Olen seurustellut 3 kk miehen kanssa, joka valehteli pari aivan oleellista asiaa alkuaikoina. Mm. sen, ettei olekaan eronnut vaan vasta asumuserovaiheessa (1-vaiheen paperit vei vasta tavattuamme käräjäoikeuteen). Olin erittäin pettynyt tuohon valheeseen, koska itselleni rehellisyys ja täydellinen luottamus on avainasia parisuhteessa.
Kuitenkin ihastuimme molemminpuolisesti todella nopeasti ja halusin tuon tiedon kuultuani kuitenkin jatkaa, koska pidin miehestä todella paljon.
Miehellä on sekä työssään että harrastuksessaan suurin osa ihmisistä nuoria naisia, timmejä ja iloisia ihmisiä, kuten "huoleton" nuoruus aika monella on. Vertailen itseäni ulkoisesti näihin naisiin ja huomaan kyllä yhdessä miehen kanssa liikkuessamme, miten hän jää tuijottamaan hyvännäköisiä naisia. Ei vilkaisemalla lyhyesti vaan oikein etsien naisten silmiä, odottaen vastaavaa katsetta heiltä. En pidä itseäni rumana ja hänkin on nätiksi kehunut. Silti tunne jäytää ja painaa mieltä.
Sitä tunnetta ei lievennä ollenkaan se asia, että hän tekee työmatkoja näiden nuorten naiskollegoidensa kanssa kahdestaan autolla. Vaikka en epäile mitään fyysistä tapahtuvan, koska seksimme sujuu ja tyydyttää molempia ja intohimoa riittää kuten hellyyttä jne. Silti tuntuu pahalta jo sekin, että tuntitolkulla viettää aikaa kahdestaan jonkun naisen kanssa.
Niin, mustasukkaisuutta, kyllä. Mutta MITEN pääsen eroon mieltä kalvavista ajatuksista? Opinko ikinä luottamaan tähän mieheen täysin? Asiasta puhuminen ei ole sovussa onnistunut. Tuntuu käsittämättömän vaikealta avautua ja kertoa, miten vertailen ja pelkään... Tuntuu, että haavoittaisin itseäni puhumalla asiasta hänelle suoraan... Antakaa neuvoja, miten olette itse omaa itsetuntoanne ja luottamusta kasvattaneet vastaavanlaisessa tilanteessa?
Nainen, ikää 40
Kuitenkin ihastuimme molemminpuolisesti todella nopeasti ja halusin tuon tiedon kuultuani kuitenkin jatkaa, koska pidin miehestä todella paljon.
Miehellä on sekä työssään että harrastuksessaan suurin osa ihmisistä nuoria naisia, timmejä ja iloisia ihmisiä, kuten "huoleton" nuoruus aika monella on. Vertailen itseäni ulkoisesti näihin naisiin ja huomaan kyllä yhdessä miehen kanssa liikkuessamme, miten hän jää tuijottamaan hyvännäköisiä naisia. Ei vilkaisemalla lyhyesti vaan oikein etsien naisten silmiä, odottaen vastaavaa katsetta heiltä. En pidä itseäni rumana ja hänkin on nätiksi kehunut. Silti tunne jäytää ja painaa mieltä.
Sitä tunnetta ei lievennä ollenkaan se asia, että hän tekee työmatkoja näiden nuorten naiskollegoidensa kanssa kahdestaan autolla. Vaikka en epäile mitään fyysistä tapahtuvan, koska seksimme sujuu ja tyydyttää molempia ja intohimoa riittää kuten hellyyttä jne. Silti tuntuu pahalta jo sekin, että tuntitolkulla viettää aikaa kahdestaan jonkun naisen kanssa.
Niin, mustasukkaisuutta, kyllä. Mutta MITEN pääsen eroon mieltä kalvavista ajatuksista? Opinko ikinä luottamaan tähän mieheen täysin? Asiasta puhuminen ei ole sovussa onnistunut. Tuntuu käsittämättömän vaikealta avautua ja kertoa, miten vertailen ja pelkään... Tuntuu, että haavoittaisin itseäni puhumalla asiasta hänelle suoraan... Antakaa neuvoja, miten olette itse omaa itsetuntoanne ja luottamusta kasvattaneet vastaavanlaisessa tilanteessa?
Nainen, ikää 40
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onkohan tämä mies nyt sulle ihan oikea kumppani?
Hän ei taida ollakaan niin luotettava kuin haluaisit ja siksi vaistosi varoittavat sinua. Tuo vieraiden naisten katseiden haku kuullostaa mielestäni moukkamaiselta ja ällöttävältä.
Sinun ei kannatakaan paljastaa omaa epävarmuuttasi vaan tajuta se, että useimmat nuoret timmit mimmit eivät ole kiinnostuneita keski-ikäisistä miehistä.
Sen sijaan, että mietit haluaako mies varmasti olla kanssasi niin miettisin miksi haluat olla juuri tuon miehen kanssa. Onko hän varmasti sinun rakkauden ja luottamuksesi arvoinen?
Kiitos fiksusta kommentistasi!
Sepä se, että mies ON todella hyvä tapaus muuten. En koskaan ole seurustellut niin älykkään, fiksun (niin-lukuunottamatta tuota tapaansa ihailla muita naisia katsein...), mukavan, avuliaan jne. miehen kanssa. Hänessä on todella paljon "ihannemiehen" ominaisuuksia.
Avuliaisuutensa on jo näin lyhyen suhteen aikana näkynyt monenlaisena auttamisena remonttiapuna, siivoamisapuna, teinieni hienona huomioimisena ja auttamisena jne. jne. Lisäksi arvomme (mm. uskonnollisuus) ovat monessa samanlaisia. Hän kohtelee siis sekä minua että lapsiani aivan ihanasti. Vain tuo (olisiko 50-villitys?) häiritsee. Juuri puhuimme, että fyysinen pettäminen on molemmille täysin turn-off ja hän oli ex-vaimolleen täysin uskollinen, vaikka seksittömyys vaivasikin viimeiset vuodet. En osaa epäillä tuota, vaan uskon niin.
Pitäisi minun vain pystyä avautumaan hänelle - voihan olla, ettei mies tajua ollenkaan, että edes huomaan tuijottelunsa.
mun kysymys kuuluu myös, että onkohan nyt kuitenkaan asiat niinkuin sinä itsellesi selität?
Mä olen aikani seurustellut viidenkympin villityksen kourissa tempoilevan miehen kanssa, ja valitettavan paljon samaa sävyä on sun kertomuksessasi.
Pahin ehkä se, että aavistelee ettei kaikki ole kohdallaan, eikä usko naisenvaistoonsa vaan keksii kaikki hyvät selitykset miehen puolesta.
Pettäminen on kaikkien mielestä turn-off, etenkin jos oma kumppani sitä kysyy, mutta aika moni tuumaa niinkin, että kerranhan täällä vaan eletään.
Siihenkään lankaan ei ehkä kannata mennä, ettei nuoret timmit mimmit välitä ikääntyneemmistä miehistä, eihän.
Olet oikeassa siinä, että uskottelu "eivät nuoret naiset ole kiinnostuneita vanhemmista miehistä" on turhaa. Tottakai löytyy paljonkin nuoria(kin) naisia, jotka ovat kiinnostuneita (suhteellisen) komeasta, hyväkuntoisesta, älykkäästä, sosiaalisesta ja fiksusta 50v miehestä. Turhaan itselleni muuta väittäisin!
Uskottomuudesta hän on itse alunperin puhunut ja ihmetellyt aivan tosissaan, mikä laittaa aviossa olevat (tai muuten varatut) ihmiset pettämään. En ollenkaan epäile, että hänelle fyysinen pettäminen on erittäin vastenmielinen edes ajatuksena. Mutta muunlainen flirttailun tapainen kanssakäyminen... Siitä emme jatkaneet alkuaikoina keskustelua ja vähän jäi se vaivaamaan. Siitä aion jutella sopivalla hetkellä vielä lisää. Onhan totta, että olemme niin vasta tutustuneet, ettemme voi tuntea toisiamme kovinkaan hyvin vielä. Sinänsä mielenkiintoista. Tunteet ovat molemmilla vahvat, sitä en epäile.
En tiedä, onko vain niin, että tuollaisen "ihannemiestyyppisen" miehen kanssa saa joko tottua tietynlaiseen käytökseen tai lähteä eri teille. Kuitenkin avoin puhuminen kaikesta on tietenkin aivan "pakollinen" asia ennenkuin teen mitään johtopäätöksiä eteenpäin.
toisia naisia. Se on moukkamaista oman naisen ollessa läsnä, mutta miehet ovat aina katselleet toisia naisia ja tulevat aina katsomaan. Kun miehesi nuorten ja timmien naisten katselu häiritsee sinua, niin eikö kyse ole myös sinun epävarmuudestasi? Ehkä asia olisi toisin jos mies katselisi keskittyneemmin sinua... :) Etkö sinä katsele komeita miehiä? Eihän katselussa ole mitään pahaa jos se jää pelkkään katseluun. Vaikka se on moukkamaista oman kumppanin ollessa läsnä. Ehkä kannattaisi yrittää asiallisesti keskustella asiasta ja toivoa mieheltä soveliaampaa käytöstä?
Minulla on jonkinlaista epävarmuutta itsetuntoni suhteen. Olen luonteeltani vähemmän sosiaalinen ja olen seurustellut todella sosiaalisten kanssa. Siitä olen saanut mieliharmia, etenkin kun toisen osapuolen sosiaalisuus kohdistuu vain vastakkaiseen sukupuoleen ja se on erittäin ystävällistä. Olen yrittänyt puhua omista tunteista, mutta ei se ole mitään hyödyttänyt. Joten olen vaan yrittänyt nieleskellä karvasta ja kestää. Mikä erikoista, niin tuo on aina tapahtunut juuri suhteen alussa, kun suhde on alkanut vakiintua ja toinen on sanojensa mukaan ollut rakastunut minuun. Toisen ristiriitaista käytöstä seuratessa olen tullut entistä epävarmemmaksi, enkä suotta. :(
Olen myös huomannut tulleeni välinpitämättömäksi toisen käytökselle vaikka se onkin häirinnyt. Minusta se ei ole hyvä merkki, eikä suhteet ole kestäneetkään.
Mutta tuo alussa tapahtunut valehtelu olisi minullekin pahis. Olen samanlainen kuin sinä, rehellisyys ja avoimuus on se mitä toivon kumppaniltani, etenkin alkuvaiheessa kun ei oikeasti tunne toista. Ja jos siihen tulee kolaus, niin en ole päässyt niistä yli. Joitakin kokemuksia minulla on. Yksi suhteeni kaatui juuri alkuvaiheen valehteluun, toisella olikin vielä keskeneräisiä asioita entisensä kanssa vaikka olivat eronneet jo hyvän aikaa sitten. Eikä hän kertonut niistä mitään vaan valehteleli päin naamaa tekemisistään vaikka oikeasti olikin entisensä kanssa. Väitti ettei mitään seksuaalista koskaan tapahtunut, mutta en vaan voinut enää luottaa häneen. Niin pahasti petyin kun sain selville totuuden. Yritin, mutta käytös ei muuttunut miksikään vaan hän jäi uudelleen ja uudelleen kiinni valehtelusta. Vielä täysin mitättömistä asioista joista ei luulisi olevan mitään syytä valehdella.
Saanko kysyä mistä muusta mies valehteli?