Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta kaksi vuotta ja hän on alusta asti ollut jotenkin enemmän ihastunut minuun kuin minä häneen. Minulla kestää aina kauan oppia tuntemaan ja luottamaan, ihastuminen ja rakastuminen on kuitenkin nyt syntynyt ja kasvanut vähitellen ja haluan todella olla poikaystäväni kanssa. Hän on huomaavainen, antaa minulle usein pieniä "lahjoja" tai yllätyksiä ja hakeutuu enemmän minun lähelleni kuin minä hänen. Kyllä minäkin olen ajoittain aktiivisempi, mutta hän on sitä silti useammin.
Vaikeuksia ja riitojakin meillä toki on ja ne ovatkin viime aikoina johtaneet mielestäni vähän liian surullisiin keskusteluihin. Pahimpien riitojen aikana tai niiden päätteeksi poikaystäväni sanoo nykyään ettei halua ehkä olla suhteessa kanssani, ja se saa minut ihmettelemään aika paljon. Onhan hän se, joka tuntuu muulloin (aina silloin kun menee hyvin) tyytyväiseltä ja hakeutuu lähelleni aktiivisesti. Tuntuu jotenkin oudolta, että silloin, kun kaikki ei olekaan hetkeen hyvin, niin hän puhuu kuin olisikin luovuttamassa! Minulle se on tullut yllätyksenä. Kuulemma hän ei teeskentele hyvinä hetkinä (joita on huomattavasti enemmän kuin huonoja), mutta silti ne riidan aikana ilmi tulleet sanat, ettei hän ehkä haluaisi olla kanssani, ovat ihan yhtä aitoja. Mitenköhän tätä pitäisi kokonaisuutena ajatella? Omasta mielestäni erimielisyydet kuuluvat suhteeseen ja niitä voi pitää haasteina joita voi ja jotka kuuluukin voittaa. Riidoista ja vaikeuksista huolimatta en koskaan ole poikaystävälleni sanonut etten hänen kanssaan haluaisi yhdessä olla, joten tuntuu pahalta kuulla riitatilanteissa häneltä sellaista. Ottaen vielä huomioon sen, että muulloin hän haluaa aidosti olla kanssani. Ja minä hänen kanssaan, minkä toki olen tehnyt ihan selväksi.
Muutaman viime kuukauden aikana on tällaisia pahempia riitoja on ollut ehkä 4-5 joiden aikana hän on sanonut, että haluaisi ehkä olla erossa minusta. Ollaan aina kuitenkin saatu asiat sovittua eikä mitään eroa ole tullut. Kaikki on taas jatkunut normaalisti ja hyvin. Minua on alkanut silti vähitellen mietityttämään, olo tuntuu entistä useammin epävarmalta meidän riidellessä hänen sanomien asioiden takia. Vähän aikaa sitten tajusin hieman ihastuneeni erääseen toiseen ihmiseen, ja olen jokseenkin melko varma, että se ihastuminen johtui tästä poikaystäväni "ailahtelevaisuudesta", tai miksikä sitä voisin sanoa. Minun ja tämän ihastukseni välillä ei ole tapahtunut koskaan yhtään mitään, ei ole ollut mahdollisuuttakaan, mutta vaikka olisi niin en usko että mitään olisi tapahtunut, sillä en todellakaan halua lähteä pettämään. Tuo pieni ihastuminen ja epävarma olo suhteeni tulevaisuudesta ovat saaneet minut viime aikoina vähän liian epävarmaksi. Minä siis haluan olla suhteessa poikaystäväni kanssa, mutta haluaisin suhteen olevan varmempi. En vaan tiedä mitä pitäisi tehdä. Yrittää sopeutua siihen, etten tunne oloani niin turvalliseksi kuin haluaisin? Mutta jos en voi olla varma suhteen tulevaisuudesta (poikaystäväni puolelta), niin en osaa myöskään olla välillä ajattelematta jo valmiiksi tavallaan omaa elämääni tästä eteenpäin mahdollisesti yksin tai jonkun muun kanssa, ja saatan jatkossakin ihastua muihin, mikä ei tee hyvää tälle tilanteelle. Koska tahtoisin tosiaan rakentaa tätä suhdetta jatkossakin ja luottaa tähän. Miten saan epävarmuuden väistymään ajatuksistani? Tai mitä muuta voin tehdä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä on sama tilanne, toisinpäin. Olen siis seurustellut poikaystäväni kanssa noin kaksi vuotta, ja ollut se, joka osoittaa tykkäämistä enemmän. Ja olen kärsinyt siitä, ettei hänen tunteet näytä olevan yhtä vahvat kuin minun. On esimerkiksi kamalaa, kun hän torjuu seksuaalisesti usein, ei ilahdu halaamisesta yms. Hän ei myöskään ole koskaan sanonut rakastavansa minua. Ja minä olen se, joka on aina lähdössä.m hän on tehnyt selväksi, että haluaa seurustella. Aika paljon tuo johtuu siitä, että tuntuu, että suhde menee poikaystävän ehdoilla. Hän ei pääsääntöisesti tee asioita, jos häntä ei satu huvittamaan (ärsyttävimpänä se seksi). Minä teen mielelläni asioita, vaikkei niin kauheasti huvita, jos toinen vaikuttaa innostuneelta. Kyllä sitä yleensä innostuu kuitenkin. Tuntuu, että annan kaikkeni, mutta hän ei. Ja koska hän ei anna ja jousta, en pysty vaikuttamaan suhteeseen. Se saa aikaan halun erota.