voi olla olemassa sielunkumppani, kaksoisliekki tms, vai onko tällainen vain New Age -höpölöpöä. Saatan nimittäin olla löytänyt sellaisen... Vai onko kyseessä vain jokin aivokemian epätasotila, johon pitäisi hakea täsmälääkitystä, tai kenties nykyisen elämäntilanteen epätyydyttävyys?
Nim. Varattu mies PK-seudulta
Nim. Varattu mies PK-seudulta
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miksi yleensä varatut eksyy tälle palstalle jos eivät tätä kestä ?
nykyisen elämäntilanteen epätyydyttävyys.
Ja olen tullut siihen tulokseen, että taidanpa uskoa. Minäkin olen ehkä löytänyt sellaisen. Varattu mies on hänkin. Olen yllättynyt, että häneen ihastuin/rakastuin. Äkkiä ajatellen hänen ei pitäis olla mun tyyppiä. Mutta valo, joka täyttää mut kun olen hänen seurassaan... huh. Jo pelkästään kommunikoinnin ja yhteisymmärryksen taso työasioissa... huh! Ja kyllä fyysistä vetovoimaakin on...
Koitan selittää asian niin, että jos ja kun hän on parisieluni, meidän välinen yhteys on todella jotain niin aitoa ja puhdasta, että se ei edellytä hänen nykyisen sitoumuksen ja perheen rikkomista. Sillä jos kyseessä on aito pyyteetön rakkaus, se ei vaadi eikä tarvitse mitään. Fyysinen yhteys vain latistaisi kaiken ja tekisi suhteesta tavallisen ja likaisen.
Jos taas kyseessä on vain pinnallinen fyysinen ihastus, joka naamioituu sielunkumppanuudeksi, niin: pyh. Sen takia ei ainakaan kannata riskeerata hänen perhe-elämäänsä menemällä sänkyyn. Sellainen kupla kyllä puhkeaa itsestään ajallaan.
Huom, näin siis YRITÄN asian selittää itselleni... Ehkä onnistunkin kun jatkan sinnikkäästi. :)
Onnea myös sulle elämäntilanteesi selvittämisessä.
pointtisi hyvin ja olen itse miettinyt viime päivinä samanlaisia asioita... Kuitenkin suhde, joka perustuu vain pelkästään (työpaikalla) olevaan henkiseen yhteyteen tuntuu vähän valjulta.
Seksi on asia erikseen (on myönnettävä että tunnen suurta vetoa häneen), mutta huomaan myös kaipaavani ns. tavallisia, ei seksiin liittyviä asioita, joita voisi tehdä hänen kanssaan.
Kysymys kuuluukin, onko tällaisen haluaminen pettämistä. Eikö se itse asiassa ole paljon suuremmassa määrässä pettämistä?, kuin pelkän seksin haluaminen. Hän on myös älykkäältä ja kiinnostavalta vaikuttava nainen, ja kaipaisin kai myös jonkinlaista älyllistä yhteyttä ja keskustelua, jonka koen nykyisestä suhteestani usein (ei aina) puuttuvan... Eikö tämäkin ole pettämistä?
Koko paketti siis...
että voi kohdata sielunkumppaninsa, oman puuttuvan puoliskonsa, vaikkapa ihan työpaikalla!
Siitä on jo yli pari vuotta kun hän kohdalleni tuli aivan arkisissa työkuvioissa. Siitä alkoi sitten minulla erittäin syvä prosessi,mihin sisältyivät kaikki ne ihastumisen tunnuspiirteet, sisäiset kamppailut ja tunneskaalat keskinäisine vuorovaikutuksineen.
Ajattelin,että tämä oli niitä kerta elämässä-juttuja. Kaikki se ainutlaatuisuus, mitä vain ikinä tunsinkaan häntä kohtaan! Tuli kuitenkin monenlaista vaihetta ja vaikeutta, joihin oli syynä sekä sisäiset että ulkonaiset tekijät.
Ikinä en ole kokenut vastaavaa enkä ole tuntenut ketään kohtaan niin syvää sielunyhteyttä kuin häneen. Kuitenkaan emme pystyneet riittävästi tilanteita keskustelemaan, jolloin asiat alkoivat kehittyä surulliseen suuntaan. Koskaan ei meidän välillämme päässyt alkamaan se, mikä varmasti olisi pitänyt tapahtua ja alkaa. Tämä on varmasti elämäni tuskallisin menetys ainakin ihmissuhdeasioissa, mutta muuta en nykyisin voi kun vain hyväksyä, että asiat eivät menneet siihen suuntaan kuin "kohtalo" ne varmasti tarkoitti.
On se kumma kun on tässä vähitellen oppinut jo elämäänsä jatkamaan. Voin elää, vaikka hänen kohtaamisensa muutti minut loppuelämäkseni. Niin merkittävää kaikki oli.
niin eihän mulla olekkaan mitään lisättävää. Teet niin tai näin, tunteilleen ei voi mitään. Sellaista tää elämä voi olla joskus
Tunne "tässä hän on" voi olla väärä ja ohimenevä. Tunteet on yliarvostettuja ja hallittavissa, helpostikin.
olenkin edennyt hyvin varovaisesti, enkä ole muutenkaan impulsiivisuuteen taipuvainen ihminen. Mutta jos lopulta tulen siihen tulokseen, että tunteeni ovat "aitoja" (en tiedä minkä määritelmän mukaisesti), luulen että teen asialle jotain - mitä sitä en tiedä.
Toisaalta on niin, että jos on mahdollisuus todelliseen onneen, eikö ole pelkuri ja typerys jos siihen ei tartu... Tällä en tarkoita etteikö parisuhde myös sen oikean kanssa olisi luultavasti haasteellinen - varmasti pikemminkin päinvastoin. Moralisteille voisi sanoa, että asioiden kelaaminen ei ehkä sinänsä kai ole syntiä...
Omat valintansa, siinä on muiden moralisoinnit ihan sama, eikö...
Itse en vaan jostain syystä tee päätöksiä tunteiden perusteella, vaikka nainen olenkin. Mietin aina onko se järkevää, plussat ja miinukset... Kun, mitä ne tunteet sitten oikeasti ovat? Tietyllä tavalla ne ohjaavat tarkastelemaan omaa elämää, mutta eikö sitten loppujen lopulta kaikki ole tässä. Tarkoitan sitä, että kukaan ei "oikeasti" tarvitse ketään toista ihmistä, eikö toisia voi omistaa, sitä on vain itsensä kanssa aina.
Niin monta päätöstä tehdään tunnepohjalta ja kun kaikkea maailman menoa seuraa, eikö siinä ole aikamoinen kaaos...
Menipä syvälliseksi.
Valintoja valintoja...