Osaisiko kukaan neuvoa mitä tehdä, kun mies eron tullessa alkaa vihjailla itsemurhasta?
Olen 25v ja seurusteltu ollaan n. 3 vuotta, muttei koskaan asuttu yhdessä. Olen yrittänyt lopettaa suhdetta jo kohta vuoden ajan, sillä en yksinkertaisesti ole onnellinen hänen kanssaan. Mutta joka kerta yritykseni kaatuu siihen, että eron hetkellä mies alkaa itkeä ja kertoo, ettei enää jaksa elää tms. Hän ei aivan kirjaimellisesti uhkaile itsemurhalla, mutta kuitenkin niin, ettei sen mahdollisuus jää epäselväksi.
Muuten hän ei ole erityisen itsetuhoinen tyyppi, eikä hän koskaan seurusteluaikanamme ole vihjannut halustaan kuolla, vaan asia tulee esille ainoastaan puhuessani erosta. En silti usko, että tämä "uhkailu" on kuitenkaan pelkkää psykologista peliä tai taktikointia.
Lopulta käy aina niin, että lupaudun yrittämään vielä kerran, vaikka en tosissani usko suhteen jatkuvuuteen. En vaan kestä sitä syyllisyyttä ja pelkoa siitä, onko hän mennyt tekemään jotain itselleen. Tiedän kyllä, että jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa elämästään, mutta silti ajatuskin siitä, että olisin jotenkin osallinen siihen, saa minut kauhun valtaan. Välitän hänestä todella paljon ja tavallaan rakastankin, vaikka tiedän etten hänen kanssaan loppuelämääni halua viettää.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Mitä tässä tilanteessa voisin tehdä? Olen yrittänyt puhua mahdollisimman avoimesti, enkä ole tosiaankaan ollut jättämässä häntä erityisen tylyllä tavalla. Olen myös ehdottanut, että voisimme olla eron jälkeen ystäviä (siis oikeasti, ei pelkästään ns. eroläppänä), jos hän vaan sitä haluaa.
Alan olla henkisesti aika uupunut, enkä keksi mitä voisin tehdä. Olen ehdottanut myös ammattiauttajan puoleen kääntymistä, mutta kun olemme jälleen "yrittämässä uudestaan", hän ei tunne sille mitään tarvetta. Toisaalta hänen kanssaan olo ei varsinaisesti mitään tuskaa ole, vaan viihdynkin hänen seurassaan ja kaiken kaikkiaan hän on oikein herttainen mies, mutta vaan niin eri aaltopituudella.
Taisipa tulla aika sekava tilitys, sen verran solmussa alkaa pääkoppa olla. Olisin kuitenkin todella kiitollinen jos joku osaisi minua neuvoa, ei tahdo enää omat rahkeet riittää..
Olen 25v ja seurusteltu ollaan n. 3 vuotta, muttei koskaan asuttu yhdessä. Olen yrittänyt lopettaa suhdetta jo kohta vuoden ajan, sillä en yksinkertaisesti ole onnellinen hänen kanssaan. Mutta joka kerta yritykseni kaatuu siihen, että eron hetkellä mies alkaa itkeä ja kertoo, ettei enää jaksa elää tms. Hän ei aivan kirjaimellisesti uhkaile itsemurhalla, mutta kuitenkin niin, ettei sen mahdollisuus jää epäselväksi.
Muuten hän ei ole erityisen itsetuhoinen tyyppi, eikä hän koskaan seurusteluaikanamme ole vihjannut halustaan kuolla, vaan asia tulee esille ainoastaan puhuessani erosta. En silti usko, että tämä "uhkailu" on kuitenkaan pelkkää psykologista peliä tai taktikointia.
Lopulta käy aina niin, että lupaudun yrittämään vielä kerran, vaikka en tosissani usko suhteen jatkuvuuteen. En vaan kestä sitä syyllisyyttä ja pelkoa siitä, onko hän mennyt tekemään jotain itselleen. Tiedän kyllä, että jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa elämästään, mutta silti ajatuskin siitä, että olisin jotenkin osallinen siihen, saa minut kauhun valtaan. Välitän hänestä todella paljon ja tavallaan rakastankin, vaikka tiedän etten hänen kanssaan loppuelämääni halua viettää.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Mitä tässä tilanteessa voisin tehdä? Olen yrittänyt puhua mahdollisimman avoimesti, enkä ole tosiaankaan ollut jättämässä häntä erityisen tylyllä tavalla. Olen myös ehdottanut, että voisimme olla eron jälkeen ystäviä (siis oikeasti, ei pelkästään ns. eroläppänä), jos hän vaan sitä haluaa.
Alan olla henkisesti aika uupunut, enkä keksi mitä voisin tehdä. Olen ehdottanut myös ammattiauttajan puoleen kääntymistä, mutta kun olemme jälleen "yrittämässä uudestaan", hän ei tunne sille mitään tarvetta. Toisaalta hänen kanssaan olo ei varsinaisesti mitään tuskaa ole, vaan viihdynkin hänen seurassaan ja kaiken kaikkiaan hän on oikein herttainen mies, mutta vaan niin eri aaltopituudella.
Taisipa tulla aika sekava tilitys, sen verran solmussa alkaa pääkoppa olla. Olisin kuitenkin todella kiitollinen jos joku osaisi minua neuvoa, ei tahdo enää omat rahkeet riittää..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta elämästäni. Itselläni tosin avioero takana ja lapsiakin. Erillämme olemme asuneet jo pari vuotta, mutta aina, kun exällä "keittää" joku asia, niin johan alkaa tulla puhelimeen viestejä, että sano lapsilleni isältä hyvästit jne. Alan olla todella loppu. Minusta tämä on lähinnä henkistä väkivaltaa, vaikka tiedän, ettei hän itselleen mitään tekisikään, mutta...
Henkistä kidutustahan tuo nimenomaan ON! Ja jos kerta tiedät, että "hän ei kuitenkaan tee itselleen mitään", niin jätä ne viestit omaan arvoonsa. Sitä paitsi vaikka tekisikin, niin se on sitten HÄNEN valintansa.
Mutta naisia on aika helppo syyllistää vetoamalla tunteisiin, koska enemmistö naisita on niin tunnepitoisia.
Hei!
Otapa asia suoraan puheeksi miehesi kanssa. Laita miehesi ottamaan vastuu sanoistaan, kerro että kieltäydyt ottamasta vastaan uhkailua hänen taholtaan. Myöntymällä miehesi jatkuvaan manipulointiin itseasiassa mahdollistat hänen riippumisen sinun varassasi. Kun sinnikkäästi puhut suoraan asiasta etkä asian vierestä miehesi on aivan pakko kohdata se totuus että hän kiristää ja manipuloi sinua ja että se ei ole oikein.
Et ole vastuussa hänen tekemisistään.
Jo se että mies puhelee tuollaisia osoittaa hänen hakevan itselleen äitiä,eikä tasavertaista elämänkumppania.
Ei ole sinun asiasi holhota häntä lopun elämääsi,vaan sinulla on oikeus katsella itsellesi sellainen mies,joka kelpaa muuhunkin kuin paapottavaksi.
Tuollaiset itsemurha puheet on syytä laittaa samaan kategoriaan kuin pikkulasten uhkailut muuttaa pois kotoa,kun vanhemmat eivät tee niinkuin käsketään.
Kiitokset vastauksistanne! Taidattepa kirjoittaa asiaa, jasu ja Leena.
Olen kyllä yrittänyt puhua miehen kanssa suoraan tästä asiasta, mutta hän väistelee aihetta jälkeen päin. Kenties en sitten tarpeeksi suoraan ole puhunut, etenkään siitä, miltä tuollainen toiminta minusta tuntuu. Asiaa on vaikeuttanut myös se, että uhkailu ei ole mitenkään suoraviivaista, vaan esim. tekstareita tyyliin
"rakastan sua, mutta en tiedä miten jaksan tästä eteenpäin" jne. Hän on myös hieman masentuvaa tyyppiä, enkä voi varmaksi sanoa, ettei hän sitä itselleen tekisi.
Tuo äitihahmon hakeminenkin tuntui jotenkin tutulta, yhä useammin tunnen, että tukeminen on vähän yksipuolista, eikä minun asiani ja tunteeni niinkään kiinnosta häntä. Niin kai se on, että osittain olen tähän syypää itsekin, kun olen ajautunut tälläiseen rooliin. Mua on myös helppo syyllistää melkein asiassa kuin asiassa, kun oon aika herkkä tyyppi. Kumpa tietäisikin, että miten sitä voisi oppia terveellä tavalla itsekkäämmäksi, siis niin ettei toisten tunteet menisi aina omien edelle..
Vastauksenne auttoivat, tälläisestä kun en ole oikein kavereidenkaan kanssa ole tohtinut puhua. Iso osa kavereista on yhteisiä, enkä halua häntä heidän silmissään mollata tms. Kiitokset siis! :)
Ei oikein terveeltä kuulosta miehen puheet!Jos vaan puhut erosta,etkä toteuta sitä,mies ei koskaan usko sinua-saattaa jo ihan siitä syystä masentua,että uhkaat hänet jättää ja sitten kun niin ei tapahdukaan,vatvoo asiaa mielessään ja masentuu entisestään!
Hanki muitakin ystäviä kuin ne joita sulla on miehen kanssa sillä jos ero sattuu tuleen niin sitten et ainakaan ole yksin.
Mä en jaksais päivääkään tollasta roikkujaa-eihän sitä tiedä,mitä se sulle tekee,jos on vaaraksi tselleenkin!!
Hei!
Olen 36-vuotias kolmen lapsen äiti.Olen elänyt avoliitossa 14 vuotta. Mieheni ajaa rekkaa ulkomaille ja on siis paljon pois kotoa. Olemme "yllättäen" vieraantuneet toisistamme niin
että olen tänä syksynä ollut valmis luopumaan koko suhteesta.
No, eron piti olla jo lähes selvä, mutta kun hän tuli reissultansa kotiin alkoi tuttu tarina. "Minulla ei ole mitään jos menetän teidät, koko elämältä katoaa merkitys. Parasta vaan mennä narun jatkoksi ja lopettaa kaikki." Muuten hän on kyllä oikein positiivinen ihminen eikä oikeastaan voi sietää valittajia jollainen minä tunnen olevani hänen silmissään. Olemme olleet vähällä erota kerran aikaisemminkin, ja silloinkin hän käytti tätä samaa keinoa suhteemme jatkamiseksi. Ajattelin, etten voi ottaa toisen ihmisen itsaria omalletunnolleni.
Nyt syksyllä olin jo niin valmis ajatukseen erosta, että tunnen pettäneeni itseni ja hänet kun annoin vielä yhden mahdollisuuden tämän suhteen jatkamiseen. Toisaalta tiedän ettei hän tosissaan tekisi itselleen mitään pahaa.
Moi.
Kylläpäs oli tutun kuulosta toi sun tekstis, huomaan etten tosiaankaan oo ainoa joka tässä tilanteessa on. Minäki olen ollu jo pitemmän aikaa eroaikeissa avopuolisostani, mut aina ku otan puheeks eron hän alkaa myös puhumaan täysin samanlailla ku sun mieheski. "mullei oo mitään jos jätät mut.." "mun elämällä ei oo merkitystä.." ja "kaikki tuntuu niin turhalta.." jne..
Tää on tosi rasittavaa. Minäki kuiteski välitän hänestä ja meillon yhteisiä lapsia. Tuntuu aivan kauheelta tollaset uhkailut. Oon kyllä sanonu asiasta hälle suoraan, mut ei silloo mitään vaikutusta. Ja vaikka kuin oon päättäny pysyä kovana ja pitää pääni, hän saa noilla tempuillaan pyörrettyä mun pään. Ja taas ollaan samassa pisteessä.
ei tästä mun kirjotuksesta sulle mitään apua kyllä ollu, mut ainaki huomaat että meitä on täällä muitakin samassa jamassa.
Mun paras työkaveri teki joku vuosi sitten itsarin kun sen avovaimo jätti sen. Siinä meni monen ihmisen elämä rikki, myös minun ! Tuskin koskaan pääsen tuon yli, etten asiaa huomannut ajoissa ja voinut tehdä mitään.
Jälkikäteen asiaa puitiin ja avovaimo (sairaanhoitaja ammatiltaan kaiken lisäksi) oli ollut täysin varma ettei mies tee itselleen mitään, kunhan uhkailee.
Epätoivoinen ihminen voi tehdä ihan mitä vain. Sinun ei tarvitse pysyä suhteessa, mutta herrantähden, soita jonnekin mielenterveyspalveluihin ja kysy alan ihmisiltä mitä olisi fiksua tehdä tällaisessa tilanteessa !
on koko ajan oltu. En ole lainkaan varma, suuntaan tai toiseen, saattaisiko hän jotain itselleen tehdä vai ei. Kuitenkaan tälläisiä itsaripuheita ei esiinny muulloin, kun erosta on ollut puhetta.
Myös ammatti-ihmisen kanssa (psykologi)olen tästä puhunut ja neuvo oli vaan, että jokainen on vastuussa omasta elämästään. Siis mitään muuta neuvoa en saanut, miten pitäisi toimia. Taakka siitä, että hän jotain itselleen tekisi tuntuu sekin kestämättömältä ajatukselta. Olen siis aika ymmälläni mitä tehdä.
Moi!
Tekstisi oli kuin suoraan mun suustani. Olen kanssa yrittänyt erota, mutta aina hän on saanut minut jäämään ja yrittämään vielä kerran jne jne jne...
Sanon vain, että minun tapauksessani tämä on mennyt pahemmaksi. Nyt hän uhkailee tappaa läheisiäni ja minut, jos hänet koskaan aion jättää. Kukaan muukaan ei kuulemma sitten minusta saa nauttia, jos ei kerran hän. Tästä on siis tullut yhtä helvettiä! Eli: jos et ole onnellinen häivy!
Teidän naisten täytyy tehdä AIVAN selväksi miehellenne, MIKSI se suhde ei toimi. Musta tuntuu ettei tää suhde tule toimimaan- tyyliset selitykset ei uppoa meihin.
Tai sitten rupeat olemaan hyvin etäinen miehees, niin ehkä hänkin jonkin ajan kuluttua tajuaa suhteen olevan lopussa.
Tai sitten teet vastauhkauksen tyyliin: Jos mä joudun olemaan tässä suhteessa vielä päivänkin, niin mä tapan itteni. Eiköhän se sun ukkos silloin tajua, miten raukkamaista on uhkailla itsarilla.
Itse olen kyllä sinkku enkä ole elänyt päivääkään parisuhteessa, joten mistäpä mä mitään tietäisin...
Tuollaisen henkisen väkivallan käytölle piste. Heti. Sinä et ole aikuisen ihmisen tekemisistä vastuussa, jokainen päättää itse riistääkö elämänsä vai ei.
Aikoinaan itse elin suhteessa jossa mies uhitteli itsemurhalla, eikä se aina jäänyt uhitteluun vaan mukana oli yrityksiäkin, ei kovin vakavia tosin. Keskustelussa jälkikäteen erään tällaisen tilanteen jälkeen sanoin että tämän jälkeen en enää pelasta mistään vastaavasta tilanteesta. Väkivalta siirtyikin sitten fyysiseksi ja suhde loppui pian.
Eli lopeta suhde. Jos hän haluaa itseään vahingoittaa, anna hänelle vapaus tehdä se. Ajat itsesi tuhon partaalle sietämällä tuollaista, ei hän sitä uhkailuaan lopeta, onhan se jo tullut todistettua että perut eroaikeesi kun hän vähänkin vihjaa itsetuhoisesta käyttäytymisestään. LOPETA SUHDE! Elä elämääsi äläkä kanna hänen tai muun maailman murheita hartioillasi. Paljon paljon voimia, kyllä sinä siihen pystyt!