Kyllä omalle Rakkaalle Natolle

Uutiset, 10.12.2008
Ahtisaari: Ihmisoikeuksien huomioiminen takaa kestävän rauhan

YK:n ihmisoikeusjulistuksen sanoma on tänään yhtä ajankohtainen kuin sitä hyväksyttäessä: ihmisoikeudet kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille ihmisille. Ihmisoikeudet ovat merkittävä osa kriisinhallintaa, rauhanneuvotteluja ja jälleenrakentamista. Myös Suomi on osallistunut aktiivisesti sekä kriisinhallintaan että kokonaisvaltaiseen kestävän rauhan rakentamiseen kriisialueilla, kirjoittaa tuore rauhannobelisti, presidentti Martti Ahtisaari ihmisoikeusjulistuksen 60-vuotispäivänä.
Nobelin rauhanpalkinnon saaja, presidentti Martti Ahtisaari YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen 60-vuotisjuhlapäivänä 10.12.2008
Martti Ahtisaari. Kuva: Christopher Herwig/UNMIL.Kuva: Christopher Herwig/UNMIL.

Kansainvälinen turvallisuusympäristö globalisoituu ja yhteiskuntaan kohdistuu vaikeasti ennakoitavia ja nopeasti muuttuvia uhkia. Kriisien luonne on muuttunut valtioiden välisistä valtioiden sisäisiin ja niiden taustalla on yhä useammin paitsi valtapoliittisia syitä myös etnisiä ja uskonnollisia jännitteitä, taloudellista ja sosiaalista kurjuutta, kilpailua raaka-aineiden ja energialähteiden hyödyntämisestä, murenevia valtiorakenteita. Ilmastonmuutos ja luonnon katastrofit, terrorismi sodankäynnin muotona, järjestäytynyt rikollisuus, talouden äkilliset notkahdukset ja epätasapaino, hallitsemattomat väestönliikkeet ja tarttuvat taudit muodostavat useissa tapauksissa vakavimmat uhat ihmisten turvallisuudelle. Korruptio, laiton maahantulo ja ihmiskauppa ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä. Kyky vastata tehokkaasti ajan haasteisiin edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa.

Turvallisuuskäsite on laajentunut ja nykyään siihen liitetään sotilaallisen ulottuvuuden lisäksi taloudellinen, ympäristö- sekä myös inhimillinen turvallisuus. Inhimillinen turvallisuus korostaa yksilön turvallisuutta ja pitää sisällään fyysisen turvan ja taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi ihmisoikeuksien toteutumisen sekä kansalais-poliittisten oikeuksien että taloudellisten sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien saralla. Inhimillisessä turvallisuudessa korostuu ennaltaehkäisevä toiminta, jota toteutetaan kehitysyhteistyön lisäksi erilaisilla demokratiaa, hyvää hallintoa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia edistävillä toimilla.

Myös YK on viime vuosina korostanut ihmisoikeuksien yhteyttä kehitykseen ja turvallisuuteen. Ihmisoikeudet, kehitys ja turvallisuus ovat niin vahvasti sidoksissa toisiinsa, että yhden ulottuvuuden toteutuminen edellyttää sitoutumista myös kahden muun täysimääräiseen kunnioittamiseen ja edistämiseen.

YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen tasan 60 vuotta sitten 10.12.1948. Julistuksen sanoma on tänään yhtä ajankohtainen kuin sitä hyväksyttäessä: ihmisoikeudet ovat universaaleja ja jakamattomia ja kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille maailman ihmisille. Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen poliittinen ja moraalinen arvovalta on huomattavan suuri; julistus on ollut perustana kaikille myöhemmin solmituille kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille.

Ihmisoikeussopimusten täysimääräisessä täytäntöönpanemisessa on edelleen paljon tekemistä. Tämä työ on tärkeää, sillä valtion ihmisoikeustilanne ja koetut ihmisoikeusloukkaukset voivat olla syy konfliktien puhkeamiseen. Rauhankulttuurin luominen esimerkiksi ihmisoikeuskoulutuksen kautta palvelee ennaltaehkäisyn tavoitetta. Ihmisoikeusloukkaukset voivat olla myös konfliktien seuraus. Myös tänäkin vuonna on ollut pakko todeta, että ihmisoikeuksia rikotaan räikeästi sotaa käytäessä. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat edelleen muun muassa naiset ja lapset. Tyrmistyttävää on, että seksuaalista väkivaltaa siviilejä kohtaan käytetään edelleen strategisena sodankäynnin välineenä.

Kun ihmisoikeuksien polkeminen voi olla oleellinen osa konfliktien syntyä, ihmisoikeudet ovat myös merkittävä osa kriisinhallintaa, rauhanneuvotteluja ja jälleenrakentamista. Kestävän rauhan rakentamisessa siviilikriisinhallinnan merkitys kasvaa ja siihen kuuluvat tehtävät lisääntyvät. Siviilikriisinhallintaoperaatioita toteutetaan kriisialueilla ja muilla sellaisilla alueilla, joilla yhteiskunnan keskeisimmät toiminnot kaipaavat ulkopuolista tukea. Siviilikriisinhallinnan tavoite on muun muassa poliisitoiminnan, oikeuslaitoksen, rajavartioinnin, tullilaitoksen, vankeinhoitolaitoksen sekä muun hallinnon kehittäminen. Koska samalla kriisialueella toimii yleensä lukuisa joukko avunantajia, on tärkeää, että eri toimijat ja avustustoimet tukevat toisiaan. Rauhanrakentamisen tulee vahvistaa yhteiskuntarakenteita kokonaisvaltaisesti, jotta saavutetut tulokset ovat kestävällä pohjalla.

Suomi on osallistunut aktiivisesti sekä kriisinhallintaan että kokonaisvaltaiseen kestävän rauhan rakentamiseen kriisialueilla. Suomen vahvuuksia on ollut pitkäaikainen sitoutuminen rauhanturvaamiseen, joka toisiaan on voitu yhdistää rauhanneuvotteluprosessien johtamiseen. Suomi on ollut edelläkävijä siviilikriisinhallinnan koulutuksen kehittämisessä. On tärkeää, että koulutusta kehitetään siten, että kykenemme tehokkaasti vastaamaan uusiin haasteisiin.

Maailmanlaajuisiin haasteisiin vastaaminen edellyttää vastatoimiksi lisääntyvää yhteistyökykyä ja uudenlaisia kumppanuuksia ja toimintamalleja sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Uusiin turvallisuusuhkiin voidaan vastata vain tehokkaalla monenkeskisellä yhteistyöllä.

Pysyvän rauhan toteutuminen edellyttää yhteiskunnan eri toimijoiden välistä tasa-arvoisuutta ja syrjimättömyyttä. On tärkeää, että naisilla ja miehillä on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua päätösten valmisteluun ja toteutukseen. Suomi on äskettäin hyväksynyt kansallisen toimeenpanosuunnitelman turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 jalkauttamiseksi. Tämänkin hengessä olen itse pyrkinyt lisäämään johtamieni rauhanprosessien tasapuolisuutta erityisesti huomioimalla naisten roolin rauhanteossa.

Suomella ei ole mitään esteitä kuulua Natoon ja turvata ihmisoikeudet ja demokratia esimerkillisenä Natomaana.
2305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi tämä nato sankari Ahtisaari ei ajanut
natojäsenyyttä silloin kun hän itse johti
ulkopolitiikkaa?Taitaa olla liian kiusallisia
kysymyksiä?.

Äänestä

Olemme lähteneet länteen
PYHÄSTÄ VENÄJÄN MAASTA.
Siellä on kotimme,musiikkimme,
taiteemme,isiemme jäljet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ahtisaari on länsimielinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu