Janottaa liikaakin

Iso ongelma.
Seurustelin aikanaan maailman ihanimman miehen kanssa. Oltiin nuoria, mutta oltiin totaalisen rakastuneita, en epäile hetkeäkään etteikö se olisi rakkautta ollut. Vuosi pyörittiin ensin samoissa piireissä ja söpöiltiin ennenkun alettiin seurustella virallisesti, sitten oltiin puolisentoista vuotta yhdessä ja erottiin kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Opiskeltiin eri paikoissa niin ettei nähty paljon ikinä, molempien piti keskittyä kouluun niin ettei paljon ehditty puhellakkaan ja viikonloput miehen piti olla kotonansa maatilalla auttamassa isäänsä niin ettei ehditty silloinkaan pahemmin nähdä. Sitten se meni siihen että kun nähtiin niin lähinnä kinattiin jostain. Ei ikinä osattu varsinaisesti riidellä, se oli vain jotain sanaharkkaa aina. Jotenkin kasvettiin erillemme vaikka suhde oli hyvinä päivinä intohimoa ja rakkautta täynnä.

Ei siinä, erottiin keväällä 06, jonka jälkeen tosiin pariinkin otteeseen syksyllä eksyttiin suht intiimeihin tilanteisiin, suomeksi harrastamaan seksiä.
Se kuitenkin meni niin ettei siitä mitään sitten tullut enää, se oli vain sitä seksiä mikä meillä aina toimi vähän liiankin hyvin.

Silloin keväällä jonkin aikaa eron jälkeen sain huomata olevani raskaana, mutta valitettavasti muutaman kuukauden päästä tuli keskenmeno.
Surin valtavasti, olin suunnilleen koomassa monta kuukautta mutta sitten syksyllä toivuin vähän ja kappas, kuten jo mainitsin, eksyin saman miehen kanssa sänkyyn.

Siitä toivuin jotenkin, tosin tuntui koko ajan ettei se rakkaus mihinkään hävinnyt, se vaan piiloutui johonkin sydämen perukoille.
Ei nähty juurikaan tuossa kahden vuoden aikana, silloin tällöin sattumalta jossain törmättiin ja vaihdettiin pari sanaa.

Nyt, kun erosta on kohta kolme vuotta, törmäsin mieheen yllättäen muutama päivä sitten. Menin aivan sekaisin, en oikein osannut sanoa mitään kun lähinnä tuijottelin ja haaveilin. Onneksi ei oltu kahdestaan niin ei tarvinnutkaan mitään kovin ihmeellistä osata sanoa.
On nähty nyt muutaman kerran tässä, törmätty jossain samojen tuttujen kautta, ja olen koko ajan alkanut odottaa että näkisinkö Hänet jossain.
Aina kun kuljen kaupungilla, etsin katseellani josko löytäisin tutun miehen.

Ikävä on suunnaton. Hänet nähdessä tekee mieli vaan hypätä kaulaan ja unohtaa samantien että tässä välissä oli tämä kolme vuotta.
Tuntuu aivan samalta kuin joskus silloin viisi vuotta sitten kun olin ihastunut kyseiseen ihmiseen muttei vielä seurusteltu.
Näen unta Hänestä, tosin näin niitä siinäkin kahden vuoden aikana jatkuvasti että ei ole uutta. Nyt vain enemmän.
Pitkään näin unia joissa menin naimisiin tai olin muuten romanttisessa/intiimissä tilanteessa kasvottoman miehen kanssa, mutta nyt muutamana yönä olenkin yllättäen mennyt tämän kyseisen miehen kanssa naimisiin, ja viime yönä sain kuulla olevani raskaanakin.
Unet on hämmentäviä, mistä tuommoiset unet tulee ja mitä ne tarkoittaa.

Jokatapauksessa ne unet nyt ei ole se tärkein seikka vaan se mitä tunnen kun olen hereillä.
Haluaisin koko ajan nähdä Hänet, kuvittelen julkisilla paikoilla miten ihana olisi kävellä Hänen kanssa käsikädessä ja muutenkin vain olla Hänen kanssaan kaikkialla.

Mutta.
Siinä on mutta.
Ensinnäkin, en tiedä yhtään onko kyseinen herra tällä hetkellä varattu vai ei.
Enkä todellakaan tiedä miten sellaisen asian voisin selvittää, kun en halua myöskään kysyä sellaisilta kavereilta jotka saattaisi tietää koska siitä kehkeytyy sellainen huhu että se on salamana Hänen korvissaan. Ei kiitos.
Eli pitäisi jotenkin selvittää Häneltä itseltään.
Mutten keksi mitään mitä voisin ohimennenkään kysäistä joka paljastaisi nykyistä siviilisäätyä.
Toisekseen, miten voin tällaisesta asiasta mennä ihmiselle puhumaan?
En todellakaan ole hyvä tällaisissa tilanteissa.
Enkä varsinkaan Hänen kohdallaan. Aikanaan Hänen kanssaan oli helppo puhua kaikesta maan ja taivaan välillä ja vähän niiden ulkopuolellakin, ei ollut mitään mistä en Hänelle olisi voinut kertoa. Mutta aika on syönyt sen pois, en enää tiedä miten voisin kertoa tällaisia asioita ääneen.
En haluaisi millään tekstiviestilläkään sanoa että "hei muuten, taidan rakastaa sinua yhä", ei kuulosta minulta.
Mutta viestillä voisin järjestää tapaamisen johonkin.
Vaan kun en uskalla.
Se on niin 50%-50%, kun en voi tietää mitä Hän tuntee tai ei tunne ja mitä ajattelee minusta jne.
Jos käyttäytymisestä voi jotain päätellä, niin suhteellisen normaalisti minua kohtaan käyttäytyi, mutta katseet oli pitkiä. Huomasin monesti sivusilmällä kun jollekkin jotain puhuin että Hän katseli minua, todella kauan.
Lämmittää mieltä koska aikanaan ennenkuin oltiin läheisemmissä väleissä, nimenomaan niillä katseilla pelattiin paljon ja siitä tiesin että tuon vielä pyydystän. :D
Nyt vaan en tiedä miten.

Meillä kuitenkin on selkeä kemia välillä yhä, ainakin minä tunnen sen.
Voisin melkein sanoa että voisin mennä kyseisen ihmisen kanssa naimisiin samantien ja tehdä pari lasta, voisin unohtaa koko muun maailman kun vain saisin Hänet. Tuntuu ettei mikään muu nyt ole niin tärkeää kuin tämä mies.
Mutta olen ihan neuvoton.
Miten tällaisen asian voi mennä päin naamaa sanomaan?
Että on ollut tuntemuksia tässä lähiaikoina ja että tuntuu ettei se rakkaus mitä joskus tunsi, kadonnutkaan mihinkään.

Miten voi vanhalle rakkaudelle, ensirakkaudelle, kertoa että rakastaa Häntä yhä?
111854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ikää oli?
Siis ei hallelujaa, jos susta tuntuu, et se mies on sun elämäs Ihminen, niin mitä hittoa sä välität pätkääkään siitä, mitä huhuja sun puhees saa liikenteeseen?? Kyllä se on tässä elämässä niin, että joskus on riskeerattava saadakseen haluamansa.
Etene askel askeleelta: selvitä eka, onko vapaa, sitten onko kiinnostunut jne... Sittenhän loppu on enää "pelkkää pässinlihaa". Vastauksena viimeisiin kysymyksiis, ne vaan todellakin sanotaan ihan päin naamaa, sana sanalta..
Tietysti, jos haluaa tehdä asiat monimutkaisiksi, niin voihan tätä asiaa vatvoa niin kauan, että on_varmasti myöhäistä.. ;D

Äänestä
  • " selvitä eka, onko vapaa, sitten onko kiinnostunut jne."

    Äh ja pläh, mitä ihmettä tällaisia selvittelemään erikseen? Puhelin vaan kouraan niin saa kyllä ensikäden tietoa miehen ajatuksista.

    Fakta on että miehet eivät säikähdä ja juokse pakoon, vaikka nainen on aloitteellinen ja kysyy treffeille! Ei varsinkaan kun kyseessä on vanha kumppani. Jos se ei lämpene, niin siinä ei mikään kommervenkki tai kautta rantain kysely auta.

    Äänestä

päiväjäjestyksestä, eli ota selvää asioista, toimi selvittelyn jälkeeen järkevällä tavalla, eli jos yhteenpaluu ei enää onnistu, täytyy vain uhohtaa ja mennä eteenpäin. Muitakin mukavia miehiä tulee ennemmin tai myöhemmin tiellesi. Muuten, huomaan olevani pessimistinen tämän vanhan rakkaasi suhteen, mutta emmehän me sivustaseuraajat häntä tunne!

Äänestä

Selvitä mahdollisimman pian, onko mies varattu vai ei. Olen samaa mieltä aiemman vastaajan kanssa siitä, että et sinä siinä mitään menetä tai riskeeraa, vaikka kysyisit joltain kaverilta asiasta - jollet sitten uskalla suoraan häneltä itseltään kysyä. Mikset muuten kysyisi suoraan häneltä? Sopivassa tilanteessa heittäydyt juttusille ja johdatat keskustelun haluamaasi suuntaan... Mietit vähän etukäteen, mitä sanot - no, ei se helppoa ole, mutta meiti, mitä on pelissä: ehkä koko loppuelämäsi!
Epätietoisuus näissä asioissa on kamalinta! Olisi kamalaa kuulla jälkeenpäin, että toinen oli samoissa fiiliksissä, mutta kun kumpikaan ei uskaltanut tehdä mitään siinä pelossa, että toisella on jo toinen...
Itsellä kävi köpelösti yli 10 vuotta sitten: emme seurustelleet, mutta ilmassa oli kyllä suurta ihastusta ja kemiaa. Ymmärsin kuitenkin, että miehellä oli "projekti" toisaalla, ja annoin olla, kun en halunnut tunkea puun ja kuoren väliin. No, kuinkas ollakaan, törmättiin tämän miehen kanssa muutama vuosi sitten uudelleen ; tuli sitten juteltua kaikenlaista, ja mies suoraan kysyi, että mikä tuli, miksei meistä tullut mitään?! Mitä?! Annoin kuulemma periksi liian nopeasti... No, ei siinä mitään, asiat menivät niin kuin menivät, ja kaikella on tarkoituksensa - mutta hämmentävintä on, että taas kerran sattuman oikusta olemme miehen kanssa tekemisissä jatkuvasti, ja tuntuu siltä, että kohta roihahtaa ja kunnolla...

Äänestä
  • Aika noloa äijältä tulla selittämään, että annoit periksi, jos itsellä on ollut monta naista kierroksessa. Olet sinisilmäinen vedätettävä, jos uskot olevasi nyt jotain erikoista. Ethän ollut silloinkaan, miksi nyt olisit, kun olet vaihtoehto, joka tulee vasta vuosien päästä mieleen.

    Anna miehelle kengänkuva persauksiin ja etsi joku, jolle todella merkitset jotakin. Hän on joskus huomannut sinun yksipuolisen ihastuksen, se ei tarkoita, et se olis ollut kaksipuolista, jos hän niin sanoo. Se mitä tekee kertoo kaiken puolestaan. Ja sinä hölmö annat toisen kerran saman maakarin vedättää sinua. Älä viitsi nainen olla noin sinisilmäinen. Mies sais hävetä tosiaan.

    Äänestä

  • sinisilmäinen olet. kirjoitti:

    Aika noloa äijältä tulla selittämään, että annoit periksi, jos itsellä on ollut monta naista kierroksessa. Olet sinisilmäinen vedätettävä, jos uskot olevasi nyt jotain erikoista. Ethän ollut silloinkaan, miksi nyt olisit, kun olet vaihtoehto, joka tulee vasta vuosien päästä mieleen.

    Anna miehelle kengänkuva persauksiin ja etsi joku, jolle todella merkitset jotakin. Hän on joskus huomannut sinun yksipuolisen ihastuksen, se ei tarkoita, et se olis ollut kaksipuolista, jos hän niin sanoo. Se mitä tekee kertoo kaiken puolestaan. Ja sinä hölmö annat toisen kerran saman maakarin vedättää sinua. Älä viitsi nainen olla noin sinisilmäinen. Mies sais hävetä tosiaan.

    sanoin, että miehellä oli monta naista kierroksessa? Kyse oli silkasta väärinkäsityksestä, ja hänkin kuvitteli virheellisesti minulla olevan intressejä toisella paikkakunnalla. Nuorena ei ylpeys sallinut varmistaa tällaisia asioita.

    Kyllä, tiedän olevani hänelle jotain erikoista. Ei ole tarvetta antaa kengänkuvaa perseeseen, ei etsiä ketään muuta.
    Kiitos "kannustuksesta" - mutta et onnistunut. Jos itsellesi on joskus käynyt huono säkä, älä kuvittele, että kaikki ovat samanlaisia.

    Äänestä

  • kohdassa... kirjoitti:

    jos itseäsi sumutetaan vielä aikuisen naisen iässä linssiin noin pahasti, niin ensimmäinen kerta voi olla vahinko, mutta toinen jo silkkaa typeryyttä.

    Väärinkäsitykset ja selitykset, mitä merkitystä niillä on lopulta kuitenkaan. Ylpeys esteenä?
    Eipä se monestikaan estä sitten pistämästä muita naisia kierrokseen. Mitä se ylpeys muka silloin estää? Ylpeissä sitä paitsi ei ole mitään ihailtavaa, jos on kusi noussut päähän, se on ja se siitä. Ja jos ei kykene puhumaan asioista tai edes selvittämään ja pitää ylpeyttään kalliimpana kuin suhteiden katkeamisia, niin sitten pitää. Se on täysin valinta. Kertoo ihmisestä tarpeeksi.

    Mitä erikoista sä voit olla ihmiselle joka on vuosia tiennyt sut, mut nyt muka yhtäkkiä muka ihastuu, et mitään. Sulla ei ole tarvetta arvostaa itseäsi, jos suostut tuohon sumutukseen vielä.
    Voisit kokeilla miltä se tuntuisi.

    Enkä tosiaan kannustanut ainakaan suhteeseen. Sanon suoraan, että miehet vetää niin paljon kuin sä ikinä annat ja sunlaiset naisethan antaa ja laulaa antaessaan.

    Ei ole pakko uskoa. Voit kokeilla, mut älä sitten itke täällä, kun toisen "ylpeys" ja "väärinkäsitykset" ja "kuvitelmat" on silti aivan sitä samaa siltä samalta ihmiseltä. Ei ihmiset pohjimmiltaan muutu. Nuoruus ei ole mikään tekosyy olla kusipää, edes sulle, vaikka se niin mukavalta selitykseltä susta ehkä kuulostais.

    Kysynpähän vain, että montakohan naista on sun hänen kanssa just samassa liemessä? Voipi yllättää sutkin kun selvität asian. Kerrankos se nyt häntäheikillä olis säätöä vähän siellä sun täällä.

    Äänestä

  • noin hyväuskoinen. kirjoitti:

    Sumutusta tai ei, niin antaa toisten yrittää. ;) Miten kukaan muu tietää, mikä tilanne kenelläkin on.

    Varovainen toki saa olla, ensin voi tutkia ja sitten hutkia rakkauden kanssa.

    Äänestä

  • noin hyväuskoinen. kirjoitti:

    jos itseäsi sumutetaan vielä aikuisen naisen iässä linssiin noin pahasti, niin ensimmäinen kerta voi olla vahinko, mutta toinen jo silkkaa typeryyttä.

    Väärinkäsitykset ja selitykset, mitä merkitystä niillä on lopulta kuitenkaan. Ylpeys esteenä?
    Eipä se monestikaan estä sitten pistämästä muita naisia kierrokseen. Mitä se ylpeys muka silloin estää? Ylpeissä sitä paitsi ei ole mitään ihailtavaa, jos on kusi noussut päähän, se on ja se siitä. Ja jos ei kykene puhumaan asioista tai edes selvittämään ja pitää ylpeyttään kalliimpana kuin suhteiden katkeamisia, niin sitten pitää. Se on täysin valinta. Kertoo ihmisestä tarpeeksi.

    Mitä erikoista sä voit olla ihmiselle joka on vuosia tiennyt sut, mut nyt muka yhtäkkiä muka ihastuu, et mitään. Sulla ei ole tarvetta arvostaa itseäsi, jos suostut tuohon sumutukseen vielä.
    Voisit kokeilla miltä se tuntuisi.

    Enkä tosiaan kannustanut ainakaan suhteeseen. Sanon suoraan, että miehet vetää niin paljon kuin sä ikinä annat ja sunlaiset naisethan antaa ja laulaa antaessaan.

    Ei ole pakko uskoa. Voit kokeilla, mut älä sitten itke täällä, kun toisen "ylpeys" ja "väärinkäsitykset" ja "kuvitelmat" on silti aivan sitä samaa siltä samalta ihmiseltä. Ei ihmiset pohjimmiltaan muutu. Nuoruus ei ole mikään tekosyy olla kusipää, edes sulle, vaikka se niin mukavalta selitykseltä susta ehkä kuulostais.

    Kysynpähän vain, että montakohan naista on sun hänen kanssa just samassa liemessä? Voipi yllättää sutkin kun selvität asian. Kerrankos se nyt häntäheikillä olis säätöä vähän siellä sun täällä.

    miksi sinusta on tullut noin kyyninen?

    Missään vaiheessahan en sanonut, että silloin alussakaan hänellä olisi ollut useampia naisia kierroksessa, enhän? Puoliksi pentuna ei ollut munaa mennä toiselta kysymään, että mitenkäs on asian laita - eiköhän pelko itsensä mokaamisesta toisen silmissä ole etenkin nuoremmalla iällä melkoisen yleistä. Vähän tästä kielii esim tuo ketjun aloittajan kirjoitus...

    "Tarvittavat selvitykset" olen tehnyt, ja tiedän olevani ainoa nainen hänen elämässään.
    Sorry vaan, mutta mikään, mitä kirjoitit, ei saa minua epäilemään tämän suhteen onnistumista.

    Ilmeisesti olet niitä peruskitkeriä ihmisiä, jotka nauravat rakkaudelle eivätkä itse epäonnistumisen pelossa uskalla yhtään mitään... Varmaan tunnet sanonnan "sitä saa, mitä tilaa"... Omalla suhtautumisellasi = kenestäkään ei voi uskoa mitään hyvää, et mitään muuta tule saamaan. No, hienoa, kun ainakin teoriassa hallitset tunne-elämän koukerot - enkä voi olla ihailematta kyvykkyyttäsi vieraiden ihmisten sielunmaisemien luotaamiseen... Rakkautta sinullekin ovien ja ikkunoiden täydeltä! :-)

    Äänestä

  • noin hyväuskoinen. kirjoitti:

    jos itseäsi sumutetaan vielä aikuisen naisen iässä linssiin noin pahasti, niin ensimmäinen kerta voi olla vahinko, mutta toinen jo silkkaa typeryyttä.

    Väärinkäsitykset ja selitykset, mitä merkitystä niillä on lopulta kuitenkaan. Ylpeys esteenä?
    Eipä se monestikaan estä sitten pistämästä muita naisia kierrokseen. Mitä se ylpeys muka silloin estää? Ylpeissä sitä paitsi ei ole mitään ihailtavaa, jos on kusi noussut päähän, se on ja se siitä. Ja jos ei kykene puhumaan asioista tai edes selvittämään ja pitää ylpeyttään kalliimpana kuin suhteiden katkeamisia, niin sitten pitää. Se on täysin valinta. Kertoo ihmisestä tarpeeksi.

    Mitä erikoista sä voit olla ihmiselle joka on vuosia tiennyt sut, mut nyt muka yhtäkkiä muka ihastuu, et mitään. Sulla ei ole tarvetta arvostaa itseäsi, jos suostut tuohon sumutukseen vielä.
    Voisit kokeilla miltä se tuntuisi.

    Enkä tosiaan kannustanut ainakaan suhteeseen. Sanon suoraan, että miehet vetää niin paljon kuin sä ikinä annat ja sunlaiset naisethan antaa ja laulaa antaessaan.

    Ei ole pakko uskoa. Voit kokeilla, mut älä sitten itke täällä, kun toisen "ylpeys" ja "väärinkäsitykset" ja "kuvitelmat" on silti aivan sitä samaa siltä samalta ihmiseltä. Ei ihmiset pohjimmiltaan muutu. Nuoruus ei ole mikään tekosyy olla kusipää, edes sulle, vaikka se niin mukavalta selitykseltä susta ehkä kuulostais.

    Kysynpähän vain, että montakohan naista on sun hänen kanssa just samassa liemessä? Voipi yllättää sutkin kun selvität asian. Kerrankos se nyt häntäheikillä olis säätöä vähän siellä sun täällä.

    Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Jos kumpikin osapuolu ujostelee ja on ylpee, niin näin voi käydä.

    Eihän sitä tarvitse oikeasti olla naisia kierroksessa, riittää että se juttelee jonkun naisen kanssa baarissa ja kiinnostuksen kohde vetää tästä vähän liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Itse olen syyllistynyt ihan samanlaiseen liien pikaiseen johtopäätösten vetämiseen.

    Tietenkin asia voi myös olla kuten sanoit, mutta nuorempana hommat menee yleensä näin kun minä sanon.

    Panomiesten maine on kyllä yleensä tunnettu, joten tällaisesta ei liene kyse.

    Äänestä

"Ensinnäkin, en tiedä yhtään onko kyseinen herra tällä hetkellä varattu vai ei. "

Mitä väliä tällä on?

Te olette naineet, seurustelleet, olleet yhdessä. Sinulla on aivan eri pohjat mennä kysymään tilannetta ja edhottamaan treffejä kuin jollekin random-puolitutulle. Kiinnostusta on ollut aikoinaan, kyllä sitä varmaan nytkin löytyy.

Jos mies on varattu niin sitten on ja hän sen sulle kertoo. Jos ei ole, niin kertoo varmaan senkin

Mitä tässä voit hävitä?

Sulla kai numero tiedossa, niin rohkeasti vain soitat ja kysyt kahville. Kyllä miehen tästä pitäisi tajuta kupletin juoni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TypeofGirl kirjoitti:

Iso ongelma.
Seurustelin aikanaan maailman ihanimman miehen kanssa. Oltiin nuoria, mutta oltiin totaalisen rakastuneita, en epäile hetkeäkään etteikö se olisi rakkautta ollut. Vuosi pyörittiin ensin samoissa piireissä ja söpöiltiin ennenkun alettiin seurustella virallisesti, sitten oltiin puolisentoista vuotta yhdessä ja erottiin kun aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Opiskeltiin eri paikoissa niin ettei nähty paljon ikinä, molempien piti keskittyä kouluun niin ettei paljon ehditty puhellakkaan ja viikonloput miehen piti olla kotonansa maatilalla auttamassa isäänsä niin ettei ehditty silloinkaan pahemmin nähdä. Sitten se meni siihen että kun nähtiin niin lähinnä kinattiin jostain. Ei ikinä osattu varsinaisesti riidellä, se oli vain jotain sanaharkkaa aina. Jotenkin kasvettiin erillemme vaikka suhde oli hyvinä päivinä intohimoa ja rakkautta täynnä.

Ei siinä, erottiin keväällä 06, jonka jälkeen tosiin pariinkin otteeseen syksyllä eksyttiin suht intiimeihin tilanteisiin, suomeksi harrastamaan seksiä.
Se kuitenkin meni niin ettei siitä mitään sitten tullut enää, se oli vain sitä seksiä mikä meillä aina toimi vähän liiankin hyvin.

Silloin keväällä jonkin aikaa eron jälkeen sain huomata olevani raskaana, mutta valitettavasti muutaman kuukauden päästä tuli keskenmeno.
Surin valtavasti, olin suunnilleen koomassa monta kuukautta mutta sitten syksyllä toivuin vähän ja kappas, kuten jo mainitsin, eksyin saman miehen kanssa sänkyyn.

Siitä toivuin jotenkin, tosin tuntui koko ajan ettei se rakkaus mihinkään hävinnyt, se vaan piiloutui johonkin sydämen perukoille.
Ei nähty juurikaan tuossa kahden vuoden aikana, silloin tällöin sattumalta jossain törmättiin ja vaihdettiin pari sanaa.

Nyt, kun erosta on kohta kolme vuotta, törmäsin mieheen yllättäen muutama päivä sitten. Menin aivan sekaisin, en oikein osannut sanoa mitään kun lähinnä tuijottelin ja haaveilin. Onneksi ei oltu kahdestaan niin ei tarvinnutkaan mitään kovin ihmeellistä osata sanoa.
On nähty nyt muutaman kerran tässä, törmätty jossain samojen tuttujen kautta, ja olen koko ajan alkanut odottaa että näkisinkö Hänet jossain.
Aina kun kuljen kaupungilla, etsin katseellani josko löytäisin tutun miehen.

Ikävä on suunnaton. Hänet nähdessä tekee mieli vaan hypätä kaulaan ja unohtaa samantien että tässä välissä oli tämä kolme vuotta.
Tuntuu aivan samalta kuin joskus silloin viisi vuotta sitten kun olin ihastunut kyseiseen ihmiseen muttei vielä seurusteltu.
Näen unta Hänestä, tosin näin niitä siinäkin kahden vuoden aikana jatkuvasti että ei ole uutta. Nyt vain enemmän.
Pitkään näin unia joissa menin naimisiin tai olin muuten romanttisessa/intiimissä tilanteessa kasvottoman miehen kanssa, mutta nyt muutamana yönä olenkin yllättäen mennyt tämän kyseisen miehen kanssa naimisiin, ja viime yönä sain kuulla olevani raskaanakin.
Unet on hämmentäviä, mistä tuommoiset unet tulee ja mitä ne tarkoittaa.

Jokatapauksessa ne unet nyt ei ole se tärkein seikka vaan se mitä tunnen kun olen hereillä.
Haluaisin koko ajan nähdä Hänet, kuvittelen julkisilla paikoilla miten ihana olisi kävellä Hänen kanssa käsikädessä ja muutenkin vain olla Hänen kanssaan kaikkialla.

Mutta.
Siinä on mutta.
Ensinnäkin, en tiedä yhtään onko kyseinen herra tällä hetkellä varattu vai ei.
Enkä todellakaan tiedä miten sellaisen asian voisin selvittää, kun en halua myöskään kysyä sellaisilta kavereilta jotka saattaisi tietää koska siitä kehkeytyy sellainen huhu että se on salamana Hänen korvissaan. Ei kiitos.
Eli pitäisi jotenkin selvittää Häneltä itseltään.
Mutten keksi mitään mitä voisin ohimennenkään kysäistä joka paljastaisi nykyistä siviilisäätyä.
Toisekseen, miten voin tällaisesta asiasta mennä ihmiselle puhumaan?
En todellakaan ole hyvä tällaisissa tilanteissa.
Enkä varsinkaan Hänen kohdallaan. Aikanaan Hänen kanssaan oli helppo puhua kaikesta maan ja taivaan välillä ja vähän niiden ulkopuolellakin, ei ollut mitään mistä en Hänelle olisi voinut kertoa. Mutta aika on syönyt sen pois, en enää tiedä miten voisin kertoa tällaisia asioita ääneen.
En haluaisi millään tekstiviestilläkään sanoa että "hei muuten, taidan rakastaa sinua yhä", ei kuulosta minulta.
Mutta viestillä voisin järjestää tapaamisen johonkin.
Vaan kun en uskalla.
Se on niin 50%-50%, kun en voi tietää mitä Hän tuntee tai ei tunne ja mitä ajattelee minusta jne.
Jos käyttäytymisestä voi jotain päätellä, niin suhteellisen normaalisti minua kohtaan käyttäytyi, mutta katseet oli pitkiä. Huomasin monesti sivusilmällä kun jollekkin jotain puhuin että Hän katseli minua, todella kauan.
Lämmittää mieltä koska aikanaan ennenkuin oltiin läheisemmissä väleissä, nimenomaan niillä katseilla pelattiin paljon ja siitä tiesin että tuon vielä pyydystän. :D
Nyt vaan en tiedä miten.

Meillä kuitenkin on selkeä kemia välillä yhä, ainakin minä tunnen sen.
Voisin melkein sanoa että voisin mennä kyseisen ihmisen kanssa naimisiin samantien ja tehdä pari lasta, voisin unohtaa koko muun maailman kun vain saisin Hänet. Tuntuu ettei mikään muu nyt ole niin tärkeää kuin tämä mies.
Mutta olen ihan neuvoton.
Miten tällaisen asian voi mennä päin naamaa sanomaan?
Että on ollut tuntemuksia tässä lähiaikoina ja että tuntuu ettei se rakkaus mitä joskus tunsi, kadonnutkaan mihinkään.

Miten voi vanhalle rakkaudelle, ensirakkaudelle, kertoa että rakastaa Häntä yhä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu