Pitkä juttu kertoa, mutta isä hylkäsi vaimonsa ja lapsensa toisen naisen takia. Todella paljon sain kärsiä jo salasuhteen aikana, kun sitä koskaan ei myönnetty eikä kielletty. Selville sain kuitenkin ja narahtivat sitten ja mies valitsi sen toisen naisen.
Isot lapseni eivät tätä toista naista halua nähdä eikä olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Vihani tätä naista kohtaan käy välillä suureksi. Yritin ennen eroa jutella hänen kanssaan, mutta ylimielisenä hän ei halunnut jutella kanssani mistään. Hän ei vastannut viesteihini eikä puheluihin eikä kuulemma ollut suostuvainen juttelemaankaan.
En tässä viitsi kertoa, mitä kaikkea olen joutunut hänen takiaan kestämään ja se ei ole pientä. Nyt vaan vihaan häntä välillä niin paljon, sillä hän oli suhteessa varattuun perheenisään tieten tahtoen ja sai eromme aikaan, joskaan ei yksin, sillä tarvittiin siihen mieskin, mutta olisi fiksuna ihmisenä voinut poistua kuvioista, kun tiesi seonneensa perheelliseen mieheen.
Ok, katkerakin olen ja tiedän, että vihaa ei voiteta vihaamalla, mutta en vaan voi tälle vihalleni mitään. Pelkään tilannetta, jossa hän tulisi kadulla minua vastaan; pystyisinkö hillitsemään itseäni vai kävisinkö kiinni ?
Kertokaapa keinoja, joilla olette selvinneet tämäntyyppisestä tilanteesta. Olen käynyt perheterapeutilla ja jutellut asiasta ystävieni kanssa ja välillä olenkin ok, kunnes taas jokin juttu saa vihani pintaan.
Tämä nainen estelee isää tapaamasta lapsiaan, koska sinkku on ja sehän on piikki minun lihassani ja se vaan lisää katkeruutta sekä vihaa.
Kait aika sitten parantaa haavat ja elämä jatkuu ja katkeruus häviää, mutta ...
Isot lapseni eivät tätä toista naista halua nähdä eikä olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
Vihani tätä naista kohtaan käy välillä suureksi. Yritin ennen eroa jutella hänen kanssaan, mutta ylimielisenä hän ei halunnut jutella kanssani mistään. Hän ei vastannut viesteihini eikä puheluihin eikä kuulemma ollut suostuvainen juttelemaankaan.
En tässä viitsi kertoa, mitä kaikkea olen joutunut hänen takiaan kestämään ja se ei ole pientä. Nyt vaan vihaan häntä välillä niin paljon, sillä hän oli suhteessa varattuun perheenisään tieten tahtoen ja sai eromme aikaan, joskaan ei yksin, sillä tarvittiin siihen mieskin, mutta olisi fiksuna ihmisenä voinut poistua kuvioista, kun tiesi seonneensa perheelliseen mieheen.
Ok, katkerakin olen ja tiedän, että vihaa ei voiteta vihaamalla, mutta en vaan voi tälle vihalleni mitään. Pelkään tilannetta, jossa hän tulisi kadulla minua vastaan; pystyisinkö hillitsemään itseäni vai kävisinkö kiinni ?
Kertokaapa keinoja, joilla olette selvinneet tämäntyyppisestä tilanteesta. Olen käynyt perheterapeutilla ja jutellut asiasta ystävieni kanssa ja välillä olenkin ok, kunnes taas jokin juttu saa vihani pintaan.
Tämä nainen estelee isää tapaamasta lapsiaan, koska sinkku on ja sehän on piikki minun lihassani ja se vaan lisää katkeruutta sekä vihaa.
Kait aika sitten parantaa haavat ja elämä jatkuu ja katkeruus häviää, mutta ...
Vastaukset 34
Vanhimmat
perustuu aina pelkoon.
Kun otat selville mitä pelkäät , voit päästä irti vihastasi.
samanlaisen kidutuksen,ja lopulta kun kohtasin ex:n ja hänen "uutensa",oli salaa seurustelleet vuosia.
Niin,oikeastaan vihani hiipui ja tuli säälin tunteita,vaikka ei tarviis sääliä.
Jotenkin tuli mieleen,miten paljon he aiheuttivat tuskaa ,mutta eivät sitä itse varmaan ymmärrä,ehkäpä sitten kun arki tulee heillekkin.
Mutta,kun yhteiseen kotiin tulee vieras nainen ja itse joutuu muuttamaan pois,se on kova paikka,ei niinkää se,että pääsee petturimiehest.
Suuri helpotus oli minulle lopulta,kun pääsin väkivaltaisesta miehestä eroon,mutta kodin menetys sattu paljon.
Kyllä selviät ja aikaa ottaa,mutta lopulta ei vaan jaksa vihata,vaan ymmärtää ,että mies ei ole viaton,vaan on ollut itse mukana tekemässä valintaa,muuttakseen elämää,joskin vähän raukkamaisin keinoin.
Et voi syyttää asiasta toista naista vaan miehesi sen ratkaisun on tehnyt. Eikä kukaan voi tulla väliin, jos suhde on kunnossa. Jos noin ajattelet teet vain itsellesi kiusaa ja tuhlaat omaa energiaasi vihan kautta. Keskity mielummin hyviin asioihin, joita sinulla on ja tulet huomaamaan, että selviät kyllä. Itse olin pitkään katkera miehelleni ja hänen uudelle kumppanilleen, mutta nykyään vain tyytyväinen, että pääsin irti tuosta suhteesta, vaikkakin kurjalla tavalla. Aika parantaa ja selviät kyllä niin kuin me muutkin:)
"isä hylkäsi vaimonsa ja lapsensa" - Miehesi varmaan jätti sinut ei lapsia
"yritin ennen eroa jutella hänen kanssaan, mutta ylimielisenä hän ei halunnut jutella kanssani mistään" - Miksi hänen edes olisi pitänyt puhua kanssasi?
"Tämä nainen estelee miestäni tapaamasta lapsiaan, koska on sinkku" - Sinkku - ei siis omia lapsia, joten ei ymmärrä miksi isä haluaa tavata lapsiaan? Kyllä exäsi varmaan osaa ajatella omilla aivoillaan eikä kukaan voi estää ketään tapaamasta lapsiaan tai muita ihmisiä, joita haluaa.
"Isot lapseni eivät tätä toista halua nähdä eikä olla missään tekemisissä hänen kanssaan" - Onko sinulla jotain tekemistä asian kanssa?
Toinen nainen ei estä miestäsi tapaamasta lapsiasi. Olisikohan ongelma tässä:
"Isot lapseni eivät tätä toista naista halua nähdä eikä olla missään tekemisissä hänen kanssaan."
Jos tarkoitat, että isä on naisen kanssa tuosta huolimatta niin on lasten valinta jolleivät siedä isänsä elämää. Ja miksiköhän eivät siedä? Katsoppa peiliin. Sinä olet lastesi mielet myrkyttänyt.
Kyllä se minuakin jurppasi enemmän ja vähemmän ja jonkin aikaa kun minun (ex) mies muutti uuden naisystävänsä luokse. Melkein tuosta vain ja kirkkaalta taivaalta. Melkein, koska kyllä hän siitä oireili jonkin aikaa, enkä suostunut näkemään suhteessamme niin huonoa että erota olisi pitänyt. Mies kuitenkin piti ja sehän riitti.
Siitä huolimatta pidin tärkeänä ettei lasten ja isän välit katkea ja kärsi. En syytellyt isää ja naista heidän suhteestaan. Lapsille kerrottiin eromme syyksi se, että isän ja äidin välit olivat pitkään olleet huonot. Lapsilla oli muutenkin kestämistä eikä aikuisten välienselvittelyä saa heidän niskaan kaataa. Ja onneksi meidän lapset alkoivat alusta asti käydä isän luona joka toinen viikonloppu, vaikka asunto oli sen naisen. Sitten isä ja se nainen osti isomman yhteisen asunnon, jonka myös lapset ovat kokeneet omaksi toiseksi kodikseen.
Oma vihani ja katkeruuteni loppui aikanaan kun hyväksyin elämän tosiasiat ja opin elämään ilman exääni. Elämä on elämisen arvoista vain, jos ei roiku typerässä katkeruudessa.
Ymmärräthän varmaan että käytöksestäsi kärsivät lapset jo nyt ja tulevat kärsimään lopun elämää. Jos imettelet miksi mies löysi toisen naisen eikä halunnut enää jatkaa sinun kanssa, niin lueppa itse ajatuksella mitä kirjoitit. Haluaisitko itse puolisoksei kaltaisesi ihmisen? LVanhempiaan lapset ei voi valita. Sinun pitäisi olla Aikuinen esimerkki aikuisuudesta, mutta käyttäydyt kuin teinityttö ihastuksen särjettyä sydämesi. Hakeudu terapiaan. Pariterapiasta ei taida olla apua. Keskity miettimään itsekin mikä olisi oikeaa ja järkevää toimintatapaa ja pyrit oimimaan niin. Sinun pitäisi auttaa lapsiasi pitämään yllä suhde lasten isään eikä rikkomaan sitä.
Tälläistä sattuu näemmä joka kylässä, että isä lähtee toisen muijan matkaan ja perhe jää. Usein jopa niinkin, että isän uusi onni estää lasten tapaamiset. Uusi muija voi vaatia miestä olemaan riennoissa mukana ja vähätellä isän sekä lasten tapaamisia, kun kerran sinkku on. Voihan muija olla kateellinen miehelle, kun hän tapaa lapsiaan, koska hänellä ei lapsia ole.
Isot lapset osaavat käyttää jo omaa päätään ja tuskin heitä nyt kukaan manipuloi. Ovathan lapset varmaan saaneet kokea yhtä sun toista kotona, kun isä ja äiti riitelivät, ehkäpä nähneet väkivaltaa, alkoholin liikakäyttöä yms. Lasten päätöstä pitää siis isän ja uuden muijankin kunnioittaa. Kaikkea ei isäkään voi saada ja saihan hän jo haluamansa uuden muijan. Oppirahatkin on joskus maksettava korkojen kanssa.
Toiset isät vaan onnen huumassaan hylkäävät lapsensa. Usein lasten äiti yrittää kaikkensa, että isä tapaisi lapsiaan eikä hän suinkaan kiellä isää tapaamasta lapsiaan ja lapset myös haluaisivat tavata isäänsä, mutta väkisin ei isää voi tapaamisiin velvoittaa, jos kerran uusi onni merkitsee enemmän. Tässä tapauksessa lienee paikallaan kysyä isältä itseltään, että miksi hän hylkää lapsensa ja aika outona pidän tätä isän ratkaisua - uusi muija ykkönen ja lapset sitten vasta, jos sattuu huvittamaan.
Ikävä kyllä tälläistä sattuu ja olenpa sen omin silmin nähnyt tuttavaperheessä. Eikä ole kyse lasten manipuloimisesta, vaan isän käytöksestä ja olisi varmaan paikallaan isän katsoa peiliin ja miettiä asioita uudelta kantilta.
Äidinkin keinot saada isän ja lasten suhteet kuntoon ovat rajalliset ja jos kaikkea on koetettu ja mikään ei tunnu auttavan, niin on tyytyminen siihen tosiasiaan, että isä on lapsensa vaan hylännyt ja ehkä edes omatunto soimaisi ja putoaisi pilven reunalta todellisuuteen.
Äidille sanon vielä, että katkeruus kestää aikansa ja uuden suhteen myötä näet aikanasi asiat ihan toisessa valossa ajan kanssa. Saatat jopa olla kiitollinen sille uudelle muijalle, kun korjasi sen turjakkeen pois ilmaa pilaamasta. Ei ollut sinun arvoisesi mies, sinä ansaitset paremman !! Tsemppiä :)
Asiat ovat harvoin näin mustavalkoisia suuntaan tai toiseen. Itse hain eroa vuosia sitten ja pari vuotta eron jälkeen olimme exän kanssa ihan normiväleissä vaikka hänellä olikin uusia kumppaneita. Kannustin lapsia tapaamaan ja tapaamiset sujui ihan hyvin. Kunnes.
Nykyinen avovaimo mitä ilmeisimmin teki miehelle selväksi ettei lasten tapaaminen saa vaikuttaa heidän elämäänsä ja tekemisiinsä mitenkään. Sanon mitä ilmeisimmin koska olen tämän kuullut A) mieheltä ja B) nykyisen vaimon minulle vihapäissään lähettämästä meilistä.
Vihameili johtui siitä kun ihmettelin miehelle miksi hän on jättänyt tapaamissopimuksen noudattamatta. Aiemmin hyvin sujuneet 2Xkuussa muuttuivat ehkäpä kerran kahdessa kuussa jos silloinkaan tapahtuviksi.
En ole tavannut ko naista kuin kerran ohimennen enkä suullisesti puhunut ollenkaan. Tuohon meiliin vastasin asiallisesti.
Tottakai tapaamattomuuden äärimmäinen vika on miehessä. Tunnen tämän miehen tarpeeksi hyvin tietääkseni että tossu mikä tossu. Korostan sitä etten ole ikinä lapsille isästään pahaa sanaa sanonut enkä myöskään uudesta vaimosta. Olen ollut hiljaa jos on tehnyt mieli sanoa.
Ei siis suinkaan aina tarvitse olla kyse mistään muusta kuin siitä että ihmisiä on monenlaisia. Jotkut vaan eivät kestä sitä että kumppanilla on ollut aiempi elämä.
Alkuperäiselle sanoisin vielä että jatka vaan terapeutilla käyntiä. Siitä oli mulle iso apu, olen oppinut hyväksymään asiaintilan enkä rasita sillä itseäni. Kyllä mies joskus, viimeistään vanhana, huomaa itsekin mitä on menettänyt.
Aika lailla tämän aloittajan kertomuksen perusteella ollaan tuomitsemassa miehen uutta naisystävää... ja miestä siinä mukana.
Muistan oman lapsuuteni, miten isä ja äiti aina riiteli. Äiti oli todella piikikäs isälle, mutta kietoi meidät lapset tunteeseen, että äidin rakkaus on aitoa ja äiti oikeassa.
Kerran isä ei tullut kotiin moneen päivään. Äiti kävi kuumana. Sitten palatessani koulusta oli isä vastassa ja kertoi. Isä oli muuttanut. Oli väsynyt äitiin, mutta ei meihin lapsiin. Kysyi miten voisimme tavata.
Kotona kerroin äidille tavanneeni isän. Se oli virhe. Äiti meni niin suunniltaan, että purki kaiken kiukkunsa minuun. Ei lyönyt, mutta huusi ja vaati minulta selityksiä, joita ei ollut. "Missä isä on, kenen nartun kanssa, mitä se sulta halusi, kiristääkö se, viekö teidät lapset pois" jne. Vanhempi siskoni sitten piti hieman puoliamme.
Isä ja äiti pääsivät puhelinyhteyteen ja silloin me lapset poistuttiin kotoa. Sitä huutoa ei kestänyt, ja äiti oli pitkään poissa tolaltaan puhelun jälkeen. Muutin mummon luo. Siellä oli rauha. Ilmeisesti se sopi äidillekin.
Äiti ei muistaakseni koskaan keskustellut isän kanssa asiallisesti, joten en ihmettele että isä ei halunnut keskustella mistään lainkaan. Minulle isä kertoi että oli kyllä yrittänyt puhua heidän suhteen laadusta joskus mutta äiti ei kuunnellut, vaan oli syyttänyt milloin mitäkin olosuhteita. Lopulta isä oli sitten rakastunut ja lähtenyt, kun ei jaksanut "puhua tyhjille korville". Miksi äiti ei kuunnellut, vaikka kuuli?
Myöhemmin näin isää joskus kun kävi mummolla ja minä kävin isällä, mutta se tapahtui muutama vuosi myöhemmin.
Äiti oli katkera isälle vuosikausia. Puhui vain kuinka hän oli hyvä äiti ja kuinka isä hylkäsi meidät kaikki, toisen naisen takia. Me kaikki lapset oltiin äidin tukena ja äidin puolella.
Silti säilytin omat salaiset välit isäämme, siskoni eivät sitä tehneet. Asia, jota siskot ovat katuneet kun isä kuoli.
Aikuisena vasta olen taajunnut että isä oli todella onneton jo avioliiton aikana. Äidin käytös oli niin hirveää, etten voi ymmärtää miten isä ylipäätään jaksoi niinkin kauan: vanhin meistä oli 12 kun isä muutti pois.
Isä kun kuoli (-99), jotenkin aloin kiukustua äidille. Siitä miten olimme menettäneet lapsuudessa isän. Ei isän ja sen naisen takia, vaan äidin takia. Äidin asenne teki meidän lasten elämän hankalaksi. Enkä valitettavasti usko olevan ainoa äiti laatuaan.
Silti vielä tänäkin päivänä hän vannoo käsi raamatulla olleensa hyvä vaimo ja äiti ja tehneensä kaiken perheen eteen, kun isä taas ... jne. Niitä puheita en suostu enää kuuntelemaan.
Asioilla on aina kaksi puolta ja kertomusta: miehen ja vaimon. Sitten on lasten elämä, joka ei saisi mennä pilalle vanhempien riitojen takia.
Valitettavasti lapset eläytyvät äitinsä tunteisiin ja jos äiti vihaa isää ja isän elämää, lapset myötätuntevat äidin tunteet ja syyllistävät isän. Lapset eivät tiedä mitä äidin ja isän "parisuhteessa" on tapahtunut vaikka ovat nähneet mitä äidin isän perhe-elämässä on tapahtunut.
Entä jos mies osoittautuu paskaksi? Eikö silloin ole vain hyvä että joku muu nainen ottaa paskan harteilleen? Entä jos mies onkin kunnon mies, mutta ei vain rakasta äitiä: pitäisikö miehen silti jäädä kitumaan suhteeseen (äidin takia?) vai tehdä kuten sydän sanoo, erota? Mitä nainen hyötyy siitä että mies jää vastahakoisesti hänen rinnalleen.
Pelkäsin hirveästi itse sitoutua. Entä jos olisin samanlainen kuin äitini. Avioliittoa takana kahdeksan vuotta ja lapsia kaksi, mutta erosta on puhuttu. Ei siksi että olisi joku toinen jossain, vaan siksi että minä en koe yhteiselämäämme elämisen arvoiseksi, enkä halua roikkua tässä niin kauan että alan mäkättää kuten äitini, jolloin mies varmasti lähtee. Olemme mieheni kanssa liian erilaisia, loppujen lopuksi, taikka olemme "kasvaneet erillemme". Ainakin kommunikaatiomme on sivistyneempää kuin minun vanhempieni välinen aikoinaan oli. Ehkä keksimme keinon saada väriä elämäämme, mutta jollei ihmeitä tapahdu, niin eroamme. Ainakin se tulee tapahtumaan hyvässä järjestyksessä. sen verran on asioista selvinnyt.
Kuuleppa aloittanut nainen, et ole yksin samassa tilanteessa oleva etkä tasan tarkkaan viimeinenkään tässä valtakunnassa.
Kyllähän se pistää potuttamaan, kun salaa kähmivät nurkissa, sinulta kielletään kaikki, vaikka naisenvaistosi sanoo muuta, sinut ja lapsesi jätetään tuon toisen takia, menee maat ja mannut myyntiin = oma koti, joudut uuden kodin itselles ja lapsilles hankkimaan ja vielä kaiken huipuksi suostuttelemaan isää tapaamaan lapsiaan. Ansaittu on todella vihasi, mutta kiitä luojaasi, että noin huonosta miehestä eroon pääsit. Arvotonta kissankultaa. Jossain sua odottaa se todellinen KULTA.
Potut maksetaan joskus pottuina takas, silloin kun sitä vähiten odottaa ja huomaamatta.
Pääs pystyyn vaan, terkuin siiri.
Kyllä minä vihasin toista naista ja ex-miestäni ihan täysillä kun heidän suhteensa tuli julki. Miten ihmeessä kaksi aikuista ihmistä voi toimia tuolla tavalla? Miksi minun ex ei sanonut että hänestä tämä liitto ei ole enää "kivaa" ja hän haluaa elämältään muuta. Miksi piti ensin hakea uusi suhde ja sen jälkeen sanoa asioita? Tätä minun maalaisjärkeni ei ymmärtänyt ja siksi viha molempia kohtaan. Naisena en olisi ikinä suostunut suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa.
Viha kesti aikansa ja se antoi mulle voimaa. Minä päätin näyttää noille kahdelle että minä olen se vahva nainen, joka selviää elämästään itsekseen eikä jää itkemään jonkun miehen perään. Nyt en tunne vihaa vaan välinpitämättömyyttä. JOskus mietin kun ex lapsia hakee, että mitä ihmettä olen tuossa vanhassa miehessa joskus nähnytkään. Jotenkin nyt tuntuu, että nuo kaksi "petturia" ovat ansainneet toisensa. Toivottavasti pystyvät luottamaan toisiinsa ja nauttimaan elämästä siitäkin huolimatta, että kumpikin petti alunperin puolisoitaan. Minä en halua naista tavata sillä minulla ei ole hänelle mitään sanottavaa.
En tiedä johtuuko naisesta vai ex:stä ettei lasten tapaamiset ole vieläkään säännöllisiä vaan niitä on vain silloin tällöin. Ja aina silloin kun isä haluaa lapsia tavata. Tulee mieleen, että tapaamisia on silloin kun "nuorella parilla" ei ole mitään muuta tekemistä. Mutta tämä on nyt tätä ja vahvana naisena minä selviän tästä kaikesta. Kymmenen vuoden päästä nuorinkin alkaa olla murkkuiässä ja ehkä sitten minulla on enemmän sitä omaa aikaakin. Toivossa on hyvä elää!
mieltä kuin Wilma60. Tarinasi on aika paljon samanlainen kuin minullakin, paitsi että olen mies, ja meillä se lähti minun ex-vaimo seikkailemaan.
Yleensä, tai melkein aina petoksella alkanut suhde ei kestä, siinä jompikumpi, tai sitten molemmat pettävät uusia kumppaneitaan. Eli sitä saa mitä tilaa.
Tarinassasi on paljon aukkoja. Mistä tiedät, että tämä toinen nainen estelee isää tapaamasta lapsiaan? Yritit jutella hänen kanssaan, miten lähestyit häntä? Miksi lähestyit häntä? Halusitko purkaa häneen kaiken vihasi?
Miehesi on tehnyt vaikean ratkaisun. Hän on valinnut jatkaa elämäänsä toisen ihmisen kanssa. Hän ei ole valinnut hylätä lapsiaan. Niin vaikeaa kuin se tilanteessasi onkin, olisi hyvä kannustaa lapsia tapaamaan isäänsä. Ei missään nimessä mustamaalata heidän isäänsä eikä edes tätä toista naista. Mikäli lapsenne ovat jo isoja kuten kerroit, on heillä itselläänkin vastuu pitää yhteyttä isäänsä. Siihen sinun ei kannata puuttua.
Viha yllättää monen vuoden jälkeen, se tulee aaltoina, pienikin asia riittää laukaisemaan tunteen. Se pitää vain hyväksyä. Oppia elämään menneisyyden kanssa. Sinä olet kärsinyt ja tuskasta johtuvalle vihan tunteelle et voi mitään. Mutta itseäsi voit aikuisena hallita, voit valita mitä teet vihan vallassa. Viestistäsi päätellen et ole vielä aivan varma, pystytkö hillitsemään itsesi. Et ole varma itsestäsi. Miltä sinusta tuntuisi katsoa itseäsi peilistä, jos menettäisit malttisi tämän naisen kohdatessasi? Olisitko sen jälkeen ylpeä itsestäsi? Auttaisiko se oloasi? Luulen, että ei.
Käyt läpi vaikeita aikoja, oikotietä ei ole. Toipumiseen menee jokaisella ihmisellä oma aikansa. Nämä asiat on vain elettävä. Tuntea saa, vihata saa ja pitää, se on osa paranemista, mutta oman itsesi vuoksi sinun kannattaa myös käsitellä näitä asioita neutraalin osapuolen, esimerkiksi terapeutin kanssa.
Joo. Miehellä on vaikeeta. Se valitsi uuden eukon ja hylkäsi lapset. Vaikeeta on. Ihan itkettää.
Onneksi näille niin vaikeita kokeville miehille aina löytyy ihania ymmärtäjiä.
Miksikö; vie miestä vkl kapakkaan tms. ryyppäämään, yhtäkkisiä menoja järkkää piruuttaan, kun tietää, että isän pitäisi lapsia tavata.
Soitin hänelle, laitoin s-postia, tekstaria, eipä auttanut - siis ennen eroa. Halusin jutella hänen kanssaan, en muuta hyvällä en pahalla, mutta ei suostunut, kun ei puhuttavaa minulle. Hyvin ynseä ja ylpeä ja kärkäs oli suustaan.
En olisi vihaa purkanut häneen, vaan jutellut asioista.
Mies valintansa teki, mutta miksi ei tapaa lapsiaan ? Se ei ole minun vikani, sillä kaikkeni olen koittanut ja todennut, että eipä kannata tuhlata enää voimiaan, hoitakoot isot lapset sitten itse suhteensa isäänsä, en vaan enää jaksa.
Pakkohan tässä on elää menneisyyden sekä tulevaisuuden kanssa ja tuleen en aio jäädä makaamaan. Elämä jatkuu, ehkä jonkun toisen minua rakastavan ihmisen kanssa, sitten kun sen aika on.
Malttiani en aio menettää sen naisen edessä kuuna päivänä, silti pelottaa kohtaaminen turuilla ja toreilla. Onneksi ei ole vielä tullut vastaani ja toivottavasti ei ihan heti tulisikaan.
Neutraali "terapeutti" minulla jo onkin ja hyvä sellainen, sillä ilman häntä en tässä kirjoittamassa tätäkään olisi. Siitä kiitos iso hänelle ja muille tukijoilleni ja kiitos sinulle sanoistasi - hyvistä.
Elämä jatkuu..
Onko teillä sovittu isän ja lasten tapaamiset näina viikonloppuina vai mihin perustat, että uusi kumppani järkkää menoja, kun isän pitäisi tavata lapsiaan? Kerroit, että lapset ovat jo isoja. Ei siis mitään vahdittavia lapsia enää. Kuvittelisin, että isommat lapset ovat jo sen ikäisiä, että heillä on myös omat menonsa ja olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että he pystyvät varmaan sopimaan tapaamiset itse isänsä kanssa ilman, että sinun tulee puuttua asiaan.
Kerroit, että olet soittanut, tekstannut, lähettänyt s-postia eksäsi uudelle kumppanille. Tuohan on häirintää! Kerroit myös, ettei hän suostu puhumaan sinulle, mutta on samalla ynseä ja ylpeä ja kärkäs suustaan. Mistä tiedät, jos hän ei edes suostu kanssasi puhumaan? Kirjoitat asioita ristiin eikä tarinasi valitettavasti ole kovin johdonmukainen.
Parhaiten pärjäät, jos näytät eksällesi ja muille, ettet jää roikkumaan vanhaan vaan menet ylpeästi eteenpäin, vaikka välillä jurppiikin. Elämä tosiaan jatkuu...
Alustavasti sovitut tapaamiset isän kanssa, jotka sitten menevät puihin, kun tuleekin muuta tärkeämpää ja kiireisempää muka ja perästä päin kuulen, että mies on ryypiskellyt, että siitäpä se kiire.
Onhan isoilla lapsilla menojakin, mutta eivät niin isoja vielä sentään ole, etteikö isänkin tapaaminen olisi kivaa, voisi yhdessä jotain kivaa puuhaa keksiä, vaikka mennä elokuviin tai uimaan tai vaan viettää aikaa yhdessä.
Ei ole häirintää, jos yrittää ennen avioeroa saada keskustelua aikaan. Nainen on vastannut vaan puhelimessa, että ei oo aikaa, ei oo puhuttavaa ! S-posti sekä tekstarit ovat olleet pyyntöjä, että olisiko voitu jutella, eivät ne nyt tavallista ja normaalia ihmistä häiritse kait.
Täällä ei voi valitettavasti olla niin johdonmukainen, kuin pitäisi, mutta pääpiirteittäin asiat näin. Kuka sitä nyt täällä rupeaisi liikoja kertoilemaan netissä.
Taidan päättää osaltani keskustelun tähän. Kiitoksia kommentoijille ! Elämä jatkuu ...
Ihme jankkaamista ja jatkuvaa ex-vaimon syyllistämmistä. Onko se jotenkin vaikea ymmärtää että miehet vain jättävät yksinkertaisesti tapaamatta, laiminlyövät tapaamissopimukset ja hylkäävät lapset kun on vietettävä aikaa uuden naisen kanssa? Tästä kaikesta lasten äiti on täysin osaton. Jos ei suostu tapaamaamaan ei suostu.
Milloin lapsi on liian iso tapaamaan isäänsä???? Minun 26 vuotias poikani vieläkin haikailee isää jossain asioissa!
Näissä tapauksissa ehdoton ydinpointti on se että isällä pitäisi
- olla HALU ja TAHTO tavata lastaan ihan itse, omaehtoisesti
- olla HALU ja TAHTO ja KYKY tehdä niin vaikka muut sanoisivat mitä.
Onkohan isä siis uuden naisen lumoissa liikaa, onko uusi nainen manipuloinut isää jotenkin, onko isä ihan viti päästään, onko isästä mukavampaa ryypiskellä uuden naisen yms. kanssa vai mistä pirusta kiikastaa !
Ehkä isä häpeää tekojaan.
Jospa saisi tähän jonkun isän kommentin. Odotellaan sitä..
Ex-miehen ja kohta kai myös ex-isän kommenttia on tässä todella odoteltu monta vuotta.
Viimeisin asiaa valottava on parin vuoden takaa: " kun rakastan sekä lasta että vaimoani niin olen niin pahassa tilanteessa".
Tämä vastauksena kysymykseen mikset ole tavannut sopimuksen mukaisesti lastasi, miksi viime tapaamisesta on yli kolme kuukautta?
Mitä tuosta vastauksesta voi päätellä? Isä on "viti päästään" vaiko mitäkö?
joka selvitti asian näin ystävällemme joka kyseli miksi ei tapaa lastaan: Kun olen ollut niin lamaantunut!
mies itse löysi uuden vaimon ja vietti railakasta elämää uusikkonsa kanssa jättäen minulle maksettavaksi velat,hoitaakseni kaiken avioeroon liittyvän,jäydessäni vuorotyössä lasten hoitoasiat jne jne....ja herra vaan juhlii ja nautiskelee ja syy lasten tapaamattomuuteen on se että on lamaantunut. mihin? Hänenhän pitäisi olla onnellinen,minunhan se pitäisi olla lamaantunut,toimintakyvytön kun tällainen pommi päälle heitetään.
Entä jos syy onkin äidissä, joka haukkuu, valehtelee ja mustamaalaa isää ja isän uutta kumppania, koska on itse niin katkera? Lapset sitten käyttäytyvät sen mukaisesti eikä isä viitsi/jaksa joka kerta lähteä oikomaan asiaa lapsilleen. Alussa vielä jaksoi ja yrittikin, mutta tilanne vain jatkuu ja pahenee. Ehkä isä odottelee, että lapset itse huomaavat kuka tässä sopassa oikein hämmentää ja varmasti näin tulee käymäänkin aikanaan. Kurjaa nähdä kuinka lapsia käytetään ikävästi pelinappulana ja sen tekee tässä tapauksessa vain äiti.
Ihan varmasti on niitäkin tapauksia joissa äiti käyttäytyy kuin pölvästi. MUTTA. Tässä on ollut nimenomaan kyse isästä joka vaan jättää lapsensa tapaamatta. Siihen kommentteja niiltä isiltä odotellaan.
On pahuksen helppoa aina syyttää ex-vaimoa kun oikeasti kyse on vain lapatossumiehistä uuden naisen huumassa.Vai onko? Sanokaa nyt asianomaiset.
ainakin meillä kaikki on minun syytäni. Ex lähti, mutta roikkui ja kävi ja vietti kanssamme viikonloppuja. Sitten ilmoitti tavanneensa uuden ja vasta siitä koko ero lähti käyntiin ja lapsetkin ymmärsivät,että äiti ja isä eroaa. Siihen saakka asiat oli sujuneet hyvin. Mutta uutensa myötä, myös isän touhut meni täydelliseksi sekoiluksi, järkyttäväksi mustasukkaisuudeksi minusta, hirveitä tektiviestejä ja monta puhelinsoittoa päivittäin... Lapset tapasivat uuden kerran ja sen jälkeen he tapasivat isänsä tämän naisen kotona. Isä piti minuun yhteyttä koko ajan, kävi kertomassa miltä tuntui, miltä uudesta tuntui... sai minut ihan sekopäiseksi... viimeisenä viikkoa ennen kihloihin menoaan (parin kuukauden päästä tutustumisesta) hän halusi kanssani sänkyyn... Sitten isä jo muuttikin nuorikkonsa kanssa uuteen paikkaan, pitkän matkan päähän lapsista. Uudessa paikassa lapsilla ei ole omaa tilaa ollenkaan, ja vaikeudet alkoivat lasten kanssa sen myötä. Olen takuulla sanonut rumasti niin isästä kuin uudestakin. olen ollut raivoissani siitä, että he eivät yrittäneetkään ottaa lapsia huomioon, vanhimmat ovat murrosikäisiä ja todella hankalia ihan muutenkin. Hhe emnivät vain omaa onneaan eteenpäin ja paitsi minä - jolla ei teitenkään ole mitään väliä enää - mutta myös moni, moni muu, lapset, sukulaiset, naapurit ja ystävät päivittelevät jatkuvasti isän toimintaa. Tästä kaikesta on nyt noin vuosi, ja isän kanssa emme ole missään väleissä. Lapset tapaavat häntä joka toinen viikko, mutta eivät välttämättä jää yöksi. Olen antanut itselleni oikeuden olla vihainen nyt. Minäkin käsittelen vielä surua, en minä halunnut erota, enkä voinut käsittää millaisen helvetin se ex voi minullekin järjestää uuden tavattuaan.
VArmasti toivon lasten ja isän välien säilyvän, mutta uuden naisen suhteen en millään tavalla aio tukea lasten suhdetta. Lapseni pitävät häntä hieman yksinkertaisena, enkä välitä oikoa käsitystä, koska en ole tavannut häntä koskaan. Ei heistäkään kumpikaan välittänyt mitään siitä, mitä saivat toiminnallaan lapsissa aikaan. Maltti olisi valttia erossa ja uusissa suhteissa sen jälkeen, jos on lapsia... Että jos sitä sitten ex on katkera ja raivoissaan, niin sopii kestää vaan. helppoa ei ero ole koskaan kenellekään, eikä siihen auta kuin aika.
Koskahan se isä jaksaisi sitten lapsiaan tavata ? Miksi ei jaksa ? Uusi nainenko mustamaalaa entisen muijan ja sen ohella myös lapset ? Oikein alussa jaksoi ja jopa yritti vielä, no sehän on jo paljon, mihis voimat yks kaks katos ? Kuinka kauan se isä odottelee, määräajan vai lopun elämäänsä ? Vitihän se isä on päästään, jos näin tekee. Eikön lapset ole jo nähneet sen sopan keittäjän ainekset ja tulokset, jotta itsehän isä sopan keitti. Kurjaa on varmaan kovin uudelle naiselle kaikki tämä, mutta oliko kurjaa silloin, kun miestä vikitteli salahurmiossaan ? Voihan kurjuuden kurjuus !
Sama tilanne, salasuhde kestänyt puoli vuotta ennen paljastumistaan, sitten eropäätös paljastumisen jälkeen. Muutin pois, tuskin sain itseni pois niin tämä uusi jo pukkasi sisään. Otin taloudellisesti takkiini todella reippaasti. Lisäksi vastuu lapsista jäi minulle.
Katkeruuden ja kaunan aiheita siis riittää. Joku tuossa viisastelee että katkeruus on rumaa, toinen, että ole aikuinen. Minä olen aikuinen, tiesin koko ajan että näin en halua tuntea, tämä ei ole lapsille hyväksi, yritin ja yritin niin pirusti, mutta tunne on tunne ja se on eri kuin järki.
Pidin yhteyden eksään niin hyvin (kuitenkin niukasti) toimivana kuin saatoin. Pyrin alusta asti varmistamaan, että lasten yhteys isään säilyy. Isä ei ole erityisen kyvykäs näitä yhteyksiä pitämään, varsinkaan ei ollut heti eron jälkeen, eikä se minusta mitenkään hänen nyksänsä asia ollutkaan, joten hänen kauttaan en toiminut. Toisen lapsen kanssa yhteys säilyikin, toinen (isompi tyttö) ei ole päässyt tapahtuneesta kunnolla yli vieläkään, ja hänen yhteytensä isäänsä on aika heikko.
En vihaa onneksi enää, mutta halveksunnalleni en oikein voi mitään. Olemme juttuväleissä, säälin eksääni enkä toivo häntä takaisin, minua hämmentää kun hän välillä jotain asiaa toimittaakseen piipahtaa ovelleni ja alkaa valittaa nykyisen elämänsä asioista... joista en halua kuulla. Hänen nyksäänsä en ole halunnut tutustua, tunteeni ovat niin vaikeita, että on täysi työ pysyä asiallisena ja puhua lapsilleen niin positiivisesti tai vähintäänkin neutraalisti kuin suinkin. Yhteiset juhlat ovat vaivaannuttavia tilaisuuksia, häpeän jostain kumman syystä eksän ja hänen nyksänsä puolesta, vaikka ei todella pitäisi. Juhlat on pyritty toteuttamaan jossain muualla kuin nykyisessä kodissani, mikäli eksän nyksä niihin osallistuu - oksennan jos se ihminen tulee vielä nykyiseenkin kotiini, entiseenhän hän jo menikin.
Aika auttaa, mutta työtä saa kyllä itsensä kanssa tehdä koko ajan. Vaikeaan tilanteen asettaa mies lastensa äidin ja sitä kautta lapsensakin valitsemalla erolle tällaisen tavan. Olisin halunnut säilyttää edes jonkinlaisen kunnioituksen lasteni isää kohtaan, ja mahdollisuuden luoda välejä hänen nykyiseensä, jos ero olisi tehty reippaasti vain meidän kesken ilman kolmansia. Mutta tämän tapainen elämään tunkeutuminen ja petollisuus on varmasti useimmalle tervepäiseksi kasvaneelle asia josta on vaikea päästä yli.
Täällä joku väitti, että on ex vaimon syytä jos lapset vihaavat isäänsä. Kyllä lapset ymmärtävät jos isällä on toinen nainen jonka kanssa pettää äitiä. Se aiheuttaa suurta hämmennystä, ja huolta äidistä ja vaikeuksia lapselle myöhemmin aikuisena. Minun isäni alisti äitiäni. Äiti hoiti oman elämänsä ja uransa kodin ja isäni uran vuoksi. Hän ei saanut edes televisiota katsoa, kaiken piti palvella isää. Isä sai tehdä mitä halusi. Hän myös ryyppäsi ja räyhäsi niin humalassa kuin krapulassakin. Ilmeisesti toisia naisia oli useampikin, minullekin niitä esiteltiin. Isä meinasi jättääkin meidät ja muuttaa toisen naisen luo. En tiedä tiesikö äiti tätä. Eli ei ollut syytä äidissä isän pettämiselle.
Minä en itse välittäisi olla tekemisissä noiden naisten kanssa. Nyt jo kuollut isäni inhottaa ja nuo naiset. Oikeastaan olen onnellinen että äitini pääsi eroon isästäni kun isäni kuoli, vaikka se ehkä kuulostaa pahalle. Äitini ei ole vihaansa ja pahaa oloaan näyttänyt, ja nyt vanhana se alkaa näyttäytyä erilaisina käytösoireina. Minulle itselleni on jäänyt arpia lapsuudestani. Myös minua petettiin alkoholin voimin omassa liitossani. En pysty ehkä solmimaan uutta suhdetta, en tiedä voinko enää luottaa. En niinkään pelkää pettämistä, vaan sitä että vuosikaudet pidetään narrina ja valehdellaan ja petetään selän takana. Minusta pitäisi reilusti puhua asioista. Esim. liiton aikana voi ihastua, mutta sen saattaa saada menemään ohikin, ei tarvitse mennä pettämiseen asti. Jos on pakko olla toisen kanssa, eikö ensin voi laittaa edellistä suhdetta poikki?
Nyt nautin yksinolosta. Teen kaikkea ihanaa, minulla on ihana koti ja ihania ystäviä. Ei tarvitse pelätä. Exälleni en ole vihainen, harmittaa hieman kun aikaa ja lapsentekoikää meni hukkaan. Exän nyxälle olen kiitollinen, hänen ansiostaan exäni lopetti minussa roikkumisen ja pääsin vapaaksi.
uuden rakkauden vuoksi 25 vuoden avioliiton jälkeen. En ole ikinä suonut exälle ja hänen uudelle onnelleen sitä iloa, että näyttäisin negatiivisia tunteitani heille.
Olen heidän nähtensä ollut aina hyvin iloinen ja seurallinen, tosin heitä olen ignoorannut niin paljon kuin on ollut mahdollista herättämättä huomiota.
Kolmen vuoden petosta en anna ikinä anteeksi, en näe siihen mitään syytä. En anna sen kuitenkaan katkeroittaa elämääni enkä uusia suhteitani.
että jätti meidät uuden naisen vuoksi. Ensin vihasin uutta naisystävää, mutta totesin, että mieshän sen valinnan teki. Olemme jo juhlineet rippijuhlat ja vanhimman pojan yo-juhlatkin meillä vanhassa kotona. Uusi muija kainalossa. Olin erittäin ystävällinen vaikka suuresti veetutti mielessäni. Ovat kyllä toisensa ansainneet; on tullut arki siihenkin huusholliin.
juhlat on kohta juhlittu....sivusta olen joutunut seuraamaan ikäväkyllä ex-mieheni toilailuja nykyisen naisystävänsä kanssa-ja meno ei kyllä ole enää niin huumaavaa. Vanhat metkut tulee esiin kun niitä ei viitsitä selvittää edes edellisen kanssa...
voin sanoo et odotan innolla kun omalle ex-akalle käy yhtä hassusti!!!
Isä löysi naisen, muutti pois, omaisuus jakoon, riiteli elareista / liikaa kuulemma omille lapsille, lupasi tavata lapsiaan, mutta annas olla, kun aikaa kului, niin tapaamiset harvenivat muutamaan kertaan vuodessa ja nekin vaan siksi, että joko lapset tai äiti sitä pyysivät !!! Siis isältä piti pyytää aikaa lapsilleen, HALOO, millainen lienee tälläinen isukki ?
Tätä rataa meno jatkuu ja lupauksia satelee isältä, mutta tyhjiä ovat lupaukset tapaamisista. Tässä äiti yrittää olla "suostuttelijana" eipä auta ei, kun ei kiinnosta isukkia; on kiireitä, työjuttuja, omia menoja yms.
Tästä kärsivät lapset ja äitikin haluaisi joskus omaa aikaa lapsilta, mutta minkäs teet. Tahtoa pitäs löytyä isän päästä sekä halua, mutta kun sitä ei vaan ole, niin eipä voi mitään.
No, pitää toivoa, että vanhetessa viisastuisi tämäkin isukki vielä joku kaunis päivä.
jo aikaisemmin sanoin, ei sen isän, tai äidin uusi suhde tule kestämään. Kyllä nämä huijarit tiedetään mitä ne on. Paha saa aina palkkansa niin se menee.
Ja sitten kun tulee ensimmäiset riidat sen uuden kanssa, niin takaisin ollaan vonkaamassa, niin se kävi minunkin ex-vaimolle. Eli antakaa niiden hetki nauttia siitä uudesta suhteesta, arki tulee siinä eteen nopeammin kuin olivat uskoneet, ja lähes aina ero.
Eikös se Ivana Trump sanonut että don't get even, get everything! Eli viet ukolta rahallisesti kaikki mitä voit. Sitten luot itsellesi uuden elämän, olet lapsillesi hyvä äiti ja toteuta unelmasi. Olivat ne mitä tahansa. Opiskele, muuta toisella paikkakunnalle. Joku kerta kun petturimiehesi uuteen tyttöystäväänsä kyllästyneenä törmää sinuun niin johan vanha suola janottaa. Ja silloin nostat nokan ylös, toivotat hyvää loppuelämää ja kävelet pois. Paras kosto on elää omaa unelmaansa, vastoinkäymisistä huolimatta.