Polvessa murtuma/hiusmurtuma?

Mööbeli

Kaaduin päälle kolme viikkoa sitten rappusissa koko painollani polveni päälle. Jalka oli koukussa kaatumishetkellä ja kipu oli sanoin kuvaamaton. en pystynyt pariin päivään laskea painoa jalalleni kunnolla,mutta ajan kanssa liikkuessani kipu hellitti hieman.

Jalan taittaminen(esim kyykylleenmeno) tuotti tuskaa ja sattui, mutta sekin on jo helpottanut vaikka aristaakin vielä.

Nyt suurimpana ongelmana on oikeastaan vain se,että polvilumpio on kosketusarka. Ihan helläkin käden sipaisu polvelle tuntuu todella epämiellyttävältä ja vähääkään kovempi kosketus sattuu. Junassa istuessani automaattisesti pistän käteni polveni suojaksi,jos joku istuu vastapäätä, jottei istuva henkilö vahingossakaan osuisi polveeni. Voin olla polvillani(koska kipu sijaitsee polvilumpien "yläpäässä"), mutta vain varovasti.

Pari päivää sitten polvea kuumotti ja särki normaalia enemmän,sillä olin vahingossa hellästi kolauttanut sen pöydän jalkaan(siis todellakin hellästi). Iho polvilumpion päältä oli kuuma, punainen ja hieman turvonnut.

Mikä on ongelmana? En tahtoisi mennä turhaan lääkäriin,jos sanovat sen olevan vain hiusmurtuma(sillehän ei voi mitään tehdä?). Voin kävellä jalalla, mutta suoraa kosketusta pitää välttää..

10

16124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • epsidaa

      Mulla on varmaan hiusmurtuma ranteessa, eiks siell murtumalle voi tehä mitää? Ottaa ranteeseen ihan hitsin kipeetä!! Onkohan se hiusmurtuma??

    • chik123

      Kaaduin myöskin koko painollani oikean polveni päälle pari viikkoa sitten .. kävin lääkärissä ja nyt vihdoin otettiin kuvat. Todettiin murtuma. Kepeillä menty eikä parannusta näy(enkä jaksa kyllä odottaakkaan enään).. Onneksi murtuma on pitkittäinen, eli pitäisi vissiinkin parantua itekseen, mutta jos olisi poikittainen niin vaarallisempi ja leikkaus vissiinkin tiedossa. Pidä varasi! Oireesi nimittäin kuulostaa tutulta

    • Mä vaa...

      Kaatusin monta, monta kuukautta sitten pihalla ja hiusmurtuma minulla oli! Lääkäri ei väittänyt, mutta siihen olisi pitänyt pistää joku tiukka side! Nyt en pysty astumaan jalalla ja koulussa jää kaikki väliin!! Ja olen vielä ala-asteella! Jalkaa on särkenyt koko ajan, enkä enää muista millaista on olla, ettei jalkaan satu!!!! =( Olen käynyt mangeettikuvauksessa (kerran) eikä löydetty mitään. Nytten käyn fysioterapeutilla 20 kertaa... Toivottavasti paranee!
      Ohjeeni on, että kannattaa käydä fysioterapeutilla!

    • emma-ala-astelainen

      mullakin ehkä, tänään kaaduin ja sattuu ihan vietävästi. turvonnut ja ei pysty laittamaan painoa ollenkaan. oliskohan hiusmurtuma?

    • lh

      En ymmärrä miksi te ihmiset mietitte ja pohditte, että olisiko tämä nyt murtunut vai ei, vaiko josko sittenkin. Ei se varmaan selviä ainakaan tänne kirjoittamalla vaan ainoa keino on hakeutua omalle terveysasemalle ja tarvittaessa sitten otetaan röntgenkuva josta asia selviää ja tämän jälkeen siihen saa tarvitseman hoidon, joko konservatiivista tai operatiivista hoitoa.

      Hiusmurtuma käsitetään yleensä niin pienenä murtumana että ei nähdä estettä sille etteikö murtunutta raajaa voisi käyttää ja tällaisessa tapauksessa välillä kipsaus olisi vain kohtuuttomasti toimintakykyä rajoittava toimenpide. Ns. tavallisesta, hyvä asentoisesta murtumasta puhuttaessa taasen hoitona on lähes tulkoon aina kipsaus, pois lukien mm. olkaluun proksimaalipään murtumat jolloin hoitona voidaan käyttää kantolenkkiä. Jos murtuman vuoksi luun päät eivät enää ole kohdakkain eikä voida olettaa että raaja kuntoutuisi suht. normaaliksi kipsihoidolla niin tällöin luun päät tulee asettaa oikeille kohdilleen ennen kuin kipsihoito voidaan aloittaa, tämä saattaa välillä vaatia leikkaushoitoa.

    • Apua tarvitseva

      Minulle sattui näin ,,olin koulussa ja kaverini veti minua pulkassa kaveriniohitti puun mutta polveni osui puuhun ja itkin menin terkkarille ja sain jää pussin sattuminen on alkanut taas vuoden jälkeen mitä teen. ?

    • INSKU:(

      Itselläni on ollut polvi kipeä 1 viikon. Olen käyttänyt keppejä kokoajan vaikka välillä yrittänytkin kävellä ilman niitä. Koulussa on tosi ärsyttävää kävellä niitä koulun rappusia aina toiselta tunnilta toiselle :( kipu ei tunnu silloin kun seisoo sillä jalalla, vaan silloin kun astun sillä ja koukistan vähänkin jalkaani... Mikä mahtaisi olla kyseessä ja millä paranisi nopeasti kun viikonloppu lähenee loppua ja ensiviikolla pakko käveltävä ilman keppejä.... kertokaa omista kokemuksistanne ?
      : )

    • Jsssssssss

      Olin lenkillä koiran kanssa joka painaa 70kg ja olen 11v joku potkaisi pallon ja se koira lähti perään juosten mä lennähdin perään ja löin vasemman polven maahan se oli asfalttia ja nyt polveni on kipeä en voi hyppiä juosta tai mennä polvilleni tai kyykkyyn mikä voisi olla polvessani

    • Korispelaaja

      Ittelläni on murtunu käsi mä en pystyny liikuttamaan sitä siihe särki iha sikana yritettiin pitää sitä ylhäällä ja meinasin pyörtyy. Mentiin lääkäriin ja kävin röntgen kuvissa selvis että mul oli yhessä luussa kunnon murtuma mut toisessa hiusmurtuma

    • Anonyymi

      Eilen minut kampattiin jalkapallo pelissä. Jalkaa en voi vieläkään liikuttaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe