LOLA-08

nostetaanpas taas meidän ketjua ylöspäin kun kakkossivulle kohta mennään.

Nyt taas vaihteeksi on valoa tunnelin päässä eli aamuinen vaakareissu tuotti hyviä uutisia eli puoli kiloa on lähtenyt. On hyvä mieli pitkästä aikaa tämän projektin suhteen ja jospa pikkuhiljaa alkaisi päästä vauhtiin kun kevät lähestyy ja sitten on taas kesä, jolloin pitäisi olla se lähemmäs kymmene kiloa pois.

Töissäkin on nyt saanut ihan kivasti liikuntaa kun on ollut noita naapurimaan kansalaisia liikenteessä ja muutenkinolen säännöllisesti yrittänyt polkea hankkimaani kuntopyörää. Tähän mennessä olen pysynyt liikunta suunnitelmassani ja vakaa aikomukseni on pysyä vastaisuudessakin.

Mutta ei kai tässä tämän ihmeempiä tällä erää. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja tsemppiä kilokamppailuun!
11465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tänään vähän repsahdin... Olen jo suorastaan esimerkillisesti onnistunut välttämään pikaruokapaikkoja mutta tänään kävin Hesessä, ja ostin vielä suklaapatukankin! Sinällään hyvä asia, että siitä ruuasta ei tullut hyvä olo vaan aivan karsea! Mahakin meni aivan sekaisin. Toivottavasti muistan sen taas pitkään!

Äänestä

Elikäs meikäläinen alkaa vihoviimein taas nähdä valoa tunnelin päässä, kun paino on nyt pysynyt 93 kilossa, eikä seilannut /- 2 kiloa. Muuten mieli on korkealla, mutta todella pitkät työpäivät ja vesisateet verottavat väkisinkin lenkkejä. Ja töissä on taas sorruttu popsimaan myös herkkuja, perjantainakin olis kakkukahveet tiedossa. Ja, sitten on vielä ollut masentavia tilanteita elämässä muuten, melkeinpä muutamia unettomia öitä. Stressaavaa ja väsyttävää siis, mutta onneksi kestän tässä kevyemmässä kunnossa tätä elämää ja sen muutoksia huomattavasti paremmin. Itsetuntokin on korkeammalla.

Haluaisin nyt todella nähdä jo uuden kiloluvun 92 kg! En anna periksi. Sinänsä on kuitenkin helpottava tunne, kun ei aseta itselleen mitään pakkotavoitteita vaan antaa painon laskea pikkuhiljaa elämäntapa-muutoksen myötä. Tällä viikolla olen syönyt enemmän ja monipuolisemmin kuin yleensä ja kas kummaa, paino on silti tullut alaspäin.

Toivottavasti teillä muillakin riittää motivaatiota. Meillä on kaikilla kevyempi ihana kevät ja kesä edessä =)

Äänestä
  • Kiva, että mielesi ja motivaatiosi on korkealla stressistä ja muusta harmista huolimatta.

    Minulla oli kanssa loppuvuodesta kaikkea vastoinkäymistä ja mielipahaa. En jaksanut keskittyä laihduttamiseen, mutta onneksi paino ei juuri noussutkaan. Kävin kyllä täällä lukemassa muiden kuulumisia, mutta itselläni ei oikein ollut mitään sanottavaa.

    Kävin ostamassa Nutrilettia ja yritän saada sen avulla uuden alun laihduttamiseen. Puolitoista viikkoa aion selvitä pelkällä N:lla ja kasviksilla. Sitten on aika palata normaaliin kevyeen ruokaan. Haluan oppia sellaisen elämäntavan, että paino pysyykin normaalina, kunhan olen sen ensin tavoittanut. En usko, että tuollaiset pussi- yms. kuurit siihen opettaa, mutta jospa niistä saisi vähän hätäapua.

    Mukavan kepeää viikonloppua sinulle!
    =)

    Äänestä

  • motivo kirjoitti:

    Kiva, että mielesi ja motivaatiosi on korkealla stressistä ja muusta harmista huolimatta.

    Minulla oli kanssa loppuvuodesta kaikkea vastoinkäymistä ja mielipahaa. En jaksanut keskittyä laihduttamiseen, mutta onneksi paino ei juuri noussutkaan. Kävin kyllä täällä lukemassa muiden kuulumisia, mutta itselläni ei oikein ollut mitään sanottavaa.

    Kävin ostamassa Nutrilettia ja yritän saada sen avulla uuden alun laihduttamiseen. Puolitoista viikkoa aion selvitä pelkällä N:lla ja kasviksilla. Sitten on aika palata normaaliin kevyeen ruokaan. Haluan oppia sellaisen elämäntavan, että paino pysyykin normaalina, kunhan olen sen ensin tavoittanut. En usko, että tuollaiset pussi- yms. kuurit siihen opettaa, mutta jospa niistä saisi vähän hätäapua.

    Mukavan kepeää viikonloppua sinulle!
    =)

    Aivan mahtavaa kuulla sinusta! Ihanaa, että jaksat yrittää! Ihan itsellekin tuli jo tsemppiä roimasti lisää. =) Olen monesti miettinyt mitä sinulle kuuluu...

    Minä olen ajatellut laihduttamisen nimenomaan elämäntapamuutoksena. Jos viime vuodet roimasti yli satakiloisena elellyt kaltaiseni lyllerö yrittää poppakonsteilla ja nopeasti laihtua, niin kilot eivät varmasti pysy poissa. Ja kyllä se pysyvä muutos vaikeaa tulee olemaan näin pikkuhiljaakin laihduttelemalla.

    Ei tätä kannata miksikään ylitsepääsemättömäksi projektiksi tituleerata. Olen viime aikoina yrittänyt olla ajttelematta liikaa laihduttamista, ennen joulua siitä alkoi tulla pakkomielle (päivittäistä vaa'alla ravaamista ja samojen elintarvikkeiden syömistä). Nyt on pakko tajuta, että hyvä mieli auttaa jaksamaan kaikkein parhaiten. Jos joku päivä syön herkkuja en ole vihainen itselleni, sillä vain hyväksymällä takapakit voin jatkaa dieettiä. Sitä paitsi minä ainakin tarvitsen itselleni niitä ns. "palkitsemis"päiviä. Psyykkeen kannalta se on minulle välttämätöntä.

    Koitahan jaksella motivo, ja kirjoittele ihmeessä, vaikka ei ole kummempaa sanomistakaan. Se, että on hengessä mukana merkitsee jo paljon.

    Äänestä

pois tästä hommasta. Ajatukseni alkavat mennä siihen suuntaan, etten tiedä, pitäisikö tilata ulkomailta laihdutuslääkkeitä laittomasti vai ryövätä eläinlääkärin lääkekaappi ja lopettaa itsensä jollain soveliaalla kemikaalilla. En ole varma, onko kyse uusiutuneesta vakavasta masennuksesta, vai jostain uudesta, kuten pakko-oireisesta häiriöstä (lihavuuden ja laihduttamisen ajatteluun menee kohtuuttomasti aikaa). Joka tapauksessa psyykkinen tilanteeni on niin paha, että voimat täytyy keskittää hengissä pysymiseen.

Äänestä
  • Heippa!

    Jaksamisia sinulle Pieni pyöreä. Minä ymmärrän tilanteesi ainakin aivan täysin. Se ei ole hyvä asia, jos kaikki ajatukset alkavat pyörimään tämän projektin ympärillä. Kirjoittelet taas sitten voimiesi mukaan tässä ryhmässä.

    Ajatrtelin ilmoitella nyt jo tänään tuloksiani. Tänä aamuna vaaka antoi painoksi 66,5 puoli kiloa lähtenyt sitten viime ilmoittelun. Pikkuhiljaa tässä edetään eteenpäin. Päiväni kuluvat kotitöitä tehden, ja lenkillä käyn myös päivittäin.

    Kivaa viikonloppua kaikille, ja kirjoitelkahan kuulumisianne.

    T: Syyslaihduttaja

    Äänestä

Vierähti tosiaan vähän reilu viikko ihan hujauksessa :O Tuona aikana vain 2x yhden päivän vapaa joista toinen on tänään, muutoin olen ollut 10h päiviä töissä. En siis kerta kaikkiaan ole jaksanut istua koneella. Nyt olikin sitten paaaaljon luettavaa teiltä

Äänestä

Heips vaan kaikille!

Täällä fiilis ihan mukava, en vaan painosta tiedä edelleenkään. Viikko sitten ei ollut tippunut tai jos oli niin korkeintaan puoli kiloa (käyttämästäni vaa'asta ei aina ota selvää :D). Pääasia kuitenkin ettei nouse. Nyt viikonloppuna yritän päästä käymään vaa'alla ja kovasti elän toivossa, että olisi edes hitusen pudonnut!

Herkkulakko jatkuu edelleen! Tajusin tänään kaupassa karkkihyllyjä ohittaessa, että ei edes hirveästi harmittanut ja lakkoa on sentään takana jo 16 päivää! Muutenkin syömiset pysyy ruodussa, en napostele turhia ja kasviksia ja hedelmiä menee päivittäin vähintään se kuuluisa puoli kiloa :D Karkeista aion pysyä erossa ainakin koko kevään. Hurja tavoite, mutta minulle välttämätön, koska sitten kun repsahdan, niin repsahdan kunnolla ja ruotuun palaaminen on kerta kerran jälkeen vaikeampaa :/ Muita herkkuja sallin itselleni ehkä aiemmin, katsoo nyt, miltä sitten tuntuu. Suolaiset herkut eivät ole koskaan olleet ongelma, niitä voin syödä myös kohtuudella :)

Liikuntaa on tullut ehkä liian vähän, onneksi kuljen kuitenkin työmatkoilla kävellen noin tunnin päivässä. Harmittaa, kun minun piti aloittaa maanantaijumppa, jossa olen ennenkin käynyt, mutta se meni pieleen. Kuulostaa ehkä huonolta tekosyyltä, mutta minulla ei oikeasti ollut sinne vaatteita! Verkkarini meni pilalle remontin aikana ja uusia ei ole tullut ostettua. Muut housut ovat liian kireitä, ratkeavat vielä :D Mutta tammikuun lopussa ostan uudet, kunhan palkka tulee! Ja sitten menen jumppaan, lupaan sen tässä pyhästi!

Anteeksi, tuli taas purettua ajatuksia oikein kunnolla. :D

Äänestä
  • Nyt kävin sitten vaa'alla ja 1½ kiloa oli tippunut viimeisen 1½viikon aikana, jee! Painoa oli nyt 83,5. Voi kun tämä nyt sujuisi.

    Äänestä

  • *piententeostentekija* kirjoitti:

    Nyt kävin sitten vaa'alla ja 1½ kiloa oli tippunut viimeisen 1½viikon aikana, jee! Painoa oli nyt 83,5. Voi kun tämä nyt sujuisi.

    Onnea sinulle hienosta tuloksesta! Waude. Kuinka usein yleensä käyt vaa'alla? Oliko tämä eka kerta 1½ viikkoon? Itsellä paino suht samoissa 93 ja 94 kilon tienoilla. Motivaatio on ollu vähän hakusessa, mutta nyt on ihan pakko ryhdistäytyä ja kunnolla. Tsemppiä jatkoosi =)

    Äänestä

  • sämppis kirjoitti:

    Onnea sinulle hienosta tuloksesta! Waude. Kuinka usein yleensä käyt vaa'alla? Oliko tämä eka kerta 1½ viikkoon? Itsellä paino suht samoissa 93 ja 94 kilon tienoilla. Motivaatio on ollu vähän hakusessa, mutta nyt on ihan pakko ryhdistäytyä ja kunnolla. Tsemppiä jatkoosi =)

    Vaa'alla käyn silloin, kun sinne pääsen ja nyt en tosiaan ollut (muistaakseni) 1½ viikkoon käynyt. Käyn yhden sukulaisen luona ollessani vaa'alla, joskus voi mennä yli kaksikin viikkoa, etten käy. Olen pohtinut, että ostaisin oman, mutta pelkään, että alan juoksemaan siinä ihan hysteerisenä :D

    Minä nostan motivaatiota ajattelemalla kaikkia niitä ihania vaatteita, jotka odottaa kaapissa kevyempiä lukemia! Vuosi sitten painoin melkein 10kg vähemmän, enkä ole halunnut luopua pienistä vaatteista. Se tuntuu ikään kuin luovuttamiselta..?

    Tsemppiä sinullekin! Kyllä me onnistutaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


neppari kirjoitti:

nostetaanpas taas meidän ketjua ylöspäin kun kakkossivulle kohta mennään.

Nyt taas vaihteeksi on valoa tunnelin päässä eli aamuinen vaakareissu tuotti hyviä uutisia eli puoli kiloa on lähtenyt. On hyvä mieli pitkästä aikaa tämän projektin suhteen ja jospa pikkuhiljaa alkaisi päästä vauhtiin kun kevät lähestyy ja sitten on taas kesä, jolloin pitäisi olla se lähemmäs kymmene kiloa pois.

Töissäkin on nyt saanut ihan kivasti liikuntaa kun on ollut noita naapurimaan kansalaisia liikenteessä ja muutenkinolen säännöllisesti yrittänyt polkea hankkimaani kuntopyörää. Tähän mennessä olen pysynyt liikunta suunnitelmassani ja vakaa aikomukseni on pysyä vastaisuudessakin.

Mutta ei kai tässä tämän ihmeempiä tällä erää. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja tsemppiä kilokamppailuun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu