Naiset, kertokaa

Lyhyesti näin...liitossa epätasapainoisen ihmisen kanssa ja siihen liittyviä lieveilmiöitä, arjessa vaikeita tilanteita raivoamista ym. sietämätöntä...eroajatuksia pitkältä ajalta.

Sopiva mies löytyi sattumalta eikä tarkoituksena ollut suhteen aloittaminen, ihastuminen, sielujen sympatia, rakastuminen - voi kai sanoa puolin ja toisin.

Toinen osapuoli odotti enemmän ja olisi ollut valmiimpi eroamaan...siihen liittyi suuria tunteita ja toiveita, mutta sisimmässään tiesi ettei jutusta mitään ehkä koskaan tulisi.

Nyt yhteisestä sopimuksesta suhde on loppu...jatketaan tahoillamme. Uskon että mies jatkaa ja nainen eroaa omasta suhteestaan...

Tälle palstalle kun eksyy, niin tuntuu ettei koskaan voi miestä löytää, jonka käytös olisi normaalia ja suhde voisi toimia kunnoittavalla pohjalla, mutta toivottavasti olen väärässä.

Kaikki tässä sopassa ovat akateemisesti koulutettuja ja suht hyvin toimeentulevia perheistään huolehtivia kelpo kansalaisia

olin uskoton edellisessä avioliitossani...
mieheni oli hyvin etäinen ja kylmä...seksielämä oli -0
olin hyvässä asemassa hienossa yrityksessä, nuori ja kaunis, ylempi korkeakoulututkinto takana...ja turhautunut
rakastuin päätäpahkaa firman markkinointipäällikköön, joka oli kuin sielunveljeni.
Elimme kiihkeän ja lyhyen suhteen, molemmilla perheet ja lapset.
Odotin, että hän tulisi jossain vaiheessa luokseni, näin unta, että hankimme oman yhteisen kodin. Osaisin piirtää sen kodin tänä päivänä ykistyiskohtaisesti.
Vuodet vierivät odotin viisitoista vuotta jonka jälkeen jokin naksahti sisälläni, se on ohi.
Vähän myöhemmin erosin miehestäni ja vielä paljon myöhemmin löysimme toisemme. Nykyinen mieheni ja minä.
Edelleen uskon, että jonain päivänä, jossain elämässä me tapaamme, sielunveljeni kanssa.
Nyt olen kohtuullisen onnellisesti parisuhteessa, enkä voisi kuvitella ikinä pettäväni miestäni.
Hän antaa minullee toveruutta, hellyyyttä, lämpöä ja rakkautta. Ei voi enempää toivoa.

Ammattiliiton laivaseminaarissa tavattiin,
samalla alalla siis ollaan. Ensin vaan tanssittiin ja juteltiin risteilyn aikana. Kuitenkin selkeä vetovoima ja tarve jutella lisää, olla lähellä.Saman ikäsiä ollaan siis 35 kumpikin.

Risteilyn aikana vain kasvot ja ääni, ne hyvät keskustelut jäivät mieleen. Tästä meni aikaa vain 4päivää kun laivalla tapaamani mies soitti töihin ja kertoi olevansa käymässä meidän pikkukaupungissa. Sovittiin tapaaminen hyvään ruokaravintolaan. Tämähän on ihan normaalia ja työasioista paljolti juteltiinkin.
Kuitenkin ravintolasta poistuessa katseet jäi kiinni toisiinsa. Oli vaikeaa poistua ja ajaa taas
omalle työpaikalle kun toinen pyöri mielessä ja ajatukset ei ollut oikein kohdillaan.

Olihan meillä toistemme käyntikortitkin ja puhelimen on aikanaan viisas mies keksinyt.
Aika piankin sovittiin jo seuraava kahvi ja yhteinen päivällinen toiseen kaupunkiin.
Tämäkin on normikäytäntö, eikä ollut siis mistään seksistä puhetta.
Sisimmissään sen silti tietää ja tuntee siitä vahvasta vetovoimasta toiseen ihmiseen.

Kun mennään toiselle paikkakunnalle kaikki helpottuu ja tavallaan muuttuu luonnollisemmaksi.
Hotellista oli molemmilla huone ja iltaa istuttiin ja tanssittiin. Kummallakin 2 lasta ja puolisot n.200km päässä.
Tämä matka ei enää ollut työmatka. Vain matka.
En edes selittele, tiesin kokoajan mihin kaikki johtaa.

Myöhemmin oli selvää ettei nukuttu eri huoneissa,
rakasteltiin ja aamulla aamiaispöydässä oli tunnelma ihmeen helpottunut ja hymyilevä. Niinkun lapsilla joilla on yhteinen salaisuus.

Tämän jälkeen on tavattu noin 8 kertaa muutaman viikon välein. Rakastumisesta ei puhuta vaikka se tunne on vahva. Voihan se olla vaan vahvaa vetovoimaa.

En usko eroavani aviomiehestäni, tämä ei ole kuitenkaan edes vakavaa. Vaan vahva tarve olla lähellä ja koskettaa.

En usko että ystävälläni olisi kotona tilanne sen kummempi kun minullakaan. Kumpikaan ei ole puolisoitaan mistään koskaan moittinut jossei muutakaan paljon ole puhuttu heistä.

Paletti pysyy kasassa kun kummallakaan ei ole suuria odotuksia. Tavataan kun ehditään. Tapaamiset ei aina johda seksiin aika usein vaan käydään syömässä ja lähtiessä halataan ja suukkokin riippuu tilanteesta.
Riittää se hellyyden tunne jota tässä suhteessa saa. Kotona hellyys on minun kohdalla erilaista.
Ei sekään huonoa ole mutta erilaista.

Nyt joku kysyy hyväksynkö jos oma aviosiippa myös käy syömässä/halailemassa joskus rakastelemassa jotain toista naista?
En halua tietää jos käy. Jos tietäisin en hyväksyisi mutta kun en tiedä en vaivaa sillä päätäni.

Vastasin deitti-ilmoitukseen. Nopeaa kirjeenvaihtoa muuan aika, tapaaminen, ja tiesihän sen mihin kahden halipulaa kärsivän varatun aikuisen tie johti. Sitä on jatkunut nyt puolisen vuotta. Tapaamisia suht usein. Kerromme "rakastavamme".
Tällä hetkellä kaikki on muuttumassa. Tunnen niin hyvin hänet, että tiedän hanen etsivät uutta naista. Olen vielä niinkuin en ymmärtäisi mistä on kyse. Ehkä olen vähän itsekin kyllästynyt. On ollut ihanaa, mutta elämä ei lopu kun lopetan suhteen.

Kaikki alkoi epätyydyttävästä parisuhteesta. Heräsin itsekin vasta, kun sanoin mottoni ääneen "kyllä työ aina kotiolot voittaa". Sitä ennen olin pitkään, vuosia siis, kuvitellut, että parisuhteen onnistuminen on vain minusta kiinni! Yritin kertoa/keskustella exälle mitä odotin ja toivoin. Ei siitä tullut mitään.

Lopullinen niitti oli exän omat ongelmat, joiden seurauksena hän eristäytyi täysin. Sosiaalinen elämä 0. Pyöri kotona kokoajan, päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Tosi rasittavaa. Joten minä puolestani vietin enemmän aikaa ystävieni parissa, harrastuksissa.

Aluksi minulla oli pari - en-tiedä-mitä-suhteita: Tunsin molemmat miehet entuudestaan. Toista tapasin silloin tällöin, toista useammin. Hermostuin kyllä itsekin tilanteeseen. Aloin puhua erosta miltei jokapäivä exälle. Hän ei eroa halunnut - ongelmissaan oli hänelle jo tarpeeksi työstämistä.

No sitten eräänä kauniina päivänä tapasin hänet ohimennen, tuttavan tuttavan. En saanut mielestäni tuota miestä. Olin tyytymätön parisuhteeseeni, mietin mitä oikein haluan ja etsin. Jokatapauksessa totesin, kaksoiselämän viettäminen ei sopinut minulle. Se oli juuri kuluttavaa kuin miksi sen olin kuvitellutkin, vaikka olin jo päättnyt erosta. Mieleeni tuli kuitenkin hullu ajatus; minulla ei ollut koskaan ollut yhdenillan suhdetta, joten sellainen alkoi kiinnostaa; sitten alan olla "ihmisiksi" kunnes eroa. Uskomatonta, että koin sitten kolmen päivän päästä tuon yhden yön suhteen. Ei hullumpaa! Siis niille, joille se sopii... Minä etsin oikeaa ihmissuhdetta; sellaista, jossa ei vain oltaisi kämppiksiä. Parin viikon päästä tuosta tapasin uudelleen tuon toisen miehen, josta kerroin tuossa edellä. Hänen kanssaan alkoi rinnakkaissuhde. Hartaasti tein työtä exän kanssa, jotta voisimme erota. Sitten lopulta erosimme. Se oli todellinen helpotus! Exäni ei tiennyt silloin tuosta toisesta eikä mistään muistakaan miehistä. Rinnakkaissuhteeni jatkuu yhä vakisuhteena. Vain hän ja luottoystäväni tietää noista muista miehistä. Olen myös todennut, etten ikinä edes pystyisi salamaan nykyiseltä mieheltäni mitään; hän osaa aistia mielenliikkeitäni ja ajatuksiani todella kiitettävästi - ja myös sama toisinpäin. Sanoisinkin, että exsuhteestani puuttui lopulta vuorovaikutus lähes kokonaan. Kun ex sanoi "nyt keskustellaan vakavasti" se tarkoitti samaa kuin "kuuntele mitä olen päättänyt ja toimi sen mukaan".