Ihailen hoikkuutta, ja tavoitteeni on laihtua. Mutta se ei vaan onnistu. Kuin varkain juustopalat, lenkkiä, cocista, leipää yms valuu kurkusta, kaupassa teen vääriä valintoja, ajattelen että perhe syö kuitenkin sitä ja tätä, joten ostan heille hampurilaisia yms
En liiku paljoakaan. Kaksi kertaa olen joutunut tosi koville liikkuessa. Nousin erittäin jyrkän mäen kantaen noin 10kg taakkaa ripeästi, metsäpolkua. Kesäkuumalla.Tuntui että sydän löi kovaa, henki ei kulkenut, palautumisen meni kauan. Toisella kerralla kävelin umpihankea noin 100m ylämäkeen, kiire silloinkin. Tästä koitoksesta selvisin hiukan paremmin. Pelkään siis liikntaa.
Pelkään myös fyysisiä tuntemuksia jotka tulevat laihduttaessa; päänsärky, heikko olo, huimaus. Osa näistä tuntemuksista varmaan laitettava potemani paniikkihäiriön piikkin.
Mutta miten saan itseni motivoitumaan? En edes yhtä päivää kestä, selittelen itselleni: Huomenna alan, syön varastoon(niiku sitä varastoa ei muuten olis) nyt ei kaapissa ole kevyttä, en jaksa ajatella ruokaa, en jaksa nyt laittaa mitää, syön vaik leivän jne. Hemmottelen itseäni myös ruualla rankan viikon tai työpäivän jälkeen tai aina ties mistä syystä.
Olenkin tullut tulokseen, että minä en USKALLA laihtua, sillä jos laihdun, pelkään sen saavan itseni tekemään asioita joita nyt en tekisi. Niinkuin esim se että inhoan seksiä, voin alkaa halutakin sitä. Tai että musta tulee liian vaativa tai nipo, tai alan toteuttaa itsessäni asioita joita läheiset ei hyväksy.
Pelkään myös uutta suhdetta, johon saatan rynnätä. Olen hyvin sosiaalinen ja seurallinen näin lihavanakin, ja hoikkana itsevarmuuteni miesten suhteen lisääntyisi. Se ei välttämättä olis hyväksi.
Myös se, että laihduttamiseni menee liian pitkälle, huolestuttaa.
Eli. Pelkään elämää jossa joutuu ponnistelemaan vaikka se toisikin paremman olon, elämä lihavana sohvalla on niin helppoa.
Kuitenkin, haluan laihtua, onnistunko siinä koskaan ja miten voisin aloittaa? Ihmediettiin en usko.
En liiku paljoakaan. Kaksi kertaa olen joutunut tosi koville liikkuessa. Nousin erittäin jyrkän mäen kantaen noin 10kg taakkaa ripeästi, metsäpolkua. Kesäkuumalla.Tuntui että sydän löi kovaa, henki ei kulkenut, palautumisen meni kauan. Toisella kerralla kävelin umpihankea noin 100m ylämäkeen, kiire silloinkin. Tästä koitoksesta selvisin hiukan paremmin. Pelkään siis liikntaa.
Pelkään myös fyysisiä tuntemuksia jotka tulevat laihduttaessa; päänsärky, heikko olo, huimaus. Osa näistä tuntemuksista varmaan laitettava potemani paniikkihäiriön piikkin.
Mutta miten saan itseni motivoitumaan? En edes yhtä päivää kestä, selittelen itselleni: Huomenna alan, syön varastoon(niiku sitä varastoa ei muuten olis) nyt ei kaapissa ole kevyttä, en jaksa ajatella ruokaa, en jaksa nyt laittaa mitää, syön vaik leivän jne. Hemmottelen itseäni myös ruualla rankan viikon tai työpäivän jälkeen tai aina ties mistä syystä.
Olenkin tullut tulokseen, että minä en USKALLA laihtua, sillä jos laihdun, pelkään sen saavan itseni tekemään asioita joita nyt en tekisi. Niinkuin esim se että inhoan seksiä, voin alkaa halutakin sitä. Tai että musta tulee liian vaativa tai nipo, tai alan toteuttaa itsessäni asioita joita läheiset ei hyväksy.
Pelkään myös uutta suhdetta, johon saatan rynnätä. Olen hyvin sosiaalinen ja seurallinen näin lihavanakin, ja hoikkana itsevarmuuteni miesten suhteen lisääntyisi. Se ei välttämättä olis hyväksi.
Myös se, että laihduttamiseni menee liian pitkälle, huolestuttaa.
Eli. Pelkään elämää jossa joutuu ponnistelemaan vaikka se toisikin paremman olon, elämä lihavana sohvalla on niin helppoa.
Kuitenkin, haluan laihtua, onnistunko siinä koskaan ja miten voisin aloittaa? Ihmediettiin en usko.
Vastaukset 3
Vanhimmat
saamarin lihottavat herkut ja karkit sinne kauppaan, on erittäin vaikea syödä sellaista mitä ei ole,,,,, tyyli on purrut hyvin yli 20kg
on pois, aikaakaan ei ole mennyt kuin 9kk
Olen työssä isossa marketissa, joten edessäni on päivittäin ruokaa kasa kauplla ja kuin kohtalon ivana osastoni on se leipä. Vaikka kuinka katselisi liikkessä olevia muotivaatteita motivaatiota etsien, näkee myös sen, että nitäkin valmistetaan suurta kokoa. Joten hällä väliä siis, aina jonkun rievun saan peittämään massiivista ruhoani.
Hienoa että olet onnistunut, olen kateellinen ja toivoisin että itsekkin saavuttaisi jotain tuollaista. En vain ole oman elämäni herra, ainakaan syömisen suhteen.
Onko muila tälläisiä itsetutkiskelu pohdintoja, onko niistä ollut apua vai olenko vain ainoa saamaton ja kykenemätön. Kun muutoin olen tavallinen ihminen.
...aikalailla samanlainen kuin ensimmäisenkin kommentoijan. Eli älä osta herkkuja kotiin sinua houkuttamaan. Miksi perheesikään pitäisi syödä epäterveellistä ruokaa kuten hampurilaisia, tai juoda kolaa?
Tee ostoslista, syö kevyesti ennen ruokaostosten tekoa (ettet nälkäisenä sorru vääriin valintoihin), ja seuraa sitten tarkasti ostoslistaasi kaupassa. Älä tee heräteostoksia; vaikka keksit olisivat alennuksessa, niin tiedät että ne ovat sinulle vain ja ainoastaan pahasta, joten anna niiden jäädä hyllyyn.
Kun jätät herkut vähemmälle ja syöt terveellistä ruokaa, niin voit kyllä syödä sitä tarpeeksi, ettei tarvitse olla nälässä ja kärsiä päänsärystä, heikosta olosta tai huimauksesta. Anna itsellesi myös lupa syödä hyvällä omallatunnolla kohtuullinen määrä herkkuja erikoistilanteissa (juhlat, illanistujaiset jne.), niin sinulle ei tule yhtä helposti hallitsemattomia mielitekoja.
Liikunnan ei tarvitse olla hikiliikuntaa. Lähde kävelylle. Pyöräile kauppaan. Nouse pari kerrosta portaita hissin käyttämisen sijaan. Aloita liikkuminen varovasti, koska kuntosi ei selvästikään ole vielä kovin hyvä. Kuka tahansa tuntee olonsa huonoksi, jos ylittää oman sietokykynsä liikunnan vaativuuden suhteen!
Sinun kannattaisi ehkä myös käydä keskustelemassa psykologin kanssa peloistasi ja epävarmuudestasi laihtumisen suhteen. Jos laihtuminen aiheuttaa sinussa epävarmuutta, niin on ymmärrettävää, että motivaatiota siihen voi olla vaikea löytää.
Vakuutan omasta kokemuksestani, että elämä normaalipainoisena on laadultaan huomattavasti parempaa kuin ylipainoisena, ja toivotan sinulle paljon tsemppiä!