Tervehdys kaikille keskustelijoille!

murtsi-67

Ensinnäkin pieni anteeksipyyntö: myös huomenna aikatauluni on kireä, tulen kotiin myöhään illalla, joten palstaan ja sen asioihin perehtyminen siirtyy keskiviikkoon.

Myöhemminkään en ehdi seuraamaan palstaa päivittäin mutta aion käydä kirjoituksia läpi ainakin pari kolme kertaa viikossa, toki useamminkin jos vain aika riittää.

Jokaista viestiä en voi lukea joten asiattomuuksista on hyvä ilmoittaa ja käyn ilmoitetut viestit läpi.

Linjastani.
Palstakirjoittelun linjauksia en tule vetämään omien mieltymysteni mukaan. Merkitystä ei siis ole niinkään sillä olenko esitettyjen väitteiden kanssa samaa tai eri mieltä. Sen sijaan merkittävää on, millä tavalla kyseiset väitteet esitetään.

Palstan riitaisuus on yleisesti tiedossa. Nimittelyä ja loanheittoa tapahtuu niin uskovien kuin ei-uskovien taholta. Tähän tulen puuttumaan.

Palstan keskusteluaihe on helluntailaisuus. Siinä mielessä helluntailaisilla on pieni kotikenttäetu. Mikään helluntailaisten oma palsta tämä ei kuitenkaan ole ja sellaiseksi en tahdo sen muodostuvankaan. En myöskään minun palstakseni - en ajattele että minun pitäisi muokata palstasta tietynlainen. Toimenkuvani on asiattomien viestien poisto ja aiheeseen liittymättömien viestien siirto. Näin toimien pyrin vaikuttamaan vain siihen että palstasta tulisi kaikille mukavampi paikka keskustella.

Kyse on yleisestä Suomi24:n keskustelupalstasta. Myös helluntailaisuuden ja yleisesti ottaen uskonasioiden kritiikki on sallittua.

Henkilökohtaisesti olen jopa mielissäni asiallisesta, hyvin esitetystä kritiikistä missä puututaan kristittyjen käyttäytymisen (todellisiin tai kuviteltuihin) epäkohtiin ja lieveilmiöihin. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kristityn tulee kyetä ottamaan vastaan arvostelua. Myös perusteetonta (tai ainakin itsestä perusteettomalta tuntuvaa) arvostelua.

Jos uskomme että Jumala on, kaatuuko Hän arvostelijoiden sanomisiin? Päinvastoin, siellä missä usko on tervettä se vain syvemmin juurtuu Kristukseen, myös kritiikin ja parjauksen alla. Tämä on henkilökohtainen näkemykseni. Muutkin näkemykset hyväksytään.

Kannatan siis laaja-alaista keskustelua.
Henkilökohtaisuuksiin menevään ilkeilyyn, parjaamiseen, nimittelyyn ja leimaamiseen tulen puuttumaan!

Kiitos tervetulotoivotuksista. Täällä on nyt jo nimitelty minua mm. homofobiaiseksi. Homofobia tarkoittaa homokammoa. Ystäväpiirissäni on ihmisiä jotka seksuaaliselta suuntautuneisuudeltaan ovat homoseksuaaleja ja muutenkin tapaan tällaisia ihmisiä silloin tällöin. En tunnista itsessäni kammoa, en edes inhoa heitä kohtaan. Kaikki homoseksuaalisuutta vastustavat tai - tarkemmin sanottuna, henkilöt jotka pitävät homoseksuaalisuutta luonnonvastaisena ja/tai syntinä, vääristymänä, eivät suinkaan ole homofobiaisia.

Perusteeton leimaaminen on yksi osoitus asiattomasta keskustelusta ja tuo lienee vielä melko lievä ylilyönti.

En välttämättä tule poistamaan viestejä joissa minua tai jotakuta nimitellään homofobiaiseksi tai narsistiksi tai saarnatautiseksi, joitain esimerkkejä mainitakseni. Voimakkaita tunteita synnyttävään keskusteluun kuuluu ehkä jonkin verran kärjistämistä ja ylilyöntejä.

Toivon että jokainen keskustelija käyttäisi malttia ja pyrkisi asiallisuuteen, mutta pieniin asiattomuuksiin en voi enkä viitsi aina puuttua.

Joka tapauksessa tulen asiattomuuksiin puuttumaan. Voimakkaastikin, että häiriköinti saataisiin kuriin. Kuinka voimakkaasti sitä en vielä tiedä. Aika näyttää ja linjaus voi ajan myötä muuttua sallivampaan tai tiukempaan suuntaan.

Ehkä on vielä syytä sanoa, että ylläpito ei ole pyytänyt minua tähän tehtävään, pyysin tehtävään itse.

Ylläpidon asettamat säännöt koskevat kaikkia palstoja, mutta sääntöjen puitteissa sheriffeillä on pelivaraa tulkita ja tehdä palstakohtaisia linjauksia. Siksi eri palstoilla on vähän erilaista käytäntöä esimerkiksi poistojen suhteen. Jokaisen poistamani viestin arkistoin. Viestien IP:t eli mistä ne on kirjoitettu voidaan siis jäljittää myöhemminkin, mikäli on syytä epäillä, että sama henkilö toistuvasti häiritsee keskustelua ja toimii sääntöjen vastaisesti.

Kaikkia linjani ei varmasti tule miellyttämään mutta en edes pyri miellyttämään, en ketään yksityistä henkilöä enkä mitään ihmisryhmää. Tiedostan varsin hyvin, että toimin sitten millä tavalla tahansa, aina olen jonkun mielestä puolueellinen jne. Yksi sanoo että linjani on liian salliva ja toisen mielestä se on liian tiukka.

Hyvin paljon on teistä itsestänne kiinni millaiseksi palsta muodostuu. Voimakaskin mielipide voidaan esittää asiallisesti ja henkilökohtaiseen nimittelyyn sortumatta.

- - -

Keskusteluissa ei saa

- Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan.
- Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista.
- Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia.
- Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
- Esittää yksityishenkilöiden henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta.
- Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
- Kirjoittaa rasistisia tekstejä.
- Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa.
- Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua ilman Suomi24:n lupaa.
- Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty.

Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.

Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet.

Emme velvoita sheriffejä kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstalla. Yksittäisiä sheriffejä koskevat keskustelut voidaan poistaa keskustelupalstoilta. Epäasiallisesti käyttäytyvistä sheriffeistä voi ilmoittaa palautteen kautta.

- - -

Pyrin hoitamaan tehtävän parhaan kykyni mukaan ja mahdollisimman puolueettomasti.

Erittäin hyvää vuoden 2009 jatkoa JOKAISELLE keskustelijalle.

Keskiviikkona palataan!

Jos ehdin, käyn viestejä läpi jo tänään. Ilmoituksia asiattomista viesteistä on tullutkin jo runsaasti. Kiitos ilmoituksista. Jokainen ilmoitus tullaan käymään läpi.

13

709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otto-poika45

      Hyvä, että tännekin saatiin seriffi. Eniten minua risoo täällä nuo jakeiden massapostitukset, taikka.

      ":otsikkko : mää
      nimim; tein
      Viesti: Lauseen"
      - jutut, joissa ei ole mitään asiaa. :D


      Massapostituskset ovat sääntöjenkin mukaan kiellettyjä,

      Keskusteluissa ei saa:


      * Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja

      mutta silti samat ukot / satunnaiset nikit laittavat niitä kuormittamaan forumiamme. (esimerkiksi tuo Savonarola, joka pilkkaa ajoittain myös Jeesusta)

      Etkö voisi avata jotain Jae-keskustelu-ketjua täänne, jotta forumeita pystyisi lukee vaikka kännykältä käsin, kun turhat aloitukset eivät hankaloittaisi lukunautintoa?

    • hirvas

      sefu, olet ilmaisut kantasi reilusti ja ymmärrettävästi. Herra olkoon kanssasi.

    • Palstalla tosiaan on paljon solvausta ja nimittelyä.
      Tosin paljon pahempiakin palstoja siinä suhteessa on.

      Aikaisemman sheriffin Suomi24 joutui erottamaan väärinkäytösten takia ja hän pyrkikin siitä huolimatta äskettäin samaan hommaan uudelleen mutta ei päässyt.
      Se tapahtui jo ennen kuin minä tällä palstalla ehdin kirjoittamaan ollenkaan.
      Sulla on viestisi perusteella siinä suhteessa paljon paremmat lähtökohdat.

      Minä ja useat muutkin kirjoittavat eri palstoilla aihepiirin mukaan mutta täytyy ymmärtää sitä suurta määrää ihmisiä jotka ei ikinä käy muulla palstalla vaikka asia sinne kuuluisikin.
      Joten kannattaa olla siinä suhteessa tarkkana että ei siirrä ihan ensinäkemältä viestiä toiselle palstalle kun joillekin tämä on toinen koti.

      • Pakanainen

        "kuin toinen koti", niin mihinkä sitä vanhemmiten palaisi kuin kotiinsa:)


    • murtsi-67! Toimintasuunnitelmasi kuulostaa hyvältä, tasapuoliselta ja oikealta.

      Toivomme siunausta Sinulle, toiminnallesi ja kaikille palstalaisille!

    • Bileam.

      Jos et ehdi vahtia palstaa, niin miksi hait sheriffiksi?
      Sheriin tulisi olla sellainen henkilö jolla on aikaa olla palstalla.
      "Matkoilla" olevasta sheriffistä ei ole mitään hyötyä!

      • voi kait

        päivystää vuorokaudet läpeensä. Ollaan kiitollisia siitä että tänne on saatu sheriffi.


    • J.Edgar

      Kuullostaa lupaavalta:

      "Palstan keskusteluaihe on helluntailaisuus. Siinä mielessä helluntailaisilla on pieni kotikenttäetu. Mikään helluntailaisten oma palsta tämä ei kuitenkaan ole ja sellaiseksi en tahdo sen muodostuvankaan."

      ja

      "Henkilökohtaisesti olen jopa mielissäni asiallisesta, hyvin esitetystä kritiikistä missä puututaan kristittyjen käyttäytymisen (todellisiin tai kuviteltuihin) epäkohtiin ja lieveilmiöihin. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kristityn tulee kyetä ottamaan vastaan arvostelua. "

      • pehmopappa

        Ei nekään, jotka notkuvat tällä aina vain ilkeilemässä.
        EI nekään ne, joilla ei ole muuta mielessä kuin uskovien nolaaminen.

        Ei nekään, joiden ainut tarkoitus ja ilo on vain saada aikaan negatiivista asennetta Jeesusta kohtaan.

        Ei nekään, jotka käyttävät arvostelua tekosyynä kristillisyyden haukkumiseen.

        Ei nekään, jotka vain ja ainoastaan ja aina vikoilevat ja tekevät niihin vastaavasta asiallisista vastauksista vain pilkkaa, jopa heistä.

        Tosin toivon, että sellaiset ihmiset tekisivät pikaisen parannuksen elämässään ja uskoisivat Jeesukseen. Kyllä elämällä pitää olla suurempi tarkoitus kun näin hyvän ja ihanan asian ja uskon haukkuminen? Jumala on tarkoittanut koirat haukkumaan, mutta ei nekään aina hauku eikä turhaan:)


    • huh hah hei

      "Päinvastoin, missä usko on tervettä, se vain syvemmin juurtuu Kristukseen myös kritiikin ja parjauksen alla".
      Voi ihmettä-shefua EI saa nimitellä homokammoiseksi mutta hän saa nimitellä homoja luonnottomiksi syntisäkeiksi???
      Ja sitten tuo "kohta"...mitä helvetin tervettä siinä on että jo ennestään hullun leiman otsaansa saaneet helluntailaiset(erikseen ketään leimaamatta)SAA parjata!!!
      Onkos shefu niin, että kun keskiviikkona palailet ja löydät atteja parjaamasta helluntailaisia niin olet vaan henkilökohtaisesti hyvilläsi????
      Koska haluat heidät ilosesti "Jeesuksen"tykö itkemään?
      Homoista: on Suomen lain vastaista syytellä heitä luonnottomiksi ja syntisiksi.
      Tee toiselle mitä itsellesi toivot tehtävän.
      Joten-oletko sinä luonnoton ja syntinen?

    • frihet

      Palsta on kaivannut kauan sefua ja nyt kun tulit, nii älä hevillä periksi anna, minä tuskin tulen arvostelemaan sinua, vaikka bannii joutusin.

      Sehä oon nii, et mitä ite kylvää, sitä saa niitellä, joskus muulloinkin, kun niiton aikaan.

      Et eiku lykkyä tykö ja Jeesus sua siunaten johdattakoon.
      Kiva oli nähdä myös hiukka linjaustasi ja tulihan siitä esiin kuka olet.

      • tapaan kuin ennenkin niin ehkä se selviää.

        Veikkaan että sinun IP-osoitteesi takaa löytyy eniten juuri alapään juttuja toisista ihmisistä.
        Ehkä jopa enemmän kuin muilta yhteensä.

        Onko nekin jutut sitten Jumalan siunaamia?


    • Tervetulua ihan Oulun murteella, toivotan voimia ja siunausta sefutyöhösi. Te sefut teette arvokasta työtä sekä chateissa että täällä palstalla.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      63
      3776
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3159
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      81
      2381
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1620
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1388
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      92
      1242
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      40
      1172
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1011
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      1005
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      972
    Aihe