Hoitelen äitini ja anoppini asioita lähes päivittäin: lääkärissä käynnit, lääkkeet, kauppa-asiat ja kuljetukset kodin ulkopuolelle. Kumpikaan ei liiku ellen minä vie. Molemmat yli 80v. Minulla on 4 sisarusta joista veljeni asuu äitini kanssa joten hän osallistuu äitini asioihin "pakon" sanelemana eli käy kaupassa ym. mutta anopillani ei ole kuin yksi poika joten anopin asiat kaatuu yksinomaan meidän päällemme (tosin autamme mielellämme itse häntä kuin että ostaisimme palveluja).
Nyt asiaan eli olen erittäin katkera sisaruksilleni koska koko ajan lokaa heitetään niskaani siitä kuinka äitini asioita pitäisi hoitaa. Minun kuulemma pitäisi siivota äidilleni ja hoitaa paremmin lääkärikäynnit eli vaatia milloin mitäkin hoitoa äidilleni. Kukaan muu kuitenkaan sisaruksistani ei tee mitään äitini hyväksi kyseisissä asioissa, muuta kuin neuvovat minua kilometrien päästä, sehän onkin helppoa. Sisareni käy kaksi kertaa vuodessa äitiäni katsomassa mutta on suuna päänä neuvomassa ja ohjaamassa minua kuinka asioita tulisi hoitaa. Kerran sanoin että helppo on satojen kilometrien päästä ohjeita antaa kun ei osallistu arkielämään ja kuuntele valituksia joita äitini kyllä osaa ulos suustaan syytää eli hän ei ole edes mihinkään tyytyväinen vaan valittaa joka asiasta, mittani alkaa olemaan täysi kun omakin elämä skrakaa koska olen työtön ja pitäisi omaakin elämää miettiä, mutta meillä on kuulemma helppoa kun minulla on aikaa ja meillä ei ole lapsiakaan riesana, ajattelevatkohan he koskaan että sekään ei ehkä ole oma valinta.
Minä asun lähellä äitiäni ja velvollisuudentuntoisena tietenkin pidän hänestä huolta mutta olisiko liikaa pyydetty että joskus joku edes kysyisi voisiko tehdä jotain äitini hyväksi, kävisivät edes häntä katsomassa. Jouluksikin siivosin äidilleni kun tiesin että sisareni tulee sinne joulunpyhiksi, mutta pölypallot oli jätetty läksiäisiksi, olisivat edes siivonneet jälkensä.
Nyt asiaan eli olen erittäin katkera sisaruksilleni koska koko ajan lokaa heitetään niskaani siitä kuinka äitini asioita pitäisi hoitaa. Minun kuulemma pitäisi siivota äidilleni ja hoitaa paremmin lääkärikäynnit eli vaatia milloin mitäkin hoitoa äidilleni. Kukaan muu kuitenkaan sisaruksistani ei tee mitään äitini hyväksi kyseisissä asioissa, muuta kuin neuvovat minua kilometrien päästä, sehän onkin helppoa. Sisareni käy kaksi kertaa vuodessa äitiäni katsomassa mutta on suuna päänä neuvomassa ja ohjaamassa minua kuinka asioita tulisi hoitaa. Kerran sanoin että helppo on satojen kilometrien päästä ohjeita antaa kun ei osallistu arkielämään ja kuuntele valituksia joita äitini kyllä osaa ulos suustaan syytää eli hän ei ole edes mihinkään tyytyväinen vaan valittaa joka asiasta, mittani alkaa olemaan täysi kun omakin elämä skrakaa koska olen työtön ja pitäisi omaakin elämää miettiä, mutta meillä on kuulemma helppoa kun minulla on aikaa ja meillä ei ole lapsiakaan riesana, ajattelevatkohan he koskaan että sekään ei ehkä ole oma valinta.
Minä asun lähellä äitiäni ja velvollisuudentuntoisena tietenkin pidän hänestä huolta mutta olisiko liikaa pyydetty että joskus joku edes kysyisi voisiko tehdä jotain äitini hyväksi, kävisivät edes häntä katsomassa. Jouluksikin siivosin äidilleni kun tiesin että sisareni tulee sinne joulunpyhiksi, mutta pölypallot oli jätetty läksiäisiksi, olisivat edes siivonneet jälkensä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuntuu aika ylivoimaiselta tehtävältä huolehtia kahdesta ikäihmisestä jatkuvasti.
Molemmat ovat eläkkeellä, joten eikö ole mahdollista saada kotiapua mistään?
Nythän on mahdollisuus saada verohelpotuksia kodin siivouksista ja muista tehtävistä. Luulisi, että pienestäkin eläkkeestä sen voisi maksaa vaikka kerran-pari kuussa, ettei sinun sentään tarvitse siivojana olla.
Ei ne ostetut palvelut niin kalliiksi käy.
Ota edes selvää miten se paikkakunnallasi hoituisi.
Jonkun pitäisi antaa sinulle tukea ja neuvoja ihan paikan päällä. Vedät itsesi piippuun näillä avustustöillä!
Valittava äiti voi olla dementoituva ja valitukset vain lisääntyvät.
En ole itse joutunut etsimään kunnan apua, koska omat vanhukseni olivat kyllin napakoita, niin että aikanaan itse muuttivat vanhainkoteihin.
Muuttopäätös on hankala tehdä, mutta kun he sitten muuttivat, olivatkin ihan tyytyväisiä tilanteeseensa.
Senioritaloissa on ravitseva ruoka, ja huomasin, että vanhukseni virkistyivät ilmiselvästi, kun ei tarvinnut itse tehdä aterioitaan. Ruoka monipuolistui ja oli terveellisempää kuin se pulla-kahvi-aaamupuuro-makkaravoileipä, johon helposti liukuivat yksin asuessaan.
Toivottavasti itse aikanani osaan hakea avun, niin että jälkikasvuni ei joudu samaan pakkorakoseen kuin sinä nyt.
saa tukea jostain.
Sinänsä mielenkiintoista, että työttömän kohdalla leikkaa tukia.
Seuraavan valituksen tullessa kehoita hankkimaan tekijä toisaalta.
Sisarellesi voi seuravalla keralla todeta, jos itse ei vaivaudu edes omia jälkiään siivoamaan, niin turha valittaa.
Ei muuta kuin katso peiliin. Kyllä sulla on vara sanoa sisaruksillesi, että turpa kiinni tai tulkaa itse hoitamaan. Ja lakkaa olemasta marttyyri.
Hoidin iäkästä ja sairasta äitiäni 150 km päässä kotoani. Ei siinä mitään, kyllä sisaretkin alkuun olivat mukana ihan kiitettävästi, mutta kun ärähdin heille hoidon laiminlyömisestä niin johan loppui yhteistyö. Tapahtui niin, että lähdin lomalle ja luvattiin hoitaa äitiä sunnuntaihin saakka, sanottiin kyllä me hoidamme. Lauantaiaamuna mummo soitti hädissään kun ei tiennyt oliko hän maassa vai taivaassa ja Kerttukin istuu tuossa, ala tulla, missä sinä olet? Äiti oli niin sekaisin, että ei tiennyt onko aamu vai mikä hetki päivästä.
Sitä olen ihmetellyt, miten hän osasi soittaa minulle. Kysyin onko siellä ketään muita ja ei ollut ei.Sain veljeeni yhteyden ja hän meni äidin turvaksi. Vihdoin hoksasin, että äidillä oli turvaranneke ja pyysin häntä painamaan sitä ja näin ollen saamaan apua. Kotipalvelusta oli tultu katsomaan, äiti oli oksentanut verta, ei ollut syönyt ja kunto oli aika heikko. Äiti ei halunnut lähteä sairaalaan kun tiesi minun olevan tulossa, puhuin puhelimessa kotipalvelun tyttöjen kanssa joten tiesin missä mennään. Suorastaan raivosin siskoilleni, että tämä oli viimeinen kerta kun jätän äidin teidän hoteisiin. Se tulkittiin niin, että olen kieltänyt heitä menemästä äidin luo. Äidin piti oikein anella siskojani, että tulevat tuuraamaan, että voin käydä kotonani.Toisen kerran kun lähdin reissun päälle niin äiti sanoi:vie minut sairaalaan niin tiedän olevani turvassa. Äidin kuolemasta on melkein kaksi vuotta ja tänäkään päivänä emme ole sisarten kanssa väleissä. Äidin perintö vei lopunkin sovun.
On hienoa, että osaat ja pystyt auttamaan vanhuksia. Ja on ikävää, ettei apuasi osata arvostaa. Pidä siis puolesi. Jos et osaa sanoa vastaan, niin pidä vaikka päiväkirjaa töistäsi ja paiskaa se neuvoja jakavien sukulaisten luettavaksi joka kerta kun ärsyttäviä neuvoja alkaa satelemaan. Pyydä huviksesi tarjous, mitä vastaava työ maksaisi yksityisellä lähihoitajalla ja kerro siitäkin. Tottahan se jonkun tunteita nostattaa, mutta jos todellakin aiot jaksaa on sinun pakko tukkia muiden suut.
Kannattaa muistaa, että sisaruksiesi neuvot kumpuavat tunteiden pohjalta ja niissä on aimo annos syyllisyyttä. Neuvominen on yksi keino valehdella itselleen, että teen sentään jotakin. Sen takia sinun ei kannata suostua heidän tunnekanavakseen, josta virtaa sitten ulos sitä heidän syyllisyyttä helpottavaa työtä vanhuksien iloksi.
Lääkäreistä sen verran, että yleensä on suotavaa sopia joku uskottu henkilö ottamaan täysi vastuu vanhuksen hoidosta tai sitten kaikesta neuvotellaan yhdessä. Voitko sopia tästä sisaresi kanssa?
Sitä en käsitä, mitä varten siivosit äitisi asunnon sisaresi käyntiä varten. Siinä teit todella tyhmästi. Järjen käyttö ei ole kiellettyä äidinkään auttamisessa ja turha marttyyrius on tässä tapauksessa oma vikasi. Kyllä siskosi olisi voinut asunnon siivota tullessaan ja jatkossa siis käytät järkikultaasi, mikä kannattaa ja mikä ei. Äitisi voi olla eri mieltä, mutta napakka selitys riittäköön hänellekin.
Vanhuksetkin ovat yhä ihmisiä, eikä heitä tarvitse kohdella kuin avuttomia kissanpentuja. Kyllä heillä monellakin tunteet ja järki jylläävät entiseen malliin, joten voit puhua äidillesi ajatuksistasi kuin toiselle aikuiselle. On vaan kestettävä, mitä sieltä tulee takaisin, mutta elämä on myös itsensä kasvattamista. Nyt on sinun kasvusi paikka tai muutut katkeraksi.
Kiitos palautteestasi, olet joka sanassa täysin oikeassa ja eilinen potuttaa viestini olikin taas päivän päätteeksi purkaus kun toista vanhusta lääkärissä olin käyttänyt ja todella väsynyt touhuun.
Apua kyllä ulkopuolelta auttamaan saisin, mutta kumpikin vanhus vierastaa ajatusta joten olen hyvää hyvyyttäni itse autellut koska saan siitä myös itselleni hyvän mielen. "He ovat meitä pienenä hoitaneet nyt on minun vuoroni"- ajatus elää itsessäni voimakkaasti.
Nyt olen huomannut että katkeruus sisaruksiani kohtaan on alkanut voimistumaan ja siitä olenkin yrittänyt päästä eroon ja olenkin alkanut sanomaan jo kommentteihin että hyvä on minulle käy ajatus hoitakaa niin kuin haluatte, voi että se tuntuu hyvältä. Hoito-ohjeet kylläkin ovat vähentyneet. Ja joulusiivousta kadun varmaan lopun elämääni, mikä lie minuun iski, äitini valitus kävi hermooni, kun hän ei muka jaksa ja vieraat tulee ("vieraat", oma tytär). Minun pitäisi olla onnellinen koska äitini kokee minut läheisimmäkseen.
Oikea omaishoitaja en ole eli mitään korvausta en saa palveluistani tosin äitini korvaa bensarahat kun ajelemme anoppi ei niitäkään vaikka saa Kelalta tukea kun joutuu turvautumaan ulkopuoliseen apuun.
Mutta mummot saavat asua kotona, olen siitä kuitenkin onnellinen ja pidän puoleni tulevaisuudessa. Tuo kirjanpito menoista ja autteluista oli tosi hyvä vinkki, sitä alan noudattamaan heti jo tänään.
Potuttaa minuakin lähes samat asiat! Ymmärrän sinua todellakin. Teen samoja asioita, kuin omaishoitaja, mutta mitään korvauksia en saa, sillä kotihoito on myös käytössä.
Minua ärsyttää, kun syntymäpäivänä tullaan suuret kukkapuskat ojossa, mutta sen jälkeen ei ketään näy jälkiä siivoamassa. Kukkiakin pitää hoitaa ja ne pitää myös heittää roskiin.
Lahjana ostetaan kirjoja, vaikka ihmistä ei enää tunneta sen vertaa, että ymmärrettäisiin ettei henkilö pysty enää lukemaan. Vierailut ovat kuin näytelmiä, todellinen välittäminen ja rakastaminen ei näy.
Juhliin tullaan kuin vieraaseen kylään, vaikka kyseessa on oma äiti ja mummo! Mitään ei tehty ennen juhlia, eikä tarjottu apua laittamisiin. Matka ei olisi ollut pitkä, alle 10km!
Oletetaan, että minä laitan kaiken valmiiksi ja siivoan jäljetkin.
Kun siskot tulevat, sano, että hyvä kun tulit, mene keittiöön ja leikka lisää pullaa pöytään ja ala sitten kaataa toista kupillista vieraille.
Langolle sanot, että huolehtii vieraitten takit naulaan ja avustaa eteisessä.
Ei pidä olla liian nöyrä. Selkä suoraksi ja pidät ilman muuta selvänä, että apua annetaan.
Älä päästä heitä lähtemään, vaan sano, että nyt ei ole vielä oikea aika ruveta siivoamaan, odottakaa kunnes viimeiset lähtevät.
joka oman työnsä ohella, oli vastaavassa asemassa äitiänsä hoitaessaan.
Myös hänellä on 4 sisarusta, joista yksi veli asui samassa, ja kaksi sisarta eri kaupungeissa.
Heidän apunsa oli suunnilleen sitä luokkaa kuin sinunkin sisaruksillasi. Soittaminen oli heidän mielestään suurta huolenpitoa.
Ystäväni kuitenkin piti äidistään todella paljon, eikä tietääkseni koskaan syytellyt sisaruksiaan, vaikka minulle joskus purkautuikin, kun kaikki tuntui kaatuvan hänen päälleen.
Sitten äiti kuoli, enkä ole ihan varma, mutta muistaakseni ystäväni sai kuolinpesältä jonkun pienen rahallisen korvauksen, mikä ei tietenkään millään lailla kattanut niiden vuosien työtä ja huolenpitoa, jonka ystäväni oli tehnyt.
Sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, koska hän ei todellakaan ollut rahan vuoksi äitiään hoitanut.
Mutta....sillä oli väliä, kun sisarukset rupesivat syyttämään häntä äidin rahojen varastamisesta.
Seurasin vierestä ja kuuntelin kuukausitolkulla ystävääni, jolle nämä syyttelyt tulivat täytenä yllätyksenä ja järkytyksenä.
Siinä vaadittiin kuitteja ja selvityksiä, jotka olisivat tulleet maksamaankin aika paljon ja uhattiin ihan tosissaan viedä asia oikeuteen. Ystäväni sanoi, että senkun viette ja yritti omasta puolestaan selvittää asioita.
Tilanne oli hankala, koska se oli pikkuhiljaa liukunut siihen pisteeseen, että ystäväni oli joutunut hoitelemaan äitinsä maksuja. Kukaan muu ei olisi siihen ruvennut.
Kysymys oli useasta vuodesta ja sen lisäksi, että ystäväni oli hoitanut äitinsä maksuja, myös äiti itse oli omia rahojaan käyttänyt. Eihän niitä kuitteja oltu säilytelty.
Missään tapauksessa suuresta summasta ei ollut kysymys, koska äiti oli ollut jo kauan leskenä, hänellä oli pieni eläke, vuokra-asunto, jossa vuokratuen kanssakin hänen tuloihinsa nähden iso vuokra, eikä muuta omaisuutta kuin asuinirtaimisto.
Tiesin myös perheen taustan, eli aina oli asuttu vuokralla. Omaisuuksia, ei edes autoa, ei ollut koskaan kerätty.
Perheen viiden lapsen elatus ja hyvä koulutus oli ollut se, mihin ystäväni vanhemmat olivat panostaneet.
Muistan kuinka yritimme ystäväni kanssa tehdä laskelmia äidin kuluista.
Laskimme vuokria, lääkärimaksuja, lääkkeitä, ruoka- ja muita normaaliin elämään kuuluvia menoja, vaatteita, kaikille lapsille ja heidän puolisoilleen ja suurelle lastenlapsilaumalle äidin antamia lahjoja merkkipäivinä ja lähettämiään kortteja postimaksuineen (!). Se oli todellakin sitä luokkaa.
Ja sukulaisten luokse tehtyjä vierailuja toisille paikkakunnille. Ahaa, siinäpäs taisikin tulla eteen ensimmäinen kohta, johon voitaisiin takertua. Siis, äiti ei pystynyt missään tapauksessa matkustamaan yksin, mutta mieli teki kovasti vielä kerran sukulaisia tapaamaan.
Ei olisi tullut kuuloonkaan, että kukaan muu kuin ystäväni olisi lähtenyt huonokuntoista äitiä sinne yleisillä kulkuneuvoilla viemään.
Näin ollen äiti oli maksanut heidän molempien matkakulut. Se oli ainoa, mikä ainakin minun tietooni tuli. Mielestäni oikeus ja kohtuus.
Koska tunnen ystäväni ja hänen perhetaustansa ja kiintymyksensä äitiinsä n. 52 vuoden ajalta, minulle on turha kenenkään tulla puhumaan mistään väärinkäytöksistä.
Mitään oikeusjuttua ei lopulta tullut, mutta
sisarusten välit menivät poikki ja sellaisina ovat olleet jo toistakymmentä vuotta.
Tosin ystäväni loukkaantui niin syvästi, että olen ymmärtänyt, ettei hän enää kanssakäymistä haluakaan.
Sinä tuskin joudut tällaiseen tilanteeseen, koska veljesi asuu äitinne kanssa ja on näin ollen myös tietoinen raha-asioista, mutta huomioikaa kuitenkin veljesi kanssa tällaisetkin asiat, ettei kukaan sisaruksista ole myöhemmin suuna ja päänä.
Teet sen mikä tuntuu oikealta ja hyvältä, pidät rajasi.
Sukulaisten märinään vastaat tyynesti että vai niin, jos joku osaa hoitaa kerran paremmin niin tervetuloa näyttämään mallia. Ja että oletkin pohdiskellut suurta elämänmuutosta, uutta uraa ja muuttoa kolmensadan kilometrin päähän, tai etelään aina puoleksi vuodeksi kerrallaan...