Pekka Strengin kolmas albumi julki postuumisti
12.1.2009 16:15
Lyhyen mutta sitäkin merkittävämmän uran tehneen Pekka Strengin (1948-1975) aiemmin julkaisemattomista kappaleista koostuva Unen maa julkaistaan 28. tammikuuta.
Pekka Streng ehti tehdä kaksi albumia ennen kuin menehtyi syöpään vain 26 vuoden ikäisenä 11.4.1975. Levyillä Megneettimiehen kuolema ja Kesämaa hän ansaitsi paikan suomalaisen rockin historiassa.
Pekalla oli suunnitelmissa kolmaskin albumi, mutta terveydentilan heikkenemisen takia levy jäi toteutumatta. Vuonna 2003 paljastui, että Strengiltä jääneillä kelanauhoilla oli materiaalia kolmannenkin levyn verran.
Hankkeeseen pistivät vauhtia ohjaaja Arto Halonen, joka oli tekemässä Strengistä dokumenttielokuvaa, sekä muusikko Hasse Walli. Heidän suosituksestaan Pekan poika Joonia otti yhteyttä levy-yhtiöön. Tuottajaksi valikoitui Jukka Hakoköngäs ja levylle tuli soittamaan Olympia-orkesteri.
Unen maa -levyn alkuperäiset nauhoitukset oli tehty monokelanauhurilla yhdelle raidalle. Kaksi levyn 15 kappaleesta on alkuperäisessä muodossaan ja loput sovitettuina Olympia-orkesterin versioina. Vanhimmat kappaleet on äänitetty 1960-luvulla ja viimeisimmät ilmeisesti vuosien 1973-1974 aikoihin.
Joonia Strengin lisäksi projektissa ovat olleet mukana Pekan veli Lasse Streng sekä sisko Sonja Lehto, joka sai suunnitella Unen maan etukannen ja cd-lipukkeen. Sonjan käsialaa olivat myös Pekka Strengin kahden aikaisemman levyn kannet. Sukulaisten lisäksi kappalevainnoissa olivat mukana alkuvaiheessa toimittaja Suonna Kononen ja viimeisimmässä vaiheessa Hasse Walli, Arto Halonen, Jari Halenius sekä tuottaja Hakoköngäs muusikoineen.
Unen maa julkaistaan 28. tammikuuta. Helmikuun 4. päivä Helsingin Tavastia-klubilla järjestetään konsertti, jossa joukko suomalaismuusikoita nousee lavalle kunnioittamaan Strengin tuotantoa Olympia-orkesterin kanssa. Konsertin seremoniamestarina toimii Arto Halonen.
Halosen dokumenttielokuva Pekka Strengistä valmistuu syksyllä 2009.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Helsingin Sanomat jakaa ilmaiseksi Pekka Strengin kappaletta Suru Perhonen. Kappale on kopioitu iTunes-ohjelmalla ja laitettu sellaisenaan Helsingin Sanomien sivuille, suojaamattomana ja kaikkien kopioitavaksi. Mitä Joonia Streng ja EMI sanomat tähän? Kuinka iso vahnko on päässyt tapahtumaan ja mitä Helsingin Sanomat tekee asian hyväksi. Joka tapauksessa iso virhe media jätiltä joka varjelee omia tekijäinoikeuksia kynsin, hampain.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/1135242815736
http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/kulttuuri/aanet/pekka_streng-suruperhonen.mp3
Todella upea levy.
Kiitos Joonia Strengille ja osallisille!
levyä ei voi juurikaan moittia.on hieman tuottajansa näköinen mutta, tämä levy viimeistään todistaa pekan jättämän aukon.pekka on mielestäni
suomen ensimmäisiä "sanoittajia".perinnettä jatkoivat hector,juice ja heikki salo sekä muutamat muut!!!!