Taas yksi torjunta lisää, en voi käsittää mistä niitä tulee. En ole riidellyt kenenkään kanssa, enkä häirinnyt ketään. Enkä tiedä ketkä on torjunu. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Torjunnat
Hanna
453471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Mitenkäs nyt tämmöinen on mahdollista?
Mieheltä jonka kanssa kävin kahvilla. Kumpikin varmaan tiedämme että olemme liian eriaisia, mutta olisi ollut kiva saada lyhyt vastaus yhteen kysymykseen. Kysymys ei millään tavalla liittynyt seurusteluun. Hän ei vastaa. En ymmärrä, miksi ei voi ystävällisesti parilla sanalla vastata. En ollut kuitenkaan kosimassa;)
Sama juttu, muutama torjunta ilmestynyt, vaikkei mitään 'yhteenottoja' olekaan ollut? Mitä järkeä edes torjua, kun torjunnan saaja ei sitä tiedä, kuka on torjunut??
Kyllä niitä on tullut minullekkin, eikä mitään hajua mistä?!!?
Kaikki muut luvut "elää" muttei torjuttujen määrä, aika outoa!!
Sisäänkirjautumisia oli eilen 48, tänään yllättäin jo lähemmäs sata!!!!!! Miten on mahdollista, jos olen eilen kirjautunut kerran ja tänään toisen?
Kaveri teki profiilin viime viikolla ja noin viidennen kirajutumisensa jälkeen hänen kirjautumismääränsä näytti 135!!!!!!
Kuka noita lukuja rustailee ja mistä hatusta vetää?!
Aika outoa on myös se, ettet itse saa tietää kenen suosikki edes olet!!
olis paljon kivempi heittää viestiä miehelle, kenen tietää jo vähän "tykästyneen" siihen profiiliin... mutta eihän se käy!!
Koska sivun tekijät mahtavat ottaa kävijöiden vinkit vastaan ja tehdä jotain asioille, kun näin ne eivät vaan toimi!!
Tuskin koskaan...
kuka on merkinnyt sut suosikiksi näkyviin, vai onko se nykyään maksullinen ominaisuus?
En tiedä kun mun profiili on piilossa
jonkun itseäsi nuoremman miehen profiilia katsomassa pari kertaa? Se on raukka-parka pelästynyt että kirjoitat sille jotain ja torjunut sut varmuuden vuoksi.
Tai jos olet ylipainoinen niin nää, laihuuden ihannoijat torjuu sut aivan varmasti, ihan varmuuden vuoksi.
Tai jospa oletkin se kauhean pelottava yyhoo-äiti, jota jotkut pelkää, sekin voi aiheuttaa torjunnan
teffipalstalla että:
ellei profiilissani kävijällä ole viikkoon mulle mitään sanottavaa,laitan torjuntaan ja lista tyhjäksi.
Mitä niitä kävijöitä pitää toljottaa siinä listalla,joita näkyy 50,ellei niillä ole mitään sanottavaa.
Minun omantunnon arvoani ei nosta yhtään se jos listalla näkyy 50 kävijää.
Lista voi olla vaikka tyhjä,ellei kenelläkään ole mitään sanottavaa.
mutta toivottavasti en surffaa sun sivuillesi aikani kuluksi.
Turhaan torjutuksi tulemisesta kun saa helposti sen kuvan että torjunta on tullut huonosta käytöksestä, peräti ahdistelusta ja se aina laskee sun mainettasi.
treffipalstalla ei saa tyhjäksi kuin torjumalla, ja galleria palstalla ei vierailija listaa millään konstilla saa tyhjennettyä.
millaista tyhmyyttä, sä et sitten osaa katsoa päivämäärää ja kellon aikaa siitä listasta.
Sitten tietty kirjoitat jollekin kivalle tyypille ja se yrittää vastata sulle, mutta sä oletkin torjunut sen joskus puolivuotta sitten kun et ole viittinyt katella täyttä listaasi.
No, sä olet niitä joita ei huolita edes junaan. Miksi pidät profiilia jos et halua vierailijoita sinne?
ja kellonaika muuttaa sitä tosiasiaa että jos ei viikkoon ole ollut mitään sanottavaa,se minun katsominen siitä listasta sitä päivämäärää ja kellonaikaa,sekö näille listalla olijoille mielestäsi antaa aiheen olla mulle jotain sanottavaa.
Ei voi kauhalla vaatia, jos ei ole kuin lusikalla annettu... huhuijaa sun ajatuksen kulkua.
Siksikö sun pitää torjua 50 ihmistä että saat puhtaan listan? Poista kuule koko profiili ihan saman tien, ei tartvi sitten listoja puhdistaa.
sen takia, että saa puhtaan listan,torjuu vaan EI kiinnostavat profiilit, ja jos niitä sattuu olemaan 50,kas kummaa,lista on tyhjä.
Ja profiil on olemassa,jos sattuu minua KIINNOSTAVA profiili tulemaan esille.
Että, näin meillä.
Siinä oli yksi syy että kyllästyin koko hommaan.
Sehän on ihan sama jos baarissa sattuisi katsomaan jotain ihmistä ja se huutaisi että älä nainen yritä mitään :)
Mä käyttäisin tätä treffipalstan torjuntaa vain niihin jotka mua häiriköi.
Epäilen että tämä on vaan taas joillekin sairas konsti ihme vallankäyttöön. Lisäksi tämä osoittaa omalla tavallaan myös mikä saamarin lastentarha ja ihmistavaratalo tää palsta on.
Mäkin sain ekan torjunnan ikinä ja en tajua yhtään kuka lie oli. En ollut käynyt kenenkään sivulla, joka ei ollut käynyt jo mun sivulla. Pari sellaista seksinvonkaajaa jaksoi kirjoitella onnettomia viestejä ja en niihin jaksanut enää vastata (parin kohteliaan kommentin jälkeen), joten jospa jompikumpi niistä sitten. Ihan naurettavaa aiheuttaa toiselle paha mieli ja torjua, jos toista ei alunperin kiinnosta kyseinen henkilö.
ihmisen, joka on käynyt katsomassa profiiliani ja on ihan liian vanha, lyhyt, jopa eriuskoinen kuin tahdon. Ja varsinkin kuvattomat. En tykkää, että kuvaton käy kyttää mun profiilia varsinkaan moneen kertaan.
Miksi tuhlata kenenkään aikaa, jos tietää jo valmiiksi, ettei toinen vastaa yhtään ihannekumppaniaan...
heti, jotka käyvät kirjoittelee myös mun kaverilleni samanlaisia viestejä...
mitä helvataa niitten pitää olla mun listalla jos nuo mainitsemasi kriteerit ei täyty.
Mikä tästä torjumisesta näille herkkähipiäisille tekee tälläisen ongelman.
Jos minua ei joku kiinnosta/minä en jotakin kiinnosta,paras tapa päästä hänen/minun profiilista eroon on torjunta.
Mutta nää akat vinkuu,voi voi kun joku on minut torjunut,ja en yhtään tiiä kuka ja miks ja plaap plaap.
"Miksi tuhlata kenenkään aikaa, jos tietää jo valmiiksi, ettei toinen vastaa yhtään ihannekumppaniaan..."
Siksi että ihanne on nimensä mukaisesti ihanne eikä se joka tosielämässä kolahtaa. Minä esim "ihannoin" yli 185-senttisiä miehiä mutta seurustelen ihanan 170-senttisen kanssa. Reaalielämässä tavatun. Tämä ihanuus olisi sun logiikan mukaan nettitreffeillä torjuttu! Mutta kuten sanoin,ihmistavaratalohan tämä onkin ja pelkkää pelleilyä.
Onnea vaan ihanteiden metsästykseen ja pitkää ikää!
sitä kolahdusta aikaan, ihannekumppani voi olla vaikka vaalea ja sinisilmäinen. Mutta siltikin sä rakastut ristiveriseen ja ruskee silmäseen.
Elämä on kummaa tuolla netissä, siellä ei anneta mitään mahdollisuuksia toiselle jos se ei ole just se ihannekumppani.
Juu. Jos kamalann sekstistisiä viestejä on tullut, olen torjunut. Mutta muutoin en ole torjunut esim peräkammarin poikii tms. Sekstistisetkin yhteydenotot, no jaa... riippuu tyylistä ja mitä tyyppi oikein lopulta tarkoittaa... Torjunta omalla kohdallani, eli mulle, on toteutunut, juu ja vieläpä tyypin kans, jonka kaa on ollut säpinää ja tositykkäämistä vaikka kuinka. Mut kovin on epävarmalla pohjalla, jos nyt suhteex voisi ajatella....
On niissä hyvääkin. "Torjunnoissa". Näkee heti vastapuolen henkisen tason ja saa olla tyytyväinen että heti kättelyssä kävi noin... Joka tapauksessa niin olisi käynyt luultavasti jatkossa mikäli kirjoittaja torjuu ilman selkeää perustetta (esim. häiriköinti). En minä ainakaan, oli nainen sitten miten nätti tahansa, viitsi kaiken maailman älyn ja tunteen jättiläisten kanssa viesteillä kovin pitkään. Hyvä kun sen tietää heti ettei tarvi edes aloittaa.
Hyvä hyvä! Toki on torjuttava vääräuskoiset ja henkilöt jotka katsovat profiiliasi. Hienoa. Muutenkin vaikutat ikäiseksi poikkeuksellisen välkyltä.
En ole saanut unta välillä kun olen pelännyt että joku profiiliani katsonut vääräuskoinen yrittää päästä sänkyyni heti kun nukahdan. On syytä torjua neet. Mun päiväkotikaverini torjuu mys.
Noin se menee. Hienosti tiivistit. Ootko vapaa?
aika erikoista jos nainen torjutaan??varmaan joku maailmanmies torjunu sut joka luulee saavansa naisen ko naisen semmosiakin sikoja kun on.
Olen itse torjunut muutaman ukon mutta oli syytäkin.Jos aletaan nimitellä haukkua turhaan ..sit kylmästi torjunta.
mikäs maailman valtias se tämä nainen on näissä treffi/galleria systeemeissä että sitä ei voi/saa torjua?
Kyllä sitä täällä ollaan niin söpöliiniä ja prinsessaa että sydän särkyy välittömästi kun joku treffi/galleria palstoilla torjuu.
Minä torjun välittömästi kaikki, jotka ei täytä profiilissani mainitsemiani kriteereitä hakuni suhteen,ja kun mies olen,harvemmin siellä muita kun naisia käy minun treffi/galleria profiilia kyyläämässä.
ei sitä päälle päin nää lukematta, millasta mies hakee ELI LUKEAHHAN SE PROFIILI PITÄÄ ENNENKO NÄKEE..????torjukoon ukkeli sit vapaasti vaan.
Tässä yksi ilta eräs mies sano mulle muuten hyvä, mut oot liian lyhyt sille:-)))ja arvatkaa olisko se mulle kelvannutkaan..no ei.Siellä se parka huutele vieläkin megalla naisseuraa.Toivottavasti löytää haluamansa naisen.Pilaillessani kävin sen sivulla silloinkin.Naama ei miellyttänyt todella.
Muuten nyt kun tarkkaan katselin mut on torjunut 6miestä:-))), eli olen käynyt niiden sivuilla, mitään viestejä laitan harvemmin,eli torjutaampa mekin naiset epämieluisat äijät tai nakataan niille 1:nen heti kättelyssä.Pysykää erosa meistä.Muutenkin nettideittailu on harhaa..livennä löytyy paljon parempia , olen vähän sitä mieltä nyt 3v.jälkeen että nettideiteissä
a)käy ihmiset jotka ei jostain syystä livennä löydä hakemaansa b)heillä on joku erikoisuus , pervoja paljon. c)yh:tä liikaa.d)kierrätys puuhaa ja siitä jää monelle katkera maku seuraukset pahimmas tapauksessa moninaiset..sain sitä ja tätä ja mielipahan niitähän lukee jo palstallamme.
Huom!olen itse positiivinen etsijä edelleen.En mikään katkera tms.En ota ketä tahaan.En ole treffeistä tavannut ketään kukaan ei jaksa kolahtaa oikein.
miten tällä sinun logiikalla voi KÄVIJÄLISTALTA torjua?
>ei sitä päälle päin nää lukematta, millasta mies hakee ELI LUKEAHHAN SE PROFIILI PITÄÄ ENNENKO NÄKEE..torjukoon ukkeli sit vapaasti vaan
kävijät varmuuden vuoksi torjua, ettei vaan kukaan hoksaakaan parin päivän päästä että sillä naisellapa olikin nasta profiili taidan huikata sille pari sanaa.
Sieltähän saattaa vaikka löytää kaverin jos ei kaikkia torju, ja sehän ois ihan hirveetä
käynny aikoihin selaamaassa profiileja, koska on menossa jotain omaakin säpinää nyt kauankin jo mennyt:-)))ei enää käydä kun kyseisten omien kamujen sivuilla.Ja he kyllä sanoo jos mussa joku mättää.
Hyvää elämää sulle oot vielä etsijä.
tulemisesta.
Tämäkin hempukka on yksi treffi/galleria palstoilla torjutuksi tullut"prinsessa"joka ei ole saanut miesten imartelua ja lällytystä tälläKÄÄN,saati sitten liwe-elämässä,niin päätti koittaa juottolassa, josko onnais.Ja tässä on tulos>Torjuttu nainen kynsi miestä ravintolassa
Keski-ikäinen nainen kimpaantui, kun samanikäinen mies torjui hänen lähestymisyrityksensä ravintolassa lauantai-iltana Helsingin Siltamäessä.
Naisen kiinnostusta ei tyrehdyttänyt se, että mies oli liikkeellä vaimonsa kanssa. Mies torjui päällekäyvän lähentelijän ja joutui pitämään naisesta kiinni rauhoitellakseen tätä. Nainen raivostui, kynsi miehen kämmenselän verille ja heitti miehen päälle tuopillisen olutta.
Poliisipartio tuli paikalle ja poisti riehujan Pertunpellontiellä sijaitsevasta ravintolasta. Naista epäillään pahoinpitelystä ja vahingonteosta
torjunnat, pohtia kuka mahdollisesti on ne laittanut, ja miksi. Ai, multa on sitten jäänyt asia ihan retuperälle. JOku niitä on mullekin laittanut, mutta mä käy miettimään että kuka.
Olen mä laittanut torjunnan muutamalle miehelle. Yleensä syynä on se, että ovat naimisissa, etsivät piristystä tai lämmikettä viileään aviosuhteeseensa. Toinen syy, miksi saatan laittaa torjunnan, on se, että on voitu yrittää vaihtaa muutama viesti, mutta mies mun mielestä on alkanut osoittaa törkeydenoireita. Esimerkiksi, jos mä olen ilmoittanut etten halua mitään irtoseksiä pikapanoina syrjätiellä autontakapenkillä, ja mies edelleen sellaista tarjoaa, ainut ja hyvä keino on torjua.
Se, millä syin joku mun torjuu on torjujan asia, eikä se selviä eikä valkene, vaikka kuinka miettisin ja kipuilisin asiaa.
Itse torjun maksullisten naisten yhteydenotot. Nuo "tosi"-naiset. Jotain se kertoo heti kättelyssä ihmisestä jos hän haluaa maksaa siitä mistä ei tarvi... Sähköpostiinhan ja puhelimeen se viesteily siirtyy kuitenkin melkein heti eikä tarvi jäädä roikkumaan "valot päällä". Kertoen että harrastaa sitä ja sitä sitä profiilissaan... Todellisuudessa aika näyttää kuluvan treffipalstoilla roikkumisessa minkä voi itse kukin todeta kirjautumistietojen näkyessä julkisesti.
myös miehet, joilla lukee lempiasioissa seksi. Vaikka se olisi muiden lempiasioiden seassa, en silti halua tutustua sellaseen ihmiseen, joka on valmis kertomaan vieraille noin intiimeistä asioista. Mun mielestä seksi kuuluu luonnollisena seurauksena parisuhteesta ja rakastumisesta. Miksi sitä mainostaa erikseen.
Juu. Eli sinunkaltaisesi on syytä laittaa kieltoon (niinkuin teenkin). Koko tekstisi pyörii yhden ja saman asian ympärillä. Siitä puhe mistä puute. Lisäksi olet tylsä. Kerrot asioita jotka normaali-ihmisille on itsestäänselvyyksiä.
..vaikkei se nyt sinällään haittaakaan, mutta ihmettelin asiaa myös kun samana päivänä kun tein profiilin, enkä ollut ehtinyt edes käydä kenenkään sivuilla, niin samassa näytti että olin saanut kolme torjuntaa? ja siinäpä se on sitten pysynytkin (tosin käyttöä vasta pari viikkoa). weird.
ja samalla kysyn teiltä että onko se katsojien määrä jotenkin per päivä? ainakin vaikuttaa olevan, kun vaihtelee miten sattuu.
joka kertoo... tutkaile itse sitä profiilia, mie piilotin omani kun kohalle sattu sellanen heppu jonka kanssa vois kattella tarkemmin mitä tullee
"Onnistuneen" treffisivustojen päivityksen seurauksena onnittelen vielä tällä hetkellä profiilia siellä pitäviä. Olette nyt virallisesti vapaan mielipiteen riistaa, teidät saa torjua ja pisteyttää kuin karjamarkkinoilla kantturoita tai sonneja.
Mitähän ne seuraavaksi keksii? Sen sijaan että profiilit pisteytettäisiin, voitaisiin kysellä lisäksi vaikka pisteet naamakertoimelle, tissien koolle ja perseelle erikseen. Sitten voitaisiin pisteyttää myös sosiaalisen ja taloudellisen statuksen mukaan.
Vapaasanaosiossa voisi käyttäjät käydä vielä suullisesti arvostelemassa kokemuksensa profiilin pitäjästä vaikka treffien perusteella tyyliin "kauhea lehmä oli, älkää vaivautuko" tai "hän vaikutti perverssiltä, varoitus kaikille naisille!"
Siinähän sitä olisi, saataisiin kerralla ihmisen markkina-arvo selville, ilman turhaa tutustumista.
Enpä voisi asiaa paremmin sanoa. Hyvä!
Jep jep
Ja sitten ihminen saisi vielä aluksi itse pisteyttää itsensä ja muut voisivat vielä kommentoida miten hyvin ennakkoarvio piti paikkansa.
Miksi hukkaamaan aikaa? Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, deitti-palstoillakin. Mutta muistetaan, että profiilin arvostelijat saisivat antaa sananvapauden nimissä arvionsa anonyymisti.
Kannatan todella ehdotustasi.
Tissien kokooon olisi hyvä myös saada kohta A) kuppikoko B) kuppikoko sellaisinaan ilman vaahtomuovitäytteitä.
Ja kalun koollakin on väliä, eli pituus ja paksuus kanssa mukaan. Jos ei halua tarkkaa mittaa antaa niin voi ruksia vaihtoehdot 1) kyrpä 2) keskikokoa 3) muumikikkeli
olla vielä kohta, jossa naiset voisivat pisteyttää miehen seksitaidot!
a) mahtava
b) keskinkertainen
c) surkea
Mulla kanssa torjuntoja, ilman että olen juurikaan edes kommunikoinut kenenkään kanssa. Voihan niitä toki laittaa jos vaikka pärstäkerroin ei miellytä. Ei ne mua häiritse, mutta ihmetyttää kyllä.
Ensin oli torjuntoja 11 kpl...
Mut kuvan laiton jälkeen määrä väheni niin, että nyt on 8 torjuntaa...
ja torjunnat tulevat tämänsuuntaisista viestinvaihdoista... =
mitä kuuluu? tuutkö tänne.
(tämä viesti siis noin 500kilometrin takaa)
vastaukseni= no en nyt tule tällä kertaa.
kysyjä= miksi
vastaukseni= olet kaukaa, enkä tunne sinua ja profiilissasi luki ainoastaan moi. Eikä tapoihini kuulu lähteä ties minne ties kenen kans tekemään ties mitä.
kysyjä= olet saatanan ylpee ämmä
vastaukseni= :)
(jota en siis saanut lähetettyä, kun olin torjuttu)
Että tällaista älykästä viestinvaihtoa harrastan suomi treffeissä... ihmettelen itseänikin... ;)