Mukin mysteeri

Vein pari viikkoa sitten ukkoni luokse kipolla ruokaa, muistin eilen että tämän kipon voisi varmaan viedä takaisin kotiakin ja menin sen ottamaan ukkoni kaapista. Kipponi sisälle oli laitettu muki, jota en ollut nähnyt koskaan. Kysyin ukoltani mikä tää muki on ja hän sanoi, että se on mun. Sanoin ettei kyllä ole, etten ole koskaan tällaista nähnytkään.

Hän ei itsekään myöntänyt, että muki olisi hänen.

Mitä meinaatte, mikä tuo muki on miehiään? Mistä se on ilmestynyt asuntoon, jossa ei ole kuulemma kukaan käynyt mun jälkeen tuolloin viime kerrasta, mutta jonne tuo muki oli mysteerisesti kuitenkin ilmaantunut parin viikon sisällä - vaikka tuon ei pitäisi olla mitenkään mahdollista?

Kuka valehtelee ja miksi?

Sen tiedän, että tuo muki ei ole mun, ei mun toisessa kaupungissa asuvien vanhempien, mun sisaruksien, eikä yhdenkään kaverini. Ja ukkoni väitti, ettei muki ole hänenkään ja ettei hänen asunnossa ole kukaan muu kuin minä käynnyt.
3109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kummitus, naapurin nainen tai kaveri... kai kupissa on jonkun sylkeä mutta kenen, huulipunaa ei kuitenkaan?

En usko että asiassa on mitään niin kamalaa että sen vuokasi yöunet menettää. :) Varmaan harmiton juttu! Jos mies ei kehtaa tunnustaa että syöttää kaverillensa ruokasi koska se on niin pahaa tai samaa...anteeksi kun sanon mutta koskaan ei tiedä pitääkö joku ruoasta.

Jos se on jokin nainen niin ei kannata heti ehkä pahinta ajatella, muutenkin on kavereina joillakin naisia. Tai sitten se vaan on mysteerimuki, jokin unissakävelyn tulos tms.

Äänestä
  • Entä miehen vanhemmat? Sisarus? Kenellä avaimia? Onko miehellä lapsia? Kuinka usein tapaatte? Onko hän yksin sen ajan? Naapurit?

    Äänestä

  • nainen- kirjoitti:

    Entä miehen vanhemmat? Sisarus? Kenellä avaimia? Onko miehellä lapsia? Kuinka usein tapaatte? Onko hän yksin sen ajan? Naapurit?

    Mieheni asunnossa ei käy juuri koskaan ketään, hän ei ole kovin sosiaalinen. Ja nyt hän väitti, ettei asunnossani ole ketään käynyt ja että tuo muki on mun viimekertaisen visiitin jälkeen sinne ilmaantunut. Enkä ymmärrä miksi joku toisi muovimukia - ei mitään kertakäyttöistä siis - mukanaan jos on vain pyörähtämässä. Kun onhan porukoilla kotona aina laseja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmettelijanakin kirjoitti:

Vein pari viikkoa sitten ukkoni luokse kipolla ruokaa, muistin eilen että tämän kipon voisi varmaan viedä takaisin kotiakin ja menin sen ottamaan ukkoni kaapista. Kipponi sisälle oli laitettu muki, jota en ollut nähnyt koskaan. Kysyin ukoltani mikä tää muki on ja hän sanoi, että se on mun. Sanoin ettei kyllä ole, etten ole koskaan tällaista nähnytkään.

Hän ei itsekään myöntänyt, että muki olisi hänen.

Mitä meinaatte, mikä tuo muki on miehiään? Mistä se on ilmestynyt asuntoon, jossa ei ole kuulemma kukaan käynyt mun jälkeen tuolloin viime kerrasta, mutta jonne tuo muki oli mysteerisesti kuitenkin ilmaantunut parin viikon sisällä - vaikka tuon ei pitäisi olla mitenkään mahdollista?

Kuka valehtelee ja miksi?

Sen tiedän, että tuo muki ei ole mun, ei mun toisessa kaupungissa asuvien vanhempien, mun sisaruksien, eikä yhdenkään kaverini. Ja ukkoni väitti, ettei muki ole hänenkään ja ettei hänen asunnossa ole kukaan muu kuin minä käynnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu