Epäonnistuu.

Jeppe joi. Se, jonka kanssa meni 11 vuotta. Voi olla ettei juonut liikaa sinun, hänen eikä tanen mielestä, mutta mulle se oli liikaa. Vaikken mikään absolutisti ole itsekään. Meni sopu, sitten kunnioitus, sitten hellyys ja viimeisenä viemäristä rakkaus. No, ehkä niin oli hyvä. Nyt ollaan ihan hyvää pataa.

No. Kehissä on uusi mies, ihana ja hauska ja suora ja reilu. Eikä mikään tuorekaan tapaus, yhdessä on oltu jo kolme vuotta. Tykkäystä riittää, puolin ja toisin. Namnamnam.
Siltikin sillon tällön sieppaa, pahastikin, se neljäs saunakalja tai simahtaminen pirskeissä, vaikkei tämä jeppe juo. Sitä alkaa jäädyttää itteesä ihan ku sillon joskus.

Meen aina nieleskelemään pahan mielen jonnekin nurkan taa. En tahtois asiasta riitaa, kun kaikki muu on niin hyvin, koskaan tapella mistään. Enkä tahdo miestä syyllistää kun ei hänes mitään syytä ole. En tahdo olla se nalkuttava akka, jota akka aina on, kun juomisesta sanoo.

Tää niin syö naista. Miehessä ei ole mitään vikaa, itte vaan painin haamujeni kanssa, mutta pelottaa niin helvetisti että tää epäonnistuu.

Sanokaa nyt jätkät, uskaltaako tämmösistä asioista puhua, juomisesta, MITENKÄÄN miehelle niin ettei se menis ihan puihin tää koko homma?? Ja kuin helvetis tästä ees puhuu?? "Että kun paha mieli tulee sun juomisesta.. Vaikket sä kyllä juokaan." Öööh?

Voi ei. Hätähätähätä. Lyönkö vaan hanskat tiskiin? Tästä mitää tuu kuitenkaan. :(
26385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Puhut. Mutta kun puhut, niin sanot ettei juttu johdu suoraan hänestä, vaan että entisten kokemuksiesi perusteella pelkäät tilannetta. Jos on fiksu tyyppi niin vähentää tasolle jonka siedät ja jos alkaa väittää vastaan, niin sekin voi olla merkki jostain (toisaalta jotkut väittävät kaikkeen vastaan).

Kerrot miltä sinusta tuntuu, mutta älä syytä.

Äänestä
  • Fiksu tyyppi tottelee, vaikkei mitään väärää teekään, eikä väitä vastaan? Sä olet varmaan aivan täysin tossun alla.

    Äänestä

  • dsavdsv kirjoitti:

    Fiksu tyyppi tottelee, vaikkei mitään väärää teekään, eikä väitä vastaan? Sä olet varmaan aivan täysin tossun alla.

    Alkoholi ei ole ongelma, eikä siitä ole riippuvainen, niin silloin sitä voi vähentää.

    Entä jos kyse olisi valkosipulista, jonka haju aiheuttaa toiselle migreeniä.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Alkoholi ei ole ongelma, eikä siitä ole riippuvainen, niin silloin sitä voi vähentää.

    Entä jos kyse olisi valkosipulista, jonka haju aiheuttaa toiselle migreeniä.

    että tulee aina käyttäytyä toisen mieltymysten mukaan ja totella niitä. Jos vastustaa, se on merkki sairaasta riippuvuudesta mihin tahansa.

    Äänestä

  • dsavdsv kirjoitti:

    että tulee aina käyttäytyä toisen mieltymysten mukaan ja totella niitä. Jos vastustaa, se on merkki sairaasta riippuvuudesta mihin tahansa.

    Että sinulla on vahva mielipide tästä.

    Jos kyseessä olisi väärän väriset sukat, niin et varmaan reagoisi noin vaan ajattelisit että, "samapa tuo, vaihdan sukat".

    Miksi alkoholi nostaa heti vahvoja reaktioita jos sen käyttöä yritetään rajoittaa ja eikö sekin ole jo merkki riippuvuudesta.

    Sinua pompotetaan ihan urakalla, jos sinulle sanotaan, että sinulla on väärän väriset sukat ja sinä kipität kiltisti vaihtamaan ne.

    On hassua, ettei mielestäsi edes saa olla eri mieltä tai on sitten jo riippuvainen. Itse en ole ottanut pisaraakaan alkoholia sitten viime syyskuun, eli turhaan yrität minua syyllistää. Se, etten ole juonut, ei kuitenkaan johdu siitä, että minua olisi käsketty olemaan juomatta. Se johtuu vain siitä, etten ole ollut sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa alkoholia on käytetty. Muutenkaan ole tehnyt sitä mieli.

    Juu, sitä kai ittekin oottaa. Että ei se mitään, jos ottaa, mutta että OSAIS OLLA OTTAMATTAKIN.
    Puhutaan aina et pitäis olla "oikeanlainen suhde alkoholiin". Minusta siihen ei pitäs olla mitään suhdetta. Jolla taas en tarkota täysraittiutta.
    Minä enää helvetti tiedä ees MITÄ tarkotan. :(

    Äänestä

  • Taas. kirjoitti:

    Voi jollekin olla ottaa muutama saunaolut. Mutta luulisi, että sinäkin olisit jo kolmessa vuodessa päässyt pelostasi eroon. Ei se kuitenkaan ole oikein kantaa vanhan parisuhteen ex-miehen ongelmia nykyiseen parisuhteeseen ja pelkästään niiden takia vaatia toiselta sitä sun tätä.

    Paljon järkevämpi paikka jos kaikki olisivat täysin raittiita. Tupakkakin pitäisi kieltää.

    Äänestä

  • dsavdsv kirjoitti:

    Voi jollekin olla ottaa muutama saunaolut. Mutta luulisi, että sinäkin olisit jo kolmessa vuodessa päässyt pelostasi eroon. Ei se kuitenkaan ole oikein kantaa vanhan parisuhteen ex-miehen ongelmia nykyiseen parisuhteeseen ja pelkästään niiden takia vaatia toiselta sitä sun tätä.

    Ei oo mitään muita ongelmia. Meistä kumpikaan ei vaadi toiselta oikeestaan mitään. Kumpikin halua ANTAA tähän suhteeseen paljon, ja kumpikin tehdään se mielellään, koska kummallaki on takana aika ikävää eloa. Meillä menee taivaallisen hienosti. Mies saa painaa prätkänsä selässä minne tahtoo ja koska tahtoo, ei mua ahdista, enkä oo vinkumas sen harrastusten takia. Niinku sekään ei mun.
    Mua ei ahdista kantaa sen sukkia pesuun, enkä natkuta auki jääneestä vessankannesta. Hieron sen varpaat ja suukotan sen uneen, teen ruokaa ja siivoon sen kanssa autotallia, ja se kampaa mun tukkaa.
    Oon oikeasti aika helppo ihminen. Niinku hänkin.
    Mutta tää mun ongelma ei oo mikään sitä sun tätä, mulle. Tää on oikee paise.
    Muita paiseita ei sit ookaan.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Alkoholi ei ole ongelma, eikä siitä ole riippuvainen, niin silloin sitä voi vähentää.

    Entä jos kyse olisi valkosipulista, jonka haju aiheuttaa toiselle migreeniä.

    että millasen miehen naiset kelpuuttaa. Jos ei ole alkoholista riippuvainen, niin miksei sen käyttöä voi vähentää, jos toinen pelkää?

    Ilmeisesti tässä ei vaadita edes absolutismia, vaan paria tuoppia vähemmän. Mä osaan nyt kertoo ne omat kriteerini: jos miehelle on ne pari tuoppia tärkeemmät, niin olkoon sitten niiden kanssa. Kyse ei ole pomottamisesta vaan siitä ettei pysty juomista katselemaan.

    Äänestä

"Siltikin sillon tällön sieppaa, pahastikin, se neljäs saunakalja tai simahtaminen pirskeissä, vaikkei tämä jeppe juo."

Kuka sen neljännen saunakaljan sit juo?

Äänestä
  • Nii-in, mutta kun tämä jeppe voi olla viikon ettei juo yhtään kaljaa, saunoipa tai ei. Eihän ny sillon voikaan siitä neljännestä natkuttaa, eihän.

    Mutta kun se viikko on oltu juomatta, ja sitten se neljäs olssi napsahtaa auki, niin mullu napsahtaa päässä, koska meikä kuvittelee siitä alkavan koko viikonlopun kestävän juopottelun! Vaikkei alakaan.

    Sitähän tää mulla on, ainaista pelkoa ja jottai sairasta odottamista, ja elämä vaan lipuu ohi sitä pahinta oottaessa.

    Ja puhua, juu, aion. Kun nyt vaan osais, oikein.

    Äänestä

"Epäonnistuu.
Taas."

Jos et yritä, et voi epäonnistua.

"Ja kuin helvetis tästä ees puhuu?? "Että kun paha mieli tulee sun juomisesta.. Vaikket sä kyllä juokaan." Öööh?"

Onko se niin paljon hauskempaa vaatia toista muuttumaan, kuin muuttua itse? Jos ongelma on sinulla, mutta hänellä ei, sinunhan se pitäisi muuttua, ei hänen.

"Lyönkö vaan hanskat tiskiin? Tästä mitää tuu kuitenkaan. :( "

Lyö vaan hanskat tiskiin, on se reilumpaa kuin ruveta vaatimaan jotain käyttäytymään eri tavalla, vaikkei hänessä mitään vikaa olekaan.

Äänestä
  • Kuitenkin kannatettavaa. Suosittelen kaikille.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Kuitenkin kannatettavaa. Suosittelen kaikille.

    alkoholismin tai alkoholin suurkulutuksen sijaan, mutta hankala on perustella, mitren se olisi kohtuukäyttöä parempi.

    Äänestä

  • dsavdsv kirjoitti:

    alkoholismin tai alkoholin suurkulutuksen sijaan, mutta hankala on perustella, mitren se olisi kohtuukäyttöä parempi.

    Sitä pitäisi käyttää edes kohtuullisesti jos sitä ei tarvitse. On jo jollain tavalla riippuvainen jos ei voi vähentää.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Sitä pitäisi käyttää edes kohtuullisesti jos sitä ei tarvitse. On jo jollain tavalla riippuvainen jos ei voi vähentää.

    vähentää, jos ei ole riippuvainen eikä se aiheuta ongelmia? Siksi, että pitää siitä. Jos on kiva juoda muutama saunakalja.

    Äänestä

  • dsavdsv kirjoitti:

    vähentää, jos ei ole riippuvainen eikä se aiheuta ongelmia? Siksi, että pitää siitä. Jos on kiva juoda muutama saunakalja.

    Yksi ei riitä?
    Onko tullut jo toleranssia?

    Äänestä

  • Kun sitä muuttumista (omaa) on kyllä ihan kympillä yritetty. Käyty ihan ammattiauttajallakin, mut eipä apua. Ja niinku sanoin, niin ittehän tässä omien haamujeni kanssa painiskelen. Jos osais delettää aikasemman elämänsä, niin ei kai tätä probleemaa oiskaan, mut kuis sen teet?
    Tämmönen musta vaan on tullu. Mut oikeessa olet, jos oon joskus tämmöseks muuttunu, niin miks en pystyis muuttumaan sellaseks ku haluan? Entisenlaiseks, joka ei näistä asioista stressannu.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Yksi ei riitä?
    Onko tullut jo toleranssia?

    Toleranssia siihen, että kestäisi enemmän kuin yhden oluen? Hehheh... joo, on.

    Äänestä

  • dsavdsv kirjoitti:

    Toleranssia siihen, että kestäisi enemmän kuin yhden oluen? Hehheh... joo, on.

    Sitä pitää siis kestää.

    Miksi muuten joitakin juomia markkinoidaan lauseella "helposti juotava".
    Siis yleensä aine ei ole hyvää, mutta sitä pitää silti juoda. Kummallista.

    Äänestä

miltä sinusta tuntuu... Ja miks sinusta tuntuu siltä. Ei se tarkota nalkuttamista tai itkuraivari hässäkkää vaan ihan asiallista keskustelua. Puhukaa keskenänne asiasta. Älä aluksi vaadi muutosta tai linjojen uusiks vetoa, kuhan vaan kerrot miltä sinusta tuntuu sille miehelles.

Niinku sie sanoit että sulla ne haamut kummittelee... mut jos se mies sit vähentää sitä alkoholin kulutusta niin älä tee siitäkään numeroo suuntaan tai toiseen. Mikään ahdista enempää ku se joka toivoo että vähennät juomista, painostaa sit pitämään hauskaa....

Asiasta kannattaa keskustella ihan vaan siks että mies ei varmaan ymmärrä ihan kaikkee mitä siihen liittyy ja toistaalta se vois vahvistaa teidän välistä luottamusta toivottavasti jopa siun luottamusta siihen mieheen.

Äänestä

Menneisyyden aaveet nousee väkisin pintaan. Mulla on käynyt samalla tavalla. Ja juominen, vaikkakin vähäinen sellainen, saa pahan mielen pintaan. Tulee muistoja menneestä. En haluaisi minäkään nalkuttaa hyvälle miehelle, en pahoittaa hänen mieltään, mutta aaveet pyrkii pintaan.

Äänestä

muita viestejä, vastaus on varmaan siellä, mutta paljonko tää nykynen nyt juo? Mikä on sulle liikaa, tai millä lailla /minkä asteisesti se on humaltunut sillon kun sua pelottaa?

Äänestä
  • Olutta menee semmonen öööö 5-10 viikos, joskus vähemmän, ehkä jopa vaan yks. Olssien lisäks menee ehkä 1-5 viskilasia viikos, sillon kun sitä on.
    Kuukaudes ehkä keskimäärin 1 kunnon känni, joskus 2, joskus ei yhtään.

    Kamalan vaikeeta sanoo määriä, noi on kyl ihan arvioita. Ja hää kyl on vähentäny määrää, kun on huomannu että se mua vaivaa.
    Mut kun oikeen koitan analysoida itteeni, musta tuntuu et täs nyt ei oo kyse määristä, vaan siitä et haluaisin sen varmuuden ettei viina merkkaa miehelle mitään. Ettei sen pasmat mee sekas, jos nyt ei ookkaan sitä kaljaa kaapis. Ettei hän ois eka, joka pirskeis tipahtaa. Että huomais, että musta tuntuu pahalta, eikä tekis niin.

    Tos oltiin miehen työpaikan pikkujoulus, ja ennen niitä menin sit sanomaan et "ottasiks vähä hitaammin, ettet niin heti ois pelistä pois." Kun en tuntenu sitä muuta porukkaa ollenkaa, vähä ittee siin kai jännittiki sitte. Ja pyysin tosi nätisti, ja jeppe yhtä nätisti oli sitä mieltä et "hei aattelin kyl samaa ittekki, ku ekat pikkarit siin firmas, ja muutenki". No kuis kävi. Hyvä et ehittiin syödä, ku tää jo vaipu penkkiin.

    En tiä.
    Joskus tuntuu ettei täs oo kuitenkaa kyse mistään muusta ku huomioonottamisesta.
    Vaik kuinka harmitti siel pikkareis, niin aamul kannoin murulle mehuu ja paistoin pekonii, hymyilin ja heitin huulta. Tää siks, kun en halunnu toiselle paskaa oloo.
    Et kuis ois sitte toisin päin? Et ku jotkut himinät, nii mies ottas MUN tunteet huomioon. "Mitähän jos tänään poistus omin jaloin. Saattas toi muijaki olla ihan otettu."

    Ehkä se onki niin. Et en pelkää sitä, et juodaanko vaiko eikö, vaan sitä että mun tunteista ei välitetä tai niitä ei oteta huomioon. Eihän hän loukkaa mua missään muissakaan asiois, niinku en minäkään häntä. Miks tällä sit pitäis? Kun se lähtee motskalla tielle, se kyl laittaa välil viestii et mis menee, et tääl ollaan ja kunnos. Se ei haluu et huolestun, eiks se sillon ota huomioon mut ja mun tunteet. Kun se on päivän humppassu töis, ja hieron sen jalkapohjii ihan pyytämättä, ja mies oikeen hyrisee, niin enkö sillon huomioi sitä? Eikö tää homma koske viinankäyttöö?

    Tätä pitää nyt ihan miettiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taas. kirjoitti:

Jeppe joi. Se, jonka kanssa meni 11 vuotta. Voi olla ettei juonut liikaa sinun, hänen eikä tanen mielestä, mutta mulle se oli liikaa. Vaikken mikään absolutisti ole itsekään. Meni sopu, sitten kunnioitus, sitten hellyys ja viimeisenä viemäristä rakkaus. No, ehkä niin oli hyvä. Nyt ollaan ihan hyvää pataa.

No. Kehissä on uusi mies, ihana ja hauska ja suora ja reilu. Eikä mikään tuorekaan tapaus, yhdessä on oltu jo kolme vuotta. Tykkäystä riittää, puolin ja toisin. Namnamnam.
Siltikin sillon tällön sieppaa, pahastikin, se neljäs saunakalja tai simahtaminen pirskeissä, vaikkei tämä jeppe juo. Sitä alkaa jäädyttää itteesä ihan ku sillon joskus.

Meen aina nieleskelemään pahan mielen jonnekin nurkan taa. En tahtois asiasta riitaa, kun kaikki muu on niin hyvin, koskaan tapella mistään. Enkä tahdo miestä syyllistää kun ei hänes mitään syytä ole. En tahdo olla se nalkuttava akka, jota akka aina on, kun juomisesta sanoo.

Tää niin syö naista. Miehessä ei ole mitään vikaa, itte vaan painin haamujeni kanssa, mutta pelottaa niin helvetisti että tää epäonnistuu.

Sanokaa nyt jätkät, uskaltaako tämmösistä asioista puhua, juomisesta, MITENKÄÄN miehelle niin ettei se menis ihan puihin tää koko homma?? Ja kuin helvetis tästä ees puhuu?? "Että kun paha mieli tulee sun juomisesta.. Vaikket sä kyllä juokaan." Öööh?

Voi ei. Hätähätähätä. Lyönkö vaan hanskat tiskiin? Tästä mitää tuu kuitenkaan. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu