kämppää. Siivoilen myös lapsen jäljiltä leluja ympäri kämppää.

Tämän tästä kantelen hänelle ruusu tai muita kukkakimppuja. Hellyyttä on enemmäin kuin seksiä. Eli kaikki makailut ja suukottelut eivät suinkaan päädy seksiin. Hän kuitenkin välistä kiukuttelee minulle milloin mistäkin. Välillä hän on kiukkuinen ja "vittuuntunut" kuten hän asian ilmaisee eikä tiedä tähän syytä. Naista kuulemma saa vituttaa ja varsinkin tiettyyn aikaan kuukaudesta. Ilmeisesti kun naisella on asiat huonosti on muillakin oltava.

En ole koskaan korottanut ääntä hänelle. En kuitenkaan anna kaikessa peräksi. Minulla on työni ja harrastukseni sekä kaverit. Näihin joudun ja haluan käyttää aikaa aina joskus. Viikonloput tosin vietämme aina yhdessä (ehkä kerran 2 kuukaudessa on yksi viikonloppu jota emme kokonaan vietä yhdessä). Hänelläkin on kavereita ja menoja heidän kanssaan. Menoista tosin ei koskaan ole ollut riitoja.

Mutta,
Sunnuntaisin haluan katsella jääkiekkoa. Yleensä teen ruuan tätä ennen ja siivoan keittiön. Ajattelen että tämä pari tuntinen olkoon minun aikaani. Tämä ei suinkaan vetele. Kaksituntia töllön ääressä jääkiekkoa katsellessa tekee minusta sohvaperunan ja perinteisen juntin joka vain vahtaa urheilua töllöstä.

Joskus sitä alkaa miestäkin tosissaan vituttamaan kun naista kiinnostaa vain oma elämä ja omat asiat. Pienintäkään kiinnostusta minun asioita kohtaan ei ole. Ja tietenkin seksiä ei voi harrastaa muuta kuin ainoastaan silloin kun hänelle sopii. Jos haluan seksiä joskus muulloin niin tämä tekee minusta seksihullun joka ajattelee vain omia tarpeitaan...

Tämä vain vastapainona sinun tarinallesi.

Äänestä
  • ..se nyt perkele niin että kaikki katsovat asioita omalta kannaltaan, sen jälkeen useimmat vaan tykkää katsoa itseään siten ettei pidä itseään itsekkäänä. Onhan se helpompi elää uskossa että itse ajattelee kokoajan muita eikä itseään. Et varmaan miettinyt itseäsi kun kirjoitit viestisi..? Enkä todellakaan sanoisi että miehet olisivat itsekkäitä, itseasiassa minun näkökulmasta katsoen naiset ovat niitä kaikkein itsekkäimpiä, koko elämäni katsonut niiden leikittelyä toisten tunteilla ja omatunnoilla. Kutsupa mua sovinistiksi, mutta ei sitä sovinistiksi tule ilman naisen apua..

    Äänestä

Katsopas tyttönen peiliin!
Sinähän itsekin haluat olla miehellesi ykkönen ja sitten vasta lapset ja muu maailma..mies ajattelee ihan samoin parisuhteessa.:)

Tällä samalla forumillakin taisivat nuoret naiset itkeä, kuinka mies katsoo pornoa, eikä heitä:))))

Uskon, että miehelle on vaikeaa olla Mies, näiden nykynaisten puolisona! Harmi! Sen sadon aikanaan korjaa, minkä kylvää...

Nim.merk.Nainen 40

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Huolehtiva nainen kirjoitti:

Naisen logiikkaa on yrittää järjestää asiat niin, että kaikki hänen rakkaansa on otettu huomioon: niin lapset kuin koirat ja kissat sekä tietysti mies. Mies ei tätä ymmärrä vaan katselee asioita pelkästään omasta näkövinkkelistään ja saattaa tulla mustasukkaiseksi, jos nainen ei aina pidäkään häntä ykkösenä. Miksi miehet ovat itsekkäitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu