Eräs hieman vanhempi mies sanoi minulle kerran junassa jutellessamme yhden lauseen, joka on jäänyt vähän sillai kummittelemaan mieleeni.
"kun on vähän lahjoja - sitä joutuu silloin tekemään raskasta työtä"
Oletko samaa mieltä?!
"kun on vähän lahjoja - sitä joutuu silloin tekemään raskasta työtä"
Oletko samaa mieltä?!
Vastaukset 4
Vanhimmat
samaa mieltä tai sitten pitää olla paljon tuuria.
Sitten on vielä se kusettajan mahdollisuus, mutta rehellisestä työstä ilmeisesti puhuttiin (?)
Onhan se totta. Mutta uskon että jokaisella on joku missä on hyvä, tai tulee olemaan, kun harjoittelee. Jokaisella on siis lahjansa. Usein tukija tai tuki olisi tarpeellinen jos ei löydä
En allekirjoita tätä väitettä. Musiikkia opiskeleva sukulainen sanoi, että joillakin urheilijoilla on sellainen käsitys, että urheilijat tekevät kovaa työtä siinä missä muusikot pärjäävät pelkällä lahjakkuudella. Tosiasiassa muusikon on harjoiteltava soittamista useampi tunti päivässä (ja varottava jännetupen tulehdusta tai muita rasitusvammoja).
Itse kuulin nuorempana viisaana pidetyn miehen suusta, että "jos ei ole älyä, niin ei muuta kuin lapionvarteen vaan." Monien kohdalla se varmaankin toteutuu ja sitä kautta siitä tulee kierre. Jos on viettänyt päivänsä lapion varressa, voi olla ettei sitten enää jaksa lähteä muuttamaan tilannetta. Pitää itse yrittää ottaa ne ohjat ja aktiivisesti pyrkiä muihin tehtäviin. Eväitä voi olla liian vähän. Tarvitaan myös uskoa itseensä, tukea ja kannustusta jne. Heikompilahjaisille on voinut jäädä kouluajoilta sellainen ajatus, ettei heistä ole mihinkään, vaikkakin omia vahvuuksia ei vaan ole vielä tajuttu hyödyntää.