Olen ollut mieheni kanssa pitkästi yli 20 vuotta - eli aloitettiin seurustelu kun olin aivan kakara.
Olin silloin aluksi se, joka oli rakastuneempi/ ihastuneempi. Olin onnesta soikeana, kun mies vain oli minun kanssani. Aina kun olimme jossakin bileissa yms hän flirttaili muiden kanssa ja itse tunsin pahaa oloa. Ajattelin kuitenkin tämän olevan aivan normaalia, että kaikki miehet tekevät näin. Halusin näyttää, että olen mustasukkaisuuden tunteiden yläpuolella ja peitin pahan oloni.
Aika pian tuli kuvioihin toiset naiset - tietenkään itse en silloin tiennyt mitään. Vasta jälkeenpäin olen saanut tietää asioiden todellisen laidan.
Kun saimme lapsen ajattelin että kaikki muuttuu. Hän oli puhunut lapsesta pitkään/ halunnut lasta ja kuvittelin, että kun ei ole kyse vain meistä, niin hän muuttaa käyttäytymistään. Mutta ei - lapsi oli ihan pieni, vain muutaman kuukauden ikäinen kun mieheni aloitti pidemmän suhteen toisen naisen kanssa. Sain tietää tästä vasta kun lapsi oli noin 2 v. Hän lupasi jättää naisen jne. mutta jäi useaan kertaan kiinni. Tietenkään hän ei myöntänyt mitään. Masennuin tästä pahasti ja kesti todella kauan päästä "takaisin jaloilleen" sen jälkeen.
Aluksi luotin mieheen 100%:sesti - olin se tyhmä sinisilmäinen ääliö. Tähän päivään mennessä luottamus on karissut täysin... Minusta tuntui jossakin vaiheessa, että olen täysin hyväksikäytetty enkä minkään arvoinen.
Olen tähän mennessä yli puoli elämääni ollut miehen kanssa, joka ei todellakaan arvosta minua. Olen koko nuoruuteni uhrannut tälle suhteelle, josta olisi jo alkuun pitänyt nähdä ettei se tuo mukanaan mitään hyvää (jollei nyt ihanaa lastani lasketa mukaan). Vasta nyt olen riittävän itsenäinen ja arvostan itseäni riittävän paljon, että olen osannut hiljalleen irtaantua minua tuhoavasta suhteesta. Rakastan toki häntä edelleen hyvin paljon ja elämämme olisi voinut olla aivan upea yhdessä.
Varsinkin nuoret ihmiset - muistakaa, että olette arvokkaita eikä teitä ei saa kohdella miten vain! Liika kiltteys näissä asioissa tuhoaa teidät ennenpitkään. Teitä kohdellaan sillä tavalla kuin annatte itseänne kohdella.
Sormien läpi katsomalla ja peittämällä todelliset tunteenne tuhoatte itsenne. Parempi riuhtaista itsensä irti aiemmin kuin vasta myöhemmin.
Olin silloin aluksi se, joka oli rakastuneempi/ ihastuneempi. Olin onnesta soikeana, kun mies vain oli minun kanssani. Aina kun olimme jossakin bileissa yms hän flirttaili muiden kanssa ja itse tunsin pahaa oloa. Ajattelin kuitenkin tämän olevan aivan normaalia, että kaikki miehet tekevät näin. Halusin näyttää, että olen mustasukkaisuuden tunteiden yläpuolella ja peitin pahan oloni.
Aika pian tuli kuvioihin toiset naiset - tietenkään itse en silloin tiennyt mitään. Vasta jälkeenpäin olen saanut tietää asioiden todellisen laidan.
Kun saimme lapsen ajattelin että kaikki muuttuu. Hän oli puhunut lapsesta pitkään/ halunnut lasta ja kuvittelin, että kun ei ole kyse vain meistä, niin hän muuttaa käyttäytymistään. Mutta ei - lapsi oli ihan pieni, vain muutaman kuukauden ikäinen kun mieheni aloitti pidemmän suhteen toisen naisen kanssa. Sain tietää tästä vasta kun lapsi oli noin 2 v. Hän lupasi jättää naisen jne. mutta jäi useaan kertaan kiinni. Tietenkään hän ei myöntänyt mitään. Masennuin tästä pahasti ja kesti todella kauan päästä "takaisin jaloilleen" sen jälkeen.
Aluksi luotin mieheen 100%:sesti - olin se tyhmä sinisilmäinen ääliö. Tähän päivään mennessä luottamus on karissut täysin... Minusta tuntui jossakin vaiheessa, että olen täysin hyväksikäytetty enkä minkään arvoinen.
Olen tähän mennessä yli puoli elämääni ollut miehen kanssa, joka ei todellakaan arvosta minua. Olen koko nuoruuteni uhrannut tälle suhteelle, josta olisi jo alkuun pitänyt nähdä ettei se tuo mukanaan mitään hyvää (jollei nyt ihanaa lastani lasketa mukaan). Vasta nyt olen riittävän itsenäinen ja arvostan itseäni riittävän paljon, että olen osannut hiljalleen irtaantua minua tuhoavasta suhteesta. Rakastan toki häntä edelleen hyvin paljon ja elämämme olisi voinut olla aivan upea yhdessä.
Varsinkin nuoret ihmiset - muistakaa, että olette arvokkaita eikä teitä ei saa kohdella miten vain! Liika kiltteys näissä asioissa tuhoaa teidät ennenpitkään. Teitä kohdellaan sillä tavalla kuin annatte itseänne kohdella.
Sormien läpi katsomalla ja peittämällä todelliset tunteenne tuhoatte itsenne. Parempi riuhtaista itsensä irti aiemmin kuin vasta myöhemmin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sitä kuvittelee että kiltteydellä ja ymmärtämisellä voisi muuttaa toisen myös huomioonottavaiseksi ja epäitsekkääksi mutta niin siinä ei käy. Suhde vaatii selkeät rajat, joiden yli ei mennä, niin että molemmilla on suhteessa hyvä olla.
Usein käy niin että kiltimpi osapuoli antaa ja antaa periksi, ja lopulta käteen jäävät vain rikkimenneet unelmat ja pahoin kärsinyt itsetunto.
Minä en ainakaan tule tekemään enää tulevissa suhteissani sitä virhettä että katsoisin mitään ylimääräistä läpi sormien. Tämän opetuksen opin kantapään kautta ja raskaasti sen opinkin. Mutta nytpä sitten tiedän :) !