Tylsä nainen??
Olen tylsä nainen. Ja nuorikin vielä. Näin ainakin itseni näen jo 24-vuotiaana. Mieheni on vallaton, vastuuton ja ikuisesti nuori. Minä taisin syntyäkin keski-ikäisenä..
Joskus kun meillä tulee riitaa tai muuten menee heikommin, niin kuvittelen mielessäni millaisen miehen haluaisin, jos saisin itse koota sellaisen osasista. Ja aina tulen siihen johtopäätökseen, että olen hemmetin vanha (ei epäkunnioituksella vanhempia ihmisiä kohtaan, ymmärrätte mitä tarkoitan) ja tylsä. Ainakin näin olen itseni mieheni rinnalla nähnyt. Tosin hänelle elämä onkin ikuista haaveilua eikä hän koskaan suunnittele mitään eikä kanna huolta huomisesta.
Mietin siis usein, viihtyisinkö täydellisesti tai ainakin paremmin miehen kanssa, joka olisi seuraavanlainen:
- käy säännöllisessä päivätyössä
- osallistuu laskuihin tasapuolisesti
- antaa miehisen mallin, auttaa jos tarvitaan, mutta antaa minun huolehtia kotiaskareista
- ei käy ravintoloissa enempää kuin korkeintaan kerran kuussa
- pitää klassisen naisellisista naisista, jotka käyttävät hametta, huolehtivat ulkonäöstään, eivät ota lävistyksiä tai tatuointeja eivätkä pyri olemaan maskuliinisempia kuin oma miehensä
- viettäisi säännöllistä elämää, mutta ei olisi liian kurinalainen
(säännöllisellä tarkoitan riittävää yölepoa, tiettyjä rutiineja)
- nauttisi seksistä puolisonsa kanssa ilman häveliäisyyttä keskenänsä, mutta ei vaatisi samaan sänkyyn muita naisia (miehelläni on fantasia kahdesta naisesta ja hän syyllistää minua siitä päivittäin)
- antaa minun olla juuri niin halukas sängyssä kuin olen (mieheni joskus nöyryyttää minua, jos haluan mielestänsä liikaa, ja haluaisin anaalia enemmän)
- kunnioittaa kotirauhaa eikä tuo tuttujansa kylään ellei siitä ole aiemmin ilmoitettu puolisolle
- ei kutsu minua arveluttavilla nimillä vieraiden kuullen (mieheni sanoo lehmäksi joskus leikillään, mutta se loukkaa)
- ei halua juurikaan tutustua ystäviini vaan antaa minun pitää ne itselläni (onneksi miestäni eivät ystäväni kiinnosta)
- ymmärtää menneen ja nykyisen eron (nuoruutta ei saa takaisin mutta vanhuutta on turha pelätä)
- on perinteisen vahva persoona, antaa ja ottaa omaa aikaa harrastuksiin ja sivistää itseään
- näyttää tunteensa ja puhuu huolistaan, jos vaikka osaisin auttaa
- ei vähättele työsaavutuksiani ja puolestaan kertoo minulle kuulumisiaan vaikka eläisimmekin saman katon alla
- osaa käyttää rahaa järkevästi, mutta ei pihistele ellei tarvetta
- osaa rauhoittua eikä pelkää hiljaisuutta
Kauheasti asiaa.. Mutta tälläinen minä olen osittain itsekin. Pohjimmiltani vakava, rauhallinen, utelias oppimaan uutta. Pinnallisempi puoli minussa on hervoton humoristi (olen melko hyvä tilannekoomikko ja "sutkauttelija") ja sosiaalinen viihdyttäjä. Mitä mieltä olette, kuulostanko jokaisen miehen kauhuvaimolta? Huomaatteko muuten.. missään vaiheessa ei ollut puhetta perheestä. Sitä minä en halua perustaa, sillä minun pitäisi voida luottaa toiseen täysin enkä usko, että nykymaailmassa kohtaisin sellaista henkilöä, jonka asettaisin osaksi vastuuseen muista ihmisistä.
Rakastan omaa miestäni todella paljon, mutta joskus tuntuu, että hän on aivan väärä minulle. Emme kuitenkaan osaa olla erossa toisistamme, joten ehkä olen itse väärässä? Mielestäni olemme hyvin erilaisia, ja tunnen olevani monta kertaa aikuisempi kuin minua vanhempi mieheni. Kuulisin mielelläni kommenttejanne, sillä olen alkanut pelkäämään, että mieheni, niin rakastava kuin onkin, saa jonain päivänä tarpeekseen minusta, sillä en elä hänen laillaan lähestulkoon jokaista päivää kuin se olisi viimeiseni.
Olen tylsä nainen. Ja nuorikin vielä. Näin ainakin itseni näen jo 24-vuotiaana. Mieheni on vallaton, vastuuton ja ikuisesti nuori. Minä taisin syntyäkin keski-ikäisenä..
Joskus kun meillä tulee riitaa tai muuten menee heikommin, niin kuvittelen mielessäni millaisen miehen haluaisin, jos saisin itse koota sellaisen osasista. Ja aina tulen siihen johtopäätökseen, että olen hemmetin vanha (ei epäkunnioituksella vanhempia ihmisiä kohtaan, ymmärrätte mitä tarkoitan) ja tylsä. Ainakin näin olen itseni mieheni rinnalla nähnyt. Tosin hänelle elämä onkin ikuista haaveilua eikä hän koskaan suunnittele mitään eikä kanna huolta huomisesta.
Mietin siis usein, viihtyisinkö täydellisesti tai ainakin paremmin miehen kanssa, joka olisi seuraavanlainen:
- käy säännöllisessä päivätyössä
- osallistuu laskuihin tasapuolisesti
- antaa miehisen mallin, auttaa jos tarvitaan, mutta antaa minun huolehtia kotiaskareista
- ei käy ravintoloissa enempää kuin korkeintaan kerran kuussa
- pitää klassisen naisellisista naisista, jotka käyttävät hametta, huolehtivat ulkonäöstään, eivät ota lävistyksiä tai tatuointeja eivätkä pyri olemaan maskuliinisempia kuin oma miehensä
- viettäisi säännöllistä elämää, mutta ei olisi liian kurinalainen
(säännöllisellä tarkoitan riittävää yölepoa, tiettyjä rutiineja)
- nauttisi seksistä puolisonsa kanssa ilman häveliäisyyttä keskenänsä, mutta ei vaatisi samaan sänkyyn muita naisia (miehelläni on fantasia kahdesta naisesta ja hän syyllistää minua siitä päivittäin)
- antaa minun olla juuri niin halukas sängyssä kuin olen (mieheni joskus nöyryyttää minua, jos haluan mielestänsä liikaa, ja haluaisin anaalia enemmän)
- kunnioittaa kotirauhaa eikä tuo tuttujansa kylään ellei siitä ole aiemmin ilmoitettu puolisolle
- ei kutsu minua arveluttavilla nimillä vieraiden kuullen (mieheni sanoo lehmäksi joskus leikillään, mutta se loukkaa)
- ei halua juurikaan tutustua ystäviini vaan antaa minun pitää ne itselläni (onneksi miestäni eivät ystäväni kiinnosta)
- ymmärtää menneen ja nykyisen eron (nuoruutta ei saa takaisin mutta vanhuutta on turha pelätä)
- on perinteisen vahva persoona, antaa ja ottaa omaa aikaa harrastuksiin ja sivistää itseään
- näyttää tunteensa ja puhuu huolistaan, jos vaikka osaisin auttaa
- ei vähättele työsaavutuksiani ja puolestaan kertoo minulle kuulumisiaan vaikka eläisimmekin saman katon alla
- osaa käyttää rahaa järkevästi, mutta ei pihistele ellei tarvetta
- osaa rauhoittua eikä pelkää hiljaisuutta
Kauheasti asiaa.. Mutta tälläinen minä olen osittain itsekin. Pohjimmiltani vakava, rauhallinen, utelias oppimaan uutta. Pinnallisempi puoli minussa on hervoton humoristi (olen melko hyvä tilannekoomikko ja "sutkauttelija") ja sosiaalinen viihdyttäjä. Mitä mieltä olette, kuulostanko jokaisen miehen kauhuvaimolta? Huomaatteko muuten.. missään vaiheessa ei ollut puhetta perheestä. Sitä minä en halua perustaa, sillä minun pitäisi voida luottaa toiseen täysin enkä usko, että nykymaailmassa kohtaisin sellaista henkilöä, jonka asettaisin osaksi vastuuseen muista ihmisistä.
Rakastan omaa miestäni todella paljon, mutta joskus tuntuu, että hän on aivan väärä minulle. Emme kuitenkaan osaa olla erossa toisistamme, joten ehkä olen itse väärässä? Mielestäni olemme hyvin erilaisia, ja tunnen olevani monta kertaa aikuisempi kuin minua vanhempi mieheni. Kuulisin mielelläni kommenttejanne, sillä olen alkanut pelkäämään, että mieheni, niin rakastava kuin onkin, saa jonain päivänä tarpeekseen minusta, sillä en elä hänen laillaan lähestulkoon jokaista päivää kuin se olisi viimeiseni.
Vastaukset 15
Vanhimmat
et ole outo. ainakaa minun mielestäni. just tollanen on unelmamies. ja jos vielä anoppi asuisi pohjoisnavalla, olisi suhde täydellinen =)
Niinpä...kaikki me olemme erilaisia. Esitit tuossa melkoisen listan vaatimuksia, joita kumppanin pitäisi täyttää. Suurin osa niistä on itsestään selviä minullekin. Parisutheessa pitää kunnioittaa toista (eikä esim kutsua lehmäksi) ja molempien tulisi kantaa sitä kuuluisaa vastuuta(muutenkin kuin laskujen maksussa) mutta kaipa kummallekin voisi silti jäädä tilaa toteuttaa itseään?
Paria kohtaa listassasi kuitenkin ihmettelen:
"ei käy ravintoloissa enempää kuin kerran kuussa"
-mitä tuo nyt tarkoittaa?? Itse olen parisuhteessa ja tapaan ystäviäni lasin ääressä varmasti 3-4 kertaa kuukaudessa. Tällä en toki tarkoita, että minulla "iso pyörä pyörähtäisi" ja ravintolareissuni kestäisi koko viikonloppua. Näkisin, että kolme tuoppia jalkapalloa katsellen lauantai-iltapäivänä ei tarkoita minun laiminlyövän puolisoani. Kyllä hänkin hoitaa omia sosiaalisia suhteitaan omalla tavallaan!
Entä sitten tuo "ei juuri halua tutustua ystäviini vaan antaa minun pitää heidät itsellään"? Se ei minulle täysin auennut. Molemmilla on toki omat ystävänsä, joita tavataan erikseen mutta ei parisuhteessa voi täysin itsekäästikään toimia. Jos sinut siis kutsutaan esim ystäväsi tupaantuliaisiin niin miestäsikö ei tällöin "ole olemassa" ja kutsu koskee vain sinua...hmmm, erikoista
Muuten kirjoituksessasi oli kyllä paljon asiaa. Kyllä kahden ihmisen tulisi jollain tavalla jakaa samankaltaiset arvot ja olla valmis kompromisseihin, jotta suhteella olisi onnistumisen edellytykset. Sanoit, että rakastat miestä todella paljon. Mitä se rakkaus sinulle sitten on? Miehet tunnetusti ovat marsista ja naiset venuksesta mutta kertomasi perusteella olette aivan eri galakseista :-)
Sillä ravintolakäyttäytymisellä tarkoitin sitä, että koska meillä on niin vähän rahaa, niin ei sitä saisi mennä juomaan kurkusta alas. Mieheni tietää sen, muttei suostu myöntämään, että hänen pitäisi osallistua taloudenhoitoon siinä missä minunkin. Kotoani sain sellaisen kasvatuksen, että raha-asioissa on oltava jämpti ja molempien osallistuttava. Mieheni kun tuhlaa heti kaiken mitä saa käsiinsä. Hän ei juo tietenkään kaikkea, mutta käyttää sen elektroniikkaan, kaupungilla ajelemiseen.. Muttei ole koko suhteen aikana maksanut kertaakaan yhteisen asuntomme vuokraa, ei osaakaan siitä eikä myöskään yhtään muutakaan laskua.
Ja se ystäväasia.. Tarkoitin sillä sitä, että kun monesti näkee naisia, joille kaverin mies on haaste eikä sormuskaan ole este, niin en soisi mieheni käyvän kovin läheiseksi heidän kanssaan, vaikka pettämistä vihaakin. Hän ei ole yhtään hassummannäköinen, ja saisi varmaan kenet tahansa. Eikä hän jaksa kuunnella naisten puhetta yhtään. Hän ei vain viihdy ystävieni seurassa ja olen kiitollinen siitä, onpahan jotain omaa. Hieman pitäisi olla yksityisyyttäkin, eikä kaikkea tuoda ystäville julki..
Rahasyistä en haluaisi mieheni enää juovan niin paljoa, sillä hän ei osaa kieltäytyä baarikutsusta vaikka aamulla olisi menoja. Ja toisekseen, se seura, missä hän baareissa käy, on keskenkasvuista nuorempaa porukkaa, jonka pääasiallinen tavoite on vetää rankat kännit ja repostella sitten seuraavana päivänä, kuinka sitä oltiinkin kännissä. Mitään erityisen ikävää ei ole vielä tapahtunut humalassa, mutta tuolla luonteella ja elämäntyylillä sekin on vain ajan kysymys. Juo sinä vain jos siihen on varaa, eivätkä nuo mitään vaatimuksia olleet, kunhan vain esitin muutamia seikkoja. Taidat sinäkin pitää minua tylsänä:)
En pidä sinua lainkaan tylsänä - ainakaan näiden viestien perusteella :-) Toivoisin omalle vaimollenikin joitakin niitä ominaisuuksia ja mieltymyksiä, joita itselläsi kuvailit olevan :-)...päinvastoin, kuullostat tosi mielenkiintoiselta ja jännittävältä ihmiseltä. Miehesi laittaisin sinne tylsä -kategoriaan
Kiitos palautteestasi. Lisäisin vielä piirteisiini sen, että olen oppinut miehen ja naisen eroja (en oikein usko täydelliseen tasa-arvoon) ja sen, että olen mielissäni hyvinkin pienistä asioista. Taannoin mieheni oli onnistunut ensimmäistä kertaa suhteemme aikana säästämään 100 euroa pakolliseen menoonsa ja olin siitä erittäin ylpeä, kehuin miestäni siitä, että hän oli onnistunut säästämään sen rahan näinkin pienistä tuloista (enkä siis kommentoinut että noin suurista menoista). Yritän nyt itse säästää miehelleni joululahjaksi erästä tarpeellista tavaraa varten, mutta näyttää siltä, että minun on pakko pitää se täysin salassa, muuten hän saisi minut kuitenkin taivuteltua antamaan rahat hänelle, jotta hän saisi ostaa taas jonkin vähemmän tärkeän vempeleen.
En yleensä havittelekaan mitään mahdotonta, vaan loppujen lopuksi minulle on tärkeintä, että onnistun edes jotenkin vaimona olemisessa miehelle, joka vaatii paljon. Siihen kolmanteen pyörään sängyssämme palatakseni.. Olemme kokeilleet mieheni toiveesta sitä toisen miehen kanssa, paitsi että hän ei tietenkään ollut sen miehen kanssa:) Se jo sinänsä oli minulle raskasta, sillä siitä mieheni sai valtavan pitkällisen mustasukkaisuuspuuskan, joka ei vielä tähänkään päivään mennessä ole laantunut. Kun muistutin häntä siitä, että se oli hänen oma ideansa, hän kielsi kaiken. Syy, miksen halua suostua kolmanteen osapuoleen, on yksinkertainen: mieheni on ainoa, jota olen rakastanut ja pelkään, että se ei jää yhteen kertaan. Mieheni onkin puhunut siitä, miten etsisimme naisen, jonka kanssa voisimme rakastella kerran kuussa kolmistaan. Hän on sen verran impulsiivinen ihminen, että vaikkei hän minua saattaisikaan pettää, niin hän voisi käsittää asian niin, että hän voisi olla tämän naisen kanssa "luvallisesti", koska hän olisi ollut jo mieheni kanssa ryhmätilanteessa. Ikinä hän ei muuten ole paljoa moittinut seksiämme, mutta tästä hän aina mutisee kun rakastelemme ja kertoilee, miten se tapahtuisi. Voit kuvitella, että siinä vaiheessa suoritan aktimme melko lailla surullisena ja itku silmässä (häneltä salaa). Jotenkin koen sen niin suurena uhkana, varsinkin, kun mieheni hokee koko ajan, miten hän potkaisisi minut pellolle, jos pettäisin ja sitten haaveilee tälläisestä.
Sitä luulisi, että kun pyrkii miellyttämään toista sängyssä, niin toinen olisi edes tyytyväinen. Mutta kaipa nälkä kasvaa syödessä. Naisten välisestä seksistä minulla on kyllä kokemusta, mutta en ikinä voisi kuvitella mieheni tekevän samoja asioita toiselle naiselle, kuin mitä hän tekee minulle.. Tekeekö se minusta sitten surkean ja tylsän, en tiedä, mutta elämäni rakkaus näyttää ajattelevan niin.
tarkalleen ottaen teet tuolla juopolla, joka elää kustannuksellasi?
Hän on ensimmäinen ja ainoa mies jota olen rakastanut. Hän osaa olla joskus oikein ihana. Lisäksi hän on fyysisestikin juuri haavemieheni. Mutta varmaan tärkeimmät syyt ovat 1) hän osaa olla hellä ja näyttää tunteensa ja 2)olemme olleet yhdessä viisi vuotta ja tuntuu, etten osaa luopua hänestä. Hän tuntee kuulemma samoin. Yritimme eroakin yhdessä vaiheessa mutta palasimme kuin magneetin vetäminä yhteen. En osaa selittää kummoisemmin. Kuiskaten myönnän myös, että kuolisin surusta ja vihasta jos näkisin hänet eron jälkeen toisen kanssa. Ja haluan tietyllä tapaa pitää hänestä huolta, vaikka sapettaakin, että hän ei tunne samoin vaan ajattelee usein aina ensin omaa hyväänsä.
Ehdottaisin että muuttaisitte vähäksi aikaa erillenne,kumpikin hoitaa omaa taloutta. Miehesikin olisi pakko opetella elämään itsenäisesti,rahankäyttö yms. Etkä tosiaan anna sille rahaa jos tulee ruinaamaan. Sä itse olet tilanteen päästänyt tuollaiseksi,se vie sua miten haluaa. Haluatko jatkaa noin? Mieti....
Jaksamisia!
Me ihmiset ollaan toki erilaisia kaikki, mutta ainaki yksi asia meitä yhdistää. Kukaan ei pitemmän päälle tee vapaaehtoisesti itselleen vastenmielisiä asioita pelkästään toisen huvitukseksi. Tekstistäsi tulee todellakin mielikuva että miehesi ei kunnioita sinua ihmisenä ja naisena, vaan näkee sinut, ainakin osittain, välineenä saavuttaa ja tehdä kaikkea kivaa. Näin miehenä sanoisin että hän käyttäytyy törkeästi vaatien alituisesti sinua suostumaan sellaiseen mitä et oikeasti halua. Erityisen seksi on normaalille ihmiselle intiimiä ja herkkää aluetta ja toimii parhaimmillaan molemminpuolisessa luottamuksessa ja yhteisymmärryksessä.
Sinun täytyy vain pohtia ja arvioida mitä tulevaisuuden vaihtoehtojen varrella on sinulle tarjottavana ja tehdä ratkaisusi sen mukaan. Mielestäni mikään rakkaus ei kuittaa henkisen hyvinvoinnin menetystä, sillä juuri yhteistä hyvinvointiahan parisuhteella tavallisesti tavoitellaan.
Jos haluat hänestä Miehen, lakkaa olemasta hänen äitinsä!!!
Ota itse välillä rennosti. Luotatko mieheen ja annatko hänen koskaan kantaa vastuuta?
onhan siinä listaa.kokemuksesta tulee mieleen että josko alkaa rakkaus rakoilla ja mietit että haluatko olla tämän miehen kanssa loppuelämäsi.toista ihmistä on vaikea muuttaa eikä pidäkkään ja jos toinen ei itse huomaa huomauttamatta että on välinpitämätön niin jossain mättää.kyllä monesti on niin että jos toisen ottaa itsestään selvyytenä on peli jo menetetty ja silloin pitää ottaa aikalisä ja tarkastella asoita etäältä.miehesi on ehkä sortunut siihen.rakastunut ihminen ei huomaa toisen "vikoja" ja sillon kun arki kohtaa,mitataan todelliset kyvyt,tunteet ja oma rehellisyys itseään kohtaan.tsemppiä elämääsi.ei ihmisiä ole välttämättä tarkoitettu elämään yhden ja saman ihmisen kanssa koko loppuelämääsi.
Miehesi ei kunnioita sinua, ja sinä nielet sen liian helposti. Jos, siis painotan sanaa JOS haluat jatkaa miehesi kanssa, älä alistu, vaan näytä miehelle missä kaappi seisoo. Käytä hametta, vaadi enemmän, kerro että sinullakin on oikeuksia.
Miehesi on: patalaiska, ja röyhkeä perässähiihtäjä, varmaan ruinaa sinulta viimeisetkin pennit kaljaan. Haukkuu ja nimittelee (joka olisi minulle jo viimeinen pisara) vielä!
Itse lähtisin nopeasti karkuun, sinuna olisin lähtenyt jo aikaisemmin. Vie kaikki mahdollinen itsellesi, ota tavarat ja jätä mies tyhjän päälle, sen hän on ansainnut, ja sinä ansaitset parempaa!
Ero ei varmasti ole helppo, mutta jonain päivänä vielä onnittelet itseäsi kun kaikki tämä on ohi. Haistatathan hänelle puolestani?
Hyvää jatkoa :)
käykö kateeksi,minulla on jo tuollainen mies ;)
Kylläpä vaan tälläiselle suht kuvauksesi kaltaiselle tylsälle 25-v miehelle enemmän kuin kelpaisi rakastavan hellyydenkipeä, kiltiksikin luonnehdittu, uskollinen ja savuttamatta ei-niin-menevä tasavertainen kumppani. Hänellä olisi mielessään vain 2 hengen 'perhe' ja huomaisi arvomaailmansa olevan muuten konservatiivisen yhteneväinen kanssani.
Älyä hänellä olisi keskustella kaikista maailman tylsistä asioista omine perusteltuine mielipiteineen sekä itsetuntoa osata olla myös väärässä. Hänen huumorintajunsa olisi rönsyilevä, kekseliäs ja ennenkaikkea itseironian kestävä.
Vielä kun tämä tyttö olisi valmis ottamaan repun selkään turhia valittamatta ja seuraamaan minua urhean sinnikkäästi Lapin kairaan, niin olisin täydellisesti myyty. Myönnetään että jos mökille kehtaa lähteä, niin sekin riittää, minä kun en paljoa vaadi.=)
Vaan luulenpa että että saan etsiä tovin jos toisen, haksahtaa jälleen polttaen siipeni tulessa silti kaivaten sitä mikä on sisältä puuttuu.
Etpä ainakaan tylsältä kuulosta - äijäsi taitaa vaan olla pässi. Itsetunto on sen verran hyvä että voisinpa sanoa kyllä melkein kaikkiin kohtiisi.
Vaan en ole vapaana!