Voi kun joku voisi auttaa minua (tiedän ettei voi, tämä päätös minun on tehtävä itse). Mulla on todella paha olo kun elämäni on täysin sekaisin. En tiedä mihin ratkaisuun minun pitäis päätyä, voinko rikkoa meidän perheen?!?! Tuntuisi todella pahalle tehdä se lapsille ja miehelle, se viiltää sydäntäni. Mutta en tiedä voinko itse olla ikinä onnellinen jos jään tähän avioliittoon. Haikailen koko ajan toisen miehen perään, tiedän hänen rakastavan minua ja hän haluaisi minut lapset elämäänsä. Hänen kanssa on valtavan hyvä olla, rakastan häntä todella paljon. Nautin hänen seurasta, kosketuksesta, nauran, olen iloinen, onnellinen. En muista milloin olisin viimeeksi nauranut mieheni kanssa. Mieheni kosketus ei ole tuntunut pitkään aikoihin miltään, usein inhottaa koko kosketus. En ole rakastellut mieheni kanssa vuosiin, tarkoitan että olen joutunut kuvittelemaan mieheni tilalle jonkun toisen että olen saanut edes vähän fiilistä olla mukana hommassa. Itse en ole tehnyt aloitteita vuosiin, ei vaan tee mieli rakastella mieheni kanssa. Haaveilen kyllä seksistä muiden kanssa. Mieheni ei ole tyytyväinen seksielämäämme, hänestä sitä on liian vähän ja minusta on parempi mitä vähemmän sitä on. Mieheni on minulle todellla tärkeä ihminen, rakastan häntä muttä onko rakkauteni enemmän sellaista "sisarusrakkautta", ainakaan en tunne mitään intohimoa. Hän on upea ihminen, aivan ihana isä ja hyvä aviomies, mutta miksi en ole onnellinen?!?!? Ulkopuolelta tulee paineita etten saisi rikkoa lapsilta kotia, heidän mielestä tälläisessä tilanteessa ei saa ajatelle itseä vaan vain lapsia. Entäs minä sitten, eikö minun elämälläni ole mitään arvoa? Tietysti kaikkein eniten maailmassa haluan että lapsillani on hyvä olla, että heillä on hyvä ja turvallinen elämä, etteivät he joutuisi kärsimään. Mutta mulla on kotona huono olla jolloin tunnen olevani myös huono äiti. Kaipaan koko ajan toisen miehen luo ja tällöin en pysty antamaan itsestäni kaikkea lapsilleni josta tunnen taas syyllisyytä. Haluaisin antaa lapsilleni onnellisen äidin mutta silloin taas isä olisi onneton, hän rakastaa minua valtavasti ja haluaisi jatkaa avioliittoamme. Olen pahoillani että olen loukannut miestäni syvästi mutta kuitenkin minusta on tuntunut aivan mahtavalta olla onnellinen. Se lämpö jonka toinen mies tuo sisälleni tuntuu vaan niin uskomattoman hyvältä.
En tiedä mitä tekisin. Varmasti moni on ollut samassa tilanteessä. Mihin ratkaisuun olette päätynyt, oma vai lasten onni?
En tiedä mitä tekisin. Varmasti moni on ollut samassa tilanteessä. Mihin ratkaisuun olette päätynyt, oma vai lasten onni?
Vastaukset 30
Vanhimmat
sanonta: ei se vaihtamalla parane. nooh ei kait voi yleistää.siis ei sais yleistää.tosin ei tuokaan tilanne hyvä ole ja jotain on tehtävä. muuta on muistettava että arki tulee ennen pitkään uudenkin kanssa.tuossa tilanteessa on varmaan moni muukin.totta sekin että itse pitää voida hyvin.
Sanoit, että uusi rakkaasi haluaa sinut ja lapset elämäänsä. Miten ihmeessä oletat suoraan, että lapset jäisivät sinulle? Mitäs jos miehesi haluaa myös pitää lapset ja huoltajuus tulisi hänelle lähivänhempana? Oletko ajatellut tällaista vaihtoehtoa.
Minä en ainakaan ilman taistelua luopuisi lasteni lähivanhempana olosta, jos vaimoni lähtisi uuden mukaan tai muutenkaan erossa.
En oletakkaan että lapset tulisi automaattisesti äidille ja se on myös asia joka pelottaa kamalasti. Mutta kuitenkin minä olisin aina lasten äiti ja pysymme toistemme elämässä. Sitä tarkoitin.
mutta seurustelen kuitenkin ja samat merkit alkaa olla ilmassa kuin sinullakin. Tiedän, että pitäisi tehdä sellainen päätös, jonka kanssa on onnellinen. Se on kuitenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Sitä tässä on yritetty vuodenpäivät vääntää ilman tulosta. Hajoan kohta..
Vaikka mulla ei ole lapsia niin ethän sinä aina voi vain ajatella heitä. Pitää sinun itsesikin iloita elämästä.
Vaikea on tilanteesi ja yleispätevää neuvoa on vaikeaa sinulle antaa, mutta kahta ihmistä et voi rakastaa, se, joka kahta kaihoaa kumpaisenkin menettää.
Rakastat kuitenkin miestäsi yhä ja onkohan tämä uusi rakkautesi kuinka kestävälle pohjalle rakennettu, kun se on "synnissä alkanut" ? Oletko varma tämän uuden tunteista sinua kohtaan ? Entäpä omista tunteistasi häntä kohtaan ?
Sanomattakin selvää, että joku tässä kolmiodraamassa loukkaantuu syvästi sydänjuuriaan myöden, oletko se sinä, miehesi vai uusi rakkautesi ?
Lapsillasi on hyvä isä, entäpä millainen tulisi olemaan "uusi isä" ? Sitähän ei voi tietää, ennen kuin sen kokee, mutta päätös on yksin sinun ja mieti hyvä nainen tarkasti ennen kuin teet mitään lopullista.
Ole ystävä kaikkien, elä rakkautta jakaen - yhdelle vain ! Voimia sinulle, päätit mitä hyvänsä !
Olin samanlaisessa tilanteessa itse ja lapsia 3 ja minä jätin mieheni ja menin sen toisen kanssa ja voin sanoa että olen katunut tätä todella paljon siitä lähtien. Et voi ymmärtääkään tai tajuta minkälaista kipua lapsesi tulevat tuntemaan ja kun heillä on kipua sinulle tulee paha olo ja se paha olo ottaa ensisijan kaikesta, uusi huuma laantuu ajan myöntä, ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella mutta siellä myös tulee arki. Jos rakastat miestäsi vielä niin yritä yritä kaikkesi, jokaisessa avioliitossa tulee aika että sen eteen pitää tehdä työtä että se toimii. Jos haluat sittenkin vielä jättää miehesi niin älä mene asumaan sen uuden kanssa vaan yksin lastesi kanssa jos saat heidät, ei ikinä pitäisi hypätä toisesta suhteesta toiseen. Kokemuksesta myös että vanha miehesi myös alkaisi ajan myötä näyttämään siltä paremmalta kuin tämä nyt uusi jos muuttaisit pois. En ehkä osaa sanoa tätä asiaa kunnolla mutta jos vielä rakastat ja miehesi on tärkeä sinulle niin älä heitä pois perhettäsi ja avioliittoasi. Sinuna katkaisisin kaikki kontaktit tuohon toiseen mieheen ja yrittäisit kaikkesi aviomiehesi kanssa. Se on kyllä totta että lapset siitä kärsii todella paljon jos perhe hajoo, on hirveetä katsoa niitten surua ja pelkoa. Kyllä sinäkin voit löytää sen onnen taas miehesi kanssa jos annat mahdollisuuden siihen mutta et voi sitä tehdä jos sinulla on joku toinen kiikarissa. Miehesi ajattelee varmaan aivan samoja asioita kuin sinä. No toivon sulle onnea ja toivottavasti löydät onnen taas miehesi ja perheesi kanssa.
Juttusi olisi voinut lähes sanatarkkaan olla minun kirjoittamani.
Minä rohkaisin mieleni ja päädyin avioeroon.
Ajattelin asian kyllä aika pitkälti niin, että minulla on oikeus olla onnellinen ja rakastaa tässä elämässä. Elämä on kuitenkin niin lyhyt, että kannattaako sitä "tuhlata" epätyydyttävään suhteeseen. Lapset kärsivät aina erosta, mutta tietääkseni lähes kaikki siitä kuitenkin toipuvat. Ja tämän jälkeen saattavat olla hekin paljon onnellisempia. Rohkaise mielesi ja ota se ensimmäinen askel kohti sitä onnellista elämää ihmisen kanssa jota rakastat ihan oikeasti. Alku on aina hankalaa, mutta ainakin minun tapauksessani näin kannatti toimia!
Kiitos kaikille asiallisista viesteistä, voimia tässä tarvitaan!
Käy katsomassa www.eroneuvo.fi, siellä on asiaa lapsiperheen erosta!
1. Selvitä nykyinen liittosi ensin - eli jatko tai ero.
2. Ala uusiin suhteisiin vasta eron jälkeen.
Et ole onnellinen nykyisessä avioliitossasi. Oma onnesi on lastesikin onni. Jaksat onnellisena huomioida heitäkin paremmin.
pitkään miettinyt: miten voi tehdä toisen/toiset onnelliseksi, jollei itse ole onnellinen? Vai pitäisikö toisten onnelliseksi tekemisestä tulla onnelliseksi..? No menipä taas sanojen pyörittelyksi, mutta ihmettely jatkuu...
Vastaat omasta elämästäsi etkä voi elää toisten toiveiden ja halujen mukaisesti tai saatat itse alkaa voimaan huonosti kuten nyt jo teet. Oletko puhunut miehesi kanssa? Entä jos hän ajattelee samoin?
perheenäiti rakastui toiseen mieheen, ja jätti aivan loistavan aviomiehen, ja otti myös lapset mukaansa. Tapauksesta on aikaa noin 10v. Kaksi lasta mitä heillä on olivat silloin jotain kymmenen vanhoja.
Vaan miten kävikään myöhemmin? Kun erosta oli kulunut 5-7 vuotta nuo lapset halusivat mennä isälleen asumaan, koska he inhosivat uutta isäpuolta yli kaiken, ja eivätkä myöskään hyväksyneet äitinsä sikamaista temppua, kun hän jätti heidän isänsä toisen miehen takia.
Nykyään nämä lapset ovat siis jo aikuisia, ja eivätkä halua olla missään tekemisissä oman äitinsä kanssa, ja ovat sanoneet etteivät koskaan anna äidilleen anteeksi mitä hän teki heidän isälleen.
Ja tämä uusi ukko jätti tämän äidin vähän aikaa sitten uuden naisen takia, ja nyt tämä äiti katuu sitä mitä tuli tehtyä, mutta kaikki on nyt liian myöhäistä.
Siinä sinulle miettimistä voimaton äiti.
kanssa. Lapset kärsivät kaikkein eniten erosta. Puhun omasta kokemuksesta. Meillä asumisero menossa, mies haikailee naimisissa olevan perään. Lapset ovat surusta sekaisin. Tytär ei puhu isälleen mitään vapaaehtoisesti, inhoaa ja vihaa. Ei halua sitä enää kotiin. Luottamus on mennyt. Poika käy yli kierroksilla ja välillä saa raivokohtauksia. Eivät halua nähdä isän uutta ja kieltäytyvät menemästä isälleen jos uusi on siellä. Eivät ymmärrä miten isä voi tehdä tämän heille. Jos sinulla on tunteita miestäsi kohtaan, menkää pariterapiaa ja tehkää kaikenne että teidän avioliitto ei särkyisi ja perheenne hajoaisi. Ei voi olla monta aikuista ja monta lasta ja siinä sivussa kaksi niin onnellista, se on mahdoton yhtälö. Itse laittaisin lasten onnen omani edelle, niin tärkeitä lapset on minulle. Tekisin kaikkeni säästääkseni heidät tältä. Niin kamalaa tämä on ollut...
maalaajia näemmä vastaajissa riittää. Jäin miettimään, onko sen uskotteleminen miehelle ja lapsille, että olet onnellinen heidän kanssaan, oikein? Entä kääntöpuoli: mitä jos jonain kauniina päivänä heille selviäisi pinnistelyistäsi huolimatta sinun onnettomuutesi?
Omien vanhempieni elämä oli pitkälti tätä ; piti esittää, että kaikki hyvin, vaikka molemmat tiesivät sisimmässään, että yksin tai jonkun toisen kanssa olisi ollut parempi. Kyllä me lapset sen huomasimme, ettei äiti enää vuosiin nauranut niin kuin silloin, kun olimme pieniä. Kuten huomasimme sen, että isällä hommat nikkarinverstaassaan sen kuin lisääntyivät, ja sieltä sisälle tultuaan hän "vahingossa nukahti" tv:een ääreen. Hyvin harvoin äiti ja isä olivat yhdessä tekemässä meidän kanssa jotain. No, olihan meillä toki ehjä koti. Vanhemmat eivät isommin riidelleet lapsien aikana - eivät tosin juuri mitään muutakaan. Äiti kertoi, että puhui isälle eroamisestakin, mutta ei isällä ollut siihen mielipidettä. Äitikin jäi, odotti meidän kasvavan. Nyt olemme aikuisia, minulla jo omakin lapsi. Äiti ja isä ovat edelleen yhdessä. Tai asuavat yhdessä. Äiti puuhastelee kotona tai käy siskoillaan, isä katselee tv:ä tai on siellä verstaassaan. Surullista katsoa, miten elämä on mennyt ja tehnyt heistä vanhoja ja hiljaisen katkeria. Mutta olipa lapsilla ehjä koti... Jos se nyt jotain vaa'assa painaa. Miehelleni olen sanonut, että en todellakaan halua seurata vanhempien esimerkkiä - jättää oma elämä elämättä. Toivottavasti voimme elää pitkän yhteisen elämän, kumpikin omaamme eläen, rinnakkain.
puolisoni olevan kanssani ellei tämä rakasta minua ja vain minua. Nöyryyttävää olisi jälkeenpäin saada tietää toisen olleen rakkaampi.
aiot panna lapset maksamaan seksiseikkailusi seuraukset.
Jos rakastajasi joutuu sen tosiasian eteen, että yhtäkkiä olekin vapaa nainen, niin hän häipyy.
Tämä on nähty miljoonia kertoja.
Miehen täytyy valehdella vakuuttavasti saadakseen vierasta pesää.
Onnistumisen mahdollisuutesi on alle prosentti!
Vaimoni löysi salamarakkauden ja sillähetkellä muutuin hänen silmissään aivan mitättömäksi. Lapsi jäikin sitten minulle kun hän lähti korot kopisten uuteen onneen. Noin vuosi tuota onnea kesti, kun hän sitten lapsen mukana viestiä lähetti että haluaa palata kotiin. Valitettavasti liian montaa siltaa tuli lähdössä poltettua ja yhteenpaluuta en voisi ajatellakkaan. En myöskään ymmärrä sellaisen miestyypin mielenlaatua, joka naimisissa olevaa naista lapsineen hamuilee vakisuhteeseen kanssaan asumaan ? Lähtökohtaisesti se on 100 %tuhoon tuomittu yritys
juuri noin kuin YhM42v sanoi. Voiko paremmin enää sanoa, että lähtökohtaisesti 100% tuhoon tuomittu yritys. Miilloin nämä naiset ja myös miehet tajuavat sen, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella?
Ei kannata ajatella tuota asiaa sinun ja lastesi välisenä asiana, vaan miehesi ja sinun. Kun sinä voit hyvin, lapsesikin voivat. Jos parisuhteenne tila vaikuttaa vointiisi ja tunteisiinne, niin siitä pitää aloittaa. Jos et selvitä tuota tilannetta, tulee uusi ihastus ja taas uusi. Voit elää eräänlaisessa välitilassa vaikka kuinka kauan, jos et katso itse ongelmaa. Tiedän kokemuksesta, mitä tähän kirjoitan.
Selvittäkää ensin tuntemuksenne toisiinne. Keskustelut, parisuhdeterapiaa tms täysin rehelliseltä pohjalta. Silloin annat miehellesi mahdollisuuden ja itsellesi myös.
Punnitse rauhassa asioita, ja tee sen jälkeen päätös. Mikä päätöksesi onkaan, sen pystyt silloin perustelemaan itsellesi ja sitä myöden lapsillesi.
Eroissa on usein ongelmana käsittelemättömät ristiriidat. Ristiriidat vaistotaan, mutta niitä ei käsitellä. Asioita kierrellään ja kaarrellaan; toista osapuolta syytetään tuosta ja tästä. Asioilla on taipumus sotkeentua ja niiden selvittely vie aikaa. Sanomattakin on selvää, että vaikka asioista ei olisi puhuttu lapsille, he vaistoavat ja kärsivät. Aikuisuuteen kuuluu ottaa vastuuta paitsi perheen materiaalisista asioista, myös omista tunteistaan. Olisi kiva, jos voisimme vain liihotella ja elämä olisi kevyttä. Näin ei vain tosiasiassa ole. Elämä heittää meille haasteita, ja niihin vastaamisessa punnitaan kypsyyttä.
Kun on tyytymätön omaan parisuhteeseen, on erittäin tyypillistä ihastua ulkopuolisiin. Se on ihan ok, mutta oman itsensä etu on, että selvittää asiat ennen uutta suhdetta. Sama asia kuin jos järjestää kotibileet, niin koti on hyvä olla siivottu ennen vieraiden tuloa. Silloin on kaikilla viihtyisämpää. Näin itse sen ajattelen.
Exäni tilitti samoja tuntoja...
Hän oli jo valinnut tiensä ja haki siihen vain perusteluita.
Älä kiusaa miestäsi enempää vaan ala mennä.
Et voi enää palata entiseen.
Aseta itsesi teidä kaikkien rooliin, ja mieti, mikä on fiilis kunkin taholta. Miestäsi loukkaat eroamalla todella pahasti (jos kerran rakastat häntä!!!) mutta toisaalta teidän tilanne vaatii ehjänä pysyäkseen täydellistä avoimmuutta asiassa; sinun taholtasi miehellesi. Vain repimällä rikki koko paletin eli kertomalla totuuden saat selville mikä kannattaa. Eikä vastaus siltikään tule ensimmäisen, toisen tai kolmannen riidan tahi viikon kuluttua!
Mieti myös sitä, onko "pako" uuden miehen syliin ratkaisu ongelmiin? Voitko olla varma, että asiat eivät ole yhtä "huonosti" muutaman vuoden kuluttua uuden kumppanin kanssa?
Kaipa se onni lähtee viime kädessä kuitenkin ihan itsestä. Mieti, minkä takia päädyit aikanaan yhteen aviomiehesi kanssa, onko tähän paluuta? Edes keskustelujen/terapian kautta?
Ja ihan kokemuksesta pikku neuvo, se mikä nyt saattaa tuntua houkuttelevalta (eli se toinen mies) voi hyvinkin hetken kuluttua olla kuin eilinen hesari ;-)
voimasi ovat vähissä, koska olet onneton liitossasi. Onko se lastesi onni? Ei ole. Elämäsi on täysin sekaisin siihen asti, kunnes haet eroa. Ainakin kertomastasi päätellen liitollenne ei ole enää mitään tehtävissä, tunneside väliltänne on kuollut.
Olin itse samassa tilanteessa muutama vuosi sitten, tuntui täysin samalta, toivottamalta vanhassa suhteessa. En kuitenkaan kyennyt tekemään eroa lapsilleni enkä itsellenikään. Päätin, että he ovat ainakin yrittämisen arvoisia ja jos ero sitten on joskus tullakseen on sen lähdettävä minustsa itsestäni ilman kolmansia osapuolia. Se on vaan niin, että uusi ihastus sotkee aina ajatuksia, vaikka sitä kuinka itselle tolkuttaakin, ettei näin ole. Tunteita ei voi noin vain katkaista, mutta voi mitettiä kuinka oikeita ja realistisia ne ovat...en tuntenut tätä toista, vain kaikki hyvät asiat olin nähnyt. En tiennyt kuinka hän riitelee, onko väkivaltainen tai kuinka arvostaa vaimoa tai lastaan.... olin keskittynyt vain omiin tunteisiin.
Kun olin päätökseni tehnyt ja jäänyt perheeni luo, oli kulunut noin pari kuukautta ja ajatukseni alkoivat selkiytyä. Koin todella huonoa omatuntoa, että olin tehnyt niin miehelleni ja lapsille. Aloin tuntea onnea jokaisesta pienestä asiasta, jonka sain nähdä heidän tekevän tai tuntevan. Pikkuhiljaa tunteeni miestäni kohtaan vain voimistuivat ja tunsin taas onnea. Tähän tosin täytyi antaa itseltä lupa, sitä oli niin pitkään keskittynyt vain ajattelemaan negatiivisia puolia, että piti uskaltaa ja antaa itsensä taas nauttia tästä vanhasta suhteesta. Tämän prosessin aikana kasvoin ihmisenä valtavasti, suhteemme uusiutui niinkuin sen on välillä tehtävä - nyt se on vahvempi kuin koskaan. Älä heitä kaikkea hukkaan, et voi tietää tulevasta. Anna ainakin vanhalle suhteelle mahdollisuus uudistautua, rakentua uudelleen ja nousta entistä vahvempana.
Nyt kun tapauksesta on aikaa ja olen tätä toistakin miestä nähnyt, ihmettelen miten olin joskus niin sekaisin, että saatoin tuntea muka niin vahvasti... en tiedä olisinko siinä tilanteessa uskonut, kun joku olisi minulle samat sanat sanonut...että ne tunteet ei ehken olekaan ihan oikeita. Nyt on pakko uskoa ja olla onnellinen päätöksestään.
suhde ei uudistu, ellei sitä molemmat halua. Itse odotin 10 vuotta "parempaa". Ex sanoi kaikkeen "juu, ihan hyvä, katsotaan sitten kun on aikaa". Ja minä hölmönä uskoin, että hän todella olisi ottanut minut ja lapset joskus täydestä ja tosissaan. Kun hän sitten alkoi harrastaa jo lastenkin tunteiden mitätöintiä, aloin todella hermostua ja ajatella asioita. Siinä tuli vastaan toinen mieskin, aloitin rinnakkaissuhteen. Enkä todella ole katunut. Paras ihmissuhteeni kautta aikain. Hänen kanssaan voin nauraa, näyttää tunteita - kaikenlaisia. Kuten hän minulle. Exäni ei tekojensa puolesta kovinkaan paljon arvostanut minua. Olin hänelle kuin kulutushyödyke. En olisi missään tapauksessa halunnut jatkaa vanhaa suhdettani. Olen onnellinen, että viimein erosimme.
Puhut kauniisti ja suurella sydämen sivistyksellä. Lasten suru se on valtava! Itse tuoreena aviovaimona jouduin kuuntelemaan pienen 5-vuotiaan tytön lohdutonta sydäntä raastavaa itkua kun hänen isänsä lähti pois ilman häntä. Siitä on kymmeniä vuosia, mutta vieläkin se hätä, huuto ja itku on meilessäni. Kyseessä ei ollut minun tyttäreni vaan naapurin, ihan sattumalta osuin paikalle kun isä oli lähdössä pois.
koulussa sanoi jo ajat sitten; äidin onni on myös lapsen onni. Lapset ovat fiksuja. Kasvaessaan he tekevät kokoajan huomioita vanhempien suhteesta ja huomaavat (elleivät ole jo niin tehneet) ettet ole onnellinen.
Vanhin lapseni kysyi minulta aikanaan "oletko yhdessä isän kanssa tavan vuoksi, säälistä vai mistä?". Keskimmäinen töräytti "miksette eroa? Saisit paremman miehen koska tahansa". Tästä päätellen lapset olivat fiksumpia kuin minä: Selitin pitkään olevani lasten vuoksi yhdessä exän kanssa. Silloinkin kun minulla oli ollut rinnakkaissuhde jo vuoden (josta ex tiesi, muttei halunnut erota).
Haaveilen seksistä toisen kanssa! Minulla on hyvä ihana, rakastava mies, en halua häntä,pitää kuvitella toinen hänen tilalleen! Itse en koskaan ole kokenut tuota, ollut vastaavassa tilanteessa, mutta ihmettelen miksi haaveilet muista? Voisit rakastelessanne ajatella miehesi hyviä, ihania puolia kun niitä kerran on! Jos TODELLA OIKEASTI HALUAT LASTESI PARASTA KOKO SYDÄMESTÄSI niin tiedät kyllä mitä tehdä!
Voisit todella katsoa peiliin jos miehesi rakastaa sinua, haluaa sinua! Paha olosi johtuu noista päiväunista, pettämisestä, ei sellainen äiti voi oloaan hyväksi tuntea, rakastaa lapsiaan täydesti saati ITSEÄÄN! Ei ole niin tärkeää mitä toiset tekevät meille vaan mitä ITSE TEEMME ITSELLEMME!
Lapsesi ja voi olla, että miehesikin on sinulla vain hetken, tulevaa emme voi tietää, meillä ihmisillä on todella paha tapa pitää kaikkea hyvää elämässämme itsestään selvyytenä, niin ei ole seuraavassa hetkessä elämämme voi olla jotain aivan muuta. Meillä on vain tämä hetki, tämä päivä ei yhtään sen enempää ja kuitenkaan emme ajattele tai mieti kuinka sen elämme tai käytämme!